Karl Rudolf Walden (11. osa)
Patoamalla ja muilla erityisjärjestelyillä saatiin aikaan kahdeksan metriä korkea putous, josta saatiin voimaa noin 1 000 hevosvoiman verran. Tämä muutettiin sähköksi ja johdettiin 5 000 voltin jännitteellä Simpelin paperitehtaaseen. Samanaikaisesti paperitehtaan puuhiomoa laajennettiin ja tehtaaseen hankittiin uusi paperikone. Vuodesta 1911 alkaen voitiin valmistaa luonnonruskean paperin lisäksi myös valkoista ja värillistä paino-, tapetti- ja käärepaperia. Seuraavana vuonna tuotanto oli noussut jo 100 prosentilla. Simpeleen paperitehtaan isännöitsijänä toimi tuolloin insinööri ja filosofianmaisteri Ingwald Sourander (s. 31.8.1874 Vaasa ja k. 7.2.1961 Helsinki).
Ingwald Souranderin vanhemmat olivat tullinhoitaja, kollegiasessori Wilhelm Sourander (1830-1898) ja Marie Buchschacher. Sourander pääsi ylioppilaaksi vuonna 1893 Nua svenska läroverket i Helsinforsista ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1899 ja filosofian maisteriksi vuonna 1900. Vuonna 1902 Sourander suoritti insinööritutkinnon Polyteknillisessä opistossa. Ingwald Sourander teki opintomatkoja Saksaan, Sveitsiin, Itävaltaan ja Englantiin.
Ingwald Sourander toimi Valkeakosken paperitehtaan insinöörinä ja teknillisenä johtajana vuosina 1905-1909, E. Klallen paperitehtaan johtajana vuosina 1909-1911, Simpeleen paperitehtaan johtajana vuosina 1911-1918, Nokia Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1919-1929, Diesen Wood Co:n johtajana Pitkärannassa vuosina 1929-1934 ja Suomen Vuolukivi Oy:n johtajana vuosina 1934-1945. Sourander kirjoitti teollisuushistoriaa käsitteleviä tutkielmia, joita julkaistiin Suomen paperi- ja puutavaralehdessä. Pitkärannassa asuessaan Sourander alkoi kirjoittaa Impilahden ja Salmin pitäjien historiaa, joka julkaistiin kirjana vuonna 1937. Sourander tutki myös Suomen vanhempaa kultasepäntaitoa ja lahjoitti Pohjoismaan historialliselle museolle yli 200 esinettä käsittäneen hopeaesinekokoelman. Ingwald Souranderin veli oli asianajaja ja taiteen sekä kirjojen keräilijä, Arvid Sourander (s. 2.1.1873 Vaasa ja k. 1.7.1945 Helsinki).
Kun Karl Rudolf Walden aloitti Simpelin paperitehtaan paperinmyyjänä, alkoi samalla hänen liiketoiminnassaan aivan uusi vaihe. Hänen täytyi perustaa oma agentuuritoimisto Pietariin ja toimisto toimikin hänen kotinsa yhteydessä. Näin Walden sai myös pienennettyä liiketoiminnasta muodostuvia kustannuksia. Aluksi kodin yksi huone oli Waldenin agentuurin käytössä, mutta myötä huonemäärää täytyi lisätä. Karl Rudolf Waldenin lisäksi agentuurissa työskentelivät hänen vanha kadetti- ja upseerikaveri, kaartinluutnantti W. Stjernshantz konttoripäällikkönä ja neiti Olga Strandholm – myöhemmin rouva Gräsbäck – konttoristina. Konttorin kirjeenvaihto käytiin etupäässä venäjänkielellä ja Venäjän lain mukaan liiketoiminnan kirjanpito piti myös tehdä venäjäksi.
Pietari oli Waldenin ehdottomasti tärkein myyntipaikka, vaikka Waldenin myyntipiiriin kuuluivatkin samoin Moskova ja Minsk. Vuonna 1912 Karl Rudolf Walden luopui Moskovan agentuurista, sillä se ei tuottanut riittävästi. Simpeleen paperitehtaan paperinostajat olivat etupäässä sanomalehtiyhtiöitä sekä tapetti- ja tupakkayhtiöitä; asiakkaat oli paljolti aivan samoja, joiden kanssa Walden oli tehnyt kauppaa jo Slovon toimitusjohtajana. Kilpailu oli samalla myös paperimarkkinoilla kovin veristä.
Karl Rudolf Walden halausi pitää asiakkaansa tyytyväisinä; hän halusi toimittaa asiakkaille sellaista paperilaatua, joita asiakkaat toivoivat sekä lunastaa kaikki antamansa pupaukset asiakkaille. Tästä syystä Walden oli hyvin tarkka Simpeleen paperitehtaan toimituksista ja teki aina tarvittaessa herkästi myös reklamaatioita tehtaalle. Walden vaati ehdottomasti, että paperitehdas piti tiukasti kiinni asiakkaalle luvatuista toimitusajoista. Aivan alkuun ilmeni jonkin verran näissä asioissa Waldenin ja paperitehtaan välillä ristiriitoja, mutta niistä päästiin kuitenkin eroon. Lopulta Simpeleen paperitehtaan tuotteiden laatu vain parani tämän vuoksi ja siitä hyötyivät sekä paperitehdas että Karl Rudolf Walden.
Walden piti tiukasti oman agentuurinsa kulut hallinnassa. Hän esimerkiksi aamupäivisin suoritti paperimyynnin asiakaskäynnit Pietarissa joko kävelemällä tai raitiotievaunuilla. Hevoskyyteihin tai autokyyteihin hän ei tuhlannut rahoja; vasta myöhemmin Walden hankki käyttöönsä auton. Oli peräti harvinaista, että Walden vei asiakkaitaan ravintoloihin, mutta kotioloissa hän oli hyvin vieraanvarainen tarjoamisissa. Asiakkaat hän halusi tyytyväisiksi tuotteen laadulla ja toimitusvarmuudella.
Karl Rudolf Walden menestyi itsenäisenä paperimyyjänä heti alusta lähtien erittäin hyvin. Hän myös teki töitä kaiken aikaa ja itseään säästämättä. Eva-sisarelleen Walden kirjoitti vuonna 1914 näin: ”Kaikki on vain yhtä ainoata työtä ilman taukoa” ja hän toivoi ”että ajan pyörä voisi hetkeksi pysähtyä, jotta saisi tilaisuutta ja aikaa vähän nauttia siitä.” Simpeleen paperitehtaan johtoryhmä oli tyytyväisiä Waldenin työsuoritukseen, sillä kaikki tuotteet saatiin myytyä mitä tehdas vain pystyi tuottamaan. Paperiyhtiön ensimmäisessä vuosikertomuksessa ylistettiin Waldenin toimintaa paperiagenttina Pietarissa. Aluksi vuosikertomus selittää, että pyrkimys siirtyä luonnonruskean paperin valmistuksesta valkoisiin ja värillisiin laatuihin oli onnistunut niin hyvin, että tuotannosta jo 65 prosenttia oli niitä, kun se edellisenä vuonna oli ollut vain 40 prosenttia. Sitten kerrotaan; ”Tätä siirtymistä on suuressa määrin helpottanut se, että yhtiön on onnistunut hankkia edustajakseen Pietariin luutnantti Walden, joka koko vuoden on työskennellyt mitä suurimmalla harrastuksella ja harkinnalla yhtiön hyväksi.”
Vasta vuosista 1913-1917 löytyvät Simpeleen paperitehtaan tarkat tilastot tuotannosta ja Waldenin osuudesta tehtaan tuotannon myynnistä. Tuon ajankohdan aikana Walden myi Simpeleen paperitehtaan paperituotannosta yli puolet. Ensimäisen maailmansodan käynnistyttyä vuonna 1914 suuntautui entistä enemmän Suomen paperituotannosta juuri Venäjän Pietariin. Pietarissa paperin kulutus oli myös kovaa. Vuonna 1915 päästiin vihdoin tilanteeseen, että ostajat maksoivat tilaamansa tavaran valmistajalle käteisellä.
Simpeleen paperitehtaan johto oli erittäin mielissään Pietarin edustajansa, Karl Rudolf Waldenin, toimintaan paperiagenttina. Vuorineuvos Seth Sohlberg katsoi myös tarpeelliseksi palkita Waldenin ahkeruus yhtiön hyväksi siten, että Walden otettiin lähemmäksi yhtiön toimintaa. 5.4.1916 Simpeleen paperitehtaan vuosikokouksessa Karl Rudolf Walden valittiin yhtiön johtokunnan varajäseneksi ja jo 7.10.1916 Walden nousi johtokunnan jäseneksi. Näin Walden pääsi hyvin läheltä seuraamaan tehtaan ja paperiyhtiön toimintaa. Tässä vaiheessa paperitehtaan tuotantopuolella alettiin myös entistä nöyremmin ottaa huomioon myynnin kokemuksia. Waldenin lisäksi tehtaan johtokunnassa istuivat tuolloin insinööri ja isännöitsijä Ingwald Sourander sekä varatuomari Gustaf Westerlund puheenjohtajana.
Keväällä 1916 Simpeleen paperitehtaan osakepääoma nostettiin 974 000 markasta 1 500 000 markkaan myymällä 526 uutta osaketta, nimellisarvoltaan 1 000 markkaa. Saman vuoden syksyllä osakepääomaa korotettiin 3 000 000 markkaan samalla, kun osakkeitten nimellisarvo alennettiin 500 markaksi. Tuolloin annettiin kaksi uutta osaketta yhtä vanhaa osaketta vastaan ja myytiin 3 000 uutta osaketta hintaan 500 markkaa kappaleelta. Näin osakkeitten luku nousi 6 000 osakkeeseen. Seuraavana vuonna nostettiin yhtiön osakepääoma 4 000 000 karkkaan jakamalla 2 000 ilmaista osaketta siten, että kutakin kolmea osaketta vastaan annettiin yksi vapaaosake. Näin tuli yhtiön osakkeiden määräksi 8 000 osaketta.
Karl Rudolf Walden ei ostanut ennen sotavuosia uusia Simpeleen paperitehtaan osakkeita. Vasta kun tehtaan osakkeiden arvo alkoi nousta, hän alkoi kiinnostua osakkeista ja suoritti niiden ostoja aina, kun siihen vain tarjoutui mahdollisuus. Simpeleen paperitehdas jakoi toisinaan jopa 20 prosentin osinkoja ja yltyi välillä lahjoittamaan vapaaosakkeita, kuten edellä olevasta huomaamme. Karl Rudolf Waldenin hallussa oli vuonna 1918 noin 28 prosenttia Simpeleen paperitehtaan osakkeista.
Simpeleen paperitehdas Juvankosken partaalla ei sijainnut varsinaisesti minkään valtatien varrella, vaan pikemminkin melko kaukana valtaväylistä. Tästä syystä kaukaiset etäisyydet aiheuttivat kohtuullisen suuria kuljetuskustannuksia paperitehtaalle. Elisenvaaraan, lähimmälle rautatieasemalle, koitui matkaa noin kolmekymmentä kilometriä. Vuonna 1908, kun Savonlinnan rata valmistui, oli Syväoriin matkaa Simpeleestä kakdeksantoista kilometriä. Simpeleen paperitehtaalla oli tehtaan kuljetuksia varten olemassa hinaajia ja proomuja, kymmeniä hevosia sekä rekiä. Näiden lisäksi rahtiin tarvittiin melkoisesti hevos- ja proomumiehiä sekä lastaajia; onneksi näihin tehtäviin saatiin apua lähiseudun talollisilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti