Teollisuusneuvos ja kultaseppä Kustaa Hiekka rakennutti Tampereen Amurin kaupunginosassa sijaitsevan kolmikerroksisen kivitalon, joka valmistui paikalleen vuonna 1928. Kustaa Hiekka asui rakennuttamansa talon kolmannessa kerroksessa. Uusklassisen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Jalo Oiva Antti Viljanen (s. 3.11.1880 ja k. 8.5.1944), joka toimi myös ammattikoulutarkastajana. Arkkitehti Viljasen tunnetuimpiä töitä lienevät Porin kauppahalli sekä Kustaa Hiekan taidemuseo Tampereella. Muita Viljasen suunnittelemia kohteita ovat mm.: Aleksis Kiven katu 56, Helsinki (1928), Teljän ammattikoulu Porissa (1931), Villa Helleranta Ulvilassa (1939) ja Kemin vanha ammattikoulu (1939). Oiva Viljanen kuului vuosina 1918-1923 Suomalaiseen väliaikaiseen taloudelliseen komiteaan, joka asetettiin valvomaan Venäjän vallankumouksen jälkeen maahan jäänyttä suomalaisten yritysten ja yksityishenkilöiden omaisuutta. Vuonna 1938 arkkitehti Oiva Viljanen sai teollisuusneuvoksen arvonimen. Viljanen kuului myös samaan vapaamuurareiden Suomi Loosi 1:n jäsenistöön, johon kuului mm. säveltäjä Johan Christian Julius ”Jean” Sibelius (s. 8.12.1965 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää).
Kultaseppä Kustaa Hiekka oli vuonna 1908 avattua Hämeen museota mukana perustamassa; tämä museo olikin Tampereen ensimmäinen museo, joka sijaitsi Näsinkalliolle valmistuneessa Milavidan rakennuksessa. Rakennuksen rakennutti Peter von Nottbeck kodikseen vuonna, mutta Tampereen kaupungin omistukseen siirtymisen jälkeen rakennusta kutsuttiin Näsinlinnaksi. Hämeen museon perustamisen taustajoukkoina olivat arkeologi Julius Edvard Ailio (vuoteen 1897 Ax, s. 19.7.1872 Loppi ja k. 4.3.1933 Helsinki) ja Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunta. Julius Ailio oli Muinaistieteellisen toimikunnan Museoviraston esihistoriallisen osaston johtaja vuosina 1898-1905 ja hänen suurteoksensa vuodelta 1909 käsittelee Suomen kivikautisia asuinpaikkoja. Julius Ailio tutki monia merkittäviä kivikautisia asuinalueita, kuten mm. Rapolan muinaislinnaa ja Pattijoen Kastellin jätinkirkkoa.
Julius Ailion vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Johan Ax ja hänen puolisonsa Johanna Ax. Vuonna 1909 Julius Ailio suoritti filosofian lisensiaatin tutkinnon ja toimi sen jälkeen Helsingin yliopiston arkeologian dosenttina vuodet 1910-1926. Julius Ailion väitöskirja vuodelta 1922 käsitteli Venäjän kivikauden kysymyksiä. Vuonna 1920 Ailiosta tuli Muinaistieteellisen toimikunnan/ Kansallismuseon esihistoriallisen osaston johtaja. Ailio toimi myös siviilitoimituskunnan päällikkönä ja senaattorina Tokoin senaatissa vuonna 1917 ja Väinö Alfred Tannerin (vuoteen 1895 Thomasson, s. 12.3.1881 Helsinki ja k. 19.4.1966 Helsinki) hallituksen opetusministerinä vuodet 1926-1927. Sisiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajana Julius Ailio toimi vuodet 1919-1922 ja 1924-1933.
Julius Ailio oli Työväen akatemian johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1924-1933. Hän korosti luonnontieteiden merkitystä ja edisti opiskelijoiden tutustumisretkiä Helsingissä eri kohteisiin. Julius Ailio on haudattu Kauniaisiin Työväen akatemian puutarhaan, päärakennuksen taakse. Kallion kyljessä sijaitsevaan osittain luonnon muovaamaan syvennykseen louhittiin erikseen hylly, johon tuhkauurna sijoitettiin. Kiven päälle kiinnitettiin metallinen muistolaatta.
Arkeologi Julius Ailion ja kultaseppä Kustaa Hiekan tuttavuus alkoi ilmeisesti kihlakunnantuomari, asessori Evert Tähkäpään ystävällisellä avustuksella. Vuosien 1891-1909 väliseltä ajalta on säilynyt herrojen välisiä kirjeitä ja kortteja, joita Kustaa Hiekan säätiön arkistossa säilytetään. Julius Ailio teki työtä määrätietoisesti paikallismuseon aseman kohentamiseksi ja tässä työssä myös Helsingin yliopiston Hämäläis-osakunnalla oli merkittävä rooli. Julius Ailio esitteli Hämäläis-osakunnassa laatimansa museosuunnitelman, joka otettiin osakunnassa ylioppilaiden keskuudessa hyvin suurella innostuksella vastaan. Innostuksensa huumassa Julius Ailio kietoutui itsekin Hämeen museon yhden perustajan, Tampereen ensimmäisen kirkkoherran, Wäinö Wallinin (Walli) tyttäreen, Signe Walliniin ja meni Signen kanssa vuonna 1913 avioliittoon.
Julius Ailio ja Kustaa Hiekka muodostivat toimivan yhteistyöparin Hämeen museota perustettaessa. Kulttuurin ystävänä kultaseppä Kustaa Hiekka oli jäsenenä Hämeen museoseuran väliaikaisessa toimikunnassa. Kustaa Hiekka valittiin 8.12.1907 varsinaisessa perustavassa kokouksessa Hämeen museoseuran johtokuntaan, jossa Kustaa Hiekka oli kuolemaansa, vuoteen 1937 asti. Julius Ailio ja Kustaa Hiekka olivat luonteiltaan melko erilaisia ja he usein kiistelivät asioista. Julius Ailio vannoi sosialismin nimeen ja Kustaa Hiekka taas oli vankkumaton markkinatalouden kannattaja. Julius Ailio oli ateisti ja Kustaa Hiekka puolestaan syvästi uskonnollinen ihminen, jonka vuoksi Julius Ailio joskus pilkkasi Kustaa Hiekkaa. Ailio kannatti raittiusaatetta, mutta ei välttämättä käytännön tasolla, jolloin taas Kustaa Hiekka pääsi piikittelemään Julius Ailiota. Heidän välinen kinastelunsa saattoi kestää myöhään iltaan ja joskus jopa aamuun saakka. Kaikesta huolimatta he viihtyivät hyvin toistensa seurassa. Julius Ailio ei koskaan Tampereella käydessään jättänyt käymättä Kustaa Hiekan luona.
Uppoutuessaan museotoiminnan saloihin kultaseppä Kustaa Hiekka alkoi pohtia tarkemmin, voisiko hän koota mm. ulkomaanmatkoilta keräämänsä kokoelmat itse perustamaansa museoon. Näihin pohdintoihinsa hän otti kaveriksi uskollisen ystävänsä, kihlakunnantuomari Evert Tähkäpään. Kumpikin heistä uskoi vilpittömästi taiteen sivistävään vaikutukseen ihmisissä. Kultaseppä Kustaa Hiekka oli lisäksi myös isänmaallinen ihminen, joka halusi kehittää kotimaataan ja erityisesti Tamreen kaupunkia. Kustaa Hiekka lahjoitti testamentissaan omaisuutensa Kustaa Hiekan säätiölle. Samoin teki myös kihlakunnantuomari ja Kustaa Hiekan säätiön ensimmäinen puheenjohtaja Evert Tähkäpää; hänkin lahjoitti taidekokoelmansa testamentissaan Kustaa Hiekan museolle. Eräs Tähkäpään merkittävimmistä taidehankinnoista oli esimerkiksi Albrecht Dürerin vuonna 1526 tekemän mallin mukaan Saksassa tehty kaksoiskappale, jonka todennäköisesti valmisti Ludwig Neresheimer leimojen perusteella Saksan Hanaun kaupungissa 1800-luvun lopulla. Yksi Hiekan taidemuseon erikoisuuksia ovat vaikkapa hautajaislusikat, joita valmistettiin erikoistilauksesta 1700-luvun lopulla kuten nykyään tehdään kastelusikoita; hautajaisjärjestelyistä vastannut henkilö saattoi saada vainajan omaisilta lahjaksi hautajaislusikan, johon oli kaiverrettu vainajan nimi ja elinaika.
Kustaa Hiekan taidemuseon monipuolisiin kokoelmiin kuuluu perinteisen kuvataiteen lisäksi kelloja, huonekaluja, peilejä, rahoja, mitaleja, hopeaa, tinaa, lasia ja kansantieteellistä esineistöä. Kustaa Hiekka oli omistautunut keräilylle ja hän toi varsinkin monilta ulkomaanmatkoiltaan hyvin erikoisiakin matkamuistoja mukanaan. Kustaa Hiekan taidemuseon haltuun on siten tullut mm. samuraimiekkoja, saharauskun kuonoja ja muumion käsi. Kustaa Hiekan taidemuseon kuvataidekokoelman pääosan muodostaa suomalainen taide 1850-luvulta aina nykyaikaan asti. Taidekokoelmassa on teoksia mm. Ferdinand von Wrightiltä, Hjalmar Munsterhjelmilta, Akseli Gallen-Kallelalta, Eero Järnefeltiltä, Pekka Haloselta, Hugo Simbergiltä ja Magnus Enckeliltä. Tamperelaisia taiteilijoita edustavat mm. Gabriel Engberg, Kaarlo Vuori sekä Lennu Juvela.
Kelloseppä Kustaa Hiekka sopi kauppias Sergei Nikolajeff Jr:n (s. 6.5.1878 Helsinki ja k. 30.6.1920 Aix les Bains, Ranska) kanssa Opel Automobiilin ostamisesta helmikuussa 1913. Nikolajeff toi Suomeen mm. Oldsmobile-, Adler-, Opel-, Benz-, Studebaker-, Minerva- ja Mercedes-merkkisiä autoja. Hän myi myös venemoottoreita sekä kirjoitus- ja laskukoneita; hän perusti myös vuonna 1911 kannattomaksi osoittautuneen taksiyhtiön ja toi Suomeen ensimmäisen lentokoneen vuonna 1910 Demoiselle-lentokoneen Ranskasta. Tamperelainen kuvanveistäjä Karl Adolf Aarnio (alkujaan Kalle Virtanen, s. 9.9.1879 Tyrvää ja k. 28.12.1918 Tyrvää) sai tämän lentokoneen alkuvuodesta 1911. Autokaupan hinta oli 16 500 markkaa. Kauppasopimukseen kuului, että Opel säilytettiin Sergei Nikolajeffin Helsingin varastossa toukokuuhun asti ”ostajan laskuun palovakuutettuna ja kone sinetillä suljettuna ilman eri vuokraa”. Opel oli 32-hevosvoimainen ja siinä oli kopalla suojustetut venttiilit hiljaisen käynnin takaamiseksi. Autossa oli neljä vaihdetta eteen ja yksi taakse.
Opelin istuimet olivat vaalenruskealla nahkalla pehmustetut klubituolit ja kulkuneuvossa oli lasiviimasuoja edessä istuvien suojaksi. Kustaa Hiekkaa kuljetti yleensä ylioppilas Kyösti Kiviranta. Kustaa Hiekka varusti Opelille omalle tontilleen myös autotallin. Autoja alettiin Suomessa isoimmissa kaupungeissa katsastaa vasta vuonna 1917, mutta Kustaa Hiekka katsasti oman autonsa Tampereella jo 8.5.1913. Ajan tavan mukaan bensiini ostettiin autoihin pääasiassa kiloittain. Autojen myynti romahti elokuussa 1914 maailmansodan alettua; myös bensiinipula vaivasi aikakautta. Sergei Nikolajeff lähestyi tammikuussa 1915 Kustaa Hiekkaa kirjeitse ja tarjoutui siinä ostamaan myymänsä Opelin takaisin, mikäli Hiekka olisi valmis siitä luopumaan. Kustaa Hiekka vastasi 10.1.1915 päivätyssä kirjeessään kauppias Nikolajeffille, että hän on halukas autonsa myymään kaikkine siihen kuuluvine tarpeineen. Autossa ei vastaajan mukaan ollut minkäänlaisia vikoja, ainoastaan ”kurasiivissä emali oli vähän lohkeillut”. Pyörien kumit olivat ehjät, yksi niistä oli Nokian kumitehtaalla uusittukin. Kustaa Hiekka myi lopulta autonsa takaisin Sergei Nikolajeffille vuonna 1916.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti