Punaisen Myllyn taru (17. osa)

Näyttelijä ja laulaja Arttu Suuntala.

Tässä revyyssä suomalaiset sotilaat Jermu ja Purnu saavat Purnun omasta sotakokemuksista kirjoittamalla verevällä kirjalla lyövät rahoiksi, joilla pääsevät matkustamaan Bulqueriaan ja liittymään vallankumousdiktaattori Lopezin joukkoihin. Purnu haastaa revyyssä karjalan murretta, kuten Antti Rokkakin Tuntemattomassa sotilaassa, mutta siihen yhtäläisyys sitten loppuukin. Toivo Kärjen tekemä musiikki näytökseen sai kehuja uudistumisestaan; melodiat olivat tuoreita, kauniitakin ja kohtauksien säestys musiikilla hyvin onnistunutta. Baletti sai vahvistusta parilla uudella tyttötanssijalla. Arttu Suuntala kertoo yhdestä kohtauksesta näin: ”Eräässä kohtauksessa seisoin kivääri jalallani ja kaaduin suoraan selälleni. Kaatuminenkin piti sovittaa repliikkeihin ja se meni justiinsa kohdalleen. Se ei sattunut kun sen oli harjoitellut hyvin.”

Pääministeri ja tuleva peresidentti Urho Kaleva Kekkonen.

Pääministeri Kekkonen sai revyyssä jälleen kyytiä poliittisissa vitseissä; samaan aikaan Kekkonen kävi presidenttivaalikamppanjaa, sillä maaliskuun ensimmäinen päivä 1956 oli virkaanastujaispäivä uudelle tasavallan presidentille. Ennen valintaansa Urho Kekkonen asui perheinensä Hämäläisten talolla ja valituksi tultuaan hän muutti asumaan Tamminiemeen, jonka presidenttien käyttöön lahjoitti mesenaatti Amos Andersson. Samaan aikaan ajoittui SAK:n lähes kolmen viikkoa kestänyt yleislakko, joka keskeytti myös Punaisen Myllyn junalla tehdyn kiertueen. Lakon alkaessa teatterikiertue lymyili Jyväskylässä, josta seuraavaksi päiväksi täytyi päästä Tampereelle kahta näytäntöä tekemään. Seurue pääsi Jysäskylästä matkaa bussilla vasta yöllä, sillä polttoainetta ei myöskään saanut kuin erikoisluvalla.

Yleislakko vuonna 1956.

Lakon jälkeen Punaisen Myllyn maakuntakiertueilla ei enää koskaan palattu rautatiekuljetusten pariin, vaan suurlakon jälkeen nokkabussi hoiti kiertuekuljetukset. Ajalle tyypillistä oli tiestön huono kunto, jolloin matkaseurue joutui rospuuttopaikoissa avittamaan bussia työntämällä. Yleislakon jälkeen tapahtui myös toinen merkittävä muutos kiertue-elämässä. Lähinnä Punaisen Myllyn tiukan taloustilanteen vuoksi jouduttiin kiertueilla luopumaan elävästä orkesterista. Orkesteri korvattiin kiertueilla ennakkoon äänitetyllä nauhoituksella, kanttinauhaksi kutsutulla äänitteellä. Nauhan äänitys tehtiin Kulttuuritalolla itse Toivo Kärjen johdolla. Tanssijatytöt olivat äänityksissä mukana, jotta kappaleisiin saatiin tanssijoiden mieleiset tempot vaativiin hyppyihin aikaiseksi.

Tehokas työpari Reino Helismaa ja Toivo Kärki nauhoitusten äärellä.

Osa arvostelijoista kehui Toivo Kärjen musiikin myötäilevän sopivasti esityksen kulkua ja ”koneellinen toisto oli moitteetonta”. Toiset taas olivat sitä mieltä, ettei ”säilyke ole koskaan luonnontuotteen veroinen” ja että ”koneellisuuden maku häiritsi melkoisesti”. Tällaiseen järjestelyyn oli kuitenkin teatterin taloustilanteen vuoksi tyytyminen. Toivo Kärki sovitti taustanauhalle muotikappaleen Rock around the clock, joka sekä aloitti että lopetti revyynäytännön.

”Arvoisa yleisö! Jälleen Punainen Mylly tarjoaa Teille – ja aika sinisilmäisesti – erään tyypillisistä tekeleistään! Teksti joutavanpäiväinen! Touhu kokonaisuudessaan ”vailla taiteellista kunnianhimoa”. Joutavaa jutustelua, vieläpä suulla soukemmalla kuin tavallisesti. Joka kylläkään ei johdu halujen puutteesta. Päinvastoin! Nyt vain ei ”passaa” puhua mitä mieli tekisi. Eipä silti, tiedämme, että Myllyn ystävät tajuavat jopa kuvakieltäkin. Muut, jotka ovat tottuneet nauttimaan tositaidetta joutuvat kyllä kärsimään. Valitamme! Siispä hauskaa iltaa. Valvokaa hyvin!”

Näin teatterinjohtaja Ossi Elstelä puhui revyyn, Päin seiniä, yleisölle. Revyyn ensi-ilta koitti 2.12.1956 teatteri Punaisessa Myllyssä. Revyy oli nähnyt päivänvalon jo Lilla Teaternissa nimellä Upp åt väggarna. Vaikka esitystä mainostettiin laulunäytelmäksi, se sai Lilla Teaternissa osakseen kevyemmän verokohtelun kuin Punaisessa Myllyssä. Jollei kysymys ollut silkasta pahansuopaisuudesta, niin sitten se puhui omaa karua kieltään virkamiesten ruotsin kielen taidosta. Virkamiehet taas puolustelivat suoritustaan sillä, että esitysten ennakkomainokset eivät vastanneet ohjelmien sisältöjä ja siksi revyille asetettu vero oli usein liian pieni. Ainoana Pohjoismaana Suomen verokäytäntö kevyttä taidetta kohtaan oli ainutlaatuista.

Revyyn käsikirjoittaja oli Benedict Zilliacus ja esityksen lavastuksen hoitivat Ossi Elstelä ja Pekka Heiskanen, apunaan koristelussa Anna-Liisa Hämeensalo. Toivo Kärjelle lankesi vastuu jälleen esityksen musiikista ja tanssikoreografiat laati Alexander Sommer (Anna-Liisa Hämeensalo). Esityksen ohjasivat Ossi Elstelä ja Einari Ketola ja puvustus hoidettiin Saimi Hynösen johdolla Punaisen Myllyn ompelimossa. Näyttämöllä loistivat näyttelijät Kauko Hynninen, Ossi Elstelä, Anna-Liisa Hämeensalo, Iris Jokinen, Urho Seppälä, Armas Jokio, Hillevi Juusola, Pauli Kauppinen ja Einari Ketola sekä Maija-Liisa Pohjola.

Punainen Mylly pyrki edustamaan puhdasveristä revyyteatteria, mutta revyyteatterin tekeminen oli Suomen olosuhteissa tehty todella hankalaksi. Hankaluuksien syyt olivat sekä hallinnollisia että kulttuurillisia. Muuan toimittaja tiivisti kirjoituksessaan: ”Meillähän revyy ei näet toistaiseksi voi elää, vaan tämän linjan teatterin on muovattava ohjelmistonsa, tavallisesti epäedulliseen suuntaan, joko musiikillisiksi seikkailufarsseiksi tai operettihuvitelmiksi. Ja silloin useimmiten menettää paljon juuri niitä piirteitä ja mahdollisuuksia, joiden esitysvalmiuteen Punainen Mylly koko ajan on pyrkinyt ja joissa se juuri saattaisi parhaiten kunnostautua. Mutta sisukkaasto on Elstelä kaikesta huolimatta yrittänyt kehittää ja esittää näitä ohjelmia sellaisella ulkonaisella loistolla, sellaisessa hilpeässä vauhdissa ja omalaatuisin ”myllymetkuin”, että tämän teatterin ohjelmat jatkuvasti kuitenkin ovat sangen vilkkaan mielenkiinnon kohteina muodostuneet pitkäaikaisiksi ja siten päässeet esityksellisestikin kehittymään vallan hyvään tasoon.”

Teatterinjohtaja Ossi Elstelä olisi tahtonut koostaa esitykset lyhyistä välähdyksistä sekä perustaa ne jatkuvasti ajan ja maailmantilanteen mukaan kehittyviksi revyyesityksiksi eli katsauksiksi. Revyyn huumori vahtelee kevyestä leikinlaskusta vahvaan parodiaan, joita ryydittää laulu ja musiikki sekä silmänruokana balettitanssit. Näytelmiin ja operetteihin verrattuna yksittäiset revyyt eivät olleet yhtä kiinteitä esityksiä, sillä niiden sisällöt muuntuivat ja niiden tulikin vaihtua. Tähän ei vaikuttanut yksin tulkinta, vaan myös esitysten ajankohta. Myöskään revyyesitysten nimet eivät olleet kovin tärkeässä roolissa teatterille. Punainen Mylly kävi esimerkiksi monilla kiertueilla esityksellä, jonka nimi oli vain Punaisen Myllyn Paraati. Esitykset olivat koosteita parhaimmista kulloinkin ajankohtaan sopivista aiemmista esityksistä tai niiden osista, niitä hieman muokaten. Muita kiertue-esitysten nimiä olivat mm. Pilkepippuria, Syyssalaattia ja Elokuun Revyy, vaikka alinomaan vaalivana vaarana oli esityksillä joutua verottajan hampaisiin. Periaatteessa ruotsalaiset revyyesitykset saivat Suomessa saman verokohtelun, mutta he osasivat verhoilla useammin esityksensä ”näytöskappaleeksi”.

Vuonna 1950 Pohjolan työ kirjoitti näin: ”Revyytaide, joka muualla maailmassa täysin tasavertaisena puolustaa paikkaansa ns. klassillisten taidemuotojen rinnalla, saavuttaa jakamatonta suosiota ja joka on kaikkien kansankerrosten ehtymätön ilon ja virkistyksen lähde, joutuu Suomessa kamppailemaan vahvojen ennakkoluulojen ympäröimänä, suhteettoman, puolueelliselta tuntuvan verotaakan painamana ja aivan ilman valtionapua. Kun vielä otamme huomioon, että suomlaisen revyyn on melkeinpä kasvatettava oma yleisönsä voidakseen saavuttaa ymmärtämystä ja menestyä, tajuamme, että työ on vaikeata ja vaativaa, kysyen tekijältään todellista suomalaista sisua.”

Revyyteatterin täytyi vaihtaa jatkuvasti ohjelmistoaan, esitysten sisältöä muokattiin tarpeen mukaan, esitykseen liitettiin uusia lauluja ja vanhojen kappaleiden sanoituksia muutettiin ja luotiin uusia sketsejä ajankohtaisista aiheista. Vuonna 1948 esimerkiksi teatteri esitti kuutta eri revyytä tai näytelmää, joista lähes kaikki elivät esitysjakson aikana. Muutos ja uusiutuminen koski myös balettinumeroita ja tanssijoita ja muutoksilta eivät säästyneet myöskään puvustajat. Teatterinjohtaja Ossi Elstelä tahtoi tarjota teatterissaan jatkuvasti uutta ja mielenkiintoista katsottavaa ja kuultavaa yleisölleen. Maksavaa yleisöä oli mahdotonta houkutella paikalle esityksiin ilman asiaan kuuluvaa jatkuvaa markkinointia.

Monien katsojien ja varsinkin verottajan vaatimuksesta teatterilta haluttiin juonellisia esityksiä; tämä vaatimus oli suorastaan revyyteatterin ideaa vastaan. Ossi Elstelä tekikin jatkuvaa valistustyötä teatteriyleisölle mm. omilla kirjoituksillaan; hän julkaisi lehteä ”Me iloitsemme”, jossa hän jo vuonna 1949 ilmaisi asiansa näin: ”Jos sanotte, että revyy on hyvin häijyä katseltavaa, niin olette joko seisoallenne kuivettunut tai sitten ette osaa ottaa ihmisluonnetta oikein. On niin mahdottoman paljon asioita, jotka vain pahenevat ellei niistä voi laskea leikkiä. Revyyn keveyden salaisuus on juuri siinä, ettei se tarjoile tomuisia klassikoita, vaan elää päiväperhosleikkiä, jossa ajakohtaiset kupletit päiväntapahtumista asettavat koko vakavan harmaan arkielämämme kokonaan uuteen valoon.”