Markku Johansson (5. osa)
Melko pian sen jälkeen, kun Markku Johansson oli hyväksytty Lahdessa toimivan Viipurin musiikkiopiston opiskelijaksi, hän alkoi tehdä ravintolamuusikon keikkatöitä. Lahden opiskeluaikanaan hänen pääasiallinen toimeentulonsa tuli kevyen musiikin soittamisesta. Tieto tästä Markun soittoharrastuksesta kantautui myös Lahden musiikkiopiston rehtorin korviin ja hän otti Markun tiukkaan puhutteluun soittokeikoista, jotka eivät olleet rehtorin mieleen laisinkaan. Musiikkiopiston rehtori koetti saada Markun keskittymään ainoastaan taidemusiikin opintoihinsa ja rehtori kehotti Markkua suhtautumaan musiikkiopintoihinsa vakavasti. Jo tuolloin Markku Johanssonille oli täysin selvää, että hänestä ei koskaan tulisi taidemusiikin trumpetinsoittajaa. Markku halusi luoda musiikkia niin, että hän saisi itse tuoda musiikkiin aivan omia ideoita ja ajatuksia ilman, että vanhat musiikkitraditiot rajoittaisivat liikaa hänen luovuuttaan.
Markku Johansson aloitti vuoden 1970 alussa musiikkiopintonsa Sibelius-Akatemian solistisella osastolla, jossa hän sai trumpetinsoiton opettajakseen Lauri Fritjof Ojalan (s. 22.9.1918 Kaustinen ja k. 6.7.2002 Helsinki). Lauri Ojala oli hyvin valoisa soitonopettaja ja muutenkin sangen avarakatseinen musiikkipersoona, joka jakoi Markulle erinomaisia torvensoittoon liittyviä ohjeita ja neuvoja. Lauri Ojala opiskeli Helsingin konservatoriossa (nyk. Sibelius-Akatemiassa) ja suoritti vuonna 1938 loppututkintonsa siellä. Lauri Ojala sai jaetun ensimmäisen palkinnon vuonna 1947 Sveitsin Genevessä pidetyssä kansainvälisessä trumpettikilpailussa. Lauri Ojala jakoi voiton belgialaisen André Marchalin kanssa, vaikka hän joutui soittamaan kilpailuun sävelletyn C-trumpettikappaleen vanhalla B-trumpetilla ja joutui näin transponoimaan koko ajan soittoaan.
New Yorkissa Lauri Ojala voitti vuonna 1950 ensimmäisen palkinnon WCBS-televisioaseman järjestämässä kilpailussa. Ojala pääsi 82 kilpailijan joukosta loppukilpailuun, jossa soitti viisi kilpailijaa. Lauri Ojala voitti koko kilpailun soittamalla säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakovin Kimalaisen lennon sekä Venetsian karnevaalit. Ojala opiskeli Bostonissa vuonna 1950 sekä Roomassa vuonna 1952. Vuosina 1945-1977 Lauri Ojala toimi Helsingin kaupunginorkesterin trumpettien äänenjohtajana. Ojalalle tarjottiin 1960-luvulla kolmen vuoden sopimusta Wienin sinfoniaorkesterin trumpettien äänenjohtajaksi ilman koesoittoa. Ojala kuitenkin kieltäytyi tästä tarjouksesta.
Lauri Ojala toimi trumpetinsoiton lehtorina Sibelius-Akatemiassa 42 vuotta vuodesta 1955 vuoteen 1997. Muusikkopiireissä Suomessa puhuttiin yleisesti, että 95 prosenttia maamme trumpetisteista oli jossakin elämänsä vaiheessa ollut Lauri Ojalan oppilaana. Ojala toimi myös Helsingin NMKY:n orkesterin, Lohjan kaupunginorkesterin, Finnairin Pilottipuhaltajien ja Vuosaaren mieslaulajien johtajana. Lisäksi Ojala on esiintynyt kapellimestarina, trumpetistina, viulistina ja laulajana Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla. Lauri Ojala vaikutti laajasti taiteen alalla sekä synnyinseudullaan Keski-Pohjanmaalla, että kotimaisemissaan pääkaupunkiseudulla. Lauri Ojala julkaisi Ossi Runnen ja Uuno Valfrid Koivun (s. 20.10.1912 ja k. 26.3.1982) kanssa trumpettikoulun. Ojala mm. perusti säveltäjä ja tenorilaulaja Eero Emil Erkkilän (s. 20.1.1941 Lohtaja) kanssa Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston ja kuului pitkään Uudenmaan Taidetoimikuntaan. Lauri Ojalan Yleisradion kantanauhoille tallennetuista trumpettisoitoista koottiin vuonna 1995 CD-levy. Lauri Ojalan kuoleman jälkeen hänelle pidettiin vuonna 2002 muistokonsertti sekä Kaustisilla että Helsingin Tuomiokirkossa. Lauri Ojalan isä oli kaustislainen viulupelimanni Antti Fritiof ”Friiti” Ojala (s. 2.11.1892 Ullava ja k. 3.12.1951 Kaustinen).
Käytännön keikkasoitot aiheuttivat Markku Johanssonille melkoisia haasteita Sibelius-Akatemiassa opiskellessa. Markku joutui olemaan poissa paljon soittotunneiltaan, koska hän soitti jo tuolloin Pepe & Paradise-yhtyeessä, jolla saattoi hyvinkin olla viisi keikkaa viikossa ja tämän päälle Markku teki vielä päivisin töitä studiossa. Näiden työtehtäviensä vuoksi Markku Johansson vapautettiin opiston orkesterissa soittamisesta sekä pianonsoitosta. Markun ainut velvollisuus oli Sibelius-Akatemiassa käydä vain Lauri Ojalan trumpettitunneilla. Markun omat velvollisuudet veivät häneltä käytännössä niin paljon aikaa, että hän ei joskus päässyt pariin kuukauteen soittotunneilleen kiireidensä vuoksi. Erään kerran Markku oli joutunut perumaan useita soittotunteja omien menojensa vuoksi; kun Markku vihdoin pääsi opiston luokkaan soittotunnille, ei opettajaa näkynyt missään. Opettaja oli kuitenkin kirjoittanut liitutaululle viestin: ”Olen keikalla. Terveisin Lasse”. Markun opinnot Sibelius-Akatemiassa kärsivät hänen työkiireidensä vuoksi niin palojon, että lopulta Markku Johansson päätti lopettaa opiskelunsa kahden vuoden jälkeen opistossa.
Markku Johansson oli lyseon viidennellä luokalla saanut suoritettavaksi ehdot, koska koulunkäynti alkoi kärsiä orastavan musiikkiharrastuksen vuoksi. Keskikoulun suoritettuaan Markku lopettikin koulunkäynnin vain 15-vuotiaana uhmaten jopa omien vanhempiensa ohjeita. Vanhemmat olivat huolissaan Markun suunnitelmista suuntautua musiikkialalle, vaikka itse olivatkin toimineet ammattimuusikkoina vuosia. Vanhemmat olivat hyvin tietoisia siitä, kuinka suhdanneherkkä ala musiikki on. Varsinkin Markun isä – Markku kutsui isäänsä Papaksi – oli kaavaillut pojalleen lääkärin ammattia sopivaksi vaihtoehdoksi. Keskikouluaikana alkaneet Markun keikkaesiintymiset veivät häntä yhä enemmän vain musiikin pariin. Heinolassa ollessaan Markku Johansson oli jo hyvin kysytty soittaja erilaisissa juhlissa ja tanssiaisissa.
Heinäkuussa 1965 jazzhaitaristi Risto Klemetti tarjosi tilaisuutta Markku Johanssonille ja tämän kahdelle soittajaystävälleen Heinolassa tulla soittajaksi Klemetin tanssiorkesteriin. Orkesterin keikat soitettiin etupäässä ravintoloissa. Markku teki ensimmäisen esiintymissopimuksensa tämän orkesterin jäsenennä kuukaudeksi ravitolasoitosta Riihimäen kaupunginhotelliin. Risto Klemetin yhtyeen seuraava kiinnitys oli Lahdessa Ravintola Jukolassa. Kun Jukolan hovimestari kokosi yhtyeeltä palkanmaksua varten tietoja, selvisi hänelle, että Markku Johansson on vielä alaikäinen. Ravintola Jukolan vahtimestari sekaantui myös aiheesta käytyyn keskusteluun ja hän tiedusteli Markulta, oliko tämä Aira ja Martin Johanssonin poika. Markku vastasi, että kyllä hän on. Tähän Jukolan vahtimestari vastasi: ”No, täytyyhän sun sitten saada täällä soittaa, kun sun vanhempasikin ovat täällä soittaneet.” Ravintola Jukolan vahtimestari oli ollut töissä ravintolassa jo kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, jolloin Markku Johanssonin vanhemmat soittivat vielä salonkimusiikkia samassa ravintolassa.
Markku Johansson soitti Risto Klemetin yhtyeessä aina vuoteen 1968 saakka. Yhtye soitti ravintoloissa useita suosittuja kappaleita, joten nämä kappaleet tulivat Markulle jo tuona aikan hyvin tutuiksi. Samalla Markku pystyi käyttämään hyväkseen velipuoleltaan Paul ”Nacke” Johanssonilta saamiaan oppeja sovittamiseen. Ravintoloissa Klemetin yhtyeeltä kysyttiin usein tiettyjä suosikkikappaleita, joita Markku kuunteli äänilevyiltä ja kirjoitti yhtyeen muusikoille kappaleista nuotit, joita saatettiin soittaa jo samana iltana yleisölle ravintolassa.
Ravintolasoittaminen avasi Markku Johanssonille uudenlaisen maailman, sillä hän pääsi soittamaan laadukkaisiin soittoravintoloihin joissa vielä palkkiot soittamisesta olivat hyviä. Äitinsä pianonsoiton lehtorin palkkaan verrattuna Markku Johanssonin ensimmäinen palkka Ravintola Jukolasta oli melkein kaksinkertainen. Tämän lisäksi muusikot asuivat kiinnityksensä ajan hotellissa ja saivat myös ruokaedun ravintolan seisovasta pöydästä. Kaikilla muusikoilla oli omat hotellihuoneet, jotka myös siistittiin hotellin puolesta. Tuohon aikaan ravintolamuusikoilla oli töitä jopa seitsemänä iltana viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti