Jazzpianisti Oscar Peterson.

Oscar Emmanuel Peterson (s. 15.8.1925 ja k. 23.12.2007) oli maailmankuulu kanadalainen jazzpianisti ja säveltäjä, joka ennätti pitkän uransa aikana soittaa 200 tallennetta. Oscar Peterson syntyi Montrealissa, Quebecin osavaltiossa ja hänen vanhempansa olivat Länsi-Intian maahanmuuttajia. Isä työskenteli vuonna 1881 perustetussa Canadian Pacific Railwayssa. Oscar Peterson varttui Montrealin lounaispuolella Little Burgundyssa ja hän tutustui jazzkulttuuriin pääasiassa mustien asuinalueella. Oscar Peterson aloitti harjoittaa taitojaan trumpetin ja pianon soittamisessa jo 5-vuotiaana, mutta seitsemänvuotiaana hän sairastui tuberkuloosiin, joka esti trumpetinsoiton. Sen jälkeen Oscar Peterson keskittyi vain pianonsoittoon. 

 Oscar Petersonin isä, Daniel Peterson – pianisti ja harrastelijatrumpetisti – oli hänen ensimmäinen musiikinopettajansa. Oscarin sisar, Daisy, opetti Oscarille klassista pianonsoittoa. Oscar Petersonin päiväohjelmaan kuuluivat jatkuvat asteikkojen harjoitukset ja klassiset pianoetydit. Pianisti Unkarista, Paul de Marky (s. 25.5.1897 ja k. 16.5.1982 Montreal), oli Oscar Petersonin opettaja jo Oscarin lapsuudessa. Unkarilainen pianovirtuoosi ja musiikinopettaja István Thomán (s. 4.11.1862 ja k. 22.9.1940) opetti Budapestissa Paul de Markya pianonsoitossa. Thomán oli itse pianovirtuoosi ja säveltäjä Franz Lisztin (s. 22.10.1811 ja k. 31.7.1886) oppilas. Paul de Marky debytoi Budapestissa vuonna 1921 ja muutti Kanadaan vuonna 1924. Paul de Marky esiintyi Toronton TCM Concert Hallissa ensimmäisen kerran 9.10.1926, mutta asettui asumaan Montrealiin. Hän soitti Cesar Frankin Sinfoniset muunnelmat Montreal Orchestran avajaiskonsertissa 12.10.1930 Douglas Clarken johdolla. 

Paul de Marky esiintyi ahkerasti Euroopassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa pianosolistina. Hän myös opetti vuosina 1927-1937 McGill Consissa. Hän jäi eläkkeelle esiintymisistä vuonna 1950, mutta opetti pianonsoittoa yksityisesti Pointe-Clairessa (Montrealin esikaupunki) vuoteen 1972 asti varsinkin nuoria oppilaita. Doug Riley, Robert Cram ja Samuel Levitan ovat Oscar Petersonin ohella olleet Paul de Markyn oppilaita. Oscar Petersonia kiinnosti klassisen musiikin ohella erityisesti myös perinteinen jazz ja boogie-woogie; hän opiskeli nuorena samoin monia ragtime- kappaleita. Yhdeksänvuotiaana Oscar Peterson hallitsi pianoa jo niin hyvin, että hän herätti huomiota ammattimuusikoissa. Oscar Peterson soittikin pianoa useiden vuosien ajan neljästä kuuteen tuntia päivittäin. 

Vain 14-vuotiaina vuonna 1940 Oscar Peterson voitti Canadian Broadcasting Corporationin järjestämän kansallisen musiikkikilpailun. Tämän voiton jälkeen hän lopetti koulun Montreal High Schoolissa ja ryhtyi ammattipianistiksi. Hän soitti mm. viikottaisessa radio-ohjelmassa sekä hotelleissa ja musiikkisaleissa. Oscar Peterson oli teini-ikäisenä Johnny Holmesin orkesterin jäsen. Vuosina 1945-1949 Oscar Peterson levytti Vivtor Recordsille ja työskenteli triossa. Jo 20-vuotiaana hän oli kypsä teknisesti ja loistava tuottamaan kekseliäitä melodioita pianistina. Oscar Petersonilla oli nuoruudesta lähtien paha niveltulehdus ja myöhemmin hänellä oli vaikeuksia napittaa omaa paitaansa. 

Pianisti Oscar Peterson ja tuottaja Norman Granz.

Yhdysvaltalainen jazzlevytuottaja ja konserttipromoottori Norman Granz (s. 6.8.1918 ja k. 22.11.2001) kuuli taksissa matkalla Montrealin lentokentälle paikallisen klubin radio-ohjelman, jossa Oscar Peterson soitti pianoa. Norman Granz pyysi taksikuljettajan viemän hänet tälle paikalliselle klubille, jotta hän voisi tavata tämän jazzpianistin. Norman Granz esitteli Oscar Petersonin New Yorkin Jazz filharmonikkojen konsertissa Carnegie Hallissa vuonna 1949. Norman Granz oli Oscar Petersonin managerina suurimman osan tämän urasta. Oscar Peterson ylisti Norman Granzia hänen ja muiden mustien jazzmuusikoiden puolustamisesta 1950- ja 1960-luvuilla rotusortoa vastaan. 

Vuodesta 1950 lähtien Oscar Peterson soitti kontrabasisti Raymond Matthews Brownin (s. 13.10.1926 ja k. 2.7.2002) kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin he saivat seurakseen vielä jazzkitaristi Barney Kesselin (s. 17.10.1923 ja k. 6.5.2004). Kesselin kyllästyttyä kiertämiseen keikoilla, hänet korvasi jazzkitaristi Mitchell Herbert Ellis (s. 4.8.1921 ja k. 28.3.2010). Trio soitti yhdessä vuoteen 1953 saakka. Oscar Peterson työskenteli myös sellaisten kuuluisien jazzmuusikoiden kanssa, kuten Samuel Jones (s. 12.11.1924 ja k. 15.12.1981), Niels-Henning Ørsted Pedersen (s. 27.5.1946 ja k. 19.4.2005), Joe Pass (synt. Joseph Anthony Jacobi Passalaqua, s. 13.1.1929 ja k. 23.5.1994), Irving Conrad Ashby (s. 29.12.1920 ja k. 22.4.1987), William James ”Count” Basie (s. 21.8.1904 ja k. 26.4.1984) ja Herbert Jeffrey Hancock (s. 12.4.1940). Studioäänityksissä ja julkisissa esiintymisissä Oscar Peterson piti heidän trioaan Brownin ja Ellisin kanssa stimuloivimpana ja tuottavimpana työympäristönä. 1950-luvun alussa Oscar Peterson aloitti esiintymisen myös triona Ray Brownin ja jazzrumpali Charlie Smithin (s. 15.4.1927 ja k. 15.1.1966 New Haven, Connecticut) kanssa. Melko pian jazzrumpali Smithin tilalle trioon tuli kitaristi Irving Ashby, joka oli soittanut Nat King Colen (Nathaniel Adams Coles, s. 17.3.1919 ja k. 15.2.1965) Triossa. Nat King Cole oli amerikkalainen laulaja, jazzpianisti ja näyttelijä, joka levytti yli sata kappaletta. Hänen trionsa oli esikuva pienille jazzyhtyeille ja Nat King Cole näytteli myös elokuvissa ja televisiossa sekä esiintyi Broadwaylla. Hän oli ensimmäinen afroamerikkalainen mies, joka isännöi amerikkalaista televisiosarjaa ja laulaja Natalie Maria Colen (s. 6.2.1950 ja k. 31.12.2015) isä. Swingkitaristi Ashby korvattiin pian Barney Kesselillä. Tämän trion viimeinen äänitys, On the Town with the Oscar Peterson Trio, nauhoitettiin livenä Sam Bergerin omistamassa jazzklubi Town Tavernassa, Torontossa 1.-5.7.1958 ja julkaistiin samana vuonna levynä Verve-levymerkillä, jonka tuotti Norman Granz. Tällä levyllä kitaraa soittaa Herbert Ellis. 

Vuonna 1958 Herbert Ellisin jälkeen trioon tuli rumpali Edmund Leonard Thigpen (s. 28.12.1930 ja k. 13.1.2010), joka vaikutti triossa vuoteen 1965 asti. Sekä Brownin että Thigpenin soittoa voi kuulla Oscar Petersonin ja heidän albumeillaan Night Train ja Canadiana Suite. Vuonna 1965 Brown ja Thigpen vaihtuivat triossa basisti Sam Jonesiin ja rumpali Louis Hayesiin (s. 31.5.1937). Rumpali vaihtui myöhemmin vielä Bobby Durmaiksi (s. 3.2.1937 ja k. 6.7.2008). Tällä kokoonpanolla trio esiintyi vuoteen 1970 asti. Vuonna 1969 Oscar Peterson äänitti studioalbumin, Motions and Emotions, jonka kappaleiden sovituksista vastasi saksalainen sovittaja, säveltäjä ja kapellimestari, Claus Ogerman (synt. Klaus Ogermann, s. 29.4.1930 ja k. 8.3.2016). Claus Ogerman muistetaan hyvin myös töistään Billie Holidayn, Antonio Carlos Jobimin, Frank Sinatran, Michael Breckerin ja Diana Krallin kanssa. Tuolla studiolevyllä on mm. orkesterisovitukset The Beatlesin kappaleista Yesterday ja Eleanor Rigby. Syksyllä 1970 julkaistiin Oscar Petersonin triolta albumi, Tristeza on Piano, jonka jälkeen Jones ja Durham lähtivät triosta. 

Seuraavaksi Oscar Peterson kokosi trion kitaristi Joe Passin ja basisti Niels-Henning Ørsted Pedersenin kanssa. Tämä maailmankuulu trio jäljitteli 1950-luvun trion menestystä Brownin ja Ellisin kanssa ja trio antoi ylistettyjä esityksiä monilla festivaaleilla. Tämän trion albumi, The Trio, voitti vuoden 1974 Grammy-palkinnon parhaana yhtyeen jazz-esityksenä. Kokoonpanoon tuli vahvistukseksi vuonna 1974 englantilainen rumpali Martin Drewn (s. 11.2.1944 ja k.29.7.2010). Oscar Peterson kävi esiintymässä 22.4.1978 Eurovion laulukilpailun väliajalla suorassa lähetyksessä, joka tuli Palais des congrés de Parisista. Tämä kvartetti kiersi sekä levytti laajasti eri puolilla maailmaa. Kitaristi Joe Pass kertoi vuoden 1976 haastattelussa: ”Ainoat kaverit, joita olen kuullut, jotka ovat lähellä soittimensa täydellistä hallintaa, ovat Art Tatum (Arthur Tatum Jr., s. 13.10.1909 ja k. 5.11.1956) ja Oscar Peterson”. 

Oscar Peterson oli avoin kokeelliselle yhteistyölle jazzmuusikoiden, kuten tenorisaksofonisti Ben Websterin (Benjamin Francis Webster, s. 27.3.1909 ja k. 20.9.1973), trumpetisti Clark Terryn (Clark Virgil Terry Jr., s. 14.12.1920 ja k. 21.2.2015) – soittanut yli 900 levytystä – ja vibrafonisti Milt Jacksonin (s. 1.1.1923 ja k. 9.10.1999) – muistetaan Modern Jazz Quartetin jäsenenä – kanssa. Milt Jacksonin kanssa Petersonin trio levytti vuonna 1961 albumin Very Tall. Oscar Petersonin sooloäänitykset olivat harvinaisia, kunnes albumisarja Exclusively for My Friends oli hänen vastineensa sellaisille pianisteille, kuten Bill Evans (William John Evans, s. 16.8.1929 ja k. 15.9.1980) ja Alfred McCoy Tyner (s. 11.12.1938 ja k. 6.3.2020). Oscar Peterson äänitti Norman Granzin johtamalle Pablo-levy-yhtiölle vuonna 1978 The Silent Partnerin (kanadalainen trilleri) musiikin. Peterson soitti 1980-luvulla duona pianisti Herbie Hancockin kanssa. Myöhemmin Oscar Peterson työskenteli vielä jazzpianisti Benny Greenin (s. 4.4.1963 New York) kanssa. Peterson äänitti 1990- ja 2000-luvuilla useita albumeja Jack Lee Rennerin (s. 13.4.1935 ja k. 19.6.2019) ja Robert Woodsin (s. 8.7.1947) perustamalle Telarc International Corporatin-levy-yhtiölle. 

Oscar Peterson ei koskaan ollut laiha, hän painoi reilusti yli 100 kiloa ja se paino myös haittasi hänen liikkumiskykyään. Hän poltti savukkeita ja piippua ja yritti usein päästä eroon tavastaan, mutta lihoi joka kerta, kun lopetti polttamisen. Hän myös rakasti ruoanlaittoa. 1990-luvun alussa hänelle tehtiin lonkan tekonivelleikkaus. Leikkauksenkin jälkeen hänen liikkumisensa oli vaikeata. Vuonna 1993 Oscar Peterson sai aivohalvauksen, joka vahingoitti hänen vasenta puoltaan ja piti hänet esiintymisistä poissa kahden vuoden ajan. Vuonna 1993 tuleva pääministeri Jean Chrétien – Oscarin ystävä ja fani – tarjosi Oscar Petersonille Ontarion luutnanttikuvernöörin paikkaa. Jean Chrétienin kertoman mukaan Oscar Peterson kieltäytyi tarjouksesta aivohalvaukseen liittyvän huonon terveyden vuoksi. Peterson oli naimisissa neljä kertaa. Hänellä on seitsemän lasta kolmen vaimon kanssa. 

Aivohalvauksen jälkeen vasemman käden soittokyky palautui jossakin määrin takaisin, mutta enää hänen soittonsa ei ollut entisen vertaista. Vuonna 1995 Oscar Peterson palasi satunnaisiin esiintymisiin ja hän äänitti Telarcille. Vuonna 1997 Oscar Peterson sai Grammy-elämäntyöpalkinnon sekä International Jazz Hall of Fame-palkinnon urastaan. Oscar Petersonin ystävä, kanadalainen poliitikko ja amatööripianisti Robert Keith Rae (s. 2.8.1948) lausui: ”Yhden käden Oscar oli parempi kuin kuka tahansa kahdella kädellä soittava”. Oscar Petersonista tehtiin yhdessä Niels-Henning Ørsted Pedersenin, Ulf Wakeniuksen ja Martin Drewn kanssa DVD, A Night in Wien (Verve) vuonna 2003. Hän jaksoi vielä jatkaa kiertuettaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta lepäsi reilusti konserttien välillä. Vuonna 2007 Oscar Petersonin terveys heikkeni; hän peruutti suunnitelmansa esiintyä Toronto Jazz-festivaaleilla sekä hänen kunniakseen järjestetyillä Carnegie Hallin konsertissa. Oscar Peterson kuoli 23.12.2007 munuaisten vajaatoimintaan kotonaan Mississaugassa, Ontariossa. Elokuvaohjaaja Barry Michael Avrich (s. 9.5.1963 Montreal) ohjasi ja tuotti dokumenttielokuvan jazzikoni Oscar Petersonista nimellä Black + White, jonka maailmanensi-ilta oli 12.9.2021 Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla. 

Säveltäjämestari Johann Sebastian Bach.

Oscar Peterson opetti pianonsoittoa ja improvisaatiota Kanadan Torontossa. 1960-luvulla hän yhdessä työkavereidensa kanssa perusti ja johti Advanced School of Contemporary Musicia Torontossa viiden vuoden ajan, mutta koska koulu ei saanut valtion rahoitusta ja keikkakiireiden vuoksi koulun toiminta lakkasi. Myöhemmin 1990-luvun alussa Oscar Peterson mentoroi Yorkin yliopiston (Torontossa) jazzohjelmaa ja oli yliopiston kansleri usean vuoden ajan. Peterson julkaisi jazzpiano-etydejä pianoharjoittelua varten. Hän rohkaisi omia oppilaitaan harjoittelemaan ja opiskelemaan säveltäjämestari Johann Sebastian Bachin (s. 31.3.1685 ja k. 28.7.1750) musiikkia, erityisesti Das wohltemperierte Klavieria (24 preludia ja fuugaa), Goldbergin muunnelmia (aaria ja 30 muunnelmaa) sekä Die Kunst der Fuga (14 fuugaa ja neljä kaanonia), sillä aivan jokaiselle vakavasti otettavalle pianistille nämä kappaleet olivat välttämättömiä hallita. Oscar Petersonin oppilaita olivat mm. Berry Green ja Oliver Theophilus Jones (s. 11.9.1934 Little Burgundy, Montreal). Oliver Jones opiskeli kahdeksanvuotiaana Oscar Petersonin sisaren, Daisy Peterson Sweeneyn opastuksella. 

Oscar Petersonin omaan soittotyyliin vaikuttivat mm. jazzpianisti Theodore Shaw Wilson (s. 24.11.1912 ja k. 31.7.1986), Nat King Cole, pianisti ja säveltäjä James Price Johnson (s. 1.2.1894 ja k. 17.11.1955) sekä luonnollisesti Art Tatum. Kun Oscar Petersonin isä soitti Tatumin Tiger Rag-kappaletta levyltä, Oscar pelästyi niin, että lopetti pianon soittamisen useiksi viikoiksi. Oscar Peterson itse kertoi näin: ”Tatum pelotti minut kuoliaaksi, en koskaan ollut enää ylimielinen pianonsoiton kyvystäni.” Art Tatumista ja Oscar Petersonista tuli hyviä ystäviä, vaikka Oscar Peterson oli aina ujo siitä, että häntä verrattiin Art Tatumiin ja Oscar soitti hyvin harvoin Art Tatumin seurassa pianoa. Peterson otti Art Tatumin pianismista ja estetiikasta vaikutteita omaan soittoonsa, erityisesti venäläisen säveltäjä, pianovirtuoosi ja kapellimestari Sergei Vasilyevich Rahmaninovin (s. 1.4.1873 ja k. 28.3.1943) pianokonsertoista. Oscar Peterson muisti aina kiittää omaa sisartaan, pianonsoiton opettaja Daisy Peterson Sweeneyn ohjauksesta klassisen musiikin pariin ja varsinkin Johann Sebastian Bachin musiikin pariin. Pianisti ja kouluttaja Mark Eisenmanin mielestä eräät Oscar Petersonin parhaista levytyksistä on laulaja Ella Jane Fitzgeraldin (s. 25.4.1917 ja k. 15.6.1996) ja trumpetisti David Roy Eldridgen (s. 30.1.1911 ja k. 26.2.1989) kanssa tehdyt levytykset. Turhaan ei Oscar Petersonia pidetä yleisesti yhtenä maailman suurimmista jazzpianisteista. Duke Ellington (Edward Kennedy Ellington, s. 29.4.1899 ja k. 24.5.1974) kutsui Oscar Petersonia ”kosketinsoittimen maharajaksi”, mutta yleisesti hänen ystävänsä kutsuivat häntä tuttavallisesti ”OP”:ksi.