Useat Joseph Priestleyn Birminghamissa saamista ystävistä oli Lunar Societyn jäseniä; heidän joukossa oli keksijöitä, valmistajia ja luonnonfilosofeja, jotka kuukausittain kokoontuivat klubilleen keskustelemaan töistään. The Lunar Society of Birmingham oli brittiläinen ja epävirallinen oppineiden yhdistys, joka koostui etupäässä Midlands Enlightenmentin merkittävistä henkilöistä. Joukossa oli luonnonfilosofeja, teollisuusmiehiä ja muuta älymystöä ja he kokoontuivat säännöllisesti Birminghamissa vuosina 1765-1813. Seura kokoontui yleensä täydenkuun aikaan, sillä illalla kuun valossa kotimatka oli helpompaa ja turvallisempaa aikana, jolloin katuvalaistusta ei ollut vielä käytössä. Seuran jäsenet kutsuivat itseään iloisesti ”hulluiksi”. Ainuttakaan seuran pöytäkirjaa, julkaisua tai jäsenluetteloa ei ole säilynyt sen ajoilta tallessa, vaan seuran toiminnasta löytyy todisteita jäsenten välisestä kirjeenvaihdosta ja muistiinpanoista. Seura kokoontui mm. Erasmus Darwinin kotona Lichfieldissä, Matthew Boultonin kotona, Soho Housessa, Bowbridge Housessa Derbyshiressä ja Great Barr Haallissa. Jäseninä olivat esimerkiksi höyrykoneiden valmistaja, insinööri Matthew Boulton (s. 3.9.1728 ja k. 17.8.1809), geologi ja kemisti James Keir (s. 20.9.1735 ja k. 11.10.1820), keksijä ja insinööri James Watt (s. 30.1.1736 ja k. 25.8.1819) sekä kasvitieteilijä, lääkäri, geologi ja kemisti William Withering (s. 17.3.1741 ja k. 6.10.1799).
Joseph Priestley houkuteltiin tämän seuran jäseneksi ja hän osallistuikin mielellään seuran toimintaan aktiivisesti. Älyllisesti stimuloivan seura sai hänet julkaisemaan monia merkittäviä tieteellisiä artikkeleita, kuten esimerkiksi ”Flogistoniin liittyvät kokeet ja veden näennäinen muuttaminen ilmaksi” vuonna 1783. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa Priestley yritti kumota Antoine Lavoisier’n löydöt hapesta ja toisessa osassa hän kuvailee, kuinka höyry muuntuu ilmaksi. Vuonna 1777 Antoine Lavoisier oli kirjoittanut teoksen Mémoire sur la combustion en général, hyökäten sillä flogistonteoriaa vastaan. Osan hänen esittämistä teorioista Joseph Priestley hyväksyikin, mutta ei hyväksynyt flogistonin kaatamista, käsitteellistä alkuaineisiin ja yhdisteisiin perustuvaa kemiaa, eikä uusia kemiallisia nimiä. Priestley jatkoi flogistonteorian puolustamista elämänsä loppuun saakka, eikä hän myöskään koskaan hyväksynyt Lavoisierin uusia teorioita. Antoine Lavoisier perusti teoriansa suurelta osin kvantitatiiviseen käsitykseen, jonka mukaan massaa ei synny eikä häviä kemiallisessa reaktiossa. Joseph Priestley taas halusi tarkkailla laadullisia muutoksia lämmössä, väreissä ja erityisesti tilavuudessa. Priestleyn kokeissa tutkittiin ilman liukoisuutta veteen, niiden kykyä tukea tai sammuttaa liekkejä, olivatko ne hengitettävissä, kuinka ne käyttäytyivät happaman ja emäksisen ilman sekä typpioksidin ja syttyvän ilman kanssa, jne.
Antoine Lavoisier julkaisi vuonna 1789 kirjansa Traité Élémentaire de Chimie sekä perusti tieteellisen aikakausilehden, Annales de Chimien. Joseph Priestley julkaisi Birminghamissa monia tieteellisiä artikkeleita yrittäen kumota Lavoisierin esittämiä ajatuksia. Joseph Priestley sekä muut Lunar Societyn jäsenet sitkeästi väittivät, että uusi ranskalainen järjestelmä oli liian kallis, liian vaikea testattava ja tarpeettoman monimutkainen. Lopulta kuitenkin Antoine Lavoisierin näkemykset voittivat. Schofield selitti asiaa näin: ”Priestley ei koskaan ollut kemisti; nykyaikaisessa ja jopa lavoisierilaisessa mielessä hän ei koskaan ollut tiedemies. Hän oli luonnonfilosofi, joka oli kiinnostunut luonnontaloudesta ja hänellä oli pakkomielle yhtenäistää teologia ja luonto”. Joseph Priestley itse kirjoitti Experiments and Observationsin viimeisessä osassa, että hänen arvokkaimmat teoksensa olivat hänen teologiset teoksensa, koska ne olivat ”arvoltaan ja tärkeydeltään ylempiä”.
Joseph Priestley julkaisi vuonna 1782 teossarjansa neljännen osan, An History of the Corruptions of Christianity, jossa hän kertoo, kuinka hänen mielestään varhaiskristillisen kirkon opetukset olivat turmeltuneet tai vääristyneet. Priestley kävi pamflettisotaa vuonna 1785 korruptiosta ja hän julkaisi teoksen The Importance and Extent of Free Inquiry, jossa hän väitti, että uskonpuhdistus ei ollut varsinaisesti uudistanut kirkkoa. Hänen vastustajansa hyökkäsivät kirjoittamalla Priestleytä vastaan ja hänen kirkkoaan jopa uhattiin oikeustoimilla. Parlamentissa tory-valtiomies William Pitt (s. 28.5.1759 ja k. 23.1.1806) ja taloustieteilijä ja valtiomies Edmund Burke (s. 12.1.1729 ja k. 9.7.1797) vastustivat Joseph Priestleyn ajatuksia. Priestley tapaiset Ranskan vallankumousta tukeneet toisinajattelijatr joutuivat yhä useammin kaltoin kohdelluiksi vallankumousta kohtaan tunnetun skeptismin lisääntyessä. William Pitt katsoi lausunnossaan, että Joseph Priestley ja muut toisinajattelijat aikoivat kaataa hallituksen. Joseph Priestley tuki kampanjaa brittiläisen orjakaupan lopettamiseksi ja julkaisi vuonna 1788 kirjoituksen, jossa julisti, että kukaan ei kohdellut orjia niin julmasti kuin englantilaiset.
Heinäkuussa 1791 puhkesi mellakoita toisinajattelijoita vastaan. Joseph Priestley oli ystäviensä kanssa järjestänyt juhlaillallisen Bastillen vuosipäivän kunniaksi 14. heinäkuuta. Priestleytä kyllä varoitettiin osallistumasta näihin juhliin. Mellakoitsijat kokoontuivat hotellin ulkopuolelle juhlan aikana ja kävivät osallistujien kimppuun heidän lähtiessään koteihinsa. Joseph Priestley ja hänen vaimonsa piiloutuivat, mutta mellakoitsijat kävivät polttamassa Priestleyn kodin ja laboratorion Fairhill Sparkbrookissa. Kolme kirkkoa ja kaksikymmentäkuusi toisinajattelijan kotia poltettiin kolme päivää kestäneissä mellakoissa. Priestley perheineen vietti useita päiviä piilossa ystävien kanssa, kunnes vihdoin pääsi turvallisesti matkustamaan Lontooseen. Myöhemmin historioitsijat ovat havainneet, että mellakointi oli hyvin suunniteltua toimintaa ja vain muutama johtaja sai lieviä tuomioita oikeudessa, joka viittaisi siihen, että myös Birminghamin tuomarit hyväksyivät mellakoinnin. Kuningas Yrjö III (George William Frederck, s. 4.6.1738 ja k. 29.1.1820) joutui myös lähettämään mellakoiden vuoksi joukkojaan alueelle ja hän tokaisi asiasta: ”Olen vain iloinen siitä, että Priestley ystävineen kärsii juurruttamistaan opeista ja että ihmiset näkevät ne todellisessa valossa”.
Birminghamiin Priestleyt eivät voineet enää palata, joten he asettuivat Lower Claptoniin, Hackneyn piiriin Middlesexissä. Joseph Priestley piti sarjan luonnonfilosofiaa ja historiaa käsitteleviä luentoja Dissenting-akatemiassa, New Collegessa Hackneyssa. Perheen ystävät lahjoittivat varoja, laboratoriolaitteita ja kirjoja sekä auttoivat perhettä rakentamaan elämänsä siellä. Joseph Priestley koetti saada hallitukselta korvauksia Birminghamin omaisuutensa tuhoamisesta, mutta koskaan hän ei saanut täysimääräistä korvausta omaisuudestaan. Lopulta Priestleyn perheen ystävät kehottivat heitä jättämään Britannian taakseen ja muuttamaan joko Ranskaan tai Yhdysvaltoihin. Verratessaan Raamatun profetioita lähiaikojen tapahtumiin, Priestley ennusti, että Ranskan vallankumous oli merkki Kristuksen toisesta tulemisesta. Eräälle ystävälleen hän Joseph Priestley kirjoitti, että vaikka hän ei itse näkisi tätä Kristuksen toista tulemista, hänen nuorempi ystävänsä sentään saattaisi nähdä sen.
Joseph Priestley poistui vaimonsa kanssa Englannista Gravesendissä 7.4.1794 ja saapuivat New Yorkiin 4.6.1794. Ennen matkustamistaan Northumberland Countyn kotiinsa Pennsylvaniassa Priestleyt majoittuivat Philadelphiassa, missä Joseph Priestley piti sarjan saarnoja. Näiden saarnojen seurauksena Philadelphian ensimmäinen unitaarinen kirkko perustettiin. Joseph Priestley kieltäytyi myös kunniasta opettaa kemiaa Pennsylvanian yliopistossa. Mary Priestley kuoli 17.9.1796 ja tohtori Priestley muutti asumaan vanhimman poikansa, Joseph Jr:n luokse.
Joseph Priestley jatkoi hänelle tärkeitä koulutusprojekteja auttamalla Northumberland Academyn perustamisessa. Hän lahjoitti myös oman kirjastonsa aloittavalle oppilaitokselle. Priestley kävi kirjeenvaihtoa Yhdysvaltojen kolmannen presidentin, Thomas Jeffersonin (s. 13.4.1743 ja k. 4.7.1826) kanssa yliopiston rakenteesta. Thomas Jefferson arkkitehtuurista kiinnostuneena käytti näitä neuvoja perustaessaan Virginian yliopiston 25.1.1819. Entisestää Thomas Jeffersonin ja Joseph Priestleyn ystävyys läheni, kun Priestley sai valmiiksi Kristillisen kirkon yleishistorian ja omisti sen presidentti Thomas Jeffersonille. Omistuksessaan hän mainitsee: ”Nyt voin sanoa, että en näe mitään pelättävää; valta ja hallitus, jonka alaisuudessa elän, on ensimmäistä kertaa todella suotuisa minulle.”
Vähitellen Joseph Priestley voimat hupenivat, mutta hän yritti vielä jatkaa tieteellistä tutkimustaan American Philosophical Societyn avulla, jonka jäseneksi hänet oli valittu vuonna 1785. Vuonna 1801 Joseph Priestley oli jo niin sairas, ettei hän kyennyt enää kirjoittaa, puhumattakaan, että olisi pystynyt jatkamaan kokeitaan. Hän kuoli aamulla 6.2.1804 seitsemänkymmenen vuoden iässä ja hänet haudattiin Riverview Cemeterylle Northumberlandissa, Pennsylvaniassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti