Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (5. osa)
Elmyr de Hory opiskeli hartaasti kirjakaupoista hankkimistaan kuvakirjoista Renoirin ja Matissen piirustustekniikkaa muutaman päivän ajan. Sen jälkeen hän teki useita tunti luonnosharjoituksia roskapaperille, jotta hänen kätensä tottui vakaasti tekemään viivaa, jota hän halusi. Vasta sen jälkeen hän katsoi ajan olevan kypsä tehdä tussikynällä todellisia jäljitelmiä. Jotta jäljennöksestä tulisi mahdollisimman aidon näköinen, sen täytyi olla alusta lähtien ”virheetön” jälkeä, koska korjaukseen ei ollut varaa. Elmyr ei työskennellyt kuumeisesti, vaan tasaisesti, mutta silti hyvin nopeasti – kuten aina. Hänen nopea työskentely johtui perusteellisesta pohjatöiden ja tutkimuksen tekemisestä sekä varsin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Kolme päivää hän työskenteli hyvin intensiivisesti ja lähti sen jälkeen salkku täynnä väärennöksiä onneaan koittamaan Beverly Hillsin taidegallerioihin.
Annetaanpa Elmyrin itse kertoa: ”Mukanani olivat uudet Matissen ja Renoirin piirustukset. Olin kovin utelias näkemään, miten ne otettaisiin vastaan. Olin varma siitä, että osasin tehdä Picassoa, mutta Matissesta ja Reinoirista minulla ei ollut silloin minkäänlaista kokemusta. Ehkäolin vähän hermostunut, mutta ilmeisesti sillä ei ollut väliä. Myin heti paikalla kolme Matissen alastonaiheista tussipiirustusta – kerrassaan ilman epäilyjä. Sen jälkeen tämän gallerian omistaja osti minulta kaikki, mitä tarjosin. Hän myi tavaran edelleen filmiväelle 500 prosentin voitolla.”
Elmyr etsi käsiinsä Los Angelesista taidekauppiaan, Earl L. Stendahlin (s. 11.12.1888 Menomonie, Wisconsin ja k. 18.5.1966 Marokko), jonka taidegalleria oli Wilshire Boulevardilla vuoteen 1949 saakka. Stendahl tunnettiin uraauurtavana Kalifornian impressionismin, modernin ja esikolumbiaanisen taiteen edistäjänä. Stendahlin vanhemmat olivat kondiittoreita. Earl Stendahl muutti Los Angelesin alueelle, missä hän ensin avasi oman karkkikaupan. Ensimmäisen taidegalleriansa hän avasi Pasadenassa Kaliforniassa vuonna 1913. Vuonna 1921 hän muutti taidegalleriansa Ambassador-hotelliin Los Angelasissa. Stendahlin poika sekä vävy Joseph Dammann olivat mukana taidegallerian toiminnassa.
1930-luvulle tultaessa taidegalleristi Stendahl oli vakiinnuttanut maineensa Kalifornian impressionistisen koulukunnan taiteilijoiden johtavana jälleenmyyjänä. Varhaiseen Stendahlin taiteilijatalliin kuuluivat mm. William Wendt, Guy Rose, Edgar Payne, Joseph Kleitsch ja Nicolai Fechin. Earl Stendahlin taidegalleria esitteli modernin taiteen länsirannikolle Matissen, Chagallin, Kleen, Feitelsonin, Siqueirosin, Cantún, Kandinskyn, Braquen ja Picasson taideteosten avulla. Jo vuonna 1935 Earl Stendahl alkoi mainostaa muinaisia esineitä Meksikosta ja Keski-Amerikasta. Hänestä tuli sittemmin myös esikolumbiaanisen taiteen merkittävä jälleenmyyjä.
Earl Stendahlilla ja hänen vaimollaan, Enidillä, on poika, Alfred ja tytär, Eleanor. Stendahlit asuivat osoitteessa 7055-65 Hillside Avenue Hollywoodissa, Kaliforniassa. Earl Stendahl kuoli 18.5.1966 Marokossa. Hänen taidegalleriansa arkistot lahjoitettiin vuonna 1976 Smithsonian Institutionin American Art-arkistolle. Stendahlin galleriaa johti viimeksi Stendahlin pojanpoika, Ronald W. Damman ja taidegalleria lopetti toimintansa vuonna 2017.
Earl Stendahl tavatessaan Elmyr de Horyn ymmärsi löytäneensä kultakaivoksen tässä herrasmiesmäisessä unkarilaisessa, jolla tuntui olevan laaja kokoelma taidepiirustuksia ja joka ei aivan ilmeisesti itse ymmärtänyt keräämänsä taiteen ”todellista” arvoa. Yksi Earl Stendahlin vakioasiakas ja Etelä-Kalifornian suurimpia taiteenkeräilijöitä lahjoitti koko kokoelmansa syntymäkaupunkinsa Philadelphian museolle; tähän kokoelmaan sisältyi myös kolme Elmyr de Horyn piirtämää taidejäljennöstä.
Elmyr talous alkoi Kaliforniassa sen verran hyvin korjautua; hän sai enemmän rouhkeutta onnistuneista taidekaupoista ja hän janosi lisää päätäessä samalla, että hän lähtee kiertämään laajemmin Amerikan ihmemaata ja koettelemaan onneaan matkalla. Texas houkutteli Elmyriä erityisesti ja Texasin öljyllä rikastuneet öljymiljonäärit varoineen. Vähän ennen lähtöään Texasiin Elmyr poikkesi vielä Earl Stendahlin juttusilla luovuttamassa viimeisen Matissen jäljitelmänsä galleriaan. Stendahl kysyi ohimennen Elmyriltä sattuisiko tällä olla joitakin Pablo Picasson kubistisia töitä. Uuri tämä kausi oli viime aikoina alkanut kiinnostaa rouva Stendahlia. Elmyr ilmoitti, että hänellä on yksi guassityö Picassolta, ei kovin merkittävä, mutta soma ja melko pieni.
Elmyr lähti sen jälkeen hotelliinsa ja työskenteli kolme tuntia pienen, kolme kertaa neljä tuumaa, mustekynällä, tussilla, punaisella ja mustalla temperavärillä taideväärennöksen Picasson tyyliin. Hän joutui monen epäonnistuneen aloituksen jälkeen alkamaan aina uudestaa. Työn valmistuttua hän kuivatteli sitä tunnin pitämällä kuumaa pöytälamppua niin lähellä työtä, kuin vain uskalsi. Elmyr vei seuraavana aamuna teoksen pahvialustaan kiinnitettynä ja kehystämättömänä Stendahlille. Tämä huomasi heti, että teos ei ole kovin kummoinen, mutta lupasi kuitenkin 500 dollaria siitä maksaa.
Vielä samana iltana Elmyr aloitti matkan Houstoniin. Dallasissa oli lentokoneenvaihto ja matkatavaroissa tapahtui jotakin sekaannusta, jonka vuoksi Elmyr myöhästyi Dallasin koneesta. Hän varasi huoneen Adolphus-hotellista ja tutustui siellä paikalliseen sanomalehteen, josta huomasi tiedon, että pariisilainen muodinluoja Jacques Fath pitäisi ensimmäisen haute-couture -näytöksensä Texasisa Neiman-Marcusin tavaratalossa. Fathin Elmyr tunsi jo Pariisin ajoiltaan. Fath sai houkuteltu lopulta Elmyrin jäämään Dallasiin ja hän esitteli Elmyrin myös Marcuseille, Hunteille, Hurchisoneille ja Halliburtoneille. Muutamassa viikossa Elmyt havaitsi asuvansa ylellisessä vuokratalossa ja järjestävänsä cocktailkutsuja Dallasin miljonääreille. Unkarissa on vanha sananlasku: ”Jos aterioit rikkaiden kanssa, pääset maksamasta laskua. Elmyr sai näin myös myytyä käytännöllisesti omia taideväärennöksiään rikkaille ihmisille.
Elmyr muotoili näin itse: ”Olin suuri vetonaula. Pidin Texasista ja amerikkalaisista. He avasivat talonsa ja sylinsä jokaiselle tulijalle. Toden totta, pidin Amerikasta yhä enemmän.” Elmyrin viisumi oli mennyt umpee jo aikaa sitten ja lopulta vanheni myös Ranskan passi. Hän oli varma, että jos hän poistuisi Yhdysvalloista, hän ei ehkä koskaan pääsisi takaisin sinne; siksi hän päätti jäädä Yhdysvaltoihin.
Elmyr de Hory vietti seuraavan kesän Dallasissa ja oli sen jälkeen Lubbockin lesken vieraana Broadmoor-hotellissa Colorado Springsissä; täällä hän tutustui liikemies, mesenaatti, näyttämö- ja elokuvatuottaja sekä taiteen keräilijä George Huntington Hartfordiin (s. 18.4.1911 ja k. 19.5.2008). Hänestä tuli isoisänsä ja setänsä perustaman A&P -supermarketin jättiomaisuuden perijä vuonna 1922. Hän valmistui Harvardin yliopistosta vuonna 1934 ja työskenteli hetken aikaa A&P:llä. Loppuelämänsä ajan hän keskittyi lukuisiin muihin liike- ja hyväntekeväisyysyrityksiin. Hartford omisti Paradise Islandin Bahamalla ja hänellä oli elinaikanaan lukuisia muita liike- ja kiinteistöintressejä, mukaan lukien Oil Shale Corporation (TOSCO), jonka hän perusti vuonna 1955.
Hartford oli taiteen suojelija, joka rakennutti taiteilijasiirtokunnan Rustic Canyoniin Los Angelesin lähelle ja hänen mielipiteensä taiteista olivat hyvin vahvoja. Hän kritisoi mm. abstrakteja ekspressionisteja ja pilkkasi lisäksi beatnikiä, eksistentialisteja, nuorisorikollisia, zen-buddhalaisuuden ei-tee-mitään-filosofiaa. Hänellä oli vankat mielipiteet mm. Tennessee Williamsin, TS Eliotin ja Willem de Kooningin sekä taidekauppias Sidney Janisin töitä vastaan. Hartford samoin kunnostutti ja avasi teatterin, jonka hän nimesi uudelleen Huntington Hartford Theateriksi. Se avattiin vuonna 1954. Teatterissa esiintyi suuria tähtiä ja teatteri oli kymmenen vuoden ajan Los Angelesin tärkein tapahtumapaikka Broadway tuotantojen esityksille.
Hartford päätti rakennuttaa vuonna 1964 oman museon New Yorkiin, Gallery of Modern Art:n. Hän oli avioliitossa neljä kertaa, mutta kaikki liitot päättyivät avioeroon. Huntington Hartford muutti helmikuussa 2004 asumaan tyttärensä Lyford Cayhin kanssa Bahamalle. Hartford kuoli kotonaan Lyford Cayssa 97-vuotiaana 19.5.2008. Hänet on haudattu Lakeview Memorial Gardens & Mausoleum -puistoon Nassaussa. Hartford kutsui Elmyr de Horyn Hollywoodiin, josta Elmyr kertoi: ”Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka rikas hän oli. Käsitin vain, että hän omisti muutamia siirtomaatavarakauppoja. Budapestissa se merkitsi, että seisoi tiskin takana leikkaamassa salamimakkaraa – ja sellaista ihmistä ei suoraan sanoen kutsuisi kotiinsa illalliselle. Mitä taiteeseen tulee, niin hän ei ainakaan sillä kertaa erottanut öljymaalausta vesivärityöstä. Mutta minä pidin Huntista. Hän järjesti muutamia ihastuttavia sunnuntaiaamukutsuja uima-altaansa reunalla ja vieraina oli tusinoittain kauniita poikia ja tyttöjä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti