Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (3. osa)
Pariisin 6. kaupunginosassa Boulevard Saint-Germainin ja Rue Saint-Benoîtin kulmassa sijaitsee hyvin kuuluisa kahvila, Café de Flore, jonka asiakaskuntaa ovat olleet monet menestyneet taiteilijat, kirjailijat ja intellektuellit. Café de Flore avattiin kolmannen tasavallan aikana vuonna 1885. Sen nimen uskotaan saaneen inspiraationsa roomalaisen jumalattaren, Floran veistoksesta, joka sijaitsee Boulevardin vastakkaisella puolella. Tästä kahvilasta tuli nopeasti Pariisin kirjallisuuden ja henkisen eliitin suosikkipaikka. Se oli vahvasti yhteydessä eksistentialiseen liikkeeseen sodan jälkeisenä aikana ja kahvilassa vierailivat monet taiteilijat, kuten esimerkiksi Pablo Picasso ja kirjailija Ernest Hemingway.
Filosofi Jean-Paul Sartre ja hänen kumppaninsa, kirjailija ja feministi Simone de Beauvoir olivat Café de Floren vakituisia asiakkaita. He viettivät päivänsä siellä kirjoittaen, keskustelemalla ideoista ja tapaamalla muita aikakauden älykköjä. Heillä oli oma pöytänsä kahvilassa; kahvilassa vierailivat mielellään myös monet muut ajattelijat ja kirjailijat, kuten Albert Camus ja Maurice Merleau-Ponty, Julio Cortázar, Richard Wright, Carlos Fuentes ja runoilijat Guillaume Apollonaire, Paul Éluard ja André Breton. Kahvila tunnetaan vuosittaisesta kirjallisuuspalkinnostaan, Prix de Floresta, jota kahvila on jakanut vuodesta 1994 lähtien. Palkinto myönnetään lupaaville uusille tekijöille ja palkinto sisältää rahapalkinnon lisäksi lasillisen Pouilly-Fuméa joka päivä vuoden ajan kahvilassa. Kahvilan palveluita ovat käyttäneet myös useat elokuvan, musiikin ja muodia aloilla toimivat henkilöt, kuten Johnny Depp, Kanye West ja Karl Lagerfeld sekä Kirsten Dunst.
Jacques Chamberlin teki Elmyr de Horylle oman ehdotuksensa juuri täällä Café de Floressa: ”Sinä teet piirustukset ja minä myyn ne. Sanon että ne ovat kaikki, mitä on jäljellä isäni kokoelmasta. Matkustamme yhdessä läpi Euroopan, teemme rahaa ja pidämme mielettömän hauskaa.” Suunnitelma huvitti ensin Elmyriä, mutta hän oivalsi sen mahdollisuudet ansaintaan. Hetken ajateltuaan ehdotusta hän suostui liikekumppanuuteen. Hän halusi kuitenkin valmistella tehtävän mahdollisimman hyvin. Elmyr kävi Picasson näyttelyssä ja tutki tarkoin teoksia, joissa oli Picasson kuvia. Hän havaitsi, että Seinen taidegallerian kauppias oli pitänyt paperia valoa vasten tutkiessaan piirustuksista mahdollisesti löytyvää tunnistusvesileimaa. Seinen vasemman rannan eräästä taidetarvikekaupasta Elmyr kävi ostamassa pinkan vanhaa, sotaa edeltäneeltä ajalta olevaa paperia, joka oli jo hieman kellastumassa reunoiltaan. Kaiken tämän jälkeen hän vietti viikon ateljeessaan valmistaen tusinan verran Picasso-jäljitelmiä.
Elmyrillä oli kesällä 1946 vain vanhentunut ruotsalainen diplomaattipassi sekä väliaikainen henkilöllisyystodistus. Jacques Chamberlin hankki hallintovirastossa työskentelevää ystäväänsä hyväksikäyttäen Elmyrille ranskalaisen passin. Kaksikon mukaan tuli vielä Chamberlin englantilainen tyttöystävä jännittävälle matkalle Eurooppaan. He matkustivat Brysselissä, Amsterdamissa, Lontoossa, Genevessä, Lausannessa ja Zürichissä päättäen ensimmäisen kierroksen lokakuussa Cȏte d’Azuriin. Jälleen sieltä he palasivat Lontooseen.
Kaikki toimi ainakin alkuun kuten Jacques Chamberlain oli luvannutkin; hauskaa oli ja rahaa tuli mukavasti. Alituisesta liikkeelläolosta saattoi seurata myös euforinen olo. Chamberlain hoiti myynnin lupauksensa mukaisesti, eikä Elmyrin tarvinnut sen vuoksi jännittää kädet märkänä. He asuivat hyvissä hotelleissa ja söivät aina kauppojen jälkeen parhaissa ravintoloissa viiniä juoden. Matkustus paikasta toiseen tehtiin aina ensimmäisessä luokassa.
Picasso-jäljitelmät Chamberlain myi sen verran huokealla korvauksella, että mitään ei koskaan taidekaupoissa jäänyt salkkuihin kauppaamatta. Hän myi Brysselissä jopa kaksi henkilötutkielmaa yksityisesti taidemuseon johtajalle. Voitot jaettiin kahteen osaan, kuten oli sovittu. Kuitenkin toisella kerralla Lontoossa ollessaan Elmyr alkoi epäillä, että saa myynnistä vähemmän itselleen. Mayfairissa Elmyr eräänä päivänä kuljeskellessaan huomasi Redfern Galleryssä Picasson, jonka hinta oli pöyristyttävä eikä hinta ollut mitenkään marginaalilla perusteltavissa. Tästä oli liikekumppanien kesken seurauksena kova riita, syyttelyä ja väittelyä, joka lopulta johti siihen, että liikekumppanuus päättyi helmikuussa 1947.
Elmyrillä oli taskussaan 1 000 dollaria rahaa ja hän lensi ensin Kööpenhaminaan ja sieltä Tukholmaan; rahat olivat jälleen pian käytetty ja oli pakko keksiä jotakin. Elmyr ajatteli, että jos Chamberlain pystyi kauppaamaan hänen väärennöksensä, miksi ei hänkin. Hän kulkeutui erääseen tukholmalaisgalleriaan sisälle ja tiedusteli siellä halukkuutta ostaa muutama Picasson työ. Elmyr kertoi olevansa varaton unkarilainen pakolaisaristokraatti. Sovittiin neuvottelu Grand Hoteliin, johon saapui Elmyriä tapaamaan kolme liikemiestä. Miehet tutkivat viittä tussipiirustusta ja neuvottelivat hinnasta; tapaaminen kesti tunnin verran. Liikemiehet vielä tiedustelivat, mikä galleria oli myynyt piirustukset. Elmyr kertoi isänsä palanneen vuonna 1937 Pariisista Budapestiin ja että hänellä ei ollut galleriasta enempää tietoa. Liikemiehet esittivät viidestä piirustuksesta yhteensä 6 000 dollaria vastaavan tarjouksen, joka oli melkein kaksi kertaa se summa, mitä Elmyr oli mielessään ajatellut.
Kolmen päivän jälkeen Elmyr sai šekin, jonka hän muutti heti käteiseksi rahaksi. Pankista hän meni suoraan matkatoimistoon, sillä hän halusi nopeasti Ruotsista pois. Hän oli tyystin väsynyt kiertämään sodan ruhjomaa Eurooppaa ja Ranskaa paluukaan ei houkutellut häntä, sillä hän pelkäsi viranomaisten löytävän hänet helposti sieltä. Matkatoimistossa karttoja katsellessa hän huomasi Rio de Janeiron kartalta. Se oli paikka, jossa hän ei ollut vielä ikinä käynyt. Nyt hän osti menolipun Rio de Janeiroon.
Jo yli neljäkymmentävuotias Elmyr de Hory kertoi Brasiliaan tulostaan näin: ”Oli täysi talvi, kun lähdin Tukholmasta ja minulla oli päällä pitkät villaiset alushousut ja turkki. Lensin KLM:n koneella. Ensimmäinen laskeutuminen oli Kööpenhaminassa, missä tanskalainen univormupukuinen upseeri tunnin odotuksen aikana melkein raiskasi minut lepohuoneessa. Kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta. Sitten seurasi yön pysähdys Lissabonissa, sen jälkeen Dakarissa ja vielä Natalissa ja vihdoin oltiin Riossa. Oli hehkuva kesä ja minulla oli edelleen pitkät villaiset alushousuni. Luulin että pyörtyisin kuumuudesta. En tuntenut Riossa ristinsielua. Menin Copacabana-hotelliin, joka oli kaupungin paras sekä myöhemmin Fernand Legrosin ja Réal Lessardin tärkein majapaikka – tietysti minun suosituksestani. Sitten vuokrasin eräältä ranskalaiselta sangen kauniin pikku talon Gloria-kukkulalta. Aloin maalata omia maalauksiani, kuten olin luvannut itselleni, ja sain hyvin nopeasti ystäviä.”
Elmyr de Hory tuli Brasiliaan sodan jälkeen ensimmäisten varakkaiden eurooppalaisten aallon mukana ja hän sai siellä hyvin suopean vastaanoton sekä pääsi heti paikalliseen seurapiiriin mukaan. Pian hän jo maalasi varakkaiden brasilialaisten muotokuvia. Muotokuvia teettivät mm. YK:n yleiskokouksen varapuheenjohtaja Oswaldo Euclides de Souza Aranha (s. 15.2.1894 ja k. 27.1.1960) ja Brasilian tuleva presidentti, kenraali Humberto de Alencar Castelo Branco (s. 20.9.1897 ja k. 18.7.1967). Elmyr sai maalauksista myös korkean hinnan.
Elmyrin Brasilia näyttäytyi tältä: ”Olin kauhean naiivi. Kun minulla oli rahaa, en halunnut ajatellakaan, mitä olin tehnyt. Tottakai minä alitajuisesti ymmärsin, että jos joskus joutuisin rahavaikeuksiin, voisin aina palata siihen. Se oli yksityinen henkivakuutus.” Yllättävän nopeasti Rio de Janeiro alkoi tympiä Elmyr de Horyä. Jo elokuussa 1947 hän matkusti suositusten turvin vierailulle Yhdysvaltojen New Yorkiin. Hän ei ollut vielä käynyt kaupungissa ja ajatus vierailusta tuntui todella houkuttelevalta. Hänellä oli vierailua varten kolmen kuukauden viisumi, mutta viisumi ennätti vierailun aikana vanheta; Elmyr vietti lopulta matkallaan yksitoista vuotta.
New Yorkissa Elmyr tutustui kolmen viikon aikana ”jokaiseen tutustumisen arvoiseen” ihmiseen. Agatha Ratibor esitteli Elmyrin New Yorkin tärkeimmille ihmisille. Essex Housesta Elmyr vuokrasi huoneiston ja kun hän muutti itäiselle 78. kadulle, hänen tupaantuliaisissaan vierailivat mm. Zsa Zsa Gábor (alk. Sári Gábor, s. 6.2.1917 Budapest ja k. 18.12.2016 Los Angeles, Kalifornia), Magdolna ”Magda” Gabor (s. 11.6.1915 ja k. 6.6.1997), Corinne Anita Loos (s. 26.4.1888 Sissons, Kalifornia ja k. 18.8.1981 New York), William Avarell Harriman (s. 15.11.1891 New York ja k. 26.7.1986 Yorktown, New York), Julia Jean ”Lana” Turner (s. 8.2.1921 Wallace, Idoho ja k. 29.6.1995 Los Angeles, Kalifornia), Anita Averell, New York Yankees-joukkueen omistajia ollut Daniel Reid Topping (s. 11.6.1912 Greenwichissä, Connecticutissa ja k. 18.5.1974 Miami Beach, Florida) ja René d’Harnoncourt (s. 17.5.1901 Wien ja k. 13.8.1968), itävaltalaissyntyinen Modernin taiteen museon silloinen johtaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti