Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (6. osa)
Jälleen syksyllä Elmyr de Hory palasi Los Angelesiin takaisin. Kaupungissa hän sai kokea ensimmäisen kerran myös sen, että hän paljastui taideväärennösten tekijäksi. Frank Perls oli se taidekauppias Beverly Hillsissä, joka hänet paljasti. Frank Perls oli Klaus Perlsin veli, jota Elmyr de Hory oli huijannut kaksi vuotta aikaisemmin New Yorkissa. Elmyr de Hory vei Frank Perlsin nähtäväksi muutamia väärentämiään taidepiirustuksia. Näin Elmyr kuvaili tapahtunutta: ”Hän oli tuskin vilkaissut töihin, mutta oli varmaan kuullut minusta aikaisemmin joltakin muulta kauppiaalta. Eräänä päivänä hän sanoi minulle rakastettavasti: ’Tiedän että teette väärennöksiä. Teidän olisi parasta olla varovainen.’ Hän ei mitenkään uhannut. Hän ei voinut, koska hän ei ollut varma. Hän sanoi, ettei Etelä-Kalifornian ilmasto ollut niin terveellinen kuin mitä turistioppaat antoivat ymmärtää. Se oli lempeä kehotus lähteä kaupungista.”
Frank Perls kertoi tarinan hieman toisin sanoin. Hänen mukaansa hyvinpukeutunut herrasmies astui suuren salkun kanssa hänen taidegalleriaansa ja tiedusteli häneltä kiinnostusta ranskalaisiin piirustuksiin. Perls kysyi heti: ”Ovatko ne säädyttömiä?” Tähän kysymykseen hän sai kieltävän vastauksen. Myyjä esittäytyi Louis Raynaliksi ja kertoi olevansa Maurice Raynalin sukulainen. Maurice Raynal oli kirjoittanut yhden ensimmäisistä Pablo Picasso -kirjoista. Aluksi Frank Perls oli hyvin kiinnostunut hänelle esitellyistä piirustuksista. Piirustuksissa oli jäljitelmät kolmesta varhaisesta Renoirista, kaksi klassisen kauden Picassoa, muutama Matisse vuodelta 1937 ja Modiglianin Soutine-muotokuva.
Frank Perls tarkasteli ensin Renorit ja ihasteli niiden erinomaisuutta. Eräs niistä oli suorastaan mestariteos. Picasson tutkimus sai hänet myös tyytyväiseksi. Mutta Modigliania tutkiessaan hänen vaistonsa sanoi, että kaikki ei ole kunnossa. Hän tutki uudestaan Renoirit ja Picassot sekä Matisset. Nopeasti hän havaitsi, että kaikki työt olivat samalla kädellä tehtyjä. Perlsin hyväntuulisuus muuttui hetkessä ja hän tiedusteli Elmyrin osoitetta. Elmyr kertoi asuvansa Kansas Cityssä ja kertoi olevansa vain käymässä ystävien luona Hollywoodissa. Hän kertoi myös, että hänellä oli kaikista piirustuksista Galerie Robert Desnosista ja Manju Gorowskajalta Pariisista saadut aitoustodistukset. Tätä tietoa Perls piti mielenkiintoisena.
Sen jälkeen Frank Perls sitoi piirustukset huolellisesti kansioon ja heitti kansion kohti Elmyriä. Elmyr noukki kansion lattialta ja tuolloin Perls huusi hänelle: ”Ulos!” Elmyr poistui nopeasti galleriasta Perls perässään kadulle asti, jolloin Perls huusi Elmyrin perään: ”Teillä on kaksi sekuntia aikaa häipyä korttelista ja vuorokausi poistua kaupungista. Minulla on osoitteenne – ellette ole siihen mennessä hävinnyt, kutsun poliisin. Joka ainoa noista piirustuksista on väärennös.” Elmyr sai vielä kysyttyä kadulla: ”Mutta eivätkö olekin hyviä?” Tähän Perls myönsi, että aluksi hänkin oli mennä lankaan.
Taideväärenneksissäkin tarvitaan oppivuosia ja ensimmäiset vuodet olivat mitä suuremmassa määrin juuri niitä Elmyr de Horylle. Hän oli ahkeroinut kovin työtä tekemällä ja opiskellut jatkuvasti lisää taidemaailmasta sekä kehittänyt jäljentäjän taitojaan kattavasti. Elmyr oli myös ennättänyt kokeilla tekemällä muutamia jäljennöksiä Pablo Picasson öljyväritöistä ja jopa myynytkin ne työt jo Los Angelasissa ja San Franciscossa. Vuonna 1949 Elmyr kävi jälleen New Yorkissa, jossa hän maalasi ensimmäisen laajan sarjan italialaisen taidemaalari Amedeo Modiglianin (s. 12.7.1884 Livorno ja k. 24.1.1920 Pariisi) piirustuksia.
Amedeo Modigliani syntyi Livornossa kulttuurimyönteiseen juutalaiseen kauppiasperheeseen. Vuodets 1902 lähtien hän opiskeli maalausta ulkoilmamaalari Guglielmo Michelin ohjauksessa neljä vuotta. Hän vieraili myös Italian merkittävimmissä taidekaupungeissa. Vuonna 1906 hän muutti Pariisiin ja hän viihtyi kaupungissa muiden muualta muuttaneiden taiteilijoiden, kuten Chaïm Soutinen ja Moïse Kislingin seurassa. Pariisissa alkoi muovautua hänen omintakeinen tyylinsä, joka sai vaikutteita primitiivisestä taiteesta ja pariisilaisten taiteilijaystävien tyylistä. Pariisissa oli tuolloin suuri kiinnostus primitiiviseen taiteteeseen. Useat keskeiset taiteilijat, kuten Paul Gauguin, Constantin Brâncuşi, Henri Matisse ja Pablo Picasso, tekivät arkaisoivia puu- ja kiviveistoksia. Modigliani ystävystyi läheisesti Constantin Brâncuşin kanssa ja sai häneltä vahvoja vaikutteita. Tuottelias Modigliani teki Pariisissa vuosina 1906-1920 noin 420 maalausta, lukemattomia piirustuksia ja 31 veistosta. Veistoksia hän teki kivestä vuodesta 1914 alkaen. Pelkistetyssä, tavallisesti päätä kuvaavissa veistoksissa on tyyliteltyjä vaikutteita afrikkalaisesta, oseanilaisesta ja kykladisesta veistotaiteesta.
Parhaiten Modigliani tunnetaan vuosina 1915-1919 maalaamistaan pelkistetyistä muotokuvista ja alastonkuvista. Modigliani aloitti vuonna 1916 makaavia malleja kuvaavien yli kahdenkymmenen maalauksen sarjan. Sarja tehtiin hänen taidettaan myyvän puolalaisen taidekauppias Léopold Zborowskin toimeksiannosta. Zborowski hankki alastonmallit ja antoi oman asuntonsa Modiglianille maalauskäyttöön. Yläsuunnasta nähdyt mallit poseeraavat usein tummalla peitteellä ja katsojaa kohti katsoen. Tiukasti rajatut vartalot täyttävät koko kuvapinnan, jonka ulkopuolelle kädet ja jalat usein jäävät. Alastonmaalaukset jatkavat renessanssin taiteesta alkanutta Venus-maalausten perinnettä. Asennot muistuttavat Tizianin, Goyan ja Velázquezin tunnettuja maalauksia. Modiglianin maalauksissa aiemmin tärkeät mytologinen yhteys jää kuitenkin taustalle ja eroottinen ja provokatiivinen sisältö on etualalla. Mallit olivat aina ammattimalleja, eivät ystäviä tai rakastettuja. Esimerkiksi Jeanne Hébuterne oli mallina 20 maalauksessa, mutta aina puettuna.
Modigliani kuoli 35-vuotiaana tuberkuloosiin. Hänen terveytensä oli ollut heikko jo nuorena, hän mm. joutui lopettamaan koulun 14-vuotiaana keuhkopussintulehduksen vuoksi. Viimeisinä Pariisin vuosinaan hänen terveyttä heikensivät myös päihteet. Modigliani on toiminut boheemitaiteilijan perustyyppinä. Hänen elämänvaiheistaan on kirjoitettu paljon ja tehty useita elokuvia, kuten Elin päivästä päivään (1958) ja Modigliani (2004).
Elmyr de Horyn tekemät kopiomaalaukset Modiglianin töistä olivat hänelle poikkeuksellisen pitkän ja hyvin tuottoisan kauden avaus; hän tunsi myös heti alusta lähtien Modiglinania kohtaan luovana persoonallisuutena sukulaisuutta, jota hän aikaisemmin ei ollut kokenut ketään muuta kopioimaansa taiteilijaa kohtaan. Elmyr valmisti myös muutamia kopioita Pierre-Auguste Renoirin (s. 25.2.1841 Limoges, Haute-Vienne ja k. 3.12.1919 Cagnes-sur-Mer, Alpes-Maritimes) töistä. Nämä työt menivät erittäin helposti kaupaksi ja Elmyr sai niillä samoin paremman hinnan, kuin Picasson ja Matissen jäljennystöistä. Asiaan vaikutti se, että sekä Matisse että Picasso olivat tuolloin vielä elossa ja edelleen tuottivat uusia taidetöitä. Amedeo Modiglianin öljyvärimuotokuva oli tämän kauden ehdottomasti tärkein työ Elmyr de Horylle.
Elmyr de Hory perusteli tyylimuutostaan näin: ”Siirryin piirustuksissa maalauksiin ehkä sen haasteen takia, jonka ne tarjosivat. Kun ajattelee pintarakenteen ja värin mahdollisuuksia, niin öljymaalaus on teoreettisesti paljon monimutkaisempi – siitä voi tehdä isonkin mestariteoksen… Ensimmäistä Modiglianin öljymaalausta oli hyvin jännittävä tehdä ja se oli tärkeä askel urallani. Taulu oli nuoren tytön muotokuva, aihe jota Modigliani oli käsitellyt monta kertaa. Annoin sen kuivua kaksi kuukautta, mikä tuskin oli riittävästi, kuten myöhemmin tajusin, mutta silloin – vuonna 1949 – tarvitsin rahaa enkä ollut liikaa selvillä teknisistä yksityiskohdista. Näytin maalauksen Montgomery Cliftille. Minulla oli asunto Itäisellä 62. kadulla ja hän asui lähistöllä. Hänen mielestään taulu oli loistava. En tietenkään myynyt sitä hänelle, koska hän oli ystäväni ha muutenkin olin tähän mennessä itseäni suojatakseni myynyt vain taidekauppiaille. Euroopassa kauppias ei voi väärennöksen ostettuaan haastaa myyjää oikeuteen tai saattaa häntä vankilaan. Hänen oletetaan olevan asiantuntija ja vastuussa liiketoimistaan. Niinpä vein Modiglianin Vladimir Margouliés-nimiselle miehelle, joka omisti Niveau-gallerian.
Seurasi tavanomainen väittely hinnasta. Margouliés piti työtä hallussaan viikon saadakseen siitä asiantuntijan lausunnon ja löi sitten pöytään 6 000 dollaria. Yhdestä maalauksesta. Sepä vasta avasi näköalat.” Elmyrin myyntitekniikka perustui lähinnä kolmeen asiaan: varsinkin taidejäljennöksen laatuun, teoksen todenperäisyyteen eli ”aitouteen” ja Elmyrin persoonallisuuteen taiteensa kauppiaana. Ostajalle hän näyttäytyi aina väliaikaisessa rahapulassa olevana sivistyneenä taiteenkerääjänä eikä koskaan taidekauppiaana. Yleensä hän astui galleriaan sisään esitellen itsensä ensiksi taiteentuntijaksi ja toiseksi pakolaisaristokraatiksi. Hän tiedusteli seuraavaksi olisiko galleristi kiinnostunut töistä, joita hän omisti, vaikka niitä ei ollut yleensä ensin hänellä mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti