perjantai 29. joulukuuta 2023

 Markku Johansson (8. osa)

Pepe & Paradise.

Pertti ”Pepe” Willbergin (s. 17.12.1946 Turku) perhe muutti Helsinkiin pojan ollessa yhdeksänvuotias. Perhe asui ensin vajaan vuoden Suomenlinnassa, kunnes uusi koti valmistui Lauttasaareen. 13-vuotiaana Pepe Willberg sai oman kitaran. Musiikkiura lähti Pepe Willbergillä käyntiin vuonna 1962, jolloin hän aloitti The Islanders-yhtyeen komppikitaristina. Seuraavaksi Willberg siirtyi Jormas-yhtyeeseen, joka tunnettiin melodisista stemmalaulukappaleista. Yhtyeen soittajat vaihtuivat melko tiuhaan. Vuonna 1966 Jormas levytti käännöskappaleen, Saat miehen kyyneliin, josta tuli aikoinaan suuri hitti. Muita tuon ajan hittejä olivat mm. Rööperiin, Alusta mä kaiken alkaisin ja Taivas vain tietää. Kesällä 1968 Jormas lopetti toimintansa, kun sen soittajat lähtivät suorittamaan asepalvelustaan.

Pepe Willberg Musiikkitalossa syyskuussa 2023.

Tässä vaiheessa Pepe Willberg levytti jo ensimmäisen soolosinglensä, Se onnistuu/Elää, mutta Willberg kuitenkin liittyi Suoraan sydämeen-kesäkiertueelle laulaja John Eljon ”Johnny” Liebkindin (s. 22.9.1945 Helsinki) Frankies-yhtyeeseen. Bändi laajeni, kun siihen liittyi laulaja Aarne Tapani Kansan (s. 9.3.1949 Hamina) yhtyeen soittajia. Kevääseen 1970 bändi säesti Tapani Kansan keikkoja. Yhtye ei ollut pitkäikäinen ja Willberg perusti jo vuonna 1970 oman orkesterin, Pepe & Paradisen, joka oli 1970-luvulla johtavia bändejä Suomessa. Rumpali Antero ”Ande” Päiväläinen soitti syksyllä Markku Johanssonin kotiin Lauttasaareen ja tiedusteli haluaisiko Markku lähteä soittamaan Pepe & Paradise-yhtyeeseen. Markku oli tutustunut ja soittanutkin jo Jormas-yhtyeen hittikappaleita, joten päätös oli helppo; hän liittyi kokoonpanoon mielellään.

Laulaja Johnny Liebkind.

Seuraavat viisi vuotta merkitsivät Markku Johanssonin elämässä isoa elämänmuutosta. Hän otti yhtyeessä myös vastuun sovittamisesta ja myöhemmin hän on sanonut, että tuo aika oli hänen ”kevyen musiikin yliopistonsa”. Pepe & Paradise esiintyi tyypillisesti Suomen sen ajan parhaissa yökerhoissa ja ravintoloissa. Bändi soitti tasokaasti rockia ja poppia ja yhtyeellä oli selvä musiikillinen oma linja. Yhtyeessä soittivat Pepe Willbergin lisäksi Markku Johansson, Crister Gustaf ”Kicke” Bergholm (basso, s. 21.9.1946), Antero ”Ande” Päiväläinen (rummut), Erik ”Dani” Dannholm (saksofoni, huilu s. 21.5.1941 ja k. 28.10.1985)), Heikki ”Pedro” Kalevi Hietanen (koskettimet s. 5.5.1949 Jaala ja k. 6.12.2023) ja Erkki ”Unde” Lehtola (saksofoni). Erkki Lehtolan lopetettua soiton saksofonistiksi tuli Pertti Antero ”Kalle” Fält (s. 1.10.1949 Oulu). Bändia alkuaikana basistina oli Jorma Valdemar Kalenius (s. 10.11.1941 ja k. 5.7.1996). Christer Bergholmin lopetettua hänen tilalleen bändiin tuli Lappeenrannasta soittamaan bassoa Pekka Juhani ”Pave” Maijanen (s. 3.9.1950 Lappeenranta ja k. 16.1.2021).


Pepe & Paradise levytti ensimmäisen singlensä vuonna 1971 ja ensimmäinen albumi, levy-yhtiö Love Recordsille levytetty, Niin vähän on aikaa, ilmestyi seuraavana vuonna. Pepe Willberg oli yhtyeen perustajana myös luontaisella auktoriteetillaan bändin johtaja; hänellä oli selkeä ja yksinkertainen näkemys, miltä bändin tulisi kuulostaa ja näyttää. Yhtyeen levyttämät ulkomaisten kappaleiden cover-versioista tehtiin mahdollisimman paljon laulujen alkuperäisversioiden kaltaisiksi. Vuonna 1972 ilmestyi single, Elämältä kaiken sain, josta tuli yhtyeen ensimmäinen suuri hitti. Myös saman singlen B-puolella julkaistu, Sotilaat, kansat, maat, oli hyvin suosittu kappale. Yhtyeeltä tuli vuonna 1973 albumi Pepe & Paradise, joka oli bändiltä myös hyvin kaupallinen menestys. Levy-yhtiö EMI julkaisi vuonna 1972 kokoelma-albumin, Pepen parhaat, joka sisälsi pääasiassa Jormas-yhtyeen levyttämiä kappaleita.


Levy-yhtiö Love Records Oy:n perustivat vuonna 1966 toimittaja Artto Anders ”Atte” Blom (s. 12.6.1943 Helsinki), säveltäjä, sovittaja ja tuottaja Henrik Otto Donner (s. 16.11.1939 Tampere ja k. 26.6.2013 Pietarsaari) ja rumpali Kurt Christian ”Chrisse” Schwindt (s. 14.3.1940 Helsinki ja k. 12.10.1992 Helsinki). Love Records oli Suomen tärkein vaihtoehtoisen ja kaupallisesti marginaalisen musiikin tarjoaja 1970-luvulla. Levy-yhtiö teki konkurssin vuonna 1979. Levy-yhtiön ensimmäinen julkaisu oli säveltäjä Kaj Oskar Chydeniuksen (s. 16.10.1939 Kuusankoski) albumi, Lauluja, vuonna 1966. Love Records ennätti julkaista 384 LP-levyä musiikkia. Sen tunnetuimpia levyttäviä artisteja olivat mm. Juice Leskinen, Hurriganes, Kaseva, Hector, Dave Lindholm, Pelle Miljoona, Pekka Pohjola, Royals, Leevi and tje Leavings, Pekka Streng, Tasavallan Presidentti, Wigwam, Maarit Hurmerinta, Mikko Alatalo, Pepe & Paradise, M. A. Numminen, Pihasoittajat, Kari Peitsamo, Rauli ”Badding” Somerjoki, Agit Prop, KOM-teatteri, Kristiina Halkola, Kaisa Korhonen, Aulikki Oksanen ja Arja Saijonmaa.


Pepe Willberg tunnisti nopeasti, mitkä kappaleet soveltuivat hänen esitettäväkseen; näin monista hänen levylle poimimistaan kappaleista syntyikin hittejä. Pepe & Paradise esitti ja levytti sekä ulkomaista materiaalia että myös Pepe Willbergin ja Markku Johanssonin tekemiä kappaleita. Markku teki myös levytysmateriaalista paljon omia aloitteita, jotka kuitenkin levytettiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Yhtyeen muusikoista sekä Pave Maijanen että Hessu Pedro Hietanen ovat tunnustaneet, että he imivät Markku Johanssonilta oppia sovittamiseen, josta heille molemmille oli hyötyä myöhemmässä elämässä.


Paradise-yhtyeen soittajat tekivät laulajatar Seija Saara Maria Simolan (s. 25.9.1944 Helsinki ja k. 21.8.2017 Vantaa) kanssa Yleisradion kantanauhoille äänityksiä. Lauluyhtye Fyrkka-nimellä he nauhoittivat Radio Ykköselle ohjelmakokonaisuuden, joka sisälsi mm. säveltäjien kuten Esa Matti Helasvuo (s. 9.3.1945 Helsinki), Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13.1.1946 Helsinki), Erkki Olavi Melakoski (s. 5.1.1926 Turku ja k. 6.4.1997 Helsinki) ja Henrik Otto Donnerin sävellyksiä. Fyrkka nauhoitti myös kansanlaulusovituksia Ylelle. Yleisradion kevyen musiikin osaston johtajana toiminut Henrik Otto Donner innostui nauhoituksista niin kovasti, että hän halusi tuottaa seuraavan Pepe & Paradise-yhtyeen äänilevyn Love Records levy-yhtiölle. Henrik Otto Donner oli säveltänyt ja Aulikki Oksanen sanoittanut jo laulun, Kuka kertoisi hänelle, jonka Pepe Willberg oli laulanut levylle vuonna 1968. Niin vähän on aikaa-albumi sisälsi Henrik Otto Donnerin sävellyksiä mm. runoilija ja suomentaja Pentti Juhani Saaritsan (s. 29.12.1941 Helsinki) runoihin. Levy ei kuitenkaan saavuttanut kovin suurta myyntimenestystä, sillä levyn kappaleet olivat suurelle yleisölle liian vaikeaselkoisia. Tänä päivänä tätä levyä tosin arvostetaan erittäin merkittävänä Pepe & Paradise-yhtyeen äänilevynä.

Aarno Raninen.

Markku Johansson sävelsi Pepe & Paradiselle vakavan kappaleen, Syvä hiljaisuus, jonka hän sävelsi Juha Vainion valmiiseen runoon. Juha oli tehnyt runon aikanaan säveltäjä, laulaja, sovittaja, muusikko ja kapellimestari Aarno Erik Ranisen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen ja k. 3.9.2014 Tuusula) Adlon-ravintolan show:ta varten, mutta jostakin syystä sanoitus oli jäänyt käyttämättä. Kappaleen tausta äänitettiin Scandia levy-yhtiön Alppi-studiolla Kulttuuritalon kellarissa sataprosenttisena ottona eli kaikki instrumentit äänitettiin yhtäaikaa nauhalle. Tämän jälkeen Pepe Willberg lauloi oman osuutensa nauhalle ja Juhani Aaltonen soitti alttohuilulla lauluun improvisoituja osuuksia. Sovituksessa olivat mukana myös käyrätorvi (corno), harppu sekä jousisto.


Muutaman vuoden päästä Markku Johansson ja rumpali Ande Päiväläinen kävivät New Yorkissa tutustumassa amerikkalaisen Radio Corporation of America eli RCA-levy-yhtiön studioihin. Siellä Ande Päiväläinen huomasi käytävän varrella yhden työhuoneen ovessa nimen, Warren Schatz. Eräänä kesänä Markku Johansson oli tutustunut Suomessa Warren Schatziin (s. 3.11.1945 Brooklyn, New York), kun tämä oli levyttämässä maassamme. Warren oli levytyksensä aikana käynyt useita kertoja kuuntelemassa Pepe & Paradisen esiintymisiä. Nyt Markku koputti RCA:lla rohkeasti työhuoneen oveen ja tunnisti heti huoneesta Warren Schatzin, joka kutsui vieraat heti huoneeseensa. Keskustelun lomassa Schatz kysyi Markulta, oliko ”Deep Silence” Markun säveltämä kappale. Markku myönsi näin olevan ja Warren Schatz veti laatikosta Syvä hiljaisuus kappaleen englanninkielisen sanoituksen. Laulaja Perry Como (s. 18.5.1912 Canonsburg, Pennsylvania, Yhdysvallat ja k. 12.5.2001 Florida) oli ihastunut kappaleeseen ja halusi levyttää kappaleen vieläpä alkuperäisen Paradisen äänittämän taustan päälle. Warren Schatz oli soittanut Pepe & Paradisen levyjä Perry Comolle, jolloin Como oli innostunut Markun sävellyksestä.

Laulaja Perry Como.

RCA:n edustaja tiedusteli suomalaiselta Fazer Finnlevyltä, saisiko RCA ostaa Syvä hiljaisuus-kappaleen taustan Perry Comon käyttöön, mutta Fazerilla kieltäydyttiin myymästä taustaa Yhdysvaltoihin. Fazerin faksissa todettiin tylysti, että levy-yhtiö ei ole aikaisemminkaan myynyt kappaleiden taustoja, eikä myynyt nytkään. Markku Johansson sai varmistuksen tarinaan, kun tiedusteli asiaa Fazerilta Suomesta. Markku Johanssonia asia harmitti pitkään, sillä kappaleen tekijöille olisi ollut suuri mahdollisuus saada jalkansa todella suurille levymarkkinoille Yhdysvalloissa Perry Comon levytyksen myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti