Hyvää Suomalaisen Musiikin Päivää 8.12.

Kapellimestari Sir Harold Malcolm Watts Sargent.

Kaniikki Richard Blakeneyn ollessa virassa Melton Mowbrayn Pyhän Marian kirkossa Leicestershiressa toimi kirkon urkurina vuosina 1914 – 1924 Sir Harold Malcolm Watts Sargent (s. 29.4.1895 ja k. 3.10.1967). Sittemmin hän tuli tunnetuksi Englannin johtavana kuoroteosten johtajana ja säveltäjänä, mutta myös monien kuuluisien yhtyeiden johtajana hänet muistetaan vieläkin. Niiden joukossa ovat mm. BBC:n Sinfoniaorkesteri, Royal Philharmonic orchestra, Royal Choral Society, Liverpool Philharmonic, London Philharmonic.

Tässä kirkossa oli Malcolm Sargentin ensimmäinen työpaikka urkurina.

Malcolm Sargent syntyi Kentin Ashfordissa työläisperheeseen vanhimpana lapsena ja ainoana poikana, jossa isä Henry oli hiilikauppias, amatöörimuusikko ja osa-aikainen urkuri kirkossa ja äiti Agnes oli paikallisen koulun emäntä. Nuorena hän lauloi kirkkokuorossa ja opiskeli urkujensoittoa ja pianonsoittoa; hän voitti myös stipendin, jolla pääsi jatkamaan opintojaan, opinahjonaan ensin Stamford School ja myöhemmin The Royal College of Organists. 18-vuotiaana hän jatkoi vielä musiikkiopintojaan Durhamin yliopistossa, josta valmistui musiikin tohtoriksi 24-vuotiaana.

Kapellimestari Sir Henry Joseph Wood (s. 3.3.1869 ja k. 19.8.1944) vieraili Leicesterin De Montfort Hallissa Queen's Hall orchestran kanssa vuonna 1921 ja tilasi esitykseen Malcolmilta teoksen Impression on a Windy Day. Malcolm sai sävellyksensä valmiiksi niin viime tipassa, että Sir Henry Wood ei enää ennättänyt opetella teosta, vaan pyysi säveltäjää itse johtamaan teoksensa konsertissa. Sir Henry Wood pisti tässä konsertissa merkille Malcolmin säveltäjän ja johtajan taidot ja tarjosi hänelle tilaisuutta tulla johtamaan Proms-konserttiin Queen's Hallissa 11.10.1921. Sir Henry Wood lyöttäytyi 1890-luvun puolivälissä impressaari Robert Newmanin kanssa yhdessä suosittujen promenade konserttien järjestäjäksi Queen's Hallissa; konsertteja järjestettiin kahdeksan kesäviikon aikana ja liput näihin alkujaan viihde ja taidekonsertteihin myytiin suhteellisen edullisesti. Kun Queen's Hall tuhoutui pommituksissa vuonna 1941, siirrettiin Proms-konsertit pidettäväksi Royal Albert Halliin.

1920-luvun aikana Malcolm Sargent nousi valtavan suosituksi kapellimestariksi maassaan mm. oopperaesityksiä johtaessaan. Vuonna 1922 Sargent perusti Leicesterin amatöörimuusikoiden sinfoniaorkesterin, jonka johdossa jatkoi aina vuoteen 1939 asti. Tämän orkesterin solisteina soittivat ranskalais-sveitsiläinen pianisti ja kapellimestari Alfred Denis Cortot (s. 26.9.1877 ja k. 15.6.1962), itävaltalainen pianisti ja säveltäjä Artur Schnabel (s. 17.4.1882 ja k. 15.8.1951) ja mm. Anton Rubinstein palkinnon voittanut ja Odessassa syntynyt brittipianisti Benno Moiseiwitsch (s. 22.2.1890 ja k. 9.4.1963), jolta Sargent sai piano-opetusta jopa niin pitkälle, että olisi pystynyt luomaan menestyksellisen uran konserttipianistina. Malcolm Sargent valitsi kuitenkin kapellimestarin uran mieluummin ja vuodesta 1923 hän opetti itse Royal College of Musicissa Lontoossa.

Vuonna 1927 Malcolm Sargent aloitti kapellimestarina Sergei Diaghilevin Venäläisessä Baletissa yhdessä Igor Stravinskyn (s. 17.6.1882 Oranienbaum, Venäjä ja k. 6.4.1971 New York, Yhdysvallat) ja Sir Thomas Beechamin (s. 29.4.1879 Helena ja k. 8.3.1961 Lontoo) kanssa. Vuonna 1928 hän astui The Royal Choral Societyn johtoon. Sotavuosina 1939 – 1942 Malcolm Sargent johti Manshesterissa vuonna 1857 saksalaissyntyisen kapellimestari ja pianisti Charles Hallén (s. 11.4.1819 ja k. 25.10.1895) perustamaa Hallé orkesteria ja vuosina 1942 – 1948 Liverpoolin orkesteria, joka piti historiansa ensimmäisen konserttinsa 12.3.1840.

Vuonna 1923 Sargent avioitui Eileen Laura Harding Hornen kanssa ja avioliitto tuotti kaksi lasta vuonna 1926; Pamelan, joka kuoli polioon vuonna 1944 ja Peterin. Avioliitto oli kuitenkin onneton ja se päättyi avioeroon vuonna 1946. Sargent tunnettiin yleisesti kovana naistenmiehenä ja pitempiä suhteita hänellä oli ainakin Diana Bowes-Lyonin, Prinsessa Marinan ja Edwina Mountbattenin kanssa. Vuonna 1947 Malcolm Sargent lyötiin ritariksi musiikkiansioittensa vuoksi ja vuodesta 1948 hän johti ylikapellimestarina Lontoon Proms-konsertit aina kuolemaansa vuoteen 1967 asti. Vuosina 1950 – 1957 Sargent johti BBC:n sinfoniaorkesteria.

Kapellimestari Malcolm Sargent ja säveltäjä Sibelius Ainolassa vuonna 1956.

Kapellimestari Malcolm Sargent tunnettiin jo 1920-luvulta asti Johan Christian Julius Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna) musiikin esitaistelijana, olihan hän jo 14-vuotiaana johtanut Valse tristen ja pari vuotta myöhemmin Finlandian. Malcolm Sargent oli jo ryhtynyt Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytykseen ja Colombia-yhtiölle oli jo tallennettuna ensimmäinen ja toinen sinfonia. 20.9.1957 Sargent oli vierailevana kapellimestarina Helsingissä kutsuttuna johtamassa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa, jonka ohjelma koostui Händelin Vesimusiikista, Elgarin Serenadista sekä Brittenin Muunnelmista Purcellin teemasta. Konsertin väliajan jälkeen yleisö sai kuultavaksi Sibeliuksen Viidennen Sinfonian Yliopiston juhlasalissa. Vuonna 1956 Malcolm Sargent oli vieraillut Helsingissä BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa ja konsertti oli järjestetty akustiikaltaan järkyttävään Messuhalliin. Kohtelias Sargent ei haastatteluissa kommentoinut Helsingin salitilannetta, vaan käänsi huomion vierailuunsa Järvenpään Ainolassa ja säveltäjämestarin tapaamiseen.

Kohta Suomeen tultuaan kapellimestari Sargent lähetti Sibeliukselle kimpun krysanteemeja kirjeen kanssa. Puhelimen välityksellä nämä muusikot keskustelivat vielä monasti myöhemminkin ansiosta. Kotimaassaan Sargent ei vakuuttanut tulkinnoillaan Sibelius-asiantuntijoita, sillä hänen nyanssinsa ja temponsa puhuttivat. Sibelius rauhoitti heidän keskusteluissaan vierailevaa kapellimestaria kertoen, ettei säveltäjä ja kapellimestari Robert Kajanuksen (s. 2.12.1856 Helsinki ja k. 6.7.1933 Helsinki) tulkintoja kannata pitää säveltäjän valtuutuksina. Näistä sanoista Sargent oli silminnähden huojentunut. BBC:n orkesterille oli järjestetty kaksi Sibelius-konserttia, joiden ohjelmassa olivat Tapiola, En Saga, Historiallisia kuvia, Finlandia sekä ensimmäinen, kolmas ja seitsemäs sinfonia. Konserttiarvostelut olivat siinä määrin ylistäviä, että Malcolm Sargent sai vierailukutsun uudelleen Suomeen.

Kauppaneuvos Roger Gustaf Lindberg.

Helsingin kaupunginorkesterin konsertin jälkeen kapellimestari Malcolm Sargent oli agenttinsa kanssa kutsuttu illallisjuhliin kauppaneuvos Roger Gustaf Lindbergin (s. 20.9.1915 Helsinki ja k. 14.11.2003) kotiin Kuusisaareen, osoitteeseen Kuusiniementie 27. Illallisvieraiden joukossa olivat Britannian suurlähettiläs Cresell puolisoineen, Sibelius-viikon taiteellinen johtaja Nils-Eric Ringbom puolisoineen sekä Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari ja sellisti Tauno Heikki Hannikainen (s. 26.2.1896 Jyväskylä ja k. 12.10.1968 Helsinki). Kutsuttuja olivat myös Sibeliuksen tyttäret Eva Paloheimo ja Margareta Jalas ja tämän puoliso, kapellimestari ja pianisti Armas Jussi Veikko Jalas (vuoteen 1944 Blomstedt, s. 23.6.1908 Jyväskylä ja k. 11.10.1985 Helsinki), mutta he olivat jo iltapäivällä peruneet tulonsa.

Kuusiniementie 27, Kuusisaari, kauppaneuvos Lindbergin kotitalo.

Vieraat asettuivat illallispöytään klo 22.30 ja alkuruoaksi tarjoiltiin lohikohokasta voisulassa. Juuri kun ruoka oli tarjoiltu vieraille, viini kaadettu laseihin ja illan isäntä oli lausumassa vieraat tervetulleiksi, soi puhelin keskeyttäen juhlan. Isäntä Roger Lindberg pyysi anteeksi ja poistui puhelimeen hetkeksi pöydästä. Palatessaan hänellä oli surullisia uutisia ilmoitettavanaan; Sibelius oli kuollut. Kaikille vieraille uutinen ei tullut täydellisenä yllätyksenä, mutta kapellimestari Malcolm Sargent murtui täysin itkuun ja vajosi olohuoneen sohvalle. Edellisenä iltana Malcolm Sargent oli puhunut vielä puhelimessa Sibeliuksen kanssa seuraavan päivän Helsingin kaupunginorkesteri konsertista, jonka puhelun jälkeen Sibelius oli uupunut ja vetäytyi varhain jo lepäämään.

Kapellimestari Tauno Heikki Hannikainen.

18.9.1957 Sibelius oli palaamassa normaalilta aamupäiväkävelyltään. Syksyllä 1957 Sibelius ei ollut vielä päässyt nauttimaan kurkiaurojen muutosta etelään. 19.4.1916 Sibelius oli kirjoittanut omaan päiväkirjaansa viidennen sinfoniansa valmistumisen aikoihin näin: ”Näin kurkia. Kuulin jälleen minun ääniäni.” Seuraavana päivänä päiväkirjateksti jatkui seuraavasti: ”12 joutsenta laskeutunut järven jäälle. Näin ne kiikarilla!!! Näin 6 metsähanhea sekä yhden kotkan. Rikas päivä!!”

Jälleen Sibelius sai kokea tämän luonnon ihmeen, joka hänessä uinuvat myyttiset vaistot. Sibeliuksen vaimo, Aino, on todistanut kuinka Sibelius puhkesi yhä kasvavaan riemuun: ”Siinä ne tulevat, minun nuoruuteni linnut!” Tuo päivä oli Ainolassa pilvinen ja kurjet lentelivät niin matalalla, että säveltäjä pystyi näkemään linnut omin silmin. Äkkiä yksi kurki erkani lintuparvesta ja lensi kohti Sibeliusta tehden kierroksen Ainolan yllä. Tämän jälkeen lintu liittyi takaisin lintuparveen, jonka matka jatkui edelleen.

Seuraavana päivänä eli perjantaina 20.9.1957 Sibelius oli saanut aivoverenvuodon aamiaista syödessään pöydässä noin kello yhden aikaan. Aino tuki miestään toisella kädellä, samalla kun koetti löytää puhelinluettelosta lääkärin puhelinnumeroa. Vielä parin tunnin kuluttua tästä tapahtumasta Sibelius oli ollut tajuissaan, kun Ainolaan kiiruhtivat hänen tyttärensä Eva ja Katarina. Sibelius tunnisti vielä Evan ja Kain, koska ne jäivät hänen viimeisiksi sanoiksi ennen horrokseen vaipumista ja vääjäämätöntä heikkenemistä. Vaikka Sargentin johtama konsertti radioitiin suorana lähetyksenä, ei radiota Ainolassa tuolloin kuitenkaan avattu. Klo 21.15 lääkäri totesi Sibeliuksen kuolleeksi Ainolassa.


Juhlatunnelma oli tietysti välittömästi kadonnut Kuusisaaren talossa ja talon isäntä Roger Lindberg yritti parhaansa mukaan lohduttaa kapellimestarivierasta olohuoneessa. Puhelin soi vähän väliä ja lehdistöä kiinnosti kuulla kapellimestarin kommentti tilanteesta, mutta Sargent ei halunnut keskustella juuri nyt kenenkään kanssa. Jonkin ajan kuluttua rauhoituttuaan Malcolm Sargent lausui ainoana kommenttinaan: ”I only say that the King is dead and there is no successor.” Kapellimestari palasi ruokapöytään ja ateria jatkui kellon ollessa yksi yöllä.

Valokuvaaja Yousuf Karsh teki tätä maailmankuulua valokuvaa Sibeliuksesta Ainolassa kahden päivän aikana vuonna 1948. Suomesta Karsh ei kelpuuttanut ketään muuta valokuvattavaksi.

Sibeliuksen hautajaiset järjestettiin 30.9 1957 Helsingissä. Sibeliuksen arkku kuljetettiin Ainolasta Helsingin Tuomiokirkkoon. 17 000 ihmistä kulki kolmen tunnin aikana jättämässä jäähyväiset säveltäjälle kirkossa. Suomen valtio kustansi säveltäjä Sibeliuksen hautajaiset juhlallisin menoin. Kaikki maamme yhteiskuntapiirit olivat edustettuina presidentti Urho Kaleva Kekkosesta tavalliseen kansalaiseen hautajaisissa. Surumusiikki hautajaistilaisuudessa muodostui ainoastaan Sibeliuksen sävellyksistä. Tilaisuuden musiikkiosuuden aloitti Shakespearen Myrsky-näytelmään sävelletty musiikki, op. 109, jota seurasi vuoden 1897 Promootiokantaattiin Sibeliuksen tekemä virsi, Soi kunniaksi Luojan. Toisena virtenä oli Den höga himlen, joka edusti Sibeliuksen myöhäistuotantoa.

Kapellimestari Tauno Heikki Hannikaisen johdolla Helsingin kaupunginorkesteri soitti II tempo largo-osan Sibeliuksen neljännestä sinfoniasta, tekijänsä sielunelämää mahdollisesti syvimmin luotaavasta teoksesta. Sibeliuksen Tuonelan joutsen oli puolestaan valittu edustamaan säveltäjän musiikin kalevalaista henkeä. Sibelius oli itse tokaissut vuonna 1909 säveltämästään surumarssista In memoriam näin: ”Kummallista ajatella, että se soitetaan kun minä olen ruumiina.” Surumarssi soitettiin Tuomiokirkossa, kun Sibeliuksen arkkua kannettiin pois kirkosta. Sibeliuksen sävellyksistä juuri tämä surumarssi sisältää viitauksia mahdollisesti eniten hänen teoksistaan Mahlerin teoksiin. Kaikkiaan koko hautajaisten musiikkianti oli suunniteltu läpileikkaukseksi Sibeliuksen sävellystuotannosta.

Aino Sibelius saattoi omaistensa kanssa säveltäjä Sibeliuksen arkun kotiin Ainolaan. Helsingin keskustan läpi oli muodostettu kunniakuja, jonka muodostivat ylioppilaat. Hautasaattueen reitin varrelle oli kerääntynyt kymmeniä tuhansia surevia kansalaisia saattaamaan säveltäjää viimeiselle matkalleen. Jopa koululaiset olivat hautajaisten vuoksi saaneet kouluista iltapäiväloman. Järvenpään kauppalan rajalta asti ulottui toista kilometriä pitkä lippukuja Ainolan tienhaaraan saakka. Koululaiset ja opiskelijat muodostivat surulippujen alla elävän köynnöksen.

Sibeliuksen hauta Ainolassa, Järvenpäässä.

Ainolan hautakummulle ensimmäisenä aseteltiin Aino Sibeliuksen yksinkertainen vihreä hautaseppele, jonka mustia nauhoja kiinnitti kaunis kielokimppu. Seppelenauhaan oli kirjoitettu: ”Suuren taiteesi pyhittämästä elämästä kiitollisena oma vaimosi.” Tuona iltana syttyivät lukemattomat kynttilät maamme moniin ikkunoihin säveltäjämestarin muistoksi. Nekin kuitenkin paloivat loppuun, kuten säveltäjänkin elämä lopulta. Englantilainen säveltäjä Ralph Vaughan Williams (s. 12.10.1872 Down Ampney, Gloucestershire ja k. 26.8.1958 Lontoo) kirjoitti muinoin Sibeliukselle tämän 85-vuotispäivänä: ”Te olette sytyttänyt kynttilän, joka ei koskaan ole sammuva.”