sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

 

Tuoreen tutkimuksen tulos Australiassa: Yhden tärkeän vitamiinin puute voi lisätä merkittävästi muistisairauden riskiä


Maailmassa on Maailman terveysjärjestön eli WHO:n mukaan nykyään jo yli 55 miljoonaa muistisairasta, ja määrä kasvaa 10 miljoonalla muistisairaalla joka vuosi. Siksi muistisairauksien ehkäisemiseen etsitään ratkaisuja kaikkialla maailmassa. Australiassa suomalaisvahvistuksin tehdyn tutkimuksen mukaan yhden tärkeän vitamiinin puute voi olla yksi ratkaiseva tekijä.

D-vitamiini voi auttaa immuunijärjestelmääsi pistämään kampoihin viruksille ja tehostaa elintärkeiden ravintoaineiden imeytymistä. D-vitamiini vaikuttaa moniin elimistön toimintoihin. Viime vuosina D-vitamiinin puutteen on havaittu liittyvän niin luiden haurastumiseen kuin autoimmuunisairauksiin. Suomalaisen professori Elina Hyppösen johdolla Uuden-Etelä-Walesin yliopistossa Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puute voi myös lisätä merkittävästi riskiä sairastua dementiaan.

Professori Elina Hyppönen.

Professori Hyppönen on Australian Center for Precision Health-keskuksen johtaja. Hyppönen palkattiin Etelä-Australian yliopistoon ravitsemus- ja geneettisen epidemiologian professoriksi vuonna 2013, kun hän oli työskennellyt 12 vuotta University College Londonissa, Great Ormond Street Institute of Child Healthissa. Hyppönen toimii samoin kunniaprofessorina University College Londonissa, johtavana tutkijana South Australian Health and Medical Research Institutessa (SAHMRI) ja epidemiologian dosenttina Tampereen yliopistossa. Professori Elina Hyppösellä on monitieteellinen akateeminen tausta, ja hänellä on akateeminen pätevyys epidemiologian, lääketieteellisen tilastoinnin, ravitsemuksen ja kansanterveyden aloilta. Hän on kirjoittanut yli 160 julkaisua ja ollut mukana kirjoittamassa useita kirjoja. Nykyään hän johtaa Nutritional and Genetic Epidemiology-ryhmää, joka keskittyy geneettisten työkalujen käyttöön saadakseen tietoa ruokavalio- ja elämäntapaohjeista optimaalisen terveyden saavuttamiseksi.

On mahdollista välttää muistisairauksia

Tutkimusta johtanut professori Elina Hyppönen kävi kollegoineen läpi muun muassa verinäytteitä ja aivokuvia 294 514 potilaalta. Aineisto tutkimukseen saatiin englantilaisesta biopankista. Biopankeissa säilytetään yleensä näytteitä lääketieteellisiä tutkimuksia varten. Tutkimuksessa havaittiin yhteys liian alhaiseen D-vitamiinitason ja kohonneen dementian- ja verisuonitukosriskien välillä.

Tutkimuksessa alhaisena D-vitamiinitasona pidettiin alle 25 nanomoolia verilitraa kohti ja normaalina yli 50 nanomoolia verilitraa kohti. Professori Eli Hyppösen tutkimusryhmän mukaan muistisairausriskin vähentämisen kannalta ratkaisevaa on saada nostettua D-vitamiinitaso normaaliksi. ”Jopa 17 prosenttia dementiaan sairastumisista olisi voitu välttää, jos koko väestön D-vitamiinitaso olisi ollut normaali”, tutkimusta johtanut professori Elina Hyppönen kertoo Etelä-Australian yliopiston lehdistötiedotteessa.

D-vitamiinitaso on yksi monesta riskitekijästä

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ainakin 55 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa kärsii muistisairauksista nykyään. Lähitulevaisuudessa määrän odotetaan kasvavan lähes 10 miljoonalla vuodessa. Tutkijoilla onkin kova kiire löytää keinoja, joilla kroonisia muistisairauksia voidaan estää. Veren D-vitamiinipitoisuus voi olla yksi tekijä, jota kannattaa tarkkailla.

Hyppösen tutkijaryhmän tulokset ovat herättäneet kiinnostusta maailmalla. Kööpenhaminan yliopiston neurologian professori ja Tanskan dementian tutkimuskeskuksen johtaja, kliinisen neurologian professori Gunhild Waldemar pitää Hyppösen tutkimusryhmän tuloksia odotettavina. Hän ei ole itse osallistunut tutkimukseen. Hänen mukaansa tulos on ”vahva osoitus siitä, että D-vitamiinin puute on muistisairauksien riskitekijä”. Professori Waldemar perusti vuonna 1995 ensimmäisen monitieteellisen muistiklinikan Tanskaan.

Professori Gunhild Waldemar.

Tanskan dementiatutkimuskeskukselle myönnettiin vuosina 2010 ja 2014 ”Global Excellence in Health”-palkinto. Professori Waldemar toimii samoin Rigshospitaletin Neuroscience Centerin koordinoivana professorina. Hän on lääketieteen neuvonantaja Tanskan oikeusministeriössä Medical Legal Councillissa ja vuodesta 2016 sen puheenjohtaja. Vuodesta 2011 lähtien hän on ollut Lundbeckfondenin hallituksen jäsen, jossa hän on myös tutkimus- ja palkintokomitean puheenjohtaja. Waldemar oli yksi johtavista tahoista Euroopan neurologian akatemian perustamisessa vuonna 2014. Waldemar on Alzheimerin lääketieteellisen ja tieteellisen paneelin jäsen. Hän on toiminut vuodesta 2016 alkaen Alliance of Biomedical Research in Europen hallituksessa.

Jo aikaisemmissa, pienemmissä tutkimuksissa on saatu viitteitä D-vitamiinin puutteen ja muistisairauksien yhteydestä. Nyt on kuitenkin kyseessä tutkimus, jossa on tedella paljon osanottajia, joten se on kiinnostavaa.” Waldemar korostaa kuitenkin, että tutkimuksen päätelmä perustuu henkilöihin, joiden D-vitamiinitaso on hyvin alhainen. D-vitamiinin puute ei myöskään ole ainoa riskitekijä, joka kannattaa huomioida, jos on huolissaan omasta dementiariskistään.

On hyvä selvittää, onko oma D-vitamiinitaso kovin alhainen mittauttamalla se laboratoriossa. Silti ei pidä luottaa siihen, että muistisairaudelta voi välttyä syömällä D-vitamiinia. Sairastumisriskiin vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten alkoholinkäyttö, tupakka ja liikunta.” Hän muistuttaa myös, että kaikkiin riskitekijöihin emme voi itse vaikuttaa. ”Noin joka viides meistä sairastuu dementiaan. Iso merkitys on syntymässä saamillamme geeneillä, mutta moneen tekijään voimme myös vaikuttaa itse. Yksi niistä on D-vitamiini.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti