Noin kahdeksan kilometrin päässä Sastamalan keskustasta sijaitsee Rautaveden rannalla Karkussa Pyhän Marian alunperin katolinen harmaakirkko, joka on peräisin 1400-luvun lopulta pääosin. Kirkkoon päästäkseen on poikettava vielä seututie 249:ltä noin kaksi kilometriä, mutta kirkolle on olemassa hyvät opasteet. Keskiajalla kirkko pyhitettiin Neitsyt Marialle. Paanukattoisen kirkon pohjoissivulla on kirkon sakaristo. Kirkkosali on on sisältä tynnyriholvattu ja kirkossa on maalattia. Kirkon runkohuoneen länsipäädyn ikkuna-aukot ovat osin alkuperäiset, mutta muu aukotus on joko muurattu aikain saatossa umpeen tai avattu myöhemmin uudelleen. Historiallisessa Pyhän Marian kirkossa ei järjestetä enää säännöllisiä kirkonmenoja, mutta kirkko toimii kesäisin Suomen tiekirkkona ja kirkossa järjestetään satunnaisesti kaste- ja vihkitilaisuuksia.
Sastamala Gregoriana, vanhan musiikin teemapäivät, on järjestetty tässä kirkossa vuodesta 1996 lähtien. Vanhan musiikin konserttisarjassa tarjotaan joka kesä maksavalle yleisölle monipuolisesti musiikkia kaikilta vanhan musiikin aikakausilta, niin keskiajan, renessanssin kuin barokin aikakausilta. Tapahtuma lähti alkuun ensin pienillä resursseilla ja Kari Kaarnan alun perin kokoaman kotimaisen ohjelmiston pohjalta, mutta on nykyään noussut kansainvälisen tason musiikkitapahtumaksi. Sastamala Gregoriana-festivaalin taiteellisena johtajana on vuodesta 2005 alkaen toiminut englantilainen luuttutaiteilija Michael Fields.
Sastamalan seurakunta on suomalaisittain tutkien vanha, sillä ensimmäinen asiakirjamerkintä Sastamalan seurakunnasta löytyy vuodelta 1328. Verotusjärjestelmästä voisi mahdollisesti päätellä, että seurakunta on syntynyt joskus 1200-luvun lopulla. Pyhän Henrikin legendassa mainitaan Sastamala 1200-luvulla ja legendan tapahtumat sijoittuvat 1150-luvun aikoihin. Laajimmillaan Sastamala käsitti koko Pohjois-Satakunnan ja alueen keskus sijaitsi Karkussa. Perimätietojen mukaan Sastamalan kirkossa on käyty mm. Pirkkalasta, Vesilahdelta, Kangasalta, Lempäälästä, Parkanosta, Merikarvialta, Keuruulta, Kauhajoelta, Seinäjoelta ja Kuortaneelta. Kirkossakäynnit kauempaa olivat tietysti harvinaisempia ja kun alueille muodostui itsenäisiä seurakuntia, Sastamalan kirkossa käynnit vähenivät luonnostaan.
Ensimmäinen kirkko Karkussa on rakennettu – aivan kuten usein muuallakin Satakunnassa – vanhan hiidenmäen kohdalle järven vastarannalle. Sastamalan kohdalla kirkko rakennettiin Karkunkylään. Kirjeessään 31.1.1229 paavi Gregorius IX antoi piispa Tuomaalle oikeudet ottaa kirkon haltuun pakanuuden aikaiset uhrilehdot ja kulttipaikat. Vihtiälänsaaren lähistön hiidenmäelle rakennettiin uusi puukirkko, mutta ei ole olemassa varmaa tietoa, onko kirkon paikka täysin sama kuin nykyisen kirkon. Arkeologiset kaivaukset alueella vahvistavat kuitenkin sen, että kirkon paikalle on haudattu jo rautakaudella ihmisiä. Ajalta ennen vuotta 1250 on löytynyt raha ja joitakin koruja. Kaivauksissa tuli esiin myös kivijalka, joka voisi tarkoittaa, että puukirkossa on ollut kivisakasti.
Säilyneen perimätiedon mukaan kirkon tähän paikkaan rakensivat munkit ja heidän luostarirakennuksensa sijaitsivat tällä samalla mäellä. Dominikaaniseenveljeskuntaa mitä ilmeisemmin kuuluneet munkkiveljet saapuivat tänne Sastamalaan Ruotsista. Munkit toivat mukanaan muuraustaidon ja sekä suunnittelivat kirkon että myös rakensivat sen valmiiksi. Perimätieto tuntee myös Luukkaan kappelin, jonka sisämitat olivat 7 x 7 metriä ja seinän paksuus 1,4 metriä. Kaivauksissa löytyi myös kivijalka, jonka mukaan voisi olettaa, että Luukkaan kappeli rakennettiin ensin ja sen jälkeen kirkko yhdistettiin siihen. Luukkaan kappelin eteläseinää käytettiin hyväksi, kun kirkon pohjoisseinää muurattiin. Kirkon seinästä löytyi hirrenpätkä, joka jäi sinne Luukkaan kappelin purkamisen yhteydessä 1700-luvulla. Tämä hirsi on veistetty männystä, joka on kaadettu syksyllä 1496 tai keväällä 1497. Tämä tieto voi paljastaa Luukkaan kappelin todellisen iän. Sastamalan kirkon puuhirsien ikää ajoittamalla on huomattu, että siinä käytettyä puutavaraa on käytetty kahden aikaisemman kirkon puutavarana. On mahdollista, että Sastamalan seurakunnalla on ollut käytössään myös kolmaskin puukirkko ennen kivikirkon rakentamista. Kirkon sisältä on kaivauksissa löytynyt myös toisen rakennuksen kivijalka, joka on ollut yhteydessä pohjoispuolen Luukkaan kappeliin; tämä rakennus saattoi olla kolmas kirkko tai mahdollisesti luostarirakennuksia.
Pyhän Marian kirkko rakennettiin alkujaan korkeaksi ja jyrkkäkattoiseksi; kattoa tukivat molempien päätyjen jylhät kiviseinät. Varmasti ainakin pohjoisen kiviseinällä kirkossa on ollut suuri valkoinen risti. Kirkon heikon perustuksen vuoksi myöhemmin kirkon rakenteita on muutettu laajasti. Luukkaan kappelin itäpuolelle rakennettiin 1400-luvulla holvikaarinen sakasti. Pyhän Marian kirkon rakenteissa on piirteitä, jotka paljastavat alkuperäisten suunnitelmien olleen suuremmat kuin mitä oli lopullinen toteutus. Kirkon seinissä on holvia varten valmistetut kaarevat tuet, mutta holvikaaria ei ole koskaan rakennettu. Kirkon kattorakenteet jäivät kirkkoväelle näkyviin. Pyhän Marian kirkon pääsali aiottiin jakaa kahtia kolmella peräkkisellä pilarilla, jossa kummassakin laivassa olisi ollut neljä ristiholvia. Pyhän Marian kirkon ulkokatto oli ilmeisesti ensimmäisen vuosisadan aikana tuohinen riuku-malkakatto. Kirkon keskeneräistä rakennetta on selitetty reformaatiolla eli uskonpuhdistuksella ja sen heikentämällä seurakunnan taloudella.
Pyhän Marian kirkko tuhoutui asiakirjojen mukaan pahoin tulipalossa vuonna 1568. Palolta saatiin kuitenkin pelastettua kirkon irtaimistoa. Kirkon asehuone mainitaan ainoan kerran seurakunnan arkiston pöytäkirjassa, joka on päivätty 23.3.1694. Vuonna 1703 on purettu todennäköisesti Luukkaan kappeli, jonka kiviperustukset ovat vielä maassa olemassa. Anders Högerman rakensi kirkkoon puisen tynnyriholvin vuonna 1777 ja katto samalla ilmeisesti myös maalattiin, joka muutti kirkon sisätilojen ilmettä melkoisesti. Vuonna 1787 rakennettiin kirkon eteläisiin nurkkiin seinätuet estämään kirkon seinien kallistumista enempää. Puhän Marian kirkko sai vuonna 1792 pienelle kumpareelle kirkon itäpuolelle puisen kellotapulin, jonka piirustukset saatiin Tukholman intendenttivirastosta.
Karkun rovasti Alexander Jakob Gummerus (s. 9.4.1809 Kiikalatva, Piippola ja k. 13.1.1891 Sääminki) peljästyi kirkon romahtamista. Kirkon seinissä oli isoja halkeamia ja kirkon seinät olivat taipuneet kaareviksi. Tämän vuoksi Pyhän Marian kirkkoa korjailtiin vuosina 1866-1867. Kirkon katto purettiin kokonaan ja kallistunut länsipääty kaadettiin maahan. Kirkon itäpäädystä purettiin noin 14 metriä seinää. Kirkon länsipääty rakennettiin uudestaan kahdesta vierekkäisestä hirsiseinästä, jotka tuettiin toisiinsa poikkiparruin. Länsipäädyn ja toisenpäädyn varaan rakennettiin lopulta matalampi katto. Länsipäädyn hirsipuuaines koostuu lähes kokonaan kivikirkkoa edeltäneen, 1440-luvun lopussa rakennetun puukirkon hirsistä. Hirsistä erottaa vielä maalauksia, joita seinissä oli ollut.
Pyhän Marian kirkon säännöllinen käyttö loppui vuonna 1913, minkä jälkeen kirkko jäi vuosikymmenien ajaksi melkein tyhjäksi. Tapulin kolme kelloa siirrettiin Karkun uuteen kirkkoon (Kristuksen tulemisen kirkko) sen valmistuttua vuonna 1913. Karkun ja Tyrvään kotiseutuharrastajat halusivat 1920-luvulla Pyhän Marian kirkosta museota, mutta hanke ei saanut kannatusta kirkkohallituksessa. Lopulta Pirkanmaan Maakuntaliitto alkoi palauttaa vuonna 1959 Pyhän Marian kirkkoa entiseen asuunsa. Kirkon katto nostettiin takaisin entiseen korkeaharjaiseen muotoonsa ja samalla katon rakenteita vahvistettiin. Diplomi-insinööri Paavo Simula vasta kirkon entisöinnistä ja arkeologi Reijo Palmroth tutki kirkon alueen perusteellisesti. Tuolloin kirkon maalattia laskettiin alkuperäiseen tasoonsa, mistä tuli myöhemmin kosteusvahinkoja kirkon puulattialle, joka rakennettiin myös tässä vaiheessa.
Pyhän Marian kirkko sai paanukatteen vuonna 1966 ja 1970-luvun lopulla entisöitiin tapuli. Maan kosteuden vuoksi kirkon lattiaan tarttui lattiasieni, joka valtasi koko kirkon lattian. Vuonna 1977 kirkon puulattia purettiin ja sen tilalle tehtiin taas maalattia. Pyhän Marian kirkossa on onneksi säilynyt hieno kokoelma kirkon historiasta kertovia esineitä. 1200-luvulta on peräisin kirkon vanhin esine, kivinen kastemalja. Vastaavanlaisia vanhoja kastemaljoja ei Suomessa ole montaa ja tämä Pyhän Marian kirkon kastemalja on niistä parhaiten säilynyt. Melkein yhtä vanha esine on kirkossa säilytettävä kalkkikivinen hautakiven puolikas, josta erottuu vuosiluku 1304. Varmasti ei tiedetä, kenen hautakivestä on kysymys, sillä hautakivessä lukee vain sanat ”tässä lepää”. Rahvas ei kuitenkaan saanut käyttää hautakivissään ristinmerkkiä, joten on päätelty, että kivi olisi kuulunut papille tai piispalle. Tähän viittaa myös sangen erikoinen materiaali, kalkkikivi.
Pyhän Marian kirkon kaksiosaisen alttaritaulun yläosan kuva-aiheena on Kristus ristillä ja alaosa esittää Pyhää ehtoollista. Turun akatemian vouti, Johan Lundvik, lahjoitti alttaritaulut kirkkoon vuonna 1759. Vuonna 1745 kirkkoherra Gabriel Wegelius lahjoitti kirkkoon 24- ja 8-haaraiset kynttiläkruunut, joista isompi kruunu siirrettiin Karkun uuteen kirkkoon heti sen valmistuttua. Uuteen kirkkoon siirrettiin samoin myös nimismies Johan Forssin lahjoittama 16-haarainen kynttiläkruunu vuonna 1736. Kirkon takaosassa sijaitsevat puiset ruumispaarit, vuodelta 1834, joissa on jälkeen jääneille puhutteleva kirjoitus: ”Kyllä perässäni tulette vielä pikemmin kuin luulette” ja ”Tänään minä, huomenna sinä, hautaan kannetaan”.
Kirkon hyllyillä seinillä on 16 puista pyhimyksenkuvaa, jotka historiankirjojen tietojen mukaan saatiin viime hetkellä pelastetuksi kirkosta vuoden 1568 tulipalon yhteydessä. Veistoksen ovat peräisin 1300- ja 1400-luvuilta. Kirkon esineistöön kuuluvat lisäksi öylättien paistinraudat, tiimalasi, vanha puinen arkku ja puupenkki vuodelta 1668. Pyhän Marian kirkon penkit ja saarnastuoli valmistettiin vuosien 1866-1867 korjauksien yhteydessä. Pyhän Marian kirkossa on tallella vielä vanha, 1600-luvulta peräisin oleva saarnastuoli.
Pyhän Marian kirkon välittömässä läheisyydessä on vuonna 1839 valmistunut Karkun vanha pappila, joka toimi pappilana aina vuoteen 1949 saakka, jolloin rakennus myytiin silloiselle Nokian kappalaiselle lasten kesäsiirtolaksi. Nykyään Karkun vanhassa pappilassa tarjotaan ruoka- ja majoituspalveluja asiakkaille. Pyhän Marian kirkko ja vanha pappila muodostavat yhdessä arvokkaan rakennusympäristön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti