Huolimatta siitä, että Lovisa Adelaïde Ehrnroothin kierrosmatka kristinuskon pyhimmillä paikoilla oli hänelle varmasti pysäyttävä ja mieltä kuohuttava kokemus, hän kuitenkin sai kirjoitettua omista kokemuksistaan sangen kevyesti ja humoristisesti. Arvostelijat laittoivat tämän asian myös merkille ja hän sai tästä asiasta palautetta kirjansa arvosteluissa. Jotkut syyttivät häntä siitä, että hän ei suhtautunut Vanhan Testamentin tapahtumapaikkoihin niiden vaatimalla arvokkuudella. Huumori on toisaalta saattanut olla Lovisa Adelaïde Ehrnroothin tapa piilottaa omat uskonnolliset ja henkilökohtaiset kokemuksensa seuraajiltaan.
Lovisa Adelaïde Ehrnrooth ja Rose Marie Boije saivat kaukaisissa maissa matkoillaan tutustua maihin, joissa naisten oikeudet liikkua vapaasti olivat hyvin rajallisia. Turkin, Egyptin tai Algerian kaltaisissa maissa elämäntapaa rajoittaneet säädökset eivät päteneet naismatkustajiin. Ainakin jossakin suhteessa sukupuolta, rotua tai säätyä koskevat kirjoitetut tai kirjoittamattomat säädökset jopa lisäsivät länsimaisten naisten vapautta näissä kohdemaissa. Ensisijaisesti matkustavat naiset olivat länsimaisia, paikallisyhteisön ulkopuolisia, valkoisia turisteja, ja vasta toissijaisesti naisia, joiden toimintaa täyty rajoittaa määräyksillä. Naisturistit pystyivät liikkumaan vapaasti kaduilla ja tarkkailemaan ihmisten toimintaa siellä, mennä kahviloihin ja katsella ihmisiä ympärillään. Turistina naiset olivat selvästi vähemmän oman sukupuolensa edustajia, kuin omassa arkitodellisuudessaan.
Omaa sukupuoltaan Lovisa Adelaïde Ehrnrooth korosti hyvin vähän omissa kirjoituksissaan ja silloinkin kun sitä tapahtui, se oli lähinnä tyylikeino korostaa neuvottomuutta jossakin tietyssä tilanteessa. Näin saattoi käydä esimerkiksi Egyptin Aleksandrian sataman kaaoksessa, jossa matkustavat naiset kokivat itsensä hyvin avuttomiksi. Tästä Lovisa Adelaïde Ehrnrooth itse kirjasi seuraavasti: ”Miten onnelliseksi tunsimmekaan itsemme, me kaksi naisparkaa, kun saatoimme seisoa Cookin lippumme nostettuna korkeuksiin ja antaa merkin sijainnistamme rannalla odottavalle Cookin tulkille.”
Lovisa Adelaïde Ehrnrooth tähdensi kirjoituksissaan sukupuoltaan vain silloin, kun hän halusi tuoda esille omaa erilaisuuttaan suhteessa arabeihin tai esitteli poikkeavia sääntöjä länsimaisten ja paikallisten naisten välillä. Näinkin Lovisa Adelaïde Ehrnrooth kirjoittaa matkastaan: ”Palatsista saatoimme tehdä lyhyen kävelyn suureen moskeijaan, jonka etupiha oli koristeltu arabeilla, jotka toimittivat hartaudenharjoituksiaan, mumisten ja kumartaen otsa lattiassa. He eivät antaneet sisään astumisemme häiritä itseään eivätkä vilkaisseetkaan meihin. Kaksi vaaleaa, hunnutonta naista kulkivat heidän pyhien mattojensa yli, joille koskaan ei saisi astua muhamettilaisnaisen jalka!”
Turismin yhä lisääntyessä niin Algeriassa kuin varsinkin Intiassa ja Egyptissä niin sitä karkeampina ilmenivät sen lieveilmiöt; Intiassa turistien sallittiin astella kengät jaloissa Amritsarin pyhässä temppelissä ja naisturistit saivat Algeriassa vierailla moskeijan rukousmatoilla. Näissä joustoissa oli itseasiassa kyse suorastaan rahanhimosta, sillä runsas turismi tuotti näille alueille huomattavia summia tuloja. Rahan vuoksi turistien sallittiin rikkoa paikallisia uskonnollisia sääntöjä. Suoranaisena seurauksena näistä sääntöjen rikkomisesta esimerkiksi Egyptissä oli monenlaisten pienesineiden varastaminen sekä piirtely ja kirjoittelu muinaismuistoesineisiin. Tämän sai karvaasti kokea mm. Kheopsin suuri pyramidi.
Vaikka vaaleahipiäiset suomalaisnaiset saivat moskeijoissa kulkea vapaasti mattojen päällä, tätä samaa oikeutta ei suinkaan suotu naisille, jotka harjoittivat samaa uskontoa eli olivat muslimeja. Täysin uutta oli myös se, että Lovisa Adelaïde Ehrnrooth kirjassaan kertoo lähteneensä paikallisesta arabikodista vierailun jälkeen yksin, ilman saattajaa hotellilleen. Perheen arabiäiti ei voinut lähteä häntä saattamaan, sillä arabinaisen ei ollut soveliasta poistua kotoaan ilman miestään. Ainoastaa emansipoituneet ja rohkeat matkanaiset pystyivät suoriutumaan tästä kävelymatkasta puutarhojen siimeksessä kohti majapaikkaansa.
Lovisa Adelaïde Ehrnrooth tähdentää matkakertomuksissaan omaa ja matkakaverinsa kielitaitoja. He hallitsivat englannin lisäksi saksaa, ranskaa ja venäjää. Ehrnrooth oli samoin hyvin valmistautunut matkoilleen lukemalla laajasti mm. historiaa. Matkustaessaan esimerkiksi Kreikan saaristossa hän kirjoitti viittauksia kirjassaan moniin Homeroksen seikkailuihin ja Ateenassa sama asia toistui antiikin jumaltarinoihin. Koraanin tuntemus ilmeni Ehrnroothin kirjoituksista Egyptistä ja Algeriasta. Etukäteen hän oli huolellisesti tutkinut matkakohteensa ja tämän hän koki jopa velvollisuudekseen matkustajana. Kirjassaan Ehrnrooth käsittelee huolellisesti historiallisia tapahtumia ja matkakohteita, vaikka kirjoituksen paino onkin varsinaisesti tunnelmien ja paikallisten ihmisten kuvailussa. Kirjoissaan ja kirjeissään Lovisa Adelaïde Ehrnrooth myös rakensi omaa kuvaansa maailmanmatkaajana. Kuten muillakin eurooppalaisilla matkustajilla, myös Lovisa Adelaïde Ehrnroothin ja Rose Marie Boijen matkatavaroiden joukossa oli Baedeckerin matkaoppaat.
Omaa erilaisuuttaan naisena arjessa ja matkoilla korostivat useat muutkin matkakirjailijat, kuten Jäämerellä 1930-luvulla seikkaillut suomalainen Irja Spira-Hautala (s. 4.11.1900 Kokkola ja k. 26.8.2001 Pori). Näistä seikkailuista Irja Spira-Hautala kirjoittaa rehevästi kirjassaan, Terveisiä meriltä: seikkailumatkan kokemuksia (Karisto 1930). Irja Spira-Hautala oli Pariisissa asunut toimittaja, kustantaja ja kääntäjä, joka teki monia opintomatkoja Euroopassa. Spiran vanhemmat olivat liikemies ja kustantaja Antti Hautala (s. 6.9.1872 Nivala ja k. 28.12.1956 Helsinki) ja Hilda Sihlman. Irja Spira-Hautala pääsi ylioppilaaksi vuonna 1919. Hän toimi joidenkin suomalaisten lehtien Pariisin kirjeenvaihtajana ja edusti myös suomalaisia kustannusliikkeitä Ranskassa. Irja Spira-Hautala oli Editions Nord-Sudin pääosakas ja toimitusjohtaja vuodesta 1949 alkaen ja hän perusti myös lehtitoimiston Pariisiin vuonna 1949. Vuosina 1920-1925 Irja Spira oli avioliitossa Saksassa sotilasoppinsa saaneen jääkärimajuri Väinö Lieskan kanssa, joka ennätti taistella neljässä sodassa.
Lovisa Adelaïde Ehrnrooth ei malta olla kirjoissaan kehumatta omia laajoja verkostojaan ja taitojaan luoda uusia suhteita matkoillaan tarvittaessa. Hänen verkostonsa sangen laajat ja myös kunniakkaat; hänen tuttavapiiriin suositusten avustamina kuuluivat mm. paroni Armfelt ja sotaministeri Miljutin. Uusia suhteita Lovisa Adelaïde Ehrnrooth loi esimerkiksi Jerikossa, jossa tutuksi tuli nuori ranskalainen, kreivi de Cossé-Brissac. Lovisa Adelaïde Ehrnrooth ja Rose Marie Boije viettivät kreivin kanssa Jerikossa miellyttävän illan ja kreivi oli tyytyväinen saadessaan matkallaan sivistyneitä keskustelukumppaneita, joiden kanssa pystyi keskustelemaan politiikasta, musiikista, teatterista ja päivän tapahtumistakin.
Näiden tarinoiden valossa voisi kuvitella Lovisa Adelaïde Ehrnroothin halunneen näyttäytyä matkakirjoissaan omille lukijoilleen hyvin kielitaitoisena maailmanmatkaajana sekä hyvin rohkeana uusien asioiden kokijana ja sangen sivistyneenä keskustelukumppanina. Vielä 1800-luvulla oli tilanne yleisesti sellainen, että naismatkustajat maailmalla olivat hyvin harvinaisia. Suurimmalle osalle ihmisiä tällainen matkailu ei ollut edes mahdollista. Erittäin poikkeuksellista oli Lovisa Adelaïde Ehrnroothin tapauksessa myös hänen ikänsä; molempien matkojensa aikoihin hän oli jo yli 50-vuotias. Tämä lienee yksi syy, miksi hän halusi korostaa kirjoissaan omaa vahvuuttaan matkustamiseen ja havaintojen tekemiseen matkoillaan.
Matkatessaan maailmalla Lovisa Adelaïde Ehrnrooth oli hyvin itsenäinen eikä paljoa välittänyt muiden ihmisten mielipiteistä kun toteutti omia aivoituksiaan. Häntä eivät liiemmin houkutelleet matkoillaan ”kaiken maailman taiteellisuus tai tieteelliset vaatimukset”, vaan mielihyvä oli hänen yllyttimensä uteliaisuuteen. Ehrnrooth ei kovasti ollut järjestötoiminnasta kiinnostunut, vaan enemmänkin keskittyi vaikuttamaan mielipiteisiin omalla toiminnallaan. Hän oli jo omilla lehtikirjoituksillaan naisasialiikkeessä asettanut itsensä etulinjaan muiden solvattavaksi ja pilkattavaksi.
Nyt matkoillaan hän saattoi samoin toimia turismin eturintamassa rohkaisten varsinkin naisia omilla esimerkeillään. Omalla toiminnallaan hän todisti olevansa hyvin rohkea ihminen sekä hauska ja sivistynyt matkakirjoittaja. Kaukomailla matkustellessa hän ei koskaan hukannut ajatusta naisasiasta, vaan aina tilaisuuden tullen nosti ne esille kirjoituksissaan. Orientti oli hänelle loistava tilaisuus verhoilla naisasialiikkeen ideoita ajatuksina matkakirjoituksiinsa. Hän ei myöskään voinut tätä kiusausta vastustaa. Hän myös halusi miesmatkaajien lailla saada omille edesottamuksilleen ja kyvyilleen tunnustusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti