Punaisen Myllyn taru (19. osa)
Pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Harry Lennart Yrjö Bergström (s. 4.4.1910 Tampere ja k. 12.11.1989 Nurmijärvi) aloitti säveltämisen ja pianonsoiton opiskelun 1920-luvulla säveltäjä ja akateemikko Uuno Kalervo Klamin (s. 20.9.1900 Virolahti ja k. 29.5.1961 Virolahti) ja pianisti ja säveltäjä Ernst Fredrik Lingon (vuoteen 1906 Lindroth, s. 14.7.1889 Tampere ja k. 28.1.1960 Helsinki) ohjauksessa. Harry Bergström on jo 1930-luvulta lähtien säveltänyt paljon – itse asiassa enemmä kuin kukaan muu Suomessa – juuri elokuvamusiikkia Toivä Kärjen ja George de Godzinskyn ohella. Bergström auttoi alkuun Kipparikvartetin ja Metro-tytöt, joista ensimmäisessä hän toimi alkuun myös säestäjänä. Harry Bergströmiä pidetään George de Godzinskyn ohella tärkeimpänä vaikuttajana suomalaisten lauluyhtyeiden synnyssä ja kehityksessä. Bergström vieraili mielellään myös kapellimestarina useissa eri orkestereissa, enimmäkseen kylläkin operetti, varietee-, revyy- ja musikaaliesityksiä johtamassa.
Parhaiten Harry Bergström ehkä muistetaan kirjoittamastaan tunnussävelmästä, jonka hän teki Niilo Tarvajärven suosittuun Tervetuloa aamukahville-radio-ohjelmaan ja myös esitti sitä em. ohjelmassa. Idean aamukahviohjelmaansa Niilo Einari ”Tarva” Tarvajärvi (s. 6.12.1914 Espoo ja k. 25.8.2002 Helsinki) sai Ruotsin radiossa esitetystä Sigge Fürstin juontamasta Frukostklubben-ohjelmasta ja hän vei ideansa läpi Yleisradion ohjelmaneuvostossa ohjelmajohtaja Sigfrid Johannes ”Jussi” Koskiluoman (vuoteen 1927 Sirenius, s. 9.5.1904 Räisälä ja k. 23.5.1969) penseästä asenteesta huolimatta. Ensimmäinen aamukahviohjelma – silloin vielä nimeltään Tahdikasta tapania – lähetettiin radiossa 26.12.1950. Tervetuloa aamukahville-nimi tuli käyttöön kolmannessa ohjelman lähetyksessä kaksi viikkoa myöhemmin.
Harry Bergström sai Jussi-palkinnot musiikista elokuviin Rion yö (1951), Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953) ja Viimeinen savotta (1977). Harry Bergström ennätti tehtä peräti 78 kotimaiseen elokuvaan musiikkia elämänsä aikana. Säveltäjä itse on kuvannut työtään näin: ”Elokuvamusiikin säveltäminen on mielenkiintoista siksi, että siinä annetaan aihe. Aiheen mukaan on aina helpompi säveltää, varsinkin jos on oikein mielenkiintoinen aihe. Useimmissa elokuvissani on niin ollut. Viimeisin elokuva, jonka olen tehnyt, on Edvin Laineen ohjaus Viimeinen savotta. Se oli aika vaikea säveltää – johtui kai jo iästäni. Aihe oli mielenkiintoinen, pidin siitä todella, mutta kyllä meni paljon paperia roskakoriin ennen kuin sen sävelet syntyivät. Joskus ideat syntyvät aivan itsestään, eikä tarvitse muuta kuin suoraan kirjoittaa paperille. Jotain muuta joutuu miettimään moneen kertaa – kuinka se jatkuu, kikä vaihtoehto on paras – ja paljon joutuu hylkäämään asioita. Ideoin teemani päässä, mutta sitten istun flyygelin ääreen. Tarviten sitä soinnutuksen takia. Joskus myös sävellän puhtaasti kirjoituspöydän ääressä. Olen muutaman kokoillan elokuvankin melkein kokonaan tehnyt kirjoituspöydän ääressä. Se on johtunut siitä, että tuottaja on antanut aikaa vain yhden viikon!”
Harry Bergströmin poika oli säveltäjä ja sovittaja Matti Harri Björn Bergström (s. 17.2.1938 Helsinki ja k. 8.10.1994 Helsinki) ja Matin vaimo oli muusikko, laulaja ja näyttelijä Pirjo Liisa Helena Bergström (o.s. Halminen, s. 21.4.1939 Helsinki ja k. 15.5.2011 Helsinki). Harry Bergströmin veli oli viulisti Rainer Bergström. Bergström käytti säveltuotannossaan myös salanimiä Gerald Beach, Harold G Burgess, Leonard Fleuvemont, Sointu Karikas, Lenny, Jorge Monterio ja Tintti-Kalle. Harry Bergström on haudattu Nurmijärven hautausmaalle vaimonsa, Sirkka Tuulikki Bergströmin o.s. Vuolle (1918-2007) kanssa samaan hautaan. Säveltäjä Harry Bergströmille myönnettiin Pro Finlandia-mitali vuonna 1988.
Revyyteatteri Punaisessa Myllyssä uuden esitysnäyttämön kuumeinen etsintä jatkui yhä edelleen ja toiveet sen löytämisestä olivat korkealla. Teatteri ilmoitti vuoden 1959 alussa siirtyvänsä Kasarmikati 40:ssä sijaitsevaan Uudenmaan ruotsikielisen osakunnan Nylands Nationin juhlahuoneistoon, joka paremmin tunnettiin varmaan nimellä, Natsa. Revyyteatteri aloitti Natsan näyttämön kunnostustyöt samaan, kun teatteri oli perinteisellä talvisella maakuntakierroksellaan. Natsalla piti lehtitietojen mukaan tehdä tarpeellisia sähkötöitä noin puolella miljoonalla markalla. Osakunnan rakennuksen iän vuoksi ja remontin laajuuden takia korjaustyöt venyivät. Ossi Elstelä keksi järjestää teatterin maakuntakiertueen aikana osakuntatalolla nuorisolle musiikkiohjelmaa. Helmikuussa talolla esiintyi Olle Lindholmin yhtye sekä Eila Pienimäki (s. 18.2.1939 Töysä). Innokkaat ja rohkeat laulajakyvyt pääsivät esiintymään taitojaan esitellen talolla. Samoin Myllyn ja Fennian balettitytöt käyttivät talon tarjoamia tiloja harjoitteluunsa. Natsasta näytti kovaa vauhtia olevan tulossa samanlainen virkeä toimitila, kun mitä Hämis oli ollut teatterille aikaisemmin.
Natsan tilat eivät ennättäneet vielä kevääksi remontilta valmiiksi, joten Punainen Mylly esitti jälleen seuraavan näytäntönsä, Persian parturit, Alppilan kesäteatterilla. Kyseessä oli Reino Helismaan käsikirjoittama farssi Einari Ketolan sovituksena. Revyyssä oli jälleen yritystä pitää teatterin kunniakasta perinnettä yllä; poliitikkoja irvailtiin, sillä esityksen toiseksi nimeksi mainostettiin ”Politiikan puliveivarit”. Einarin Ketolan ja Ossi Elstelän esiintymisiä ja replikointeja erityisesti esityksessä kehuttiin ja balettitanssijat saivat myös oman osansa ylistyksestä. Tällä revyyllä teatteri teki jälleen vakiintuneen maakuntakiertueensa ja sai esityksistään maakunnassakin ylistystä, vaikka elävä orkesteri puuttui kiertueelta.
Persian parturit-esityksen ohjasi jälleen Ossi Elstelä ja Anna-Liisa Hämeensalo ohjasi tanssijat esityskuntoon. Musiikista vastasi tällä kertaa mainio sovittaja, Kaarlo Valkama, joka käytti esityksessä mm. Verdin, Rimsky-Korsakovin ja Gounod’n musiikkia. Esityksen puvut valmisti tietysti Punaisen Myllyn ompelimo ja lavastuksen hoiti Ossi Elstelä. Näyttämöllä esiintyivät seuraavat näyttelijät: Leo Jokela (Eunukki Abu Mustafa), Anna-Liisa Hämeensalo (Amina, edellisen sisarpuoli), Riitta Elstelä (Nurunnihar, Serendipin sulttaanin tytär), Armas Jokio (Baba Andullah, suurvisiiri), Pauli Kauppinen (Ali Kassim, visiiri), Ossi Elstelä (”suuri heni”, poliisituomari), Usko Kantola (Peri-Banu, Tartarian sulttaani), Nina Valkonen, Salme Jyräs, Eila Partanen (haareminaisia).
Näyttelijä Armas Taisto Jokio (s. 21.2.1918 Helsinki ja k. 12.10.1998 Vantaa) muistetaan ehkä parhaiten elokuvaroolistaan Pekka ja Pätkä-elokuvissa, jossa hän näytteli talonmies Pikkaraisen roolia. Kaikkiaan Armas Jokio ennätti näytellä 55 elokuvassa, joista merkittävä osa oli lähinnä tukkilaiselokuvia. Hän esitti mm. mustalaismiestä, Pikku-Aleksia, elokuvissa Muhoksen Mimmi (1952), Lentävä kalakukko (1953), Kaksi vanhaa tukkijätkää (1954) ja Majuri maantieltä (1954). Laulajana Armas Jokio aloitti uransa Suomen Kansallisoopperassa, mutta siirtyi myöhemmin näyttelijä, sopraanolaulaja ja teatterineuvos Hilkka Terttu Annikki Kinnusen (vuodesta 1948 Hämäläinen, vuodesta 1976 Farrell, s. 19.3.1925 Viipuri) Operettiteatteriin ja revyyteatteri Punaiseen Myllyyn. Eläkepäiviään Armas Jokio vietti Vantaan Koivukylässä ja haudattu hänet on Malmin hautausmaalle.
Ossi Elstelä ohjasi kesäksi Alppilan kesäteatteriin vielä toisenkin näytelmän, Hekemooni, joka perustui Tatu Pekkarisen käsikirjoitukseen. Aiheesta oli vuonna 1949 valmistunut myös elokuva. Teos perustui Tatu Pekkarisen romaaninn, Isäntä soittaa hanuria eli nykyajan elämänrytmiä kirkonkylässä. Näytelmä sai ensi-iltansa 14.6.1959 Alppilassa. Elstelä hoiti myös esityksen lavastuksen ja musiikin sommitteli säveltäjä Toivo Kärki. Laulujen sanat kirjoitti Reino Helismaa.
Näytelmän rooleissa nähtiin mm. Ossi Elstelä Aaprahamina, Armas Jokio talollinen Ernesti Juntusena, Irja Lautia Aaprahamin vaimona, Salme Jyräs heidän tyttärenään, Yrjö Varonen kanttori Pelle Vuoriona, Maija-Liisa Pohjola tanssijatar Josephine Pakarisena, Unto Salonen sirkuspelle Edvards Cantorina ja Helena Räsänen juoruakka Kaisana. Näytelmän miehityksessä oli kesän mittaan vaihtelua, joten rooleissa nähtiin myös Leo Jokela, Martta Suonio, Anna-Liisa Hämeensalo, Riitta Elstelä ja Reijo Lomperi.
Tässä vaiheessa teatteri Punaisen Myllyn historiassa oltiin jo valitettavasti sen kylmän tosiasian edessä, että teatterin alamäki oli jo selvästi alkanut ja se vain syveni jatkuvien rahahuolien vaivatessa teatteria. Ossi Elstelä ja Anna-Liisa Hämeensalo totesivat yhteisesti, että tanssijatytöille ei enää Alppilan näyttämöllä riittänyt tarpeeksi haasteellista tehtävää. Joulukuussa 1959 Anna-Liisa Hämeensalo sai Ruotsin Folkparkenista työtarjouksen tanssijatytöilleen ja tarjouksen hän myös otti vastaan vaikean rahatilanteen vuoksi. Tämä tietysti tarkoitti teatterille sen jakautumista, kun taitavimmat tanssijat lähtivät työn perässä ulkomaille. Nyt Ossi Elstelä jäi yksin teatterinsa ja musertavien talaoushuolien kanssa vielä kasaamaan teatterin rippeitä edes jonkinmoiseen esityskuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti