perjantai 1. heinäkuuta 2022

 

Toimittaja Rauli Virtanen.

Alavudella 28.6.1948 syntynyt freelancetoimittaja, tietokirjailija, ohjaaja ja tuottaja Rauli Virtanen opasti omaa valokuvanäyttelyään, Saigonista Kiovaan 1972-2022, joka aukesi tänään Tampere-talon Duetto 1&2:ssa. Rauli Virtasen näyttely on avoinna yleisölle Tampere-talossa 1.7.-10.8.2022. Toimittaja Rauli Virtasen mukaan parhaat sotakuvat ovat sodavastaisia kuvia.

Rauli Virtasen pressikortti Vietnamia varten.

Lapsena Rauli Virtanen oli ujo ja pelkäsi lähes kaikkea; pimeää, ukkosta ja mörköjä. Hänellä oli hyvin vilkas mielikuvitus. Kansakoulun ensimmäisellä luokalla hän kirjoitti vapaavalintaisena aiheena aineen Pecos Billin seikkailuista. Virtanen nouti koulun kirjastosta koulureppuunsa merihenkisiä seikkailukirjoja, kuten Robert Louis Stevensonin Aarresaaren tai Daniel Defoen Robinson Crusoen. Sittemmin vuosikymmeniä myöhemmin hän pääsi näkemään paikan päällä Robinson Crusoen saaren Tyynellä valtamerellä. Toimittaja Rauli Virtanen kävi koulunsa Lahden Salinkallionmäellä sijaitsevassa Launeen yhteislyseossa, jonka rehtorina toimi Ilmari Vartiainen. Kotona kun ei ollut vielä televisiota, Rauli kävi Liisa-tädin luona katsomassa Suomen televisioon vuonna 1961 tullutta Bonanzaa. Kesällä 1963 Rauli Virtanen teki 15-vuotiaana ensimmäisen ulkomaanmatkansa, Ruotsin halki Norjaan. Rauli Virtasen äidinkielenopettaja oli Kauko Saraste, jonka poikia ovat toimittajakollega ja hyvä ystävä Petri Saraste sekä kapellimestari Jukka-Pekka Saraste.



Koulun jälkeen Rauli Virtanen aloitti varsinaisen toimittajauransa kesätoimittajana vuonna 1968 lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien ulkomaantoimituksessa. Lehden toimituksessa häntä pyydettiin erikoistumaan Latinalaiseen Amerikkaan, koska hän oli kesäyliopistossa opiskellut espanjaa. Samana syksynä Rauli Virtanen aloitti Tampereen yliopistossa kansainvälisen politiikan ja tiedotusopin opinnot.



Rauli Virtanen kertoo itse Tampereen opiskeluajoistaan näin: ”Kansainvälisen politiikan professorini oli hillitty Klaus Törnudd, josta tulee myöhemmin Suomen YK-lähettiläs. Muista opettajistani Unto Vesa tekee minuun suuren vaikutuksen. Lehdistö- ja tiedotusopis puolella taas vaikuttavat professori Kaarle Nordenstreng ja päätoimittaja Raimo Vehmas. Opiskelijaelämä Tampereella on ajoittain liiankin hauskaa. Innostuin veijarimaisen ystäväni Kari Männyn kanssa pänttäämään muutamana iltana myös italian kieltä, kunnes muut iltamenot alkoivat häiritä opintoja. Asun Kissanmaalla, jossa kämppäkaverinani ovat Antti Kyynäräinen ja tuleva diplomaatti Juhani Väänänen. Olenkohan sittenkin väärällä opintouralla, kun opiskelu tuntuu marxilaisesta lehdistöteoriasta lähtien liialliselta tentteihin pänttäämiseltä? Se toimitustyö, jota olen jo saanut maistaa, sen sijaan tuntuu kiinnostavalta ja kansainväliseltä. Mitä enemmän luen ja kirjoitan Latinalaisesta Amerikasta, sitä palavammin haluan lähteä aivan paikalle näkemään ja kokemaan maita, joiden oloista Aamulehden sivuilla viisastelen. Opiskelumotivaationi hiipuu. Kun Etelä-Suomen Sanomissa vapautuu toisen harjoittelukesän jälkeen vakiopaikka, jään Lahteen ja jatkan etäopiskelijana; Tampereella käyn silloin tällöin.”



Opinnot olivat Rauli Virtaselle kuitenkin liian teoreettisia, siksi hän lähti joulukuussa 1970 rahtilaivan kyydillä Rio de Janeiroon. Tältä matkaltaan Rauli Virtanen postitti tekemiään lehtiartikkeleita ja diakuvia Suomeen, jossa hänen agenttinsa myi ne maakuntalehdille. Lehdiltä saamat rahat agentti lähetti kirjeitse Rauli Virtasen antamiin kulloisiin osoitteisiin. Rio de Janeirosta alkanut matka Etelä-Amerikasta kulki Pohjois-Amerikkaan päätyen New Yorkiin. Matkalla meni aikaa noin kymmenen kuukautta. Taustalukemistonaan Rauli Virtanen käytti Marcel Niedergangin kirjaa, The 20 Latin Americas.


Toimittaja Rauli Virtanen on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon, Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön tunnustuspalkinnon, Suomen Punaisen Ristin ”Inhimillinen kädenojennus”-tunnustuksen, Puolustusvoimain sotilasansiomitalin ja Alfred Kordelinin palkinnon. Toimittaja Rauli Virtanen on raportoinut kymmeniltä kriisialueilta Vietnamin sodasta lähtien ja hän on matkustanut aivan jokaisessa (194) maailman itsenäisessä valtiossa.

Rauli Virtanen valittiin Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessoriksi lukuvuosiksi 2015-2016. Virtasen mukaan häntä pyydettiin tämän jälkeen hakemaan Tampereen yliopiston professuuria. Toimittaja Rauli Virtanen oli vuoden 2017 kuntavaaleissa ehdolla Espoon kaupunginvaltuustoon vihreiden listalta sitoutumattomana. Virtanen sai näissä vaaleissa henkilökohtaisesti 879 ääntä ja tuli sillä äänimäärällä valituksi Espoon kaupunginvaltuustoon. Rauli Virtanen oli myös ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä sitoutumattomana ehdokkaana vihreiden listalta.



Toimittaja Rauli Virtanen teki ensimmäisen sotaraporttinsa Vietnamista 50 vuotta sitten, 24 vuotiaana ja raportteja hän aikoo tehdä edelleen. Rauli Virtanen jakaa saman ajatuksen kuuluisan toimittaja-kirjailija Ryszard Kapuścińskin kanssa. Kapuścińskin ajatus kuuluu: ”On väärin kirjoittaa ihmisistä ilman, että elää edes hetken heidän elämäänsä”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti