Punaisen Myllyn taru (12. osa)

Baletin tytöt olivat tavallisesti täysi-ikäisiä, mutta joskus tästäkin poikettiin. Nuorimmat Punaisen Myllyn balettiin hakeutuvat olivat 13-vuotiaita, ja toisinaan nuorillekin annettiin mahdollisuus näyttää taitonsa. Ossi Elstelän mukaan alaikäinen voitiin ottaa balettiin, jos hänen vanhempansa kuitenkin asuivat Helsingissä. Halukkaita balettikandidaatteja tuli mm. Tampereelta, Helsingistä, Nokialta, Kemistä, Oulusta ja Turusta. Anna-Liisa Hämeensalo riisui tytöiltä alkuun heti liian romanttiset unelmat. Hän saattoi aloittaa puhuttelun näin: ”Kukaan tyttö ei ryhdy tanssimaan, ellei hänellä ole jokin ruuvi hiukan irti. Tanssiminen on hyvin raskasta, kiertueilla on kylmyyttä, nälkää ja köyhyyttä…” Työpäivät baletissa alkoivat Kampinkadulla kahden tunnin harjoituksilla. Alkulämmittelyn jälkeen tehtiin yhteisharjoitus ohjelmasta kokonaiskuvan saamiseksi. Harjoitukset alkoivat klo 10 aamupäivästä, mutta tyttöjen vaatimuksesta harjoituksien aloitusta siirrettiin klo yhdeksitoista. Harjoitusten aikana ei saanut polttaa tupakkaa eikä juoda vettä. Vaikeinta tanssitytöille oli yleensä hymyily, josta asiasta täytyi tuon tuostakin muistuttaa tyttöjä.

Balettityttöjen palkka oli pieni, mutta palkka oli kuitenkin kuukausipalkka, jota edes Oopperan tai kaupunginteatterin tanssijat eivät saaneet. Tanssijoiden piti itse kustantaa meikit, sukat ja kengät, mutta puvut he saivat Punaisesta Myllystä. Tytöt oppivat pian suutareiksi liimaamalla kumipohjia kenkiinsä. Revyyteatterin tavoille piti oppia pian ja kiertueilla oli lisäksi omat tapansa. Vanhemmat tanssitytöt opettivat kuitenkin nuorempia tyttöjä tavoille. Vuoteen 1950 mennessä tanssitytöille oli syntynyt 11 lasta ja Anna-Liisa Hämeensalon mukaan ainakin 50 tyttöä oli teatterin vuosina avioitunut. Kuukausittain vaihtui ohjelma Fenniassa ja toisinaan kaksikin kertaa kuukaudessa. Punaisen Myllyn balettityttöjen pukuhuoneet sijaitsivat Hämiksen kellarikerroksessa. Esityspäivinä pukuhuoneet tuoksuivat hieltä ja ihomaalilta. Varsinkin vaihtojen aikaan pukuhuoneissa oli ruuhkaa ja touhua. Yleensä sopu säilyi kuitenkin hyvin tyttöjen keskuudessa.

Hei Heipparallaa Helsinki oli Nikodemuksen ja Agapetuksen ensimmäinen suomalainen revyy, joka tuotiin Punaiseen Myllyyn Helsingin 400-vuotispäivää juhlistamaan; revyyn ensi-ilta oli 10.6.1950 Punaisessa Myllyssä. Revyy oli päivitetty ajankohtaisilla poliittisilla sattumuksilla yleisön viihdyttämiseksi. Satiirin taannoinen kohde Hella Vuolijoesta oli vaihtunut Urho Kekkoseen. Houneistoremontti Kampinkadun Hämiksellä aiheutti esityksen keskeytyksen kesäkuun lopussa, mutta esitystä jatkettiin kiertueella maakunnissa elokuun loppuun saakka. Teatterin väliin jäänyt kesäloma pidettiin syyskuussa ja Ossi Elstelä matkusti jälleen opintomatkalle Belgiaan, Englantiin ja Ranskaan revyitä, kabareita ja operetteja katsastamaan. Lokakuussa Punainen Mylly jatkoi jälleen Hämiksellä Hei Heipparallaa Helsinki-revyyn esityksiä; esitystä oli kesän aikana hiukan muokattu ja näyttelijäksi oli tullut Otto Einari Ketola (oik. Frestadius, s. 23.4.1904 Impilahti ja k. 11.7.1980), joka ennätti esiintyä 37 kotimaisessa elokuvassa.

Einari Ketola.

Reino Palmrothin keksimä hahmo, Möttönen (Einari Ketola) pääsi pääosaan Punaisen Myllyn Kissanviikset-revyyssä, joka tuli teatterissa ensi-iltaan joulukuussa 1950 Ossi Elstelän ohjaamana. Revyyn näyttelijöitä Ketolan lisäksi olivat Anna-Liisa Hämeensalo, Eino Kanerva, Arvo Kuusla, Mme Rassy, Laila Rihte, Paavo Roiha, Sylvi Rossi ja Arttu Suuntala. Musiikista vastasi kapellimestari Verner Kemppainen ja näyttämömestarina toimi Väinö Puhakka. Revyyssä kuljettiin markan surullisten kohtaloiden ja korpraali Möttösen matkassa taivaasta helvettiin ja Pariisista Tiibettiin ja lopulta kuningas Markan hoviin eväinään asiaankuuluva varasto päivän kaskuja Koreasta Kekkoseen ja lapsilisistä kansaneläkkeeseen.

Ossi Elstelä palkkasi Reino Vihtori Helismaan (vuoteen 1934 Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki) seuraavaan Punaisen Myllyn esitykseen, Eipäs tirkistellä-seikkailufarssin käsikirjoittajaksi. Esitys perustui täysin Reino Helismaan käsikirjoitukseen ja hänen työkumppaninsa, säveltäjä Toivo Kärjen musiikkiin. Siinä oli 25 musiikillista osaa balettien ja kuplettien muodossa. Esityksen pääesiintyjät olivat Einari Ketola, Sylvi Rossi, Ossi Elstelä, Teijo Joutsela, Arttu Suuntala, Arvo Kuusla ja Anna-Liisa Hämeensalo. Teijo Joutselalle tämä esitys jäi Punaisessa Myllyssä viimeiseksi, koska elokuvan Kaunis Veera tullessaan tuoma menestys työllisti Kippari-kvartettia kovasti.

Reino Vihtori Helismaa.

Reino Helismaa (Helenius) oli puuseppä Vihtori Heleniuksen ja Maria (o.s. Manninen) kahdeksanhenkisen perheen pojista nuorin poika. Isä ammuttiin töihin mennessä sisällissodan aikana Helsingissä huhtikuussa 1918 ja perhe pakeni Laukaan kautta Lahteen, äiti-Marian veljen, Augustin luokse. Neljä vuotta kansakoulua ja Lahden Lyseon käytyään hän suoritti armeijan Viipurissa vuonna 1931 lentokonekorjaajana. Näihin aikoihin hänellä heräsi kiinnostus kupletteihin. Armeijan jälkeen Reino työskenteli lautatarhalla, sähkömittarin lukijana sekä enonsa kirjapainossa alkavana konelatojana; myöhemmin vielä pankin vahtimestarina. Vuonna 1934 hän vaihtoi sukunimensä Helismaaksi. Lempi Turusen kanssa hän solmi avioliiton 13.9.1936 ja pariskunta muutti Viipuriin, jossa Reino työskenteli Karjalan kirjapainossa.

Perheeseen syntyi kolme lasta: Arto (1937), Satu (1938) ja Markku (1945). Helismaa ryhtyi kirjoittamaan Lukemista kaikille ja Seikkailujen maailma-lehtiin nimimerkeillä Rudi Halla, Masa Palo ja Eemil Arsa. Kitaran kanssa Helismaa alkoi myös esiintyä erillaisissa tilaisuuksissa. Viipurissa hän tutustui paikallisiin muusikoihin, Martti Elis ”Masa” Niemeen (s. 20.7.1914 Viipuri ja k. 3.5.1960 Tampere) ja Kale Teuroseen (s. 17.1.1912 ja k. 24.12.1986). Talvisodassa Helismaa palveli ilmatorjunnassa. Koska Viipuri menetettiin sodassa, oli perheen palattava taas Lahteen, jossa Helismaa työskenteli ravintolan vahtimestarina. Lopulta perhe muutti Helsinkiin, jossa Helismaa työskenteli konelatojana Maalaiskuntien Liiton kirjapainossa. Hän oli ilmiömäisen nopea latoja. Välirauhan aikana Helismaa kirjoitti novelleja ja pakinoita Isku-lehteen. Jatkosodan aikana hän oli etulinjassa, jossa hänen laulajan ja riimittelijän taitonsa huomioitiin ja hänet siirrettiin viihdytysjoukkoihin. Sodan jälkeen Helismaat muuttivat silloisen Helsingin maalaiskunnan Puistolaan ja perustivat sinne kotinsa.

Kaj Tapio Rautavaara (s. 8.3.1915 Pirkkala ja k. 25.9.1979 Helsinki) ja Reino Helismaa tutustuivat Puistolan työväentalolla. Vuonna 1949 Rautavaara ja Helismaa aloittivat kiertueilla käynnin; säestäjänä oli hanuristi, alkuun mm. Lasse Pihlajamaa. Syksystä 1949 eteenpäin vakituiseksi säestäjäksi ja kolmanneksi henkilöksi kiertueille tuli Feliks Esaias ”Esa” Pakarinen (s. 9.2.1911 Rääkkylä ja k. 28.4.1989 Varkaus). Säveltäjä Toivo Pietari Johannes Kärki (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) sai sodassa käsiinsä kirjailija Olavi Paavolaisen (s. 17.9.1903 Kivennapa ja k. 19.7.1964 Helsinki) toimittaman runoantologian, jossa oli alikersantti Reino Helismaan runo, Unta ja totta. Tuolloin hän jo päätti olla Helismaahan sodan päätyttyä yhteydessä ja näin tapahtuikin. Kärki ja Helismaa muodostivat oivan työpari moneksi vuodeksi, aivan Helismaan kuolemaan asti. Ensimmäinen parivaljakon levylle saattama laulu oli Suutarin tyttären pihalla.

Loppuvuodesta 1950 Tapio Rautavaara sanoutui irti Helismaan ja Pakarisen kiertueporukasta omille teilleen. Helismaa oli juuri hiljan ostanut Puistolasta omakotitalon velaksi ja hän soitti hädissään Kärjelle tilanteestaan. Toivo Kärki oli tehnyt siihen asti sanoittajien Kerttu Mustosen, Helena Eevan ja Lauri Jauhiaisen kanssa yhteistyötä. Mustosta ja Eevaa hirvitti Kärjen vauhti ja vaatimukset ja Jauhiainen taas halusi myös säveltää, jota Kärki ei voinut sietää. Tästä varsinaisesti alkoi Helismaan ja Kärje – todellisen tehokaksikon – tuottelias yhteistyö, jonka hedelmiä ovat esimerkiksi laulut: Katuviertä pitkin, Kaksi ystävää, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Reppu ja reissumies, Kievarin Kirsti, Kulkurin iltatähti, Sinun silmiesi tähdeni, Imatran Inkeri, Neljä tuulen tiellä, Rovaniemen markkinoilla, Muhoksen Mimmi, Lentävä kalakukko, Linjuripolkka, Täysikuu, Virta toi - virta vei, Muista minua, Odotin pitkän illan, Hiljainen kylätie, Lapin jenkka, Mummon kaappikello, Vanhan myllyn taru, Laivat puuta - miehet rautaa, Me tulemme taas.

Toivo Kärki esitteli Helismaan ohjaaja Toivo Särkälle ja Rovaniemen markkinoilla elokuvasta alkoi Helismaan elokuvaura sekä näyttelijänä että varsinkin käsikirjoittajana. Kärki teki jälleen näihin Reino Helismaan käsikirjoittamiin elokuviin musiikin. Reino Helismaa ennätti tehdä elämänsä aikana kahdeksan näytelmää, kymmenen revyytä, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta ja noin 5 000 laulusanoitusta. Reino Helismaan käyttämiä salanimiä olivat Orvokki Itä, Aarne Lohimies, Rainer Kisko, Väinö Karres, Jukka Roine ja Rauni Kouta. Originaalisanoitusten lisäsi Reino Helismaa teki paljon myös käännöstekstejä eri artisteille.