sunnuntai 20. marraskuuta 2022



Suomen Vuokranantajat ry järjesti Helsingin Messukeskuksen Siivessä lauantaina 19.11.2022 klo 12-18 Vuokranantaja 2022-tapahtuman. Tapahtuma keräsi Pasilaan paikalle noin yhdeksänsataa henkilöä ja samaan aikaa tapahtumaa seurasi verkon välityksellä vielä muutamia satoja henkilöitä. Lauantain tapahtuman teemana oli: Katse horisonttiin: Miten menestyä vuokranantajana kriisien keskellä? Viimeisen vuoden kuluessa vuokranantajien ja asuntosijoittajien toimintaympäristöä ovat myllertäneet niin koronapandemia kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan, nousevat korot ja tällä hetkellä poikkeuksellisen kovana laukkaava inflaatiokin.


Vuokranantajien ja asuntosijoittajien vuoden ykköstapahtumassa keskityttiin toiminnan menestyksen avaimiin näiden em. kriisien keskellä: Mitä tulevaisuuden kuluttaja haluaa vuokra-asumiselta? Entäpä sitten miltä näyttää Suomen talouden iso kuva ja näkymät tästä eteenpäin? Miltä erilaiset kaupungit näyttävät sijoittajan silmin tarkasteltuna? Voimmeko oppia jotakin asuntosijoittamisen konkareilta? Vuokranantaja 2022-tapahtuman juontajana toimi Unna Lehtipuu.



Unna Lehtipuu on sijoituskirjailija ja yksityissijoittaja (mm. teokset 8 tapaa menestyä asuntosijoittajana, Sijoittajaksi 7 päivässä, Timanttipesuja), yrittäjä, kokenut yritysten ja johdon viestintäsparraaja, intohimoinen remppaaja. Tekee päätyötään globaalin vaikuttavuussijoittamisen parissa Finnfundissa.

Unna Lehtipuu.

Tilaisuuden ohjelma oli seuraava:

Klo 12-13 kahvitarjoitu, tutustuminen näytteilleasettajiin ja verkostoitumista. Tarjolla lounas omakustanteisesti.

Klo 13-13.10 tervetulosanat, toiminnanjohtaja Sanna Hughes, Suomen Vuokranantajat ry

Klo 13.10-13.30 megatrendit: Mitä tulevaisuuden kuluttaja haluaa vuokra-asumiselta? Futuristi Elina Hiltunen, joka on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori ja doplomi-insinööri. Hän tekee parhaillaan toista väitöskirjaansa Maanpuolustuskorkeakouluun. Hiltunen on yrittäjä, puhuja, kolumnisti ja 14 kirjaa julkaissut kirjailija. Forbes-lehti on listannut hänet maailman 50 johtavan naisfuturistin joukkoon.

Futuristi Elina Hiltunen.
Johtaja Mika Maliranta.

Klo 13.35-13-55 talous: Talouden, markkinoiden ja asuntomarkkinoiden murros. Johtaja Mika Maliranta, Työn ja talouden tutkimus LABORE. Mika Maliranta (FT, taloustiede) on Työn ja talouden tutkimuksen eli LABOREN johtaja sekä Jyväskylän yliopiston osa-aikainen professori. Hänen tutkimuksensa ja opetusalansa on keskittynyt talouden kasvun tekijöihin: tuottavuuskasvuun ja työmarkkinoiden toimintaan. Hän toimii myös OECD toimiala-analyysien työryhmän (WPIA) puheenjohtajana, lainsäädännön arviointineuvoston varapuheenjohtajana ja tuottavuuslautakunnan jäsenenä. Hän on tehnyt yhdessä Matti Apusen kanssa suosittuja talouspoliittista podcast-lähetyksiä vuodesta 2017 lähtien (M&A, A/M ja SPAM).

Toiminnanjohtaja Sanna Hughes, Suomen Vuokranantajat ry.

Toimitusjohtaja Victor Snellman, Suomen Osakesäästäjät ry.

Klo 14-14.45 politiikka: Saako suomalaiset vaurastua? Paneelikeskustelu piensijoittamisesta. Keskustelua vetävät toiminnanjohtaja Sanna Hughes, Suomen Vuokranantajat ry ja toimitusjohtaja Victor Snellman, Suomen Osakesäästäjät ry. Keskustelussa mukana:

kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (SDP)

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

kansanedustaja Sakari Puisto (Perussuomalaiset)

Kansanedustaja Sakari Puisto.

kansanedustaja Ville Valkonen (Kokoomus)

puoluhallituksen varajäsen Ville-Veikko Rautamaula (Keskusta)

kansanedustaja Atte Harjanne (Vihreät)

Klo 14.45-15.15 kahvitarjoilu, tutustuminen näytteilleasettajiin ja verkostoitumista

Klo 15.15-15.55 markkinat: Sijoittaako kasvukeskuksiin, yliopistokaupunkiin vai kehyskuntiin?

Ekonomisti Sakari Rokkanen, Suomen Vuokranantajat ry 

Ekonomisti Sakari Rokkanen, Suomen Vuokranantajat ry.

asiantuntijat Rasmus Aro sekä Ilppo Soininvaara, MDI

Vasemmalla Ilppo Soininvaara ja oikealla Rasmus Aro.

Klo 16-16.15 juridiikka: Ajankohtaista vuokrauksen juridiikasta. Lakimies Susanna-Maria Aarnio, Suomen Vuokranantajat ry

Lakimies Susanna-Maria Aarnio.

Klo 16.20-16.30 Hyvä Vuokranantaja-palkinnon jako. Palkinnon jakavat toiminnanjohtaja Sanna Hughes, Suomen Vuokranantajat ry ja toiminnanjohtaja Anne Viita, Vuokralaiset VKL ry

Klo 16.35-16.55 asuntosijoittaminen: Konkareiden opit asuntosijoittamiseen ja vuokraukseen. Keskustelua vetää juontaja Unna Lehtipuu.

Asuntosijoittaja ja toiminnanjohtaja, Mia Koro-Kanerva, Isännöintiliitto ry

Isännöintiliitto ry:n toiminnanjohtaja, Mia Koro-Kanerva.

Asuntosijoittaja ja aluepäällikkö, Katja Savolainen, Suomen Vuokranantajat ry

Aluepäällikkö Katja Savolainen, Suomen Vuokranantajat ry.

Asuntosijoittaja, Suvi Schwab. Suvi Schwap on sijoittanut asuntoihin vuodesta 2014 ja tällä hetkellä hänen asuntosalkustaan löytyy 25 asuntoa, joita hän hallinnoi kotikaupungistaan, Singaporesta, käsin. Suvi on ASUNTOASIAA-sivuston perustaja ja pitää Instagramissa asuntosijoittamista käsittelevää @asuntoasiaa.fi-tiliä. Keväällä 2022 Suvi perusti myös sijoittamista ja taloutta yleisemmällä tasolla käsittelevän RAHA-ASIAA podcastin. Suvin harrastuksiin kuuluu lukeminen, hyvä ruoka, liikunta ja latinotanssit.

Suvi Schwap.

Klo 16.55-17 loppuyhteenveto

Klo 17-18 kuohuviinissä verkostoitumista, tutustuminen näyttelleasettajiin lähemmin

Klo 18- vapaata seurustelua, Ravintola Platta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti