tiistai 19. joulukuuta 2023

Tampere Big Bandin joulukonsertti Tampere-talossa 9.12.2023
Tampere Big Bandin kapellimestari Juha Untala.
 

Tampereella otettiin joulua vastaan lauantaina 9.12.2023 klo 19 Tampere-talon suuressa salissa alkaneella Tampere Big Bandin joulukonsertilla. Konsertin kapellimestarina toimi trumpetisti Juha Untala. Joulukonsertin solisteina lauloivat uudempia ja vanhempia joululauluja Maria Ylipää, Alexander Lycke ja Mikko Leppilampi; Mikko Leppilammen sairastumista paikkasi lentävä laulaja, Mikael Konttinen. Orkesteri svengasi soitollaan hienosti ja sovitukset olivat ammattilaisten tekemiä.

Lyömäsoittaja Janne Tuomi.

Ruotsalainen Alexander Lycke on valmistunut Göteborgin musiikki- ja teatterikoulusta ja Lycke on näytellyt monia merkittäviä näyttämörooleja sekä musikaaleissa että teattereissa eri puolilla. Lycke aloitti uransa Berliinissä, jossa hän esiintyi Notre Damen kellonsoittajan roolissa ja hän on sittemmin näytellyt päärooleja eri näyttämöillä eri teattereissa sekä Englannissa että Ruotsissa mm. seuraavissa tuotannoissa: West Side Story, Miss Saigon, Jesus Christ Superstar, Romeo ja Julia, Hair, American Idiot, Les Misserables, Dom Tre, Muskettisoturit, Funny Girl. Ruotsissa Lycke näytteli viimeksi pääroolin Cyrano de Bergeracissa Tukholman kaupunginteatterissa. Suomessa Lycke on nähty mm. Danina Next to normal-näytelmässä ja Anatolijna CHESS:ssä Helsingin Svenska Teatternissa. Turun Svenska Teatternissa hän on näytellyt Jean Valjeania Les Miserablessissa ja Jeesusta Jesus Christ Superstarissa.

Alexander Lycke.

Next to Normalin aivan ensimmäinen versio oli nimeltään Feeling Electric ja se oli alkujaan ainoastaan kymmenen minuuttia kestävä sketsi. Teoksen säveltäjä Tom Kitt ja kirjailija sekä libretisti Brian Yorkey tapasivat nuorina opiskelijoina Columbian yliopistossa ja vuonna 1998 he saivat ajatuksen tehdä musikaali naisesta, joka kärsii kroonisesta masennuksesta ja jota hoidetaan masennuksen vuoksi sähköiskuilla. Tom Kitt ja Brian Yorkey kehittelivät musikaalin tarinaa eteenpäin ja vuonna 2008 heidän yhteinen musikaali sai ensi-iltansa off-Broadwaylla nimellä Next to Normal.

Tampere Big Band on levyttänyt yhden albumillisen Lauri Hannun sävellyksiä.

Next to Normal-musikaali sai heti alkuun kriitikoiden keskuudessa huomiota, mutta musikaali ei vielä tässä vaiheessa siirtynyt esitykseen Broadwaylle. Musikaalia kehitettiin edelleen uutena versiona Arena Stagella Washington D.C:ssä. Uudessa versiossa Ton Kitt ja Brian Yorkey päättivät keskittyä enemmän musiikin läheisyyteen, itse tarinaan ja hetkiin äidin ja hänen perheensä välillä. Tekijät myös poistivat alkuperäisestä musikaalista osan musiikista ja kirjoittivat uutta musiikkia niiden tilalle. Intiimi kosketus resonoi yleisöön, joka otti musikaalin välittömästi omakseen.

Next to Normal-musikaalin tuotanto käynnistettiin uudelleen New Yorkissa vuonna 2009. Tällä kertaa esityspaikka oli Broadwayllä. 15.4.2009 Next to Normal-musikaali sai ensi-iltansa Booth Theatressa kriitikoiden antaman palautteen vuoksi. Vielä samana vuonna musikaali oli ehdolla 11 kategoriassa Tony Awardsissa (musikaali-Oscar) ja tämä musikaali voitti lopulta kolme palkintoa. Next to Normal-musikaali sai samoin arvostetun Pulitzer-draamapalkinnon vuonna 2010.

Broadwayn ensi-iltaan mennessä musikaalin käsikirjoitus oli työstetty valmiiksi ja siitä lähtien Next to Normal on jatkanut maailman valloitusta useissa maissa. Nykyään tätä musikaalia pidetään modernina klassikkona. Yksi syy musikaalin suosioon on ilmeisesti se, että mielisairausteemaa korostetaan useista eri näkökulmista ja että monet ihmiset voivat siksi samaistua siihen. Next to Normal-musikaali jatkaa valloitustaan maailmalla ja lisää tietoisuutta mielenterveysongelmista ja siitä, mitä se voi tarkoittaa perheenjäsenen sairastuessa.

Pianisti Arto Piispanen.

Kun Next to Normal-musikaali sai aikoinaan ensi-iltansa Broadwaylla New Yorkissa, kenelläkään ei ollut aavistustakaan, että musikaalista tulisi kansainvälinen ja palkittu musiikkimenestys. Ei myöskään näyttelijä ja laulaja Maria Mikaela Ylipäällä (s. 8.8.1981 Ylöjärvi). Maria Ylipään ja Alexander Lycken ensimmäinen yhteistyö tapahtui vuonna 2018 CHESS-musikaalin yhteydessä. Next to Normal-musikaalin juoni pyörii äiti Dianan (Maria Ylipää) taistelussa kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa ja kuinka tämä kaikki vaikuttaa aviomieheen, Daniin (Alexander Lycke) sekä tyttäreen Natalieen ja poikaan Gabrieliin. Musikaali on tarina surusta, riippuvuudesta ja nykyajan psykologiasta, mutta teema on täynnä myös lämpöä ja huumoria. Musikaalissa tärkeä teema on samoin läheisriippuvuus, joka muodostuu sukulaisen ympärille. Musikaalin teema on ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä monet sairastuivat mielenterveysongelmiin ennen pandemiaa, eikä pitkittynyt pandemia ole helpottanut tilannetta.

Maria Ylipää.

Maria Ylipää valmistui ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta vuonna 2000 ja hän valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2005. Maria Ylipää teki naispääosan elokuvassa Keisarikunta vuonna 2004 ja elokuvassa Pietá vuonna 2007. Ylipää on esiintynyt televisiosarjoissa Rikospoliisi Maria Kallio (2003), Tappajan näköinen mies (2011) ja Luottomies (2016) sekä musikaaleissa Helsingin kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Svenska Teatternissa ja Tukholman Cirkuksessa. Maria Ylipää voitti parhaan naisnäyttelijän Kultaisen Venlan vuonna 2017 pääroolista rikossarjassa Aallonmurtaja.

Maria Ylipää on laulanut mm. Jukka Leppilammen, Jiri Kurosen ja Jarmo Savolaisen albumeilla sekä vuonna 2011 Dallapén albumilla Soittajan sussu. Keväällä 2009 Maria Ylipää oli mukana musiikkiteatteri UIT:n esityksessä. Hän on julkaissut yhteislevyn Emma Salokosken kanssa vuonna 2010 ja soololevyn Onerva vuonna 2013, joka koostuu Anna-Mari Kähärän sävellyksistä L. Onervan runoihin. Keväällä 2017 Maria Ylipää perusti oman yhtyeensä Maria Ylipää ja Ystävät ja on tehnyt sen nimissä keikkoja. Maria Ylipää valittiin vuonna 2007 ensimmäiseksi Kirkon ulkomaanavun Toivon lähettilääksi yhdessä muusikko Juha Leevi Antero Tapion (s. 5.2.1974 Vaasa) kanssa. Vuonna 2019 Maria Ylipää palkittiin Alfred Kordelinin säätiön 30 000 euron kulttuuripalkinnolla.

Mikael Konttinen ja Tampere Big Band.

Apumiespalvelusta kiirehtii Tampere Big Bandin joulukonserttiin paikkaamaan sairastunutta näyttelijä ja laulaja Mikko Johannes Leppilampea (s. 22.9.1978 Pälkäne) Pylkänmäen lahja maailmalle, lentäjä ja laulaja Mikael Konttinen (s. 23.2.1984 Sollentuna, Ruotsi). Mikael Konttinen syntyi Ruotsissa, mutta varttui Suomen Pylkönmäellä. Nykyisin Konttinen asuu Helsingissä. Konttinen on harrastanut musiikkia ja laulamista pienestä saakka ja hän on opiskellut Helsingin ammattikorkeakoulun pop/jazz-musiikin koulutusohjelmassa.

Mikael Konttinen lauloi vuonna 2006 Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalissa. Varusmiespalvelusaikanaan hän esiintyi solistina monissa Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan esityksissä ja tätä kautta hänet löydettiin laulamaan Suomen itsenäisyyspäivän linnanjuhliin vuonna 2006. Mikael Konttinen teki tuolloin vaikutuksen linnan kutsuvieraisiin ja noin kahteen miljoonaan televisiokatsojaan. Itsenäisyyspäivän juhlien jälkeen Mikael Konttinen sai levytyssopimuksen ja hänen debyyttialbuminsa ilmestyi keväällä 2008. Mikael Konttisen musiikkityylissä on elementtejä iskelmistä ja popmusiikista, mutta häntä kiinnostaa myös vanha tanssiorkesteritraditio. Mikael Konttinen valmistui tammikuussa 2011 lentäjäksi Suomen Ilmailuopistosta Oy:stä, Porista.

Trumpetisti Raimo Sarmas.

Tampereen kaupunginorkesterin trumpettien äänenjohtaja vuosina 1960-1974 toiminut Raimo Einari Sarmas (s. 17.9.1931 Helsinki ja k. 4.10.1994 Tampere) oli vuonna 1984 perustamassa yhdessä muusikko ja Tampereen Työväenteatterin kapellimestari Jarno Juhani Sinisalon (s. 17.5.1956 Tampere ja k. 27.5.2006 Helsinki) sekä Tampereen konservatorion pedagogi Risto Tannerin kanssa Tampere Big Bandiä. Tämä orkesteri toimi aluksi Tampereen konservatorion big bandin nimellä ja orkesterin ensimmäinen kapellimestari oli arkkitehti ja kapellimestari Paavo Ilmari Raninen (s. 20.1.1934 ja k. 31.1.2008). Heinolassa syntynyt Paavo Raninen oli myös aikanaan perustamassa Nokia Big Bandiä. Lahdesta Tampereelle rantautunut trumpetisti Juha Untala aloitti Tampere Big Bandin johtamisen vuonna 2006. Juha Untala toimii Tampereen konservatoriossa trumpetinsoiton lehtorina. Tampere Big Bandia ovat johtaneet myös historian aikana säveltäjä, pianisti, sovittaja ja kapellimestari Jukka Tapio Linkola (s. 21.7.1955 Espoo) sekä säveltäjä ja kapellimestari Kari Komppa (s. 5.1.1939 Helsinki).

Säveltäjä ja kapellimestari Kari Komppa.

Komppa suoritti oppivelvollisuutensa Imatralla, asevelvollisuutensa Kouvolassa, jossa tutustui tamperelaisiin muusikkoihin, ja heidän yllytyksestään innostuneena muutti asumaan Tampereelle 1960-luvun alussa. Kari Komppa sai paikan vastaperustetussa laulaja, näyttelijä ja viihdeartisti Vappu Marjatta Leppäsen (s. 24.8.1937 Helsinki) yhtyeessä, josta pian kehittyi Tampereen eturivin tanssiorkestereita. Kun televisiotoiminta käynnistyi Tampereella, Komppa oli mukana, sekä muusikkona että sovittaja-kapellimestarina. Hän oli enemmän ja vähemmän vakituisena freelancerina mukana useimpien tuon ajan televisio-ohjelmien ja -sarjojen musiikin tekijänä.

Jazztoiminnan toden teolla käynnistyttyä Tampereella 60-luvun kuluessa, Kari Komppa oli innollamukana jameissa ja omilla yhtyeillään, sekä ennenkaikkea vastaperustetun Break Big Bandin johtajana ja musiikkivastaavana. Kari Kompan johtama jazzkvintetti esiintyi jo toisilla Porin Jazzfestivaaleilla vuonna 1967. Break Big Band esiintyi hänen johdollaan lukuisissa konserteissaTampereella, televisiossa ja Pori Jazzissa (1971, 1972) sekä voitti Suomen big band-mestaruuden Kuopiossa vuonna 1973.

Kari Komppa on toiminut myös opettajana Oulunkylän Pop/Jazzopistossa, Sibelius-Akatemian Jazz-osastolla ja Tampereen konservatoriossa. Muusikkona ja säveltäjänä hän on hajanaisia alkeisopintoja lukuunottamatta täysin itseoppinut. Kari Komppa palkittiin Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon vuonna 1982.

Juha Untala ja Petri Nieminen.

Tampere Big Bandin kevään 2024 ohjelmassa ovat mm. keikka hyväntekeväisyystilaisuudessa 3.2.2024 Sokos Hotelli Tornissa ja lauantaina 27.4.2024 konsertti Pirkanmaan saksofonifestivaaleilla Tampere-talossa, jossa kantaesitetään Petri Niemisen Sarja saksofonille ja big bandille. Tampere Big Band esiintyy myös Tampere Guitar Festivaaleilla perjantaina 7.6.2024 Tampereen Pakkahuoneella, jolloin kitarasolistina on Timo Kämäräinen (s. 29.4.1979 Sonkajärvi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti