Kauppias- ja panimosuku Sinebrychoff
Petr Sinebrjuhov toi perheensä Ruotsinsalmeen Venäjältä ja kreikkalaiskatolisen seurakunnan kirjanpidosta perhekunta löytyy ainakin vuodesta 1804 eteenpäin. Petr mainitaan seurakunnan kirjassa 43-vuotiaana kauppiaana, joka oli kotoisin Gavrilovin kauppalasta ja hänen puolisokseen tiedettiin 40-vuotias Mavra Ivakova. Pariskunnan lapsia olivat Aleksandra (s. 1787), Nikolai (s. 1789), Ivan (s. 1790), Mihailo (s. 1792), Pavel (s. 1794), Irina (s. 1796) ja Anna (s. 1798). Perhe on saattanut tälle paikkakunnalle muuttaa jo n. vuoden 1795 paikkeilla, mutta joka tapauksessa perhe asettui asumaan Kymiin ja perheen isä perusti oman panimonsa Ruotsinsalmeen, jonka tänä päivänä jälkipolvet paremmin tuntevat Kotkan kaupunkina. Panimo on ilmeisesti sijainnut nykyisen Keskuskadun varrella, paikassa, jossa nyttemmin on seurakuntakeskus. Kuningas Kustaa III (s. 24.1.1746 Tukholma ja k. 29.3.1792 Tukholma) oli yrittänyt vuonna 1790 valloittaa Kaakkois-Suomen turhaan takaisin. Kotkan pohjoispuolelle rakentui vuoden 1791 jälkeen Kyminlinna ja Kotkan nykyiselle paikalle Ruotsinsalmen merilinnoitus sotasatamineen Kronstadtia suojelemaan.
Sotilassairaala tarvitsi panimoa, koska oluen juonti oli terveellisempää, kuin epäpuhtaan veden. Varuskunnassa menetettiin sotilaita paljon ja keripukin torjuntaan suositeltiin ylimääräistä annosta viinaa, lihaa, makuvaria eli leipäkaljaa ja olutta. Ruotsinsalmelle nousi muutamassa vuodessa n. 10 000 asukkaan eläväinen sotilasyhdyskunta venäläisten sotilaiden muutettua paikkakunnalle. Sotilaat asustivat yli sadan hengen sotilastuvissa ja ulkomailta tulleet upseerit tulivat yleensä perhekuntineen omiin taloihinsa palvelijoineen ja kotiopettajattarineen. Sotilaita seurasi aina huoltojoukkoja ja kauppiaita huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Näin Ruotsinsalmikin sai omat kauppiaansa, jotka linnoituksen alueelle pystyttivät kolmisenkymmentä taloaan ja erinäisen määrän myyntikojuja. Inebrychoff oli yksi näistä sotilaita huoltaneita marketentteja, kauppiaita, ja hän perustikin pian paikkakunnalle oman kaupan ja panimon. Panimotoiminta on saattanut alkaa Ruotsinsalmessa jo vuonna 1798. Kotkan Metsolan kaupunginosassa sijaitsee myös 22.8.1895 toimintansa aloittanut Kotkan Höyrypanimo Oy, jonka rakennuksen suunnitteli ruotsalainen arkkitehti Louis Wilhelm Alwin Jacobi (s. 25.7.1854 Benshausen, Thüringen ja k. 1905). Suomen ensimmäinen teollinen olutpanimo – Stora Bryggeriet – perustettiin Helsinkiin vuonna 1756.
Isä Petr kuoli melko nuorena 12.2.1805 ja hänet haudattiin Kymin luterilaiseen hautausmaahan. Hänen liiketoimintansa oli ollut ilmeisen kannattavalla pohjalla, mutta vallitsevissa oloissa leskirouva Mavra Ivanova jäi nyt miehensä kuoltua turvattomaksi ja suojattomaksi. Leski itse lopulta päätyi takaisin Gavriloviin - jonne myös kuoli - ja kaikki tyttäret naitettiin Venäjälle kauppiaiden puolisoiksi ja pojista ainakin kaksi vanhinta jatkoi isänsä perinteitä kauppiaina. Nikolaille lankesi vastuu isänsä liiketoiminnan jatkajana nuoresta iästä huolimatta. Isä Petr oli ehtinyt jo aloittaa liiketoimensa myös tiilitehtaalla ja sahalla, ja niin ryhtyi nyt Nikolai jatkamaan isänsä vanavedessä rakennustarvikkeiden myyntiä armeijalle. Lisäksi hän urakoi avaimet käteen periaatteella omilla tarvikkeilla ja urakkamestareilla rakennuskohteita.
Vuosina 1808-1809 käytiin Suomen sota, jossa valta vaihtui ja Venäjä otti nyt Suomen Ruotsilta haltuunsa. Venäläisiä sotilaita alkoi saapua Viaporiin, Helsingin edustalla olevaan linnoitukseen, jonka hyvin tunnemme tänään Suomenlinnana. Ne muodostivat sinne jälleen edellä kuvatulla tavalla täysin itsenäisen yhteiskuntansa, jota rahan päälle ymmärtäneet kauppiaat jälleen seurasivat huoltotehtävissä ahkerasti perässä. Viapori muuttui pian helsinkiläisille salaperäiseksi, oudoksi ja vallan kammottavaksikin paikaksi, josta oli liikkeellä ihmeellisiä huhuja. Venäläiset olivat ottaneet sen täysin haltuunsa ja siellä olivat vallalla venäläiset sotalait. Suomi sai kuitenkin pitää Ruotsin vallan aikaisen lainsäädäntönsä ja keisari Aleksanteri I antoi Suomelle edullisen aseman autonomisena suurruhtinaskuntana ja näiden etujen piiriin saatettiin myös Vanha Suomi vuonna 1812, joka aiemmin oli liitettynä Venäjään. Vaikka kuningas Kustaa Vaasa perustikin Helsingin kaupungin 12.6.1550 oli kaupunki pieni kyläpahanen Vantaanjoen suistossa pitkään. Helsingin merkitys alkoi vähitellen kasvaa, kun Viaporin (Suomenlinnan) rakentaminen alkoi vuonna 1748. Suuri koettelemus Helsingille oli onneton tulipalo vuona 1808, jolloin paljon kaupungista tuhoutui. Helsinki sai vuona 1812 keisarilta nimityksen suurruhtinaskunnan pääkaupungiksi. Vuonna 1819 Helsinki sai senaatin ja kun Turku paloi jälleen vuonna 1827, Helsinki sai pääkaupunkina nyt myös oman yliopiston.
Oman säätynsä muodostaneet kaupungin porvarit - eli kauppiaat ja käsityöläiset - joutuivat anomaan Ruotsin lakien mukaan maistraatilta luvan. Tähän lupaan tarvittiin todistus ammatillisesta osaamisesta sekä suosittelija. Jos lupa heltisi maistraatilta porvariksi päästyään hakija pääsi nauttimaan erioikeuksista kaupunkien asukkaina. Samoin joutuivat Venäjältä saapuneet kauppiaat hakemaan maistraatilta omat lupansa kaupungeissa harjoittaa ammattejaan Suomen suurruhtinaskunnassa. Venäläisrykmentin vanavedessä saapui Ruotsinsalmesta Viaporiin vuonna 1810 nyt myös Nikolai Sinebrychoff ja hän asui tietojen mukaan koko loppuelämänsä täällä aina vuoteen 1848 asti. Lars Pettersson kuvailee Viaporia tuolloin näin: ”Viapori oli 1800-luvun helsinkiläisille outo, salaperäinen ja jopa kammottava paikka, josta ihmisillä ei ollut mitään selvää ja asiallista käsitystä, vaan josta mitä eriskummallisimmat huhut ja jutut kiersivät yleisön keskuudessa. Ruotsin vallan aikaiset perinteet katkesivat vähitellen kokonaan; Viapori muuttui Suomelle vieraaksi, eikä se enää ollut sama maan kulttuurielämässä keskeinen paikka kuin aikaisemmin.”
Susisaaressa ja Länsi-Mustasaaressa Nikolai alkoi varsin pian - ehkä jo seuraavana vuonna - kapakan ja panimoyrittäjänä. Nikolai onnistui saamaan ensimmäisen kapakkalupansa insinöörikenraali Vasiljevilta ja tämän luvan mukaan kapakassa sai myydä viinaa, olutta, simaa ja kotikaljaa. Virallisen marketenttiluvan Nikolai sai 30.6.1816 ja hän luopui tästä luvasta eli marketentin oikeuksistaan vuonna 1924, mutta jatkoi siitä eteenpäin yhä sitkeästi liiketoimiaan. Hän tuntuu rakentaneen hyvin määrätietoisesti kauppiaan uraansa, sillä Viaporin kirjojen mukaan häntä kutsuttiin ensin kauppiaaksi, sittemmin helsinkiläiseksi kauppiaaksi, kolmannen killan kauppiaaksi ja vihdoin kauppaneuvokseksi. Vuonna 1833 hän anoi maistraatilta ulkomaankauppaoikeuksia osoittaen halunsa olla suomalainen porvari eikä venäläinen marketentti.
Viaporin linnoituksen viinanmyynti määriteltiin vuonna 1812 vuokrattavaksi tietyin ehdoin. Aluksi tämän oikeuden vuokrasi Feodor Kiseleff yhdessä Jaisnikov-nimisen kauppiaan kanssa, mutta 23.11.1816 pidetyssä tarjoushuutokaupassa tämä lupa myytiin Nikolai Sinebrychoffille. Kaksivuotinen lupa oikeutti myymään yksinoikeudella viinaa, olutta, simaa ja kaljaa Viaporissa alkaen vuoden 1817 alusta. Tästä luvasta hän joutui maksamaan valtiolle 10 501 ruplaa vuodessa. Tästä alkoi varsinainen Nikolain uskomaton menestystarina ja hänestä tuli Viaporin huomattavin marketentti. Hänen ajoituksensa tuntui olleen myös täydellinen, sillä sangen pian eli vuonna 1820 keisari antoi rajoituksia marketentien toimivaltuuksista ja luvallisista kauppatavaroista. Nikolai muisti myös laajentaa liiketoimiaan; vuonna 1830 kuoli hänen viinaliikekumppaninsa marketentti Johan Friedrich Stier, jonka liiketoimintaa - Viaporin linnoituksen upseeriravintolaa ja vehnäleipien leipomista armeijalle - hän siitä eteenpäin ryhtyi hoitamaan. Stierin leskestä Ulrika Ahlströmistä kantoi Nikolai nyt myös huolen sekä heidän lapsistaan. Leski eli vuoteen 1837 ja virallisesti Nikolai eli poikamiehenä, mutta aikalaisten tietojen mukaan hän asui samassa taloudessa leskirouvan ja lasten kanssa. Nikolain viidessä liikkeessä Viaporissa oli kaupan erilaisia elintarvikkeita kuten lihaa, tavaraa Venäjältä sekä erilaista juotavaa. Elintarvikkeita hän toimitti myös Viaporin sairaalaan. Hänen omistamiin kapakoihin tuli tarjolle ruokaa, vaikka mitään varsinaisia ravintoloja ne eivät olleetkaan.
Omaksi onnekseen Nikolai ymmärsi laajentaa oman liiketoimintansa pian myös Helsinkiin; ensimmäisenä liiketoimena oli 3.11.1817 tapahtunut kiinteistökauppa Lahnan korttelista Unioninkadun varrelta Ullanlinnan alueelta aivan läheltä meren rantaa. Kolmisen viikkoa myöhemmin hän 20.11.1817 huusi viideksi vuodeksi viinan valmistus- ja myyntioikeudet itselleen Helsingissä. Myöhemmin hän vuonna 1822 taas huusi oikeudet viideksi vuodeksi ja lopulta hänen liiketoimiaan jatkanut nuorempi veli Paul Sinebrychoff huusi oikeuksia kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, kunnes lakia muutettiin ja luvat sai vain vuodeksi kerrallaan. 23.8.1819 Nikolai sai ostettua yksinoikeudet panimotoimintaan Helsingissä ja näistä oikeuksista hän maksoi 1032 ruplaa, siis merkittävästi vähemmän kuin vastaavista oikeuksista Viaporin alueella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti