Noin 1 600 päinen yleisö hiljentyi perjantaina 25.11.2022 Tampere-talon suuressa salissa seuraamaan Tampere Filharmonian konsertissa säveltäjä Johannes Brahmsin (s. 7.5.1933 Hampuri ja k. 3.4.1897 Wien) hämmästyttävän hienoa Saksalaista sielunmessua (Ein deutsches Requiem). Teosta oli saatu johtamaan Prahan radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari, Petr Popelka, jonka oma soitin on kontrabasso. Teoksen soolo-osuuksista vastasivat sopraano saksalainen Christina Landshammer (s. 1977) ja bassobaritoni Boris Prýgl Tšekin tasavallasta. Saksalaisen sielunmessun kuorona toimi konsertissa vuonna 1990 perustettu Tampereen Filharmoninen kuoro, jota johtaa Ruut Kiiski.
Nuori 20-vuotias Johannes Brahms saapui asumaan ihailemansa säveltäjä Robert Schumannin luokse Düsseldorfiin vuonna 1853 ja ihastui siellä Schumannin pianistipuolisoon, Clara Josephine Schumanniin (s. 13.9.1819 ja k.20.5.1896). Robert Schumann oli tyystin vakuuttunut nuoren Brahmsin musiikillisista lahjoista ja hän kirjoitti 28.10.1853 Neue Bahnen-nimisen artikkelin julkaisemaansa lehteen, Neue Zeitscrift für Musik, jossa hän ylisti Brahmsin kykyjä ja loi samalla hirvittäviä paineita nuorelle pianisti-säveltäjälle, Johannes Brahmsille. Keväällä 1854 säveltäjä Robert Schumann (s. 8.6.1810 Zwickau) joutui mielisairaalaan ja kuoli Endenichissä 29.7.1856. Johannes Brahms oli isäntänä Schumannien talossa Claran ja lasten tukena ja viriili Clara Schumann pyöräytti Johannekselle Felix-nimisen pojan 11.6.1854. Tämän vahvistaa Clara itse päiväkirjassaan ja Johanneksen ja Claran rakkaudesta todistavat myös lukuisat parin kesken kirjoitetut kirjeet.
Johannes Brahms on suunnitellut sielunmessuaan jo vuonna 1859 oman päiväkirjamainintansa perusteella, mutta varsinaiseen sävellystyöhön hän ryhtyi kuitenkin äitinsä, Johannan, kuoltua vuonna 1865. Brahms asettui vuonna 1862 pysyvästi asumaan Wienin kaupunkiin. Työläästi edennyt sävellystyö johti kuitenkin vuonna 1867 Wienissä kolmiosaisena sielunmessun esitykseen ja vuotta myöhemmin teos oli jo kuusiosainen. Lopullisessa muodossaan teos esitettiin Leipzigin Gewandhausissa helmikuussa 1869 Carl Reinecken johdolla. Johannes Brahms poimi teokseensa tekstit useammasta kohdasta Raamatusta, jonka käännöksen laati Martti Luther. Yleisö otti sielunmessun täysin omakseen ja se on edelleen Brahmsin yksi tunnetuimmista sävelteoksista, vaikka ei olekaan perinteinen munkkilatinaksi kirjoitettu sielunmessu kuolleiden muistolle. Brahms kirjoitti teoksensa lähinnä kuolleita kaipaamaan jääneiden näkökulmasta; ”autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen” (Matteus 5: 4). Vasta sielunmessunsa jälkeen Johannes Brahms uskaltautui säveltää ensimmäisen sinfoniansa vuonna 1876.
Yhdysvaltalainen keksijä Thomas Alva Edison (s. 11.2.1847 Milan, Ohio ja k. 18.10.1931 West Orange, New Jersey) lähetti edustajansa Theo Wangemannin vuonna 1889 Wieniin houkuttelemaan Johannes Brahmsia osallistumaan kokeellisen äänitteen valmistukseen. Edison ilmoitti 21.11.1877 keksineensä tämän fonografiksi nimeämänsä laitteen, jota myytiin kaupallisesti vuosina 1890-1925. Metallisylinterille tehdyssä ensimmäisessä tallenteessa puhuja esittelee ensin Johannes Brahmsin ja sen jälkeen Brahms soittaa säveltämänsä ensimmäisen unkarilaisen tanssin pianolla. Musiikki kuuluu tallenteessa kovin epäselvästi ja heikosti, mutta puhe-esittely on hieman selkeämpi. Varmasti ei tiedetä, onko tallenteen puhuja Johannes Brahms itse vai joku toinen. Selvää on kuitenkin se, että tällä tallenteella Johannes Brahms teki itsestään ensimmäisen omaa soittoaan taltioineen säveltäjän maailmassa.
Säveltäjä Johannes Brahms ilmoitti vuonna 1890 lopettavansa säveltämisen. Brahms tuhosi nuottimuistivihkonsa ja ilmoitti kustantajalleen, ettei viidettä sinfoniaa enää ole tulossa. Täysin hän pitäytynyt päätöksessään – onneksi – vaan vielä syntyivät esimerkiksi klarinettitrio op. 114, kaksi klarinerttisonaattia op. 120, Klarinettikvintetto op. 115 sekä Neljä vakavaa laulua (Vier ernste Gesänge) ja pianosarjat op. 116-119. Lopulta Brahmsin viimeisiksi teoksiksi jäivät urkukoraalit op. 122, jonka päättää F-duuriin loppuva O Welt, ich muss dich lassen (Oi maailma, minun on jätettävä sinut). Clara Schumannin kuolema vuonna 1896 oli Johannes Brahmsille valtava isku. Säveltäjä Brahms menehtyi syöpään vajaa vuosi myöhemmin 3.4.1897. Johannes Brahms haudattiin Wienin keskushautausmaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti