Eräs nimeltämainitsematon huumeiden myyjä ja käyttäjä Williamsburgissa, New Yorkin Brooklynissa, kertoo itse käytöstään näin: ”Huumeiden löytäminen on osa nuorten ihmisten riskinottoa. Kun olin täyttänyt kaksikymmentäviisi, olin käyttänyt kaikkia mahdollisia huumeita kymmenen kertaa. Ihmisten ei pitäisi ryhtyä käyttämään huumeita aikuisena. Siihen mennessä, kun aloin saada hieman rahaa, olin jo saanut rokotuksen hallitsematonta huumeiden käyttöä vastaan. Ne, jotka aikanaan alkavat käyttää kokaiinia hallitsemattomasti, ovat tyyppejä, jotka suhtautuvat huumeisiin lapsellisesti. 1980-luvulla oli paljon köyhiä, vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka olivat lapsellisia, ainakin crackin suhteen. ’Tutkimusten mukaan köyhät ovat usein masentuneita?’ Ei jumalauta. 80-luvulla New York oli todella sekaisin. Töitä ei ollut. Yhtäkkiä markkinoille tulee crackia, ja vaikka olet köyhä, kaikki tuntuu upealta. Tietysti silloin retkahtaa siihen paskaan.”

Useat ihmiset selittivät toivottomalla köyhyydellä olleen vaikutusta siihen, että heistä tuli huumeiden käyttäjiä, mutta myös huumeiden innokkaita kauppaajia. Yhdysvaltojen ensimmäisiä ja menestyneimpiä crackin myyjiä, Ricky Ross kertoo omasta kosketuksestaan huumemaailmaan näin: ”Olin nuori. Ilman koulutusta, ilman tietoja, ilman työtä. Ilman monia, monia asioita… Etsin mahdollisuuksia. Halusin, että minulla olisi jotain merkitystä maailmassa, että olisin kunnioitettu. Pohjimmiltani halusin toteuttaa amerikkalaisen unelman, joten olin kai kypsä poimittavaksi. Sitten huumeet tarjosivat minulle tilaisuuteni, joten tarrauduin siihen.”

Yksi merkittävä syy crack-huumekaupan valtavaan kasvuun oli ihmisten putoaminen uudelleenorganisoituneesta taloudesta. Toinen vaikuttava tekijä oli talouselämän kriisit Latinalaisessa Amerikassa ja Karibianmeren saarilla, joka hyvin pian jätti jälkensä myös Yhdysvaltain kaupunkien köyhissä kaupunginosissa. Kun maanviljelyyn perustuva talouselämä kuihtui Kolumbiassa ja Perussa, alkoivat työttömät ja varattomat maatyöläiset virrata sankoin joukoin suuriin kaupunkeihin työtä hakemaan. He työskentelivät – jos ylimalkaan saivat työtä – harmaassa taloudessa ja lakien ulkopuolella maksamatta myöskään veroja ansioistaan. Näin he olivat tietysti myös kaikkien peruspalveluiden ulkopuolella.

Hyvin monet maaseutuväestöstä jatkoivat samantien muuttomatkaansa Yhdysvaltoihin saakka. Monien ihmisten entiset tuomitsevat asenteet huumausaineita kohtaan muuttuivat hyvin joustaviksi uudessa tilanteessa. Kalifornian Santa Cruzissa toimivan Homies Unidos- järjestön johtaja, Alex Sanchez, kertoo omista kokemuksistaan seuraavasti: ”Tulin Santa Cruziin jo poikana, kun Yhdysvallat kävi sotaa El Salvadorissa. Minun yhteisössäni meillä ei ollut juuri mitään. Takapihani oli lasinsirpaleiden täyttämä, virtsalta tuoksuva kuja. Yhteisömme ei välittänyt minusta, kuten eivät välittäneet vanhempanikaan, jotka molemmat tekivät kahta työtä. Jotkut myivät huumeita saadakseen ruokaa tai kustantaakseen omat huumeensa. Huumeet ja alkoholi olivat keinoja lieventää tuskaa ja nälkää, joita me tunsimme. Jengi antoi minulle turvaa.”

Useat osavaltiot käynnistivät täysin laillisia veikkauspelejä, jotta saisivat enemmän verotuloja. Nämä pelit syrjäyttivät numeropelit, joiden pelaajat yleensä viettivät päiviään notkuen kadunkulmissa; heidän täytyi nyt etsiä uusia tulonlähteitä toimeentulemisekseen ja yksi tällainen oli halpa kokaiini. Amerikkalaisten tukema politiikka teki kokaiinin tuotannosta entistä kannattavampaa. Suurin osa marihuanasta tuli tuolloin Meksikosta. Vuonna 1981 presidentti Reaganin hallinto aloitti massiivisen kasvismyrkkyjen ruiskuttamisen marihuanapelloille Meksikossa. Samoin toimittiin myös Kolumbiassa ja Jamaikassa. Näiden ruiskutusten vuoksi useat kolumbialaiset alkoivat kasvattamaan kokapensaita. Samanaikaisesti USAID-ohjelma Kolumbiassa ja Bolivian sisäosissa auttoi rakentamaan valtateitä; tämän alkuperäinen tarkoitus oli edistää laillista vietikauppaa ja tehdä vaihtoehtoja huumeiden tuotannolle, mutta lopullisena seurauksena tämä kuitenkin helpotti kokaiinin vientiä.

Entinen neuvonantaja Eric Sterling kertoo tilanteesta kuvaavasti: ”Kun Yhdysvallat tuki kotimaista sokerituotantoa, maailmanmarkkinahinnat putosivat ja sokerin kasvatus Perussa muuttui kannattamattomaksi. Perulaiset sokeriviljelijät etsivät epätoivoisina töitä ja siirtyivät laaksosoissaan korkeammalle ja alkoivat kasvattaa kokaa. 80-luvun alussa meillä oli lakeja – joita itse olin laatimassa – jotka antoivat puolustusministeriölle valtuudet sijoittaa poliisiosastoja laivoihin. Aloimme käyttää ilmavalvontaa suorittavia AWACS-lentokoneita, jotka lensivät Karibianmeren yllä ja seurasivat laivaliikennettä. Marihuanan hinta alkoi nyt kohota. Kolumbialainen marihuanan salakuljettaja saattoi ajatella näin: ’He estävät minua käyttämästä veneitäni. Minulla on miljoona dollaria, jotka voin investoida. En aio sijoittaa sitä kannabiserään, joka vie tilaa ja haisee ja joka kulkisi hitaasti veneessä ja jäisi poliisin haaviin. Kokaiinilla on nyt kysyntää, joka vain kasvaa, joten investoin rahani kokaiiniin, laitan sen lentokoneeseen ja pudotan se jonnekin Floridan rannikolle.’ Niinpä samaan aikaan kun jauhemuotoisen kokaiinin kauppa on huipussaan, maahan virtaa enemmän kokaiinia kuin koskaan aikaisemmin.” Tämä kehitys johti väistämättä kokaiinin tukkuhinnan romahtamiseen Yhdysvalloissa.

Wall Streetin johtajia, joista pääosalla ei aikaisemmin ollut huume- tai mielenterveysongelmia, ilmestyi 1980-luvun alkuvuosina huumeklinikoille hakemaan apua kokaiiniaddiktioonsa. Heidät kuitenkin käännytettiin ovella pois, sillä kokaiinia ei tuolloin pidetty huumeriippuvuutta aiheuttavana aineena. Samaan aikaan useat julkisuuden henkilöt pääsivät lehtien lööppeihin, kun heille sattui onnettomuuksia kokaiinin kanssa. Kokaiini alkoi lopulta menettää hohtoaan, kun ihmisille valkeni kokaiinin säännöllisen käytön riskit ja kolumbialaiset huumeiden maahantuojat alkoivat etsiä aineelleen uusia käyttäjiä. Kehitys oli johtanut siihen, että kokaiinin hinta oli vääjäämättä laskenut, joten Yhdysvalloissa huumekauppiaat alkoivat kohdistaa mielenkiintonsa enenevästi köyhiin kaupunginosiin ja köyhempään väestöön.

Kun nuuskataan jauhemaista kokaiinia, aineen vaikutus alkaa tuntua kolmessa minuutissa. Jos ruiskuttaa suoraan suoneen kokaiinia, sen vaikutus alkaa noin neljässätoista sekunnissa. Kaikkein nopein vaikutus saadaan polttamalla kokaiinia, mutta vaarana on jauhetun kokaiinin pilaantuminen ennen kuin se saavuttaa höyrystymislämpötilan. Ratkaisuksi tähän ongelmaan kehitettiin vaarallinen ja hankalasti toteutettava freebase, jossa kokaiini ja eetteri kuumennetaan liekillä ja hengitetään sitten aine sisään. Huumekauppiaat järjestivät freebasejuhlia, joissa heidän vakioasiakkaita rohkaistiin vaihtamaan marihuanan poltto freebasekokaiinin hengittämiseen. Aluksi huumekauppiaiden kohderyhmänä oli lähinnä New Yorkin kaupunki. Huumekauppiaat saivat ensiksi koukutettua oman sisäpiirinsä, johon kuului lähinnä valkoisia, keskiluokkaisia ihmisiä. Heille kokaiinin käyttö oli jo entuudestaan tuttua ja he olivat hyvin innokkaita kokeilemaan uusia asioita.

Vuosina 1974-1984 kokaiinikilo maksoi keskimäärin 42 000 – 44 000 dollaria, mutta sen jälkeen kokaiinin hinta putosi dramaattisesti noin 16 000 dollariin kilolta. Useat julkisuuden henkilöt, kuten näyttelijät, käyttivät freebasea. Huumekauppias Ricky Ross kuvaili Los Angelesin huumekauppaa seuraavasti: ”Tuohon aikaan kaikki kokaiinin käyttäjät olivat hyvin varakkaita. Minun naapurustossani se tarkoitti parittajia, PCP:n myyjiä, lääkäreitä ja viihdemaailman porukkaa. Ensimmäinen asiakkaani oli eräs ystäväni, joka oli parittaja. Hän tuli ostoksille toisenkin kerran, ja siitä se lähti vyörymään. Kohta tunsin kaikki Los Angelesin parittajat.”

Kokaiinista tuli halventuessaan myös vahvempaa ainetta. Katukaupassa myytävän kokaiinin puhtausaste nousi 25 prosentista 70 prosenttiin vuosien 1981 ja 1988 välillä. Kokaiinikoukkuun jäivät helposti monet, myös myyjät, sillä se oli suhteellisen halpaa ja sitä oli helposti saatavilla. Jo kohtuusuuret annokset kokaiinia voivat vahingoittaa hengityselimiä, sydäntä ja hermostoa sekä aiheuttaa vatsan ja suoliston oireita, kuten esimerkiksi pahoinvointia ja vatsakipuja. Kokaiini on yhdistetty myös sydänkohtauksiin. Suuret annokset kokaiinia saattavat johtaa estojen katoamiseen, arvostelukyvyn heikkenemiseen, impulsiivisuuteen, mahtailuun, yliseksuaalisuuteen, ylivarovaisuuteen, pakkotoistoihin sekä äärimmäiseen psykomotoriseen vilkkauteen. Yksi omituisemmista kokaiinin seurauksista on formikaatio eli kuteloiminen: aineen käyttäjä saa harhaisen tunteen siitä, että hänen ihon alla ryömii muurahaisia, hyönteisiä tai käärmeitä.

Crackin käyttäjät ovat koittaneet kuvailla kokemaansa tunnetta aineesta kokovartalo-orgasmiin, hyvin voimakkaaseen kokemukseen. Jauhemaisen kokaiinin käyttäjillä tunne ei tiettävästi ole yhtä voimakas, koska huumausaine nuuskattuna vaikuttaa hitaammin ja omat rajoituksensa aineen tehoon asettaa myös nenän limakalvojen vastaanottokyky. Surkea totuus on, että miellyttävimmät huumausaineet ovat myös vaarallisempia aineita.