Englantilainen kemisti, opettaja, separatistinen teologi ja luonnonfilosofi oli Joseph Priestley (s. 24.3.1733 ja k. 6.2.1804), joka julkaisi yli 150 teosta. Vuonna 1774 Priestley löysi hapen elohopeaoksidin lämpöhajoamisesta. Saksalais-ruotsalainen farmaseuttinen kemisti, Carl Wilhelm Scheele (s. 9.12.1742 ja k. 21.5.1786) löysi hapen samaan aikaan, mutta Joseph Priestley ennätti ensin julkistaa löytönsä. Carl Scheele löysi orgaaniset hapot, kuten viini-, oksaali-, virtsa-, maito- ja sitruunahapot sekä fluorivety-, syaanivety- ja arseenihapot. Hän tunnisti samoin molybdeenin, volframin, bariumin, vedyn ja kloorin. Joseph Priestleyn merkittävin havainto hapen lisäksi oli hiilihapotetun veden keksiminen, sähköä koskevat kirjoitukset sekä useiden ilman (kaasujen) löytäminen; happea hän deflogistoiduksi ilmaksi. Tämä pohjaa flogistonteoriaan, joka oli vallalla kemiassa 1600- ja 1700-luvuilla.
Saksalainen fyysikko, lääkäri ja alkemisti, Johann Joachim Becher (s. 6.5.1635 Speyer ja k. lokakuu 1682 Englanti) esitti vuonna 1669, että kaikki kappaleet koostuvat ilmasta, vedestä ja kolmesta maa-aineksesta, joista yksi oli terra pinguis (rasvainen maa). Muut olivat terra mercurialis ja terra lapidea eli elohopeainen ja kivinen maa. Becherin mukaan palamisessa terra pinguis poistui aineesta. Vuonna 1703 saksalainen kemisti, lääkäri ja filosofi, Georg Ernst Stahl (s. 21.10.1659 Ancbach ja k. 14.5.1734 Berliini) kehitti teoriaa edelleen. Hän antoi oletetulle palavalle ainekselle nimen flogiston, joka tulee kreikan sanasta flogistos (φλογιστως), palanut. Erittäin hienoa ainetta, floginstonia, uskottiin vapautuvan aineesta, kun se palaa ja tämä huomattiin tulena, valona sekä kuumuutena. Aine palaa rajallisen aikaa ilmassa, joten uskottiin, että ilmalla oli rajallinen kyky sitoa itseensä flogistonia. Syrjäänvetäytyvä ja sosiaalisia kontakteja välttelevä englantilainen matemaatikko, fyysikko ja kemisti Henry Cavendish (s. 10.10.1731 Nizza, Ranska ja k. 24.2.1810 Lontoo) sai vuonna 1766 eristettyä vetyä, jonka hän päätteli olevan puhdasta flogistonia. Kun Cavendish myöhemmin osoitti sen palaessa syntyvän vettä, hän päätteli sen olevan veteen yhdistettyä flogistonia. Teoriassa paljastui myös ongelmia kokeissa. Esimerkiksi joidenkin metallien massa kasvoi niiden palaessa, vaikka flogistonin piti poistua aineen palaessa. Jotkut kemistit olettivat tämän vuoksi, että flogistonin massa oli negatiivinen tai että massa ei säily kemiallisessa reaktiossa. Kuitenkin flogistonteoriapiti pintansa siihen asti, kunnes ranskalainen kemisti Antoine Laurent Lavoisier (s. 26.8.1743 Pariisi ja k. 8.5.1794 Pariisi) osoitti kokeillaan, että palaminen vaatii happea. Hän myös julkaisi aineen häviämättömyyden lain ensimmäisen version.
Priestleyn päättäväisyys puolustaa flogistonteoriaa ja hylätä Kemiallinen vallankumous, jätti hänet viimein eristyksiin tiedeyhteisössä. Joseph Priestleyn tiede oli aivan olennainen osa hänen teologiaansa ja hän koetti johdonmukaisesti sulauttaa valistuksen rationalismin kristilliseen teismiin. Priestley pyrki metafyysisissä teksteissään yhdistää teismin, materialismin ja determinismin. Hän uskoi, että luonnon asianmukainen ymmärtäminen edistäisi inhimillistä kehitystä ja toisi lopulta kristillisen vuosituhannen eli paratiisin maan päällä. Joseph Priestley uskoi vahvasti vapaaseen ja avoimeen ajatustenvaihtoon. Hän myös kannatti suvaitsevaisuutta ja yhtäläisiä oikeuksia kaikille uskonasioissa toisinajatteleville, ja tämä myös johti hänet auttamaan unitarismin perustamisessa Englannissa. Englannissa ensimmäinen unitaarinen kirkko perustettiin vuonna 1774 Lontoon Essex Streetille, jossa nykyisinkin brittiläisen unitaarien päämäja sijaitsee.
Hallituksessa ja julkisuudessa Joseph Priestleyn julkaisuiden kiistanalainen luonne yhdistettynä hänen suorapuheiseen tukeensa Ranskan vallankumoukselle herätti huolta ja epäluuloja. Vuonna 1791 väkijoukko poltti Birminghamissa hänen kotinsa sekä kirkon ja Joseph Priestley joutui lopulta pakenemaan ensin Lontooseen ja sitten Yhdysvaltoihin. Viimeiset kymmenen elinvuottaan hän vietti Northumberlandin piirikunnassa, Pennsylvaniassa. Priestley antoi myös merkittävän panoksen myös pedagogina; hän julkaisi mm. historiallisia teoksia sekä englannin kielioppia käsittelevän teoksen. Varsinkin nämä opetuskirjat olivat hänen luetuimpaa, vaikka myös hänen metafysiikkaa käsittelevillä teoksilla oli pysyvämpää vaikutusta, sillä sellaiset filosofit kuten Jeremy Bentham (s. 15.2.1748 ja k. 6.6.1832), John Stuart Mill (s. 20.5.1806 ja k. 7.5.1873) ja Herbert Spencer (s. 27.4.1820 ja k. 8.12.1903) pitivät niitä ensisijaisina utilitarismin lähteinä.
Joseph Priestley syntyi Englannin kirkkoon kuulumattomaan perheeseen Bristallissa lähellä Batleyta Yorkshiren West Ridingissä vanhimpana kuudesta lapsesta. Vanhemmat olivat Jonas Priestley ja Mary Swift. Äidin taakkaa helpottaakseen Joseph Priestley lähetettiin asumaan isoisänsä luokse noin vuoden ikäisenä. Isoiältään hän palasi kotiin viisi vuotta myöhemmin, äitinsä kuoltua. Isä meni uudelleen naimisiin vuonna 1741 ja Joseph Priestley muutti asumaan tätinsä ja setänsä, varakkaiden ja lapsettomien Sarah ja John Keighleyn luokse. Joseph kävi paikallisia kouluja, joissa hän oppi kreikkaa, latinaa ja hepreaa.
Joseph Priestley sairastui vuonna 1749 niin vakavasti, että uskoi aivan kuolevansa tautiin. Kalvinistiksi kasvatettuna hän epäili pelastumistaan ja ahdistui sen vuoksi asiasta kovin. Hän hylkäsi aikaisemman uskonsa ja valitsi yleismaailmallisen pelastuksen. Tämän vuoksi hänen kotiseurakuntansa vanhemmat kieltäytyivät ottamasta häntä täysjäseneksi. Sairaus sai hänet änkyttämään pysyvästi. Valmistautuessa sukulaisensa palvelukseen Lissabonissa, hän opiskeli ranskaa, italiaa sekä saksaa aramean ja arabian lisäksi. Pastori George Haggerstonen ohjauksessa hän opiskeli korkeampaa matematiikkaa, luonnonfilosofiaa, logiikkaa ja metafysiikkaa mm. papin ja teologi Isaac Wattsin (s. 17.7.1674 ja k. 25.11.1748), matemaatikko ja luonnonfilosofi Willem’s Gravesanden (s. 26.9.1688 ja k. 28.2.1742) ja lääkäri sekä filosofi John Locken (s. 29.8.1632 ja k. 28.10.1704) teoksista.
Joseph Priestley palasi lopulta teologisiin opintoihin ja valmistui vuonna 1752 Daventry akatemiasta, joka tunnetaan toisinajattelijoiden korkeakouluna. Koska Joseph Priestley oli jo aikaisemmin lukenut paljon, hän sai siirtyä suoraan kahden vuosikurssin ylitse. Hän jatkoi menestyksellä intensiivistä opiskeluaan ja hänestä kehkeytyi rationaalinen toisinajattelija. Joseph Priestley kirjoitti myöhemmin, että kirja, joka Raamatun jälkeen häneen eniten vaikutti, oli englantilaisen filosofin, David Hartleyn (kastettu 21.6.1701 ja k. 28.8.1757) Havainnot ihmisestä (1749). David Hartleyn psykologinen, filosofinen ja teologinen tutkielma esitti materiaalisen mielen teorian. Hartley pyrki rakentamaan kristillisen filosofian, jossa sekä uskonnolliset että moraaliset ”tosiasiat” voitaisiin todistaa tieteellisesti. Tämä päämäärä painoi myös Joseph Priestleyn mieltä koko hänen elämänsä ajan. Joseph Priestley täti oli luvannut tulea häntä, mutta hän perui sanansa, kun huomasi, ettei Joseph ollut enää kalvinisti. Priestley ehdotti jopa koulun avaamista, mutta paikalliset perheet ilmoittivat hänelle, että he eivät lähettäisi lapsiaan tähän kouluun.
Joseph Priestleyn ystävät auttoivat häntä muuttamaan vuonna 1758 Nantwichiin, jonne hän perusti onnistuneesti koulun. Hän opetti oppilailleen luonnonfilosofiaa ja osti opiskelua varten tieteellisiä instrumentteja. Hän oli tyytymätön saatavilla oleviin englannin kielioppikirjojen laatuun ja kirjoitti oman teoksen, The Rudiments of English Grammar vuonna 1761. Julkaisun ilmestymisen jälkeen Warrington Academy tarjosi hänelle opettajanpaikkaa samana vuonna. Joseph Priestley muutti Warringtoniin ja otti kielten ja retoriikan opettajan viran Dissenting Academyssa vastaan, vaikka olisi itse halunnut opettaa matematiikkaa ja luonnonfilosofiaa. Hän viihtyi hyvin Warringtonissa ja sai ystäviä siellä. Hänen ystäviään olivat mm. englantilainen lääkäri, kirurgi ja kirjailija John Aikin (s. 15.1.1747 ja k. 7.12.1822) sekä tämän sisar, lastenkirjailija kriitikko ja toimittaja Anna Laetitia Aikin (s. 20.6.1743 ja k. 9.3.1825) ja savenvalaja ja liikemies Josiah Wedgwood. Joseph Priestley avioitui 23.6.1762 rautamestari Isaac Wilkinsonin tyttären, Mary Wilkinsonin kanssa. 17.4.1763 heille syntyi tytär, joka sai nimekseen Sarah, Joseph Priestleyn tädin mukaan.
Kaikki kirjat, joita Joseph Priestley kirjoitti Warringtonissa asuessaan koskivat historiaa; hän piti sitä täysin välttämättömänä maallisen menestyksen ja uskonnollisen kasvun kannalta. Essay on a Course of Liberal Education for Civil and Active Life (1765) ja Lectures on History and General Policy (1788) sekä muissa teoksissaan Joseph Priestley väitti, että nuorten koulutuksen tulisi ennakoida heidän tulevia käytännön tarpeitansa. Hän itse suositteli moderneja kieliä klassisten kielten sijaan ja modernia historiaa antiikin sijaan. Joseph Priestleyn historianluennot olivat erityisen vallankumouksellisia; hän puhui kaitselmuksen ja naturalististen kertomuksien historiasta väittäen, että historian tutkiminen edisti Jumalan luonnonlakien ymmärtämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti