Markku Johansson (13. osa)
Huhtikuun lopussa vuonna 1956 John Steffensenin orkesteri matkusti junalla ensin Tukholmaan ja sieltä Skeppsbrolla Bore-höyrylaivalla Turkuun, josta matka jatkui lumipyryssä junalla Tampereelle. Orkesteri soitti kaksi viikkoa Teatteriravintolassa ja siellä Jörgen Petersen tapasi eräänä iltana tulevan vaimonsa, Soile, ensikerran. Soilella oli boutique-tyyppinen jalkineliike Tampereella. Vappuna 1956 Jörgen Petersen tutustui nuoreen Rauno Väinämö Lehtiseen (s. 7.4.1932 Tampere ja k. 1.5.2006 Helsinki), joka tuli kuuntelemaan Teatteriravintolaan tanskalaisorkesteria. Kostean tutustumisillan aikana kaveruksilla ei vielä ollut yhteistä kieltä ja puhuminen hoidettiin osin käsin.
Seuraavan kerran tullessaan soittamaan Teatteriravintolaan Tampereelle tammi-helmikuussa 1957 Jörgen Petersen poikkesi Tammerkoskes toiselle puolelle Westerlundin musiikkiliikkeeseen Koskikadulla kyselemään soittajaa orkesteriinsa. Westerlundin musiikkiliikkeessä hän tapasi jälleen Rauno Lehtisen, joka oli tuolloin myyjänä liikkeessä. Nyt Rauno Lehtinen oli jo opetellut kieltäkin sanakirjan avulla ja Rauno tarjosi itseään Jörgenin yhtyeeseen viulistiksi sekä saksofonistiksi. Seuraavana aamuna klo 10 Teatteriravintolan koesoitossa Rauno Lehtinen tuli hyväksytyksi Jörgenin yhtyeeseen soittajaksi ja Jörgen maksoi Raunolle tavallista parempaa palkkaakin kuultuaan Raunon soittoa.
Soile ja Jörgen Petersen jäivät Suomeen asumaan. Jörgen Petersen työskenteli vuosina 1958-1983 PSO:ssa levytuottajana, sovittajana ja levytyspäällikkönä. Hän toimi myös pitkään Radion tanssiorkesterissa, Ronnie Kranckin (s. 13.5.1931 Helsinki ja k. 1.1.2014 Porvoo) yhtyeessä sekä UMO:ssa. Vuonna 1961 Jörgen Petersen julkaisi albumin The Boulevard Of Broken Dreams (Särkyneen toiveen katu), joka menestyi Yhdysvaltoja myöten. Jörgen Petersen sovitti vuonna 1964 Katri Helenan läpimurtolaulun ”Puhelinlangat laulaa”, jonka sävelsi Pentti Viherluoto. Jörgen teli laulajattaren kanssa myös paljon muutakin yhteistyötä 1960-luvulla. Suomessa kaupallisesti menestyneimmät levynsä Jörgen Petersen julkaisi 1980-luvulla, jolloin hänen albuminsa Kultainen trumpetti I (1981) ja Kultainen trumpetti II (1982) myivät molemmat kultalevyn oikeuttavan määrän.
Jörgen Petersen joutui lopettamaan trumpetinsoittamisen sairastuttuaan äkillisesti vuonna 1987. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke seuraavana vuonna. Vuonna 2007 hän sai suomalaisen Classic Jazz ry:n Louis Armstrong -palkinnon. Jörgen Petersen on haudattu Vantaalle Honkanummen hautausmaalle.
Markku Johansson oppi tuntemaan esikuvansa Jörgen Petersenin henkilökohtaisesti alettuaan studiosoitot ja varsinkin UMO:n aikana, jolloin molemmat soittivat trumpettia orkesterin trumpettisektiossa. Markku oppi musiikilliselta esikuvaltaan, että trumpetinsoittajan pitäisi olla luonteeltaan sosiaalinen ja hyvin ulospäinsuuntautunut, kuten oli Jörgen, hyvin vilkas ja elohopean kaltainen liikkuja. Trumpetinsoittajan tulee rakastaa parrasvaloissa olemista ja hänellä pitäisi olla vahva esiintymisvietti. Markku Johansson löysi lopulta oman tyylinsä soittaa, kun hän alkoi soittaa flyygelitorvea ja huomasi sen istuvan hänen muusikkuuteensa hyvin; tämän instrumentin kanssa hän saattoi olla rauhassa hiljaisempi, rauhallisempi ja enemmän sisäänpäin kääntyneempi.
Jazztrumpetisti ja säveltäjä Clifford Benjamin Brown (s. 30.10.1930 ja k. 26.6.1956) kuoli vain 25-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Hänen sävellyksistään mm. Sandu, Joy Spring ja Daahoud ovat tänään musiikiystäville tuttuja jazzstandardeja. Brownin isä kokosi jo nuorista pojistaan laulukvartetin ja 10-vuotiaana Clifford aloitti trumpetinsoiton koulussa. Kolmetoistavuotiaana hän sai oman trumpetin isältään, joka myös antoi hänelle trumpettitunteja. Lukioaikana häntä opetti Robert Boysie Lowery. Hetken aikaa Brown opiskeli matematiikkaa Delawere State Universityssä kunnes siirtyi Maryland State Collegeen. Brown soitti 14-henkisessä jazzkokoonpanossa, Maryland State Bandissa.
Sekä jazztrumpetisti John Birks ”Dizzy” Gillespie (s. 21.10.1917 ja k. 6.1.1993) että kollega Theodore ”Fats” Navarro (s. 24.9.1923 ja k. 6.7.1950) rohkaisivat esikuvina Brownia jatkamaan hänen loukkaannuttuaan auto-onnettomuudessa vuonna 1950. Clifford Brown työskenteli jazzrumpali Art Blakeyn (s. 11.10.1919 ja k.16.10.1990), pianisti Tadd’ley Ewing Peake Dameronin (s. 21.2.1917 ja k. 8.3.1965), vibrafonisti Lionel Leo Hamptonin (s. 20.4.1908 ja k. 31.8.2002) ja pasunisti James Louis Johnsonin kanssa ennen kuin perusti yhtyeen rumpali Maxwell Lemuel Roachin (s. 8.1.1924 (s. 22.1.1924 ja k. 4.2.2001) k. 16.8.2007) kanssa. Toukokuussa 1952 Clifford Brown soitti viikon ajan Charlie Parkerin (s. 29.8.1920 ja k. 12.3.1955) kanssa New Jerseyn Club Harlemissa.
Markku Johanssonille Clifford Brown oli yksi suurimpia musiikillisia esikuvia, jonka soittoa Markku on kuunnellut päivittäin muutaman vuoden ajan. Markku kuunteli ja kopioi Brownin levyiltä asioita, joita sitten itse toteutti matkien trumpetilla. Samoin trumpetistit Louis Daniel Armstrong (s. 4.8.1901 New Orleans ja k. 6.7.1971 New York) sekä trumpetisti että flyygelitorven soittaja Clark Virgil Terry (s. 14.12.1920 ja k. 21.2.2015) ja Freddie Dewayne Hubbard (s. 7.4.1938 ja k. 29.12.2008) ovat kuuluneet Markku Johanssonin vahvoihin esikuviin aikojen saatossa. Markku hankki vuosien 1971 ja 1972 vaihteessa omistukseensa Freddien Hubbardin albumin, jossa oli kitaralla, kontrabassolla ja flyygelitorvella soitettu balladi Here’s That Rainy Day. Markku kiinnostui kappaleesta kovin ja kuunteli kappaletta monta kertaa sekä kirjoitti kappaleen soolo-osuuden nuotti nuotilta itselleen talteen. Tämä kappale oli Markku Johanssonille sysäys flyygelitorven soiton aloittamiselle.
Ilman, että Markku Johansson sai mitään ohjausta, hän itsenäisesti kehitti itselleen soveltuvan tekniikan flyygelitorven soittamiseen. Flyygelitorvella on sama ääniala kuin trumpetilla, mutta sen ylärekisteriä on vaikeampi hallita. Tuohon aikaan 1970-luvun alussa Suomessa vain ei ollut flyygelitorven soittajia, vaikka soitin oli ollut 1950-luvulla varsinkin tanssimusiikin soittajien joukossa sangen suosittu instrumentti. Nykyään onneksi monet trumpetistit ovat jälleen ottaneet trumpetin oheen flyygelitorven sivusoittimeksi.
Vuonna 1982 Markku Johansson teki Fazerin levy-yhtiölle oman soololevyn, Funny Tricks But Beautiful. Albumilla Markku soittaa fuusiojazzia amerikkalaisen flyygelitorvensoittaja Chuck Mangionen sävellysten tyyliin. Levyn sävellykset ovat kahta kappaletta lukuun ottamatta Markku Johanssonin sävellyksiä. Levyllä ovat myös Charlie Parkerin Moose the Mooche ja Jimmy Van Heusenin But Beautiful kappaleet. Viimeksi mainittu kappale myös päättää levyn ja sillä raidalla Markku myös käyttää neliäänistä kuoroa, jonka lauluosuudet lauloivat Pepe Willberg ja Pave Maijanen. Kappale muistuttaakin tietyssä mielessä paljon Pepe Willberg & Paradisen äänimaailmaa. Levyllä soittavat muusikot: Heikki Virtanen (basso), Tapani Ikonen ja Reino Laine (rummut, lyömäsoittimet), Markku Johansson (trumpetti, flyygelitorvi), Juhani Aaltonen (huilu, saksofoni), Juha Björninen (kitara) ja Olli Ahvenlahti (piano, syntetisaattorit). Kahteen levyn kappaleeseen englanninkieliset sanat on kirjoittanut Jim Pembroke.
Markku Johanssonin seuraava sooloalbumi, Blue Echoes, ilmestyi vuonna 1986. Albumin kaikki sävellykset ovat Markku Johanssonin. Fazerin kustannuspäällikkö, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Raimo Henriksson (s. 9.3.1938 Helsinki ja k. 10.10.2021 Vantaa) matkusti levyn kanssa Midemin musiikkimessuille markkinoimaan Fazerin tuottamaa uutta musiikkia. Musiikkimessuilla Markun levy herätti heti mielenkiintoa poikkeavalla linjallaan – valtaosa tarjotusta materiaalista oli kuitenkin rock-levyjä – ammattilaisten keskuudessa. Henriksson ei poistunut ennen messuilta ennen kuin hän sai tehtyä sopimuksen Lontoossa toimivan levy-yhtiön kanssa; yhtiö myi levyn ääninauhat yritykselle, joka koosti moniin maihin niistä äänilevykonsertteja.
Teoston tilityksiä alkoi Markulle kerääntyä vuoden tai kahden jälkeen Meksikosta, Kanadasta, Australiasta, Yhdysvalloista ja useista Euroopan maista näistä radioiden soittamista äänilevykonserteista. Blue Echoes-levyn tuotti Timo Lindström ja äänitti Tom Vuori Takomo Studiolla. Albumilla soittivat: Markku Johansson (trumpetti, flyygelitorvi ja sähkötrumpetti), Peter Lerche (akustiset- ja sähkökitarat), Olli Ahvenlahti (piano ja sähköpiano), Kari Litmanen (syntetisaattorit), Heikki Virtanen (basso), Jari-Pekka Karvonen (rummut ja lyömäsoittimet), Pertti Päivinen (tenorisaksofoni) ja Juhani Aaltonen (huilu, altto- ja bassohuilut).
Blue Echoes-albumi oli ainoastaan Suomessa myynnissä, mutta sen myynti oli kotimaassa hyvin vaatimatonta luokkaa – vain noin tuhat kappaletta. Kun ulkomailta alkoi tilityksiä tulla säveltäjälle ja kaustantajalle, oli ihmetyksen paikka melko suuri. Levy olisi selvästikin menestynyt ulkomaillakin, mutta jostakin syystä Fazer ei halunnut satsata levyn vientiin ulkomaille. Levy-yhtiöllä ei myöskään ollut ymmärrystä panostaa uuden, samantyylisen albumin tekemiseen vientimarkkinoita silmällä pitäen. Levy-yhtiössä tuijotettiin vain yksipuolisesti kotimaan myyntilukemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti