Markku Johansson (9. osa)
Pepe & Paradise-yhtyeellä oli melko paljon esiintymisiä niin televisiossa kuin radion puolellakin. Kesällä 1971 yhtye soitti Folkparken-puistoissa eri puolilla Ruotsia kiertueen. Pepe & Paradise esiintyi Suomessa kevään 1972 aikana Mainostelevision Pinnalla-ohjelman vakinaisena orkesterina. Markku Johansson, Pepe Willberg, Pave Maijanen ja Kalle Fält esiintyivät taustakuorona Suomen Euroviisukarsinnoissa laulajatar Seija Simolan kanssa Fyrkka-nimisenä kokoonpanona. He esittivät kilpailussa säveltäjä ja kapellimestari Esko Elias Linnavallin (s. 4.9.1941 Turku ja k. 21.12.1991 Helsinki) säveltämän kappaleen, One Two Three, joka sijoittui karsinnoissa toiselle sijalle.
Levytysmateriaali oli Pepe & Paradisen levyillä huomattavasti iskelmällisempää, kuin se materiaali, jota bändi soitti esiintymistilaisuuksissa. Yhtyeen keikkasettilista oli hyvin kansainvälistä musiikkia ja Pepe Willbergin lauloi mielellään englannin kielellä lauluja. Ainoana suomalaisena yhtyeenä Pepe & Paradise pääsi soittamaan Helsingin Taka-Töölössä Mannerheimintiellä sijaitsevaan ja 20.5.1972 avattuun Hotelli Hesperian ravintolan yökerhoon. Paradise soittikin sitten Hesperian yökerhossa usean kuukauden ajan. Ainoastaan neljäsosa yhtyeen keikkaohjelmistosta oli suomalaista musiikkia. Markku Johanssonin liityttyä yhtyeeseen alkoi myös yhtyeen ohjelmisto kansainvälistyä. Ohjelmistoon tulivat mm. Blood, Sweat and Tears ja Chicago-yhtyeiden soittamaa musiikkia, jossa välttämättä tarvittiin soittimena myös trumpettia.
Pepe & Paradise sai vuonna 1974 kuukauden kestävän kiinnityksen suosittuun tukholmalaiseen Berns-ravintolaan. Markku Johansson ei halunnut lähteä kuukaudeksi Ruotsiin, koska Johanssonien ensimmäinen lapsi oli syntymässä kaksi viikkoa ennen yhtyeen kiinnityksen alkua. Yhtyeen muut jäsenet kummastelivat Markun poisjääntiä, mutta Markku halusi olla perheensä kanssa, kun ensimmäinen lapsi, tytär Pia, syntyi. Markku Johansson jaksoi viiden vuoden ajan tehdä yhtä aikaa Paradisen keikkoja iltaisin ja päivät tehdä sovituksia ja johtaa äänityssessioita studiossa. Kun Pepe Willberg haki Markun studiopäivän jälkeen studion pihasta keikkapussin kyytiin, Markku oli niin uupunut, että hän nukahti heti keikkabussiin. Aamuyöstä ja kaikki pienet tauotkin keikkojen ja studiotyön välissä Markku käytti hyväkseen nuottien kirjoittamiseen. Vuonna 1975 Markku oli jo niin töidensä uuvuttama, että hän lopetti ammattimaisen keikkailunsa Pepe & Paradise yhtyeessä. Totaalinen väsymys vaivasi Markkua vielä useiden kuukausien ajan senkin jälkeen, kun hän jätti orkesterissa soittamisen. Vuosia myöhemmin Markku vasta oivalsi, että hän oli uuvuttanut liiallisella työllä itsensä.
Muutenkin Pepe & Paradisen toiminta alkoi seitsemänkymmentäluvun puolivälissä hiljalleen hiljentyä, vaikka keikoillaan yhtye oli edelleen hyvin suosittu. Musiikkialalle tuli uusia, pienempiä kokoonpanoja, eivätkä tilaisuuksien järjestäjät halunneet maksaa enää suurten orkestereiden kustannuksia. Nuorisobändeistä tuohon aikaan kaikkein suosituin oli Hurriganes, joka soitti vain yhden setin illassa ja bändin palkkio esiintymisestä oli kuitenkin kolminkertainen Pepe & Paradisen palkkioon nähden. Paradise soitti joka keikallaan kuitenkin neljä settiä musiikkia. Lopulta yhtyeen esiintymiset vähenivät niin paljon, että koko bändin toiminta päättyi. Myöhemmin yhtye on kasattu joihinkin esiintymisiin uudelleen; vuonna 2013 yhtye esiintyi Pepe Willbergin 50-vuotistaiteilijajuhlassa ainakin Tampereella ja Helsingissä.
Säveltäjä Erik Wilhelm Lindströmin (s. 29.5.1922 Helsinki ja k. 27.8.2015) ja Rolf Kroqvistin vuonna 1963 perustettu pieni Finndisc-levy-yhtiö otti talliinsa taiteilijanimellä Irwin Goodman esiintyneen Antti Yrjö Hammarbergin (s. 14.9.1943 Hämeenlinna ja k. 14.1.1991 Hamina). Irwinin ”hovisanoittaja” oli hänen lapsuudenystävänsä, iskelmäsanoittaja ja tuottaja Veikko Olavi ”Vexi” Salmi (s. 21.9.1942 Hämeenlinna ja k. 8.9.2020 Helsinki). Muita Finndiscille levyttäneitä artisteja olivat mm. Juha Vainio, Martti Mikko Sakari ”Huuhaa” Innanen (s. 20.3.1931 Helsinki ja k. 3.12.2014 Helsinki), Taisto Olavi Ahlgren (s. 15.2.1943 Iitti ja k. 7.6.2008 Helsinki), Kivikasvot, Danny (Ilkka Johannes Lipsanen, s. 24.9.1942 Pori), Kirka (Kirill Babitzin, s. 22.9.1950 Helsinki ja k. 31.1.2007), Eino Grön (s. 31.1.1939 Pori), Kai Lind (Kaj Mikael Lindberg, s. 31.12.1937 Helsinki), The Adventurers, Pauli Lehtola, Kauko Käyhkö (s. 5.4.1916 Pietari ja k. 8.4.1983 Espoo) ja Kaj Tapio Rautavaara (s. 8.3.1915 Pirkkala ja k. 25.9.1979 Helsinki). Kun Irwin Goodmanin suosio lähti vauhdilla nousuun, tuli Musiikki-Fazerilla kiire ostaa Goodman oman yhtiöönsä kalliilla korvauksella. Finndiscin osti vuonna 1971 Scandia-Musiikki ja seuraavana vuonna Scandia-Musiikin osti Musiikki-Fazer.
Jo vuonna 1970 alkoi Markku Johanssonin yhteistyö Irwin Goodmanin ja Vexi Salmen kanssa St. Pauli ja Reeperbahn-levyn merkeissä. Tämän albumin sovitukset olivat Paul ”Nacke” ja Markku Johanssonin tekemiä. Vuonna 1970 Syksyn Sävel-kilpailun voitti Irwin Goodmanin säveltämä ja Nacke Johanssonin sovittama St. Pauli ja Reeperbahn. Seuraavana vuonna Irwin Goodman voitti jälleen Syksyn Sävel-kilpailun nyt Markku Johanssonin sovittamalla kappaleella Poing poing poing. Vielä samana vuonna Irwin Goodmanilta julkaistiin samanniminen LP-levy. Vexi Salmi ja Irwin Goodman osallistuivat vuoden 1972 Syksyn Sävel-kilpailuun kappaleilla Las Palmas ja Yhdet vielä, joista ensimmäinen oli Markku Johanssonin sovittama ja jälkimmäinen Nacke Johanssonin sovitus. Itse kilpailuun taiteilija ei osallistunut, mutta sen sijaan Hymy-lehdelle myytiin sensaatiouutisena tarina, että Irwin on muuttanut Suomesta Espanjaan veroja pakoon.
Irwin Goodmanilla oli taito keksiä mieleenpainuvia melodioita. Irwin lauloi tai rallatteli melodiaa, jonka Markku kirjoitti heti nuoteille. Irwinillä oli myös hyvä rytmitaju, minkä vuoksi hän oppi työn alla olevat kappaleet hyvin nopeasti. Hän ei aina välttämättä muistanut tarkasti miten hän oli edellisenä päivänä laulanut Markulle laulunsa demoversion, mutta kerran jälleen kuultuaan kappaleen hän muisti melodian kokonaisuudessaan. Toisinaan Irwin oli myös tallentanut demon c-kasetille, josta Markku jälleen nuotinsi melodian ylös. Hänellä saattoi joskus olla jokin iskevä refrengi (kertosäe) valmiina, johon Vexi, Irwin ja Markku alkoivat työstää sopivaa verseä eli säkeistöä. Markku toi usein kappaleiden nuotintamisen yhteydessä omia ajatuksiaan esille ja ehdotti joskus mm. muutoksia sointuharmonioihin, jotka Irwin Goodman joko hyväksyi tai hylkäsi.
Musiikki-Fazerin kotimaisen tuotannon päällikkö Toivo Kärki ei puuttunut Irwin Goodmanin levytyksiin; Kärki tiesi kuinka hyvin Irwin Goodmanin levytykset myivät ja siksi hän sieti näitä levyjä, vaikka ei itse siitä musiikista pitänytkään. Markku Johanssonin tehtävä oli Musiikki-Fazerilla huolehtia, ettei näihin levytyksiin käytetty liian paljon kallista studioaikaa. Muuten Irwin, Vexi ja Markku saivat suhteellisen vapaasti päättää, minkälaista musiikkia Irwin Goodmanin levyille tuli. Toivo Kärki ohjeisti näitä kolmea, että kaikkea saa pilkata, paitsi Kekkosta, Neuvostoliittoa ja eri uskontoja.
Kansakoulunopettaja Juha Vainio saapui Kotkasta Helsinkiin ja sanoittaja Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki) suositteli häntä levy-yhtiöille ammattisanoittajana. Ensimmäiset yhteistyönsä Juha Vainio teki Erik Lindströmin kanssa, mutta Reino Helismaan kuoltua Toivo Kärki otti Juha Vainion jopa kuukausipalkalla istumaan työhuoneessa ja tekemään sanoituksia lauluihin Musiikki-Fazerille. 1960- ja 1970-luvuilla tehtiin paljon käännösiskelmiä, joista sanoittaja sai vain kertakorvauksen. Markku Johansson oli ollut jo 1970-luvulla Juha Vainion levytyksissä soittamassa, mutta heidän varsinainen yhteistyö alkoi 1980-luvun vaihteessa Juha Vainion Albatrossi ja sorsa-albumin teolla. Kapellimestari Jaakko Salon sovittama ja Juha Vainion säveltämä ja laulama Käyn ahon laitaa-kappale nousi vuonna 1979 suureksi kesähitiksi. Juha Vainio aktivoitui muiden kiireidensä ohella tekemään kevättalvella 1980 jälleen itselleen laulettavaa uudelle LP-levylle. Juhan luottosovittaja, Jaakko Salo, oli keväällä kiireinen Uuden Iloisen Teatterin (UIT) harjoitusten kanssa ja Jaakko Salo neuvoi Juhaa olemaan yhteydessä Markku Johanssoniin.
Juha Vainio pyysikin Markku Johanssonia tekemään uusia sovituksia pariin uuteen lauluun. Markku oppi tästä nopeasti, että Juhan ”pari kappaletta” tarkoittikin aina useampia teoksia. Markku työsti sovitukset Juhalle hyvin nopeassa aikataulussa muiden töidensä ohella; usein hän joutui tekemään niitä öiseen aikaan, jotta sovitukset olivat äänitykseen valmiina aamulla. Juhalla oli yleensä kova kiire päästä laulamaan laulunsa studioon, jotta laulujen tunnelma ei ehdi väljähtyä. Markku Johansson oli kuitenkin aina innostuneesti mukana Juha Vainion levytysten teossa, koska hän oivalsi Juha Vainion laulujen nerouden ja merkityksen. Juha Vainio lauloi omat osuutensa studiossa aina muutamalla otolla; hän tunsi laulunsa ja oli sisäistänyt sanoitukset, hän myös tiesi, millainen laulutapa niihin vaadittiin. Juha Vainio oli studiossa aina seuraamassa laulujensa taustojen valmistumista ja Jaakko Salo vaati, että kappaleiden tempot olivat sopivia Juhan laulettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti