Loviisa Adelaïde Ehrnrooth, 3. osa
Moninaisista sosiaalisista suhteista oli kovin suurta hyötyä kuljettaessa kaukomatkoilla. Matkan toteutuessa Konstantinopolissa palvellut Venäjän konsuli oli Casimir Ehrnroothin henkilökohtainen ystävä ja tämän vuoksi Casimirin sisar sai matkakumppaneineen osakseen hyvin suopeata vastaanottoa. Konstantinopolissa he pääsivät palatsivierailulle, mutta saivat myös tilaisuuden tavata Venäjän sotaministeri, kreivi Dmitri Aleksejevitš Miljutinin (s. 10.7.1816 Moskova ja k. 7.2.1912 Simeiz, Krim), joka oli aloittanut upseerinuransa tykistössä vuonna 1833. Miljutin valmistui Nikolain yleisesikunta-akatemiasta vuonna 1836 ja hän palveli vuodet 1838-1845 Kaukasuksella. Näiden vuosien jälkeen hänestä tuli yleisesikunta-akatemian opettaja. Vuonna 1854 Miljutin ylennettiin kenraalimajuriksi ja vain kaksi vuotta myöhemmin hän palasi aktiivipalvelukseen Kaukasuksen armeijan esikuntapäälliköksi. Miljutin nimitettiin vuonna 1860 apulaissotaministeriksi ja vuoden 1861 marraskuussa sotaministeriksi.
Dimitri Miljutin uudisti täysin Venäjän sotilaskoulutuksen ja peruskoulutus saatettiin kaikkien alokkaiden ulottuville. Kadettikoulut kehitettiin korkeakouluiksi ja alemman upseeriston kouluttamiseksi perustettiin junkkarikouluja. Armeijan koko kaksinkertaistettiin Puolan kapinan jälkeen vuonna 1865. Kapinan seurauksena Puolan itsehallinnollinen asema Venäjän yhteydessä heikkeni entuudestaan. Miljutinin kaudella Venäjän sotilashallintoa hajautettiin jakamalla Venäjä sotilaspiireihin, sotilaiden ruumiilliset rangaistukset kiellettiin ja sotilasoikeudenkäyntien oikeusjärjestystä muutettiin. Vuonna 1874 otettiin käyttöön yleinen asevelvollisuus Venäjällä, joka koski kaikkia 20-vuotiaita miehiä lukuun ottamatta erityissyistä vapautettuja. Tässä yhteydessä palvelusaika lyheni kuuteen vuoteen, jonka jälkeen asevelvolliset olivat yhdeksän vuotta reservissä ja sen jälkeen 40-vuotiaiksi saakka nostoväessä. Miljutin olisi halunnut ulottaa tämän järjestelmän sellaisenaan myös Suomen suuriruhtinaskuntaan, mutta lopulta sotaministeriö ja keisari hyväksyivät suomalaisten toivomat merkittävät poikkeikset, joiden myötä Suomi sai oman asevelvollisen sotaväkensä vuonna 1881.
Erityisesti Venäjän menestys Turkin sodassa vuosina 1877-1878 osoitti Miljutinin toteuttamien reformien hyödyllisyyden. Miljutin sai kuitenkin myös paljon vaikutusvaltaisia vihamiehiä, sillä hänen tekemät uudistuksensa heikensivät aatelin etuoikeuksia armeijassa. Dimitri Miljutin vetäytyi eläkkeelle pian tsaari Aleksanteri II:n kuoleman jälkeen toukokuussa 1881. Myöhemmin hänet nimitettiin valtakunnanneuvoston jäseneksi. Vuonna 1878 Miljutin sai kreivin arvon ja vuonna 1898 hän sai vielä sotamarsalkan arvon Aleksanteri II:n muistomerkin paljastusjuhlien yhteydessä. Hän oli viimeinen tsaarin ajan Venäjällä marsalkaksi ylennetty henkilö.
Englantilaisen Thomas Cookin perustaman matkatoimiston nimeksi tuli vuonna 1871 Thomas Cook & Son, kun hänen poikansa tuli osakkaaksi yhtiöön. Yhtiöstä tuli vuonna 1924 osakeyhtiö nimeltään Thomas Cook & Son Ltd. Yhtiön nimi, kansallisuus ja omistajat ovat senkin jälkeen vaihtuneet moneen kertaan, mutta perustajan nimi säilyi osana yhtiön ja sen seuraavien omistajien liiketoimintaa. Matkatoimiston tarjoamat palvelut lisäsivät matkanteon sujuvuutta ja mukavuutta. Matkustajat pääsivät mm. Beirutissa laivaan väljästi ja ennen muita matkustajia. Myös Aleksandrian kaoottisessa satamassa kauppiaiden lomassa luoviminen sujui matkatoimiston oppaan avulla huomattavasti sujuvammin. Aina nämä matkatoimiston tarjoamat palvelut eivät olleet edullisia. Loviisa Adelaïde Ehrnrooth ja Rose Marie Boije löysivät matkakumppaninsa, Paul Ballandeun avulla onneksi täysihoitolan, joka oli puolet halvempi – kuitenkaan laadusta tinkimättä – kuin Cookin tarjoama majoitusvaihtoehto.
Thomas Cook syntyi John ja Elizabeth Cookille Melbournen kylässä, Derbyshiressä. Thomas Cook aloitti jo 10-vuotiaana työskentelyn paikallisen kauppapuutarhurin avustajana Lord Melbournen tilalla. Vuonna 1828 Thomas Cookista tuli babtistilähetyssaarnaaja ja hän kiersi alueella kylän evankelistana ja jakoi samalla pamfletteja. 1830-luvulla Thomas Cook osallistui myös raittiusliikkeen toimintaan. Thomas Cook avioitui 2.3.1833 Marianne Masonin (1807-1884) kanssa. Heille syntyi kaksi lasta: poika, John Mason Cook (s. 13.1.1834) ja tytär, Annie Elizabeth (s. 21.6.1845), joka kuoli kylvyssä 35-vuotiaana hengitettyään myrkyllisiä höyryjä viallisesta vedenlämmittimestä. Thomas Cook osti liiketilan Fleet Streetiltä Lontoosta vuonna 1865. Samassa matkatoimiston yhteydessä sijaitsi myös kauppa, josta sai ostaa välttämättömiä matkatarvikkeita, kuten jalkineita, kaukoputkia, oppaita ja matkatavaroita. Cookin pariskunta piti myös pientä raittiushotellia toimistonsa yläpuolella. Isä ja poika Cookin väliset erimielisyydet ratkesivat, kun John-poika sai houkuteltua isänsä jäämään eläkkeelle vuoden 1878 lopussa. Sen jälkeen Thomas Cook muutti takaisin Thorncroftiin, Leicesteriin, missä hän kuoli 18.7.1892. Hänet haudattiin 22.7.1892 Welford Roadin hautausmaalle.
Suezin kanavan avaaminen vuonna 1869 oli käänteentekevä asia Cookin matkatoimistolle. Kanava oli portti brittiläiseen imperiumiin; kanava vilkastutti sen ympäristön ja Intian matkailua selvästi. Suezin kanavan läpi matkusti jatkuvasti englantilaisia sotilaita ja virkamiehiä perheineen ja Egypti oli heille hyvin mieleinen pysähdyspaikka. Vuonna 1882 britit ottivat Egyptin määräysvaltaansa. Samaan aikaan lehdissä kirjoitettiin ahkerasti maasta ja sen arkeologisista löydöistä, mikä oli omiaan lisäämään Egyptin kiinnostavuutta houkuttelevana matkakohteena. 1880-luvulla Egyptiin suuntautunut matkailu kasvoi vauhdilla ja alueen matkailijoista noin 90 prosenttia oli amerikkalaisia tai brittejä.
Siirtomaamatkailutoiminnan ohella Thomas Cook & Son oli myös merkittävä Lähi-Idän alueen matkailun kehittäjä sekä protestanttisen pyhiinvaellusmatkailun kehittäjä. Thoma Cook oli itse babtisti, mikä oli omiaan herättämään sopivaa luottamusta protestanttien keskuudessa. Cook kyllä järjesti myös katolisille pyhiinvaellusmatkoja Roomaan ja intialaisille muslimeille Mekkaan pyhiinvaellusmatkoja. Thomas Cook käynnisti 1860-luvun lopulla pyhiinvaellusturismin Palestiinaan, joka alueena oli aikaisemmin säilynyt mukavuudenhaluisten matkailijoiden saavuttamattomissa modernien palveluiden puuttumisen vuoksi. Ainoastaan rohkeimmat ja seikkailunhaluisimmat länsimaalaiset uskaltautuivat matkata näihin maisemiin. Cookin järjestämillä matkoilla turistit liikkuivat ratsain paikasta toiseen ja majoittuivat liikuteltavaan leiriin. Näin matkustettiin aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Pyhiinvaeltajiin tämä verrattain vaatimaton matkustustapa vetosi, sillä näin he kokivat kulkevansa Jeesuksen ja apostolien jalanjälkiä.
Loviisa Adelaïde Ehrnrooth seuralaisineen matkasi Palestiinaan järjestäytyneen turismin ensimmäisessä aallossa. Vaikka he matkasivat alueelle juuri ennen todellista turismin hyökyaaltoa, hän ei matkapäiväkirjoissaan mainitse tästä mitään. 1880-luvun lopulle asti Palestiinan erilaiset karanteenimääräykset ja alueen konfliktiherkkyys pitivät Palestiinan matkailijamäärät pieninä huolimatta pyhiinvaellusturismista. Nykyisten arabien asuttamien Gazan ja Länsirannan alueiden lisäksi historialliseen palestiinaan kuului myös nykyisen Israelin alue sekä osa Jordaniaa, Libanonia ja Syyriaa. 1880-luvun alussa Palestiinan alueella asui noin 450 000 ihmistä, joista juutalaisia oli noin 13 000-20 000. Venäjän keisari Aleksanteri II:n murhan jälkeen vuonna 1881 juutalaiset joutuivat vainon eli pogromin kohteeksi, jonka seurauksena useita tuhansia juutalaisia pakeni seuraavina vuosina Palestiinaan.
Kesän kuumuudessa matkustaminen oli erittäin rankka kokemus kenelle hyvänsä matkustavaiselle. Käytännössä liikkuminen matkalla hoidettiin joko laivalla tai ratsuilla aavikolla. Matka esimerkiksi ratsastaen tehtynä Jerusalemista Kuolleelle merelle kesti kaksi päivää. Kello neljä aamulla alkoi jo seitsentuntinen ratsastuspäivä, jotta matka taittuisi mahdollisimman pitkälle ennen keskipäivän matkustajat läkähdyttävää hellettä. Ehrnroothin ja Boijen neitien seurassa matkasivat eräs amerikkalainen turisti, suomalaiset Standerskjödin veljekset, heidän oppaansa ja kantajat. Kuuminpaan hetkeen päivästä matkanteko oli pakko keskeyttää. Matkan ensimmäinen iltapäivä ja yö vietettiin Jerikossa; seuraavana aamuna taas matka jatkui hyvin varhain.
Ehrnroothin hevonen seisahtui matkalla juomaan vettä lammikosta, jonka vesi osoittautui juomakelvottomaksi. Loviisa Adelaïde Ehrnrooth nykäisi hevosta ohjaksista, jolloin hevonen kavahduttuaan liukastui ja kaatui kyljelleen. 63-vuotias Ehrnrooth ennätti hevosen alta niukasti pois ja selvisi säikähdyksellä tilanteesta. Loviisa Adelaïde Ehrnrooth kirjoitti tästä sattumuksesta matkapäiväkirjaansa seuraavasti: ”Minä, nimittäin, en jähmettynyt kuolleeksi kuin kivi, kuten matkakumppanini pelkäsivät, vaan tunsin oloni oivalliseksi. Vaikka olinkin vihoissani läimäyttänyt tottelematonta hevostani, joka oli itsekin hyvin peloissaan tekemästään.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti