sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Tamperenäkymää Hotelli Tornin 25:n kerroksen baarista.

Sokos Hotelli Torni Tampere.

Nyt ku myö kaikk’ ylen aikaa ootamma tiistain uutista uudesta Tampere Filharmonian ylikapellimestarista, voimme esimerkiksi käyttää aikaamme Lavakauden lopettajaisissa, jotka sunnuntaina 18.9.2022 järjestettiin Sokos Hotelli Tornissa, Tampereella. Tilaisuuden järjestelyistä vastasi tunnetulla ammattitaidollaan Radio Musan Pentti Teräväinen.

Laulajat vasemmalta oikealle: Martti Kuurila ja Aron.
Tilaisuuden hovikuvaaja, Sakari Partio työkalunsa kanssa.

Solo ry:ssä nykyään vaikuttava Seppo Tammilehto.

Tilaisuudessa kävi valtava joukko hyvin kirjavaa esiintyjäkuntaa, jotka onneksi lähes poikkeuksetta kuitenkin esittivät ainoastaan yhden kappaleen kukin. Kertoiko jotakin esiintyjien ammattitaidosta vai hienotunteisuudesta, että kukaan paikallaolijoista ei voinut vihjaista äänentoiston puuroisuudesta mitään? Esiintyjillä oli suuria vaikeuksia kuulla edes omaa lauluaan lavamonitoreista ja bassotoisto veti musiikin suttuiseksi ja epäselväksi.



Laura Vuorinen odottaa esiintymisvuoroaan.

Jaska Mäkynen Tampereella.

Solo Sokos Hotel Torni Tampere avattiin lokakuun 15. päivä vuonna 2014 Tampereen rautatieaseman kupeeseen. Hotellin rakentaminen aloitettiin marraskuussa 2012. Hotelli muodostuu tornimaisesta, uudesta hotellirakennuksesta sekä vanhoista Museoviraston suojelemista veturitalleista. Tornihotellirakennus on 88,5 metriä korkea ja rakennuksessa on 25 kerrosta. Ainakin toistaiseksi Hotelli Torni Tampere on Suomen korkein hotelli. Hotellista löytyy 305 huonetta ja 730 vuodepaikkaa. Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto myönsi vuoden 2014 Hyvän rakentamisen palkinnon Sokos Hotelli Torni Tampereelle. 

Nina S. Newton bongattiin myös artistien joukosta.

Three Decades lavalla esiintymässä.

Laura Vuorinen ja harmonikkapedagogi Tapani Luojus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti