Siirtolaiset Alankomaista perustivat kaupallisia kokaviljelmiä hyvin kauas Andeilta, Jaavan kahvintuotantoylängölle asti, jotka sijaitsevat Indonesian saarilla. Jaavassa kasvatettuihin kokalehtiin muodostui merkittävästi suurempi kokaiinipitoisuus, kuin Andien rinteillä viljeltyyn kokalehteen. Myös japanilaiset innostuivat viljelemään kokanlehtiä Taiwanissa ja englantilaiset taas viljelivät kokalehtiään Ceylonilla. Toiset ihmiset halusivat kokaiininsa nauttia mahdollisimman puhtaassa muodossa, mutta useammat kuitenkin halusivat nauttia sen kuitenkin virvoitusjuoman muodossa. Alkujaan kokaiini oli siis ainesosana täysin laillisissa tuotteissa. Vielä 1800-luvun lopulla ei ollut olemassa huumekulttuuria.
Kokaiini tai oopiumi eivät suinkaan olleet 1900-luvulle tultaessa kaikkein pelottavimpia psyykeen stimulantteja, vaan se paikka oli varattu alkoholille. Yhdysvalloissa alkoholituotteet olivat hyvin suosittuja valtion perustamisesta lähtien vuonna 1776. Yhdysvalloissa vaikutti voimakas raittiusliike, joka kiihkeissä moraalikirjoituksissa sanomalehdissä taisteli viinan kirouksia vastaan. Lehtikirjoituksissa väitettiin alkoholin olevan syynä suurimpaan osaan Yhdysvaltojen rikollisuudesta, köyhyydestä, hulluudesta, avioeroista, konkursseista sekä laittomuuksista. Kun sitten lopulta kokaiinin käyttö kiellettiin, oli se vain pieni osa merkittävästi laajempaa, kaikkia huumaannuttavia tuotteita kiihkeästi vastustavaa liikettä.
Toiminta alkoholia ja huumausaineita vastaan nähtiin osana yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystyötä, jolla tavoiteltiin syrjäytyneiden aseman parantamista. Yhdysvalloissa se käytännössä tarkoitti esimerkiksi orjuuden poistamista, naisten äänioikeuden sallimista ja vapaata kansansivistystä. Yhdysvaltoihin muutti myös paljon siirtolaisia mm. Italiasta, Irlannista ja Itä-Euroopan juutalaisyhteisöistä ja he toivat mukanaan omia, alkoholiin myönteisesti suhtautuvia tapoja. Paikalliset suhtautuivat hyvin ennakkoluuloisesti näihin tapoihin ja huoli esimerkiksi kaupunkien liiallisesta kasvusta ja väestön ahtaudesta, vakivallasta sekä valkoisen anglosaksisen protestanttiväestön vallan heikkenemisestä Yhdysvaltain kaupungeissa yltyi.
Kiinalaiset siirtolaiset toivat muuttonsa mukana tapansa polttaa oopiumia myös Yhdysvaltoihin. Kiinalaisia siirtolaisia houkutteli maahan mm. suuret rautatierakennusurakat. Valkoiset työntekijät San Franciscossa valittivat kiinalaisten aikaansaamasta kilpailutilanteesta työmarkkinoilla ja tämä oli syy oopiumin vastaisen kampanjan voimistumiseen. Välittömästi kiinalaisten saatua valmiiksi Tyynellemerelle ulottuva rautatiehanke ja heidän jäätyä urakan jälkeen työttömiksi, alkoi heitä vastaan massiivinen syyllistäminen oopiumin käytön vuoksi. Samaa ilmiötä oli havaittavissa Yhdysvaltain etelävaltioissa; kun puuvillan vuokraviljelyyn pohjautuva talous oli heikkenemässä ja työttömyys lisääntymässä sitä kautta, alkoivat valkoiset sielläkin syyttää mustia kokaiininkäytöstä. Valkoihoiset poliitikot havaitsivat huumeiden levitessä muihinkin yhteisöihin, että pelottelu huumeilla voimisti heidän yhteyttä juuri valkoihoiseen valitsijakuntaan varsinkin työttömyyden ja laskukausien aikana. Poliitikoille oli tässä asiassa poliittinen hyöty kuitenkin paljon tärkeämpi asia, kuin huoli ihmisten varsinaisesta terveydestä.
Kiistaton tosiasia oli toki se, että sekä kokaiini että heroiini aiheuttivat Yhdysvalloissa melkoisia terveysongelmia. Ehkä hieman yllättävää oli havaita, että ensimmäiset ongelmalliset kokaiininkäyttäjät olivat keskiluokkaisia ammatinharjoittajia; kolmannes heistäkin oli joko hammaslääkäreitä tai lääkäreitä. Nämä käyttäjät kuitenkin selvästi käyttivät kokaiininsa suoraan suoneen ruiskuttamalla. Ihmiset tulivat kuitenkin varovaisemmiksi kokaiininkäytössä, kun lehdistössä alkoi laaja kritiikki säännöstelemätöntä huumausainetuotantoa vastaan ja varsinkin kun heille selvisi opiaattien ja kokaiinin vahingollisuus. Parhaimmillaan huumeiden käyttö jopa puolittui tämän kehityksen ansiosta jo kauan ennen stimulanttien kieltoa.
Tähän aikakauteen liittyivät myös kiinteästi ensimmäiset rotuerottelulakien syntyminen; varsinkin etelävaltioissa Yhdysvalloissa tummia miehiä suorastaan lynkattiin melkoisia määriä. Yhdysvaltoihin tuolloin kokaiini tuli pääasiassa laivojen välityksellä pohjoisen Latinalaisen Amerikan Tyynenmeren rannikolta sekä Panaman kanavan kautta yleensä New Orleansiin. Kaupungin satamatyöläisten joukossa huumeiden käyttö oli tavattoman suosittua, koska stimulanttien avulla oli mahdollista tehdä pitkiä työpäiviä nuivalla ravinnolla. Sataman työnantajat olivat tätä työskentelytapaa innokkaasti luomassa ja kannustamassa. Kokaiinin käytön lisääntyminen aiheutti myös suoraan lisääntyvään tappeluun ja juopotteluun. Pian ihmiset alkoivat etelässä vaatia kokaiinin käytön täydellistä kieltoa.
Pennsylvanian osavaltion apteekkilautakunnasta tohtori Christopher Koch valisti Yhdysvaltain kongressia seuraavasti: ”Etelävaltioissa useimmat valkoihoisiin naisiin kohdistuneet hyökkäykset ovat suoraan seurausta siitä, että kokaiini on sekoittanut neekerin aivot”. Yhdysvaltojen presidentti Theodore Rooseveltin (s. 27.10.1858 ja k. 6.1.1919) nimittämä oopiumikomissaari, lääkäri ja patologi Hamilton Kemp Wright (s. 2.8.1867 ja k. 9.1.1917) väitti, että huumeet tekivät mustista miehistä hallitsemattomia ja rohkaisivat heitä kapinoimaan valkoisten auktoriteettia vastaan. Wright valmistui lääkäriksi McGillin yliopistosta Montrealista vuonna 1895. Vuoden työskenneltyään McGillin sairaalassa Montrealissa hän opiskeli Kiinassa ja Japanissa tieteellisiä, sosiaalisia sekä taloudellisia olosuhteita. Vuosina 1900-1903 Wright palveli erityislähetystössä Intiassa tutkien trooppisia sairauksia. Kuala Lumpurin patologisen instituutin ensimmäiseksi johtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1900. Yhdysvaltoihin Wright palasi vuonna 1903. Hamilton Wrightista tuli ensimmäisiä monista Yhdysvaltain huumeiden vastaisista ristiretkeläisistä. Wright lausui mm. näin: ”Kaikista maailman kansakunnista Yhdysvallat kuluttaa eniten tottumuksia muodostavia huumeita asukasta kohden” ja oopiumia hän kutsui ”ihmiskunnan tuntemaksi vahingollisimmaksi huumeeksi”.
Brittikauppiaat myivät vuonna 1900 oopiumia 27 prosentille Kiinan asukkaista. Tällaisiin valtaisiin huumausaineiden myyntimääriin ei ole aikaisemmin eikä sen jälkeenkään ylletty. Yhdysvalloissa moralisoitiin kovasti brittien harjoittamaa huumekauppaa Kiinassa, omassa siirtomaassaan. Tarvittiin kansainvälinen sopimus, jotta kokaiinin ja oopiumin kauppaa saatiin rajoitettua tehokkaasti. Vuonna 1911 järjestettiin Haagissa kansainvälinen konferenssi, jonka puheenjohtajana toimi Charles Henry Brent. Kaikkiaan kaksitoista maata osallistui ja allekirjoitti kokouksen päätteeksi kansainvälisen sopimuksen, joka salli huumeita tuottaville ja kuluttaville valtioille vallan valvoa omia rajojaan ja samalla velvoitti sopimuksen maat luomaan rajoituksia huumekauppaan kotimaisissa lainsäädännöissä. Sopimuksella tavoiteltiin sitä, että huumeet rajoitettaisiin maailmassa ainoastaan lääketieteelliseen käyttötarkoitukseen. Vaikka tällä huumeiden kiellolla haluttiin vaikuttaa kansalaisten terveyden suojeluun, varsinkin amerikkalaiset lääketieteen ammattilaiset lämpenivät sopimuksessa sovittuihin asioihin hyvin hitaasti.
Lääkärit olivat hyvin tietoisia siitä, kuinka tehokkaita aineita juuri oopiumi ja kokaiini olivat erilaisten kiputilojen lievittäjinä. Myös laudanumia käytettiin hyvin laajasti moniin vaivoihin ja kokaiinia tarjottiin mielellään paikallispuudutuksiin sekä piristeiksi siitä huolimatta, että riski väärinkäyttöön oli aina olemassa. Tuohon aikaan suurin osa huumeiden käyttäjistä käytti opiaatteja ja käyttäjät olivat etupäässä normaaleja työssäkäyviä ihmisiä. Vähitellen kuitenkin myös lääkärikunnan asenteessa huumausaineita kohtaan tapahtui myös muutosta. Lääkärit alkoivat vaalia innokkaasti psykofyysistä terveyttä sairauden parantamisen sijasta. He ottivat hyvän terveyden moraaliseksi ja poliittiseksi tavoitteeksi, johon kaikkien piti heidän mielestään pyrkiä. Psykiatrit eivät suhtautuneet stimulanttien käyttöön poikkeavuutena vaan pikemminkin sairautena, johon he olivat kehittäneet riippuvuusteoriansa. Tämä teoria huumeriippuvuudesta yhdessä Haagin kansainvälisen konferenssin sopimuksessa sovittujen lakimuutosten kanssa muodostaa yhä vielä tänäänkin huumepolitiikan perustan kansainvälisessä maailmassa. Yhdysvallat otti ensimmäisen maailmansodan mentyä itselleen hyvin näkyvän roolin maailmanpolitiikassa.
Yhdysvallat otti ensimmäisen maailmansodan mentyä itselleen hyvin näkyvän roolin maailmanpolitiikassa. Yhdysvallat käytti valtaansa painostaakseen muita hallituksia tiukentamaan oopiumin vastaista lainsäädäntöä. Näin syntyi kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä, joka perustui totaaliseen kieltoon eikä suinkaan sääntelyyn aineiden kanssa. Muutkin maat taipuivat Yhdysvaltojen tahtoon ja täydellinen kielto tuntui täysin järkevältä vaihtoehdolta heidänkin mielestä. Britanniassa muutettiin 1916 maan perustuslakia, jotta huumeiden käyttö sodan aikana estettäisiin. Samalla maassa rajoitettiin pubien aukioloja; lounasaikaan ne saivat olla auki kaksi tuntia ja iltaisin kolme tuntia. Oluita miedonnettiin ja niiden hinta kolminkertaistui. Näiden lakimuutosten jälkeen alkoholin kulutus laski puoleen entisestä ja juopumustuomiot vähenivät 75 prosenttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti