Markku Johansson (11. osa)
Jazztrumpetisti Simo Juhani Salminen (s. 16.12.1956 Helsinki ja k. 3.3.2014 Helsinki) sai kutsun tulla soittamaan trumpettia Pepe & Paradise-yhtyeen kokoonpanoon Markku Johanssonin lopetettua yhtyeessä soittamisen. Simo oli lopettanut koulunkäyntinsä keskikouluun, eikä jatkanut enää opintojaan lukion puolella. Aikaisemmin vuonna 1973 Simo oli soittanut vanhimman veljensä, Teemu Salmisen, kanssa Maarit Äijön Afrikan Tähti-bändissä. Nuori Simo soitti Paradisessa puolitoista vuotta. Simo Salminen piti Pepe Willberistä ja kaikista bändin muistakin soittajista, mutta aivan erityisesti hän mieltyi Pave Maijaseen, jota Simo piti bändin todellisena johtohahmona. Bändissä soittaminen oli nuorelle miehelle hieno kokemus, mutta ajan myötä jatkuva kiertäminen oli raskasta soittajalle; itse harjoittelulle ja kehittymiselle ei tahtonut jäädä tarpeeksi aikaa. Tämän asian vuoksi Simo jätti Pepe & Paradise-yhtyeen melko pian.
Radion Tanssiorkesterin lakkauttamisen jälkeen vuonna 1975 jazzmuusikot etsivät hyvää big bandia, joka esittäisi uutta suomalaista ja ulkomaista musiikkia. Vilä samana vuonna äänitettiin albumi New Music Orchestra: Our Latin Friends, joka sitten julkaistiin vuonna 1976. Pianisti ja säveltäjä Heikki Veli Uolevi Sarmannon (s. 22.6.1939 Helsinki) kokoama orkesteri, Finnish Jazz Workshop, esiintyi suomalaisen musiikin päivillä Lontoossa syksyllä 1975. Tässä orkesterissa soittivat tuon ajan parhaat suomalaiset jazzmuusikot. Sarmanto opiskeli Sibelius-Akatemiassa pianonsoittoa Martti Lauri Paavolan (s. 20.7.1898 Janakkala ja k. 26.3.1990 Helsinki) ja musiikin teoriaa Joonas Kokkosen (s. 13.11.1921 Iisalmi ja k. 2.10.1996 Järvenpää) johdolla; myöhemmin hän opiskeli vielä Berkleen musiikkikoulussa Bostonissa. Heikki Sarmanto on hyvin tuottelias ja musiikin raja-aitoja rikkova säveltäjä ja pianisti. Muutama kuukautta myöhemmin – joulukuussa 1975 - Heikki Sarmannon vetämän kokoonpanon pohjalle päätettiin rakentaa Uuden Musiikin orkesteri UMO. UMO-nimen keksi ehdottaa Markku Johansson.
Simo Salminen pääsi UMO:n soittamaan keväällä 1976. Syksyllä 1976 Simo Salminen ja Markku Johansson lähtivät New Yorkiin opiskelemaan jazzmusiikkia. Simo Salmisella oli aivan selvä tahtotila tulla päteväksi lead-trumpetistiksi, joka vähemmän soittaisi improvisoituja sooloja. Simo viipyikin Yhdysvalloissa useamman vuoden, mutta Markku Johansson vain vähemmän aikaa. Simo kävi soittotunneilla trumpetisti ja säveltäjä Lew Michael Soloffin (s. 20.2.1944 New York ja k. 8.3.2015 New York) luona, kuten Markkukin. Lew Soloff oli hyvin monipuolinen ja taitava muusikko.
Lew Soloff opiskeli mm. Eastman School of Musicissa ja Julliardissa; hän omasi erittäin hienon soittotekniikan sekä laajan musiikin eri alojen yleistuntemuksen. Lew Soloff soitti erittäin korkealla tasolla sekä klassista että jazzmusiikkia. Hänellä oli samoin hyvin harvinainen kyky ja taito: vaikka hän soitti leadia trumpetilla konsertissa kovaa ja korkealta, hän pystyi ja usein soittikin samassa konsertissa myös hyvin laadukkaita improvisoituja soolo-osuuksia solistina.
Lew Soloffista tuli monipuolisuutensa ja laaja-alaisuutensa vuoksi hyvin kysytty muusikko studioissa. Tästä syystä hänen soittoaan on mahdollista kuulla monien eri tyylisten artistien levyillä sekä elokuvamusiikin nauhoituksissa ja TV-mainoksissa. Soloffin soittoa voi kuulla mm. Frank Sinatran, Aretha Franklin, Marianne Faithfulin, Simon & Garfunkelin, Chaka Khanin ja Sinead O’Connorin albumeilla. Lew Soloff soitti Blood Sweat & Tears-yhtyeessä Randy Breckerin jälkeen. Soloff soitti trumpettia pitkällä musiikkiurallaan myös Gil Evansin orkesterissa, Carla Bley Big Bandissa, Mingus Big Bandissa, Manhattan Jazz Quintetissa ja vieraili ympäri maailmaa orkestereiden solistina.
Lew Soloffin asunto New Yorkissa on täytynyt tehdä lähtemättömän vaikutuksen Simoon ja Markkuun vuonna 1976. Simo kirjoitti kirjeessään Suomeen 29.10.1976 näin: ”Joo, Lew Soloffin kämppä on soittajan unelma. Se on 52nd Streetillä. Yläkerrassa on yksi huone, jossa on sohvaa, pöytää, puhelinta, mankkaa ym. Toinen huone ylhäällä on sen makuuhuone, jossa on iso mankka, TV, Video-TV ja kauhea määrä videokasetteja ym. Alakerrassa kylpyhuone, keittiö. Sitten on iso huone, jossa on flyygeli, valokuvauskamat, heijastinkoneet, 20 trumpettia (ihan totta!), joita se käyttää tilanteen mukaan, levysoitin ja 2 kaiutinkaappia, joiden mitat ovat n. 1 m leveät ja 150 cm korkeat. Se pisti Coltranen levyn uskomattoman lujalle ja rupes jammaamaan. Kauheasti levyjä, paljon klassista ja musiikkikirjallisuutta. Jon Faddiksella on kanssa makee kämppä, vähän pienempi. Täynnä Dizzyn, Soloffin ja Jonin kuvia ja kaikki Dizzyn levyt. Huh, huh!”
Vähän myöhemmin kirjeessään Simo kirjoittaa näillä sanoilla: ”Joo, on tullut tutustuttua tosi koviin studiosoittajiin. Trumpetisteja: Alan Rubin, Rundy Brecker, John Gatchell, pasunisti Dave Taylor, tenoristi George Young. Soloff (on muuten tosi kiva kundi) hoiti meidät yllättäen sellaisen legendaarisen trumpettimaikan tunnille kun Carmine Caruso. Se on 72-vuotias, mielettömän kiva ukko, joka on kovin ansatsi-spesialisti. Kaikki kovat vaskisoittajat ovat olleet sen ja ovat silloin tällöin vieläkin sen oppilaita. Faddis, Soloff, Al Porcino Marvin Stamm, Sam Burtis ja muuten: Lee Konitz myös. Caruso ei ota kuin 15$/tunti. Sanoi, että ei enää tarvitse rahaa muuta kuin elämiseen, ei autoja ym. Tosi mukava pappa.”
Marraskuun ensimmäinen päivä Markku Johanssonin perhe ja Simo Salminen muuttivat New Jerseyn New Yorkiin. Kirjeessään New Yorkista 20.11.1976 Simo Salminen kirjoittaa Teemu-veljelleen: ”Soloff ja Faddis tulivat rundilta takaisin. Soloffia en ole vielä saanut kiinni. Faddikseen törmäsin musakaupassa. Lupasi soittaa ja mennään ehkä kuuntelemaan jotakin.
Se Carmine Caruso on legenda jo eläessään. Sen harjoitusmetodi on sopiva kaikille puhallininstrumenteille. Tarkoitus on saada kaikki puhaltamiseen tarkoitetut lihakset kestämään ja toimimaan ajallaan, eli ”Tiimimgista” on paljon kyse. Sen oppilaita on muun muassa Lee Konitz. Sille tulee oppilaita ympäri maailman Etiopiasta, Intiasta, Ranskasta, Japanista ym. 72-vuotias loistava pappa. Taidankin lähettää sulle kohta sen kirjan jos löydän. Se kertoo kaikkia kivoja juttuja, ja tunneilla on oikein mukava atmosfääri.”
Simo Salminen vuodattaa kirjeessään New Yorkista 11.12.1976 seuraavasti: ”Nyt on tosi hyvä fiilis kun alkoi noi Soloffin tunnit pari viikkoa sitten. Ei mulla ole koskaan ollut näin kovaa halua ja fiilistä tehdä tosiaan perusteellista työtä. Nyt on tilanne tosi hyvä, juuri sitä mitä tulin täältä hakemaan. Opettajat, jotka tietävät kaikki asiat mitä soittamiseen tulee, ovat mukavia, sanovat heti jos soittaa väärin. Ei onnistu bluffaus, enkä sitä haluakaan.
Ennen kaikkea toi Soloffin Luu on tuonut väriä päiväohjelmaan. Kaksi viikkoa sitten se tsekkas mitä mä osaan. Se pisti mut soittamaan erilaisia juttuja. Sanoi että soittoni on parantunut siitä viime tunnista ennen kuin hän lähti Gil Evansin kanssa Eurooppaan. Ja että hyvä tulee.
Olimme silloin siellä Edward Treutelilla, jolla Lew on opiskellut 20 vuotta. Treutel on tosi hyvä klassisen torven opettaja. Sillä on Caruson systeemeihin verrattuna toisenlaiset jutut. Treutelille ei saa kertoa, että olemme Caruson oppilaita. Treutelin harjoitukset auttavat saamaan soundia avoimemmaksi ja kiinteäksi ja ”intervallit mahdollisimman pieneksi”, jolloin isotkin hypyt tulevat helposti. Parasta tässä opettajahommassa on se, että Soloff on opiskellut näillä molemmilla papoilla. Lew on osannut yhdistää nämä systeemit ja lisännyt omansa, eli tulos on Lew Soloff = loistava!
Lew teki sen mitä olen kauan odottanut: antoi minulle kovan päiväohjelman, johon kuuluvat kaikki asiat. Ensin ovat Soloffin omat lämmitysharjoitukset, mutta vain yksi sellainen, n. 25-40 min. Sitten tauko. Lew korostaa ennen kaikkea taukoja, ettei vaan soita liian pitkään yhteen menoon. Sitten tulee sitä Treutelin stuffia, johon kuuluu hengitysharjoituksia, palleaharjoituksia ja soundin kuuntelua. Tauko. Sitten Caruso stuffia. Tauko. Sitten ”Music You like”, eli ihan mitä vaan, biisejä, lead-stuffia ym. ainakin 45 min. Tauko. Caruso stuff. Tauko. Sitten harjoituksia tosi pahasta sormiharjoituskoulusta ”Clake’s Technical Studies”, ainakin 45 min. Niistä sormista se sano kanssa hyviä neuvoja miten harjoitella. Lisää Carusoa. Tauko. Tämän jälkeen mitä haluaa. Hyvä olisi jos voisi soittaa levyjen päälle (tai jazzradion heh, heh). Joten tossa sitä on prokkista päiväksi!”
Simo jatkaa vielä: ”Lew on uskomaton tyyppi, kova pilailija ja huumorimiehiä. Se soittaa tällä hetkellä ”Alvin Ailey Dance Theatressa”, jossa on täysi big band. Olin yksissä harjoituksissa ja samana iltana katsomassa näytöstä. Musa oli Ellingtonin. Menen huomenna taas Lewlle jatkamaan tuntia. Nyt me käydään siellä Paterson Collegen (arvaa onko iso?) bändissä soittamassa tiistaisin ja torstaisin. Sinne on vaikeat yhteydet. Thad Jones hakee ja tuo meidät George Washington Bridgeltä, joka erottaa New Yorkin ja New Jerseyn. Me ei pyydetty sitä, ehdotti itse.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti