Lääkeyhtiö Aventis syntyi vuonna 1999, kun ranskalainen Rhône-Poulenc S.A. yhdistyi saksalaisen Hoechst Marion Rousseliin, joka taas syntyi Hoechst AG:n, Cassellan, Roussel Uclafin ja Marion Merrell Dow’n fuusiossa vuonna 1995. Lääkeyhtiö Aventis kehitti aikanaan lääkkeen, Eflornitiini, joka alun perin syntetisoitiin syöpälääkkeeksi ja sillä oli kasvainten kasvua estäviä ominaisuuksia. Syöpään lääke ei sittemmin näyttänyt tehoavan niin kuin aluksi luultiin, mutta unitaudin hoidossa sillä tuntui olleen vaikutusta. Eflornitiini tehoaa sekä Trypanosoma brucei gambiense- että Trypanosoma brucei rhodesiense -loisioihin. Eflornitiinia käytetään erityisesti melarsoprolille vastustuskykyisten kantojen aiheuttaman unitaudin hoidossa ja sitä voidaan käyttää yhdessä nifurtimoksin kanssa. Eflornitiinin aiheuttamia sivuvaikutuksia voivat olla huonovointisuus, johon liittyy oksentelua ja ripulia, kuulon heikkeneminen ja luuydintoksisuus, joka voi aiheuttaa anemiaa, leukopeniaa ja trombosytonemiaa. Lääkeyhtiö Aventis lopetti lopulta tämän lääkkeen valmistuksen, kun unitautipotilaat olivat yleensä vähävaraisia. Sittemmin kävi kuitenkin ilmi, että Eflornitiini oli tehokas karvanpoistaja, ja lääkeyhtiö Aventis aloitti jälleen lääkkeen valmistuksen. Nyt afrikkalaiset unitautipotilaat saivat lääkettä liikuttavan edullisesti tai jopa ilmaiseksi, sillä läntisen maailman naiset poistivat aineella kilvan kasvokarvojaan.
Markkinavoimien vapauden puolustajien mainosväitteet yhteiskunnallisten etujen saavuttamisesta vain liike-elämän voittoja tavoittelemalla eivät toteudu. Markkinatalouden avulla lääketieteen kontrollointi ei missään tapauksessa palvele potilaan etuja, eikä se myöskään sovellu eettisyyteen perustuvaan lääkärintyöhön. Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia, jotka osoittavat yksityisen, hyötyä tavoittelevien palveluyritysten toiminnassa jatkuvasti ilmenneen korkeampia kustannuksia, matalampaa hoidon tasoa sekä merkittävästi enemmän komplikaatioita ja kuolemia kuin julkisella palveluntarjonnan puolella. Samoissa tutkimuksissa paljastui myös, että laskutuspetoksia on myös enemmän yksityisen puolen sairaaloissa kuin julkisen puolen sairaaloissa.
Lääkkeiden ainutlaatuisen luonteen ja ominaisuuden vuoksi on peräti moraalitonta, että lääkkeitä on edes mahdollista patentoida. Jos pidät jotakin patentoitua tuotetta mielestäsi kalliina, voit hyvin jättää sen hankkimatta. Lääkkeisiin tämä ei päde; potilas voi jopa kuolla, jos hän ei kykene ostamaan itselleen elintärkeää patenttilääkettä. Siksi lääkkeiden kanssa täytyisi kokonaan luopua nykyisenkaltaisesta järjestelmästä ja tilalle perustaa voittojatavoittelemattomia lääkeyhtiöitä, jotka keksivät, kehittävät ja lanseeraavat markkinoille uusia lääkkeitä. Jotkut maat ovat jo perustaneet valtion omistuksessa olevia lääkeyhtiöitä. Vuonna 1976 Iso-Britanniassa ehdotettiin jopa, että valtion täytyisi saada osa lääketeollisuudesta hallintaansa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta Iso Britannian lääketieteellinen tutkimusneuvosto MRC ilmoitti vuonna 2007 alkavansa edistää asiaa, jotta harvinaisten tautien selättäminen onnistuisi nopeammin.
Yksi mahdollinen ratkaisumalli voisi kenties olla se, että voitaisiin ottaa käyttöön lääkeyhtiöille palkkiojärjestelmä, jossa myyntiluvan saanut lääkeyhtiö voisi saada patenttimonopolin sijaan rahapalkkion. Rahapalkkion suuruus olisi suhteessa siihen, kuinka merkittävästä keksinnöstä olisi kysymys. Näin hyväksytyn lääketuotteen voisi sitten lisensoida valmistukseen monille lääkeyhtiöille ja näitä lääkkeitä tuotettaisiin ja myytäisiin asiakkaille rinnakkaislääkkeiden hintaan. Näin vähävaraisillakin ja köyhemmillä mailla olisi paremmat mahdollisuudet saada lääkkeitä käyttöönsä.
Toisaalta varat riippumattomiin lääkekokeisiin voitaisiin kerätä esimerkiksi verotusta muuttamalla. Kansainväliset lääkeyhtiöt tienaavat huikeita voittoja, jotka ovat ainakin osittain saatu julkisella tutkimusrahoituksella ja lääkekorvauksilla. Siksi näitä lääkeyhtiöitä voitaisiin hyvin kohtuullisesti verottaa lisää, jotta yliopistoissa voitaisiin tehdä vertailevaa tutkimusta parhaaseen hoitoon johtavasta menetelmästä ja vasta sen jälkeen tehdä päätöksiä valittavasta lääkkeestä. Tällainen verokanta voisi esimerkiksi olla vaikka kaksi prosenttia reseptilääkkeille, joka kerryttäisi nopeasti melkoisen rahaston. Italiassa ja Espanjassa on tehty jo tämän suuntaisia lakialoitteita.
Koska lääkkeiden markkinointi on vähintään yhtä haitallista kuin esimerkiksi tupakointi, siksi niiden markkinointi pitäisi lailla kieltää. Kannattaa muistaa, että sydäntautien ja syövän jälkeen juuri lääkkeet aiheuttavat Euroopassa ja Yhdysvalloissa kolmanneksi eniten kuolemia. Olisi valtava voitto kansanterveydelle, jos lääke-esittelijöitä, lääkemainoksia, seeding-tutkimuksia tai lääketeollisuuden kustantamaa ”koulutusta” ei konsaan olisikaan. Voisitko edes kuvitella sellaista maailmaa? Ainakin kaikki ihmiset olisivat merkittävästi terveempiä ja varakkaampia, aivan varmasti. Sellainen maailma on varmaan toiveajattelua, mutta voisimme muuttaa myös nykyistä menoa sangen helposti. Täytyisi tehdä rikolliseksi seeding-tutkimuksiin ja kaikkiin muihinkin lääketieteellisesti täysin arvottomiin tutkimuksiin osallistuminen, sillä kyseessä näissä on aina korruptio. Niihin osallistuneet lääkärit ja lääkeyhtiöt pitäisi tuomita vähintään sakkoihin ja lisäksi heille täytyisi määrätä toiminnan vuoksi karateeni, jonka kestäessä he eivät saisi osallistua kliiniseen tutkimukseen. Lääkevirastot ja tutkimuseettiset toimikunnat pitäisi myös saada valjastettua tähän toimintaan mukaan.
Lääketeollisuutta täytyisi kieltää rahoittamasta lääketieteellistä täydennyskoulutusta, jolla vain tarkoituksena on kaupata lisää teollisuuden valmistamia lääkkeitä ja joka siten on siis täysin vahingollista ja haitallista toimintaa. Lääkärit, jotka käyvät puhumassa palkkioita vastaan näissä lääketeollisuuden järjestämissä tilaisuuksissa, joutuisivat tämän vuoksi kaikki ilmoittamaan vastaanottamansa palkkioiden tai palkkojen määrät sekä muut etuisuudet tyystin kaikista lääketeollisuuden kustantamista tilaisuuksista viimeksi kuluneiden kolmen vuoden ajalta. Aina kun tällaisten puhujien nimilista ja sidonnaisuudet olisivat joka tilaisuuden etukäteen jaetussa ohjelmassa mainitut, olisi myös dramaattisesti vähemmän tämänlaatuisia maksullisia puhujia näissä tilaisuuksissa. Samoin heidät olisi myös verrattain paljon helpompi tunnistaa joukosta, koska he rahasta sanovat mitä halutaan heidän sanovan. Julkishallinnon lääkevirastojen asiantuntijalautakunnissa ei voi oikeasti istua samoja erikoislääkäreitä, jotka samaan aikaan toimivat lääkeyhtiöiden palkkaamina konsultteina. Tämä on jo moraalinen kysymys ja se täytyy kiireesti korjata ja tila saattaa paremmaksi. Maan tapana on yleisesti nämä kytkökset lääkäreiden ja lääketeollisuuden välillä kertakaikkiaan salata. Tanskalaisessa tutkimuksessa näitä kytköksiä tutkittiin vuosina 2010-2012 kaikkiaan 45:ltä erikoislääkäriltä ja heistä 43:lla oli yksi tai useampi laatija (96 prosenttia) eli eturistiriita, mutta vain yksi lääkäri tutkituista ilmoitti kytköksensä. Lisäksi puolella lääkäreistä oli suora kytkös lääketeollisuuteen.
Rikollisesta ja laittomasta markkinoinnista näin myös koituisi tuntuvia sakkoja, joilla täytyisi olla myös täysimääräinen estovaikutus. Jos esimerkiksi veroviranomaisten huijaaminen aiheuttaisi vain mitättömän pienen sakon tehtyyn verohyötyyn verrattuna, se ei varmasti motivoisi ihmisiä olemaan tulojaan ilmoittaessa poikkeuksellisen rehellisiä. Esimerkiksi Tanskassa sanktiot veronmaksajille ovat vääristä ilmoituksista tuloista ovat kolminkertaisia väärin ilmoitettuihin nähden, vaikka verovilppi ei edes vahingoita ihmisen terveyttä niin kuin lääkkeet voivat tehdä. Samoin Yhdysvalloissa jo vuonna 1979 tehty lakiehdotus olisi antanut oikeuden tuomareille oikeuden sakottaa tuplaten rikoksen taloudelliseen määrään verrattuna, mutta demokraattisenaattori Edward Moore Kennedy (s. 22.2.1932 ja k. 25.8.2009) poistatti lakialoitteesta tämän ehdotetun kohdan suuryritysten vaatimuksesta. Jos lääkärit ja lääkeyhtiöt joutuisivat petoksistaan maksamaan saavutettuun hyötyyn nähden kolmenkertaiset sakot, vähentäisi tämä aivan varmasti houkutusta vilppiin. Lääketeollisuus pitää nykyisillään saamiaan sakkoja vain markkinointikustannuksina. Sakothan voisivat olla niinkin suuria, että lääkeyritys olisi vaarassa mennä konkurssiin.
Korruptiosta kertoo hyvin myös se, että tietyissä maissa – esimerkiksi Yhdysvalloissa – lääkeyritykset voivat ostaa tietoja yksittäisten lääkäreiden määräämistä lääkemääräyksistä. Näin yritykset pääsevät selville lääkärin lääkemääräyskäytännöstä. Tällainen toiminta on luonnollisesti erittäin epäeettistä ja se voi palkitsemisen kautta olla selvää korruptiota. Toisaalta on erityisesti muistettava varoa sopimasta rikosjuttuja lääkeyhtiöiden kanssa siten, että lääkeyhtiöt voisivat väittää olevansa viattomia, sillä niitä ei ole tuomittu rikoksista. Suuret lääkeyritykset tienaavat omille valtioilleen niin merkittäviä rahasummia verotuloina, että valtiot eivät uskalla enää kovistella näitä yrityksiä. Vuonna 2010 kymmenen suurinta lääkeyhtiötä tienasi lääkkeillä 303 miljardia dollaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti