Teollisuusmies ja mesenaatti Andrew Carnegie (6. osa)

Andrew ja Louise Carnegien (o.s. Whitfield) ainoa lapsi oli Margaret Carnegie Miller (s. 30.3.1897 ja k. 11.4.1990). Margaret toimi vuosina 1834-1973 isänsä kuoleman jälkeen tämän New Yorkin Carnegie Corporation – apurahoja myöntävän säätiön – edunvalvojana. Andrew Carnegie perusti tämän säätiön vuonna 1911. Margaret Carnegie oli vuodesta 1973 aina kuolemaansa saakka vuonna 1990 säätiön kunnia-edunvalvojana.

Margaret ja Roswell hääkuvassa.

Margaret avioitui 22.4.1919 – vain neljä kuukautta ennen isänsä kuolemaa – Roswell Miller Jr. (1894-1983) kanssa Andrew Carnegien New Yorkin kartanossa. Vuonna 1953 Margaret Carnegien avioliitto Roswell Millerin kanssa päättyi avioeroon. Avioerossa Margaret menetti Long Islandin Atlantic Beachin kylän kesämökkinsä. Margaret Carnegie Millerillä oli neljä lasta: Louise, Roswell III, Barbara ja Margaret. Hänellä oli myös kolme lastenlasta: Gail Boggs, Barbara Sanders ja Pamela Morrison Mitchell. Lapsenlapsenlapsia tuli vielä: Andrew Boggs, Morgan Boggs, Laura Draper, Courtney Sweeney ja Dylan Evans. Margaret Carnegie Miller kuoli 11.4.1990 kotonaan Fairfieldissä Connecticutissa 93-vuotiaana.

Vuonna 1910 Andrew Carnegie oli perustanut merkittävän vaikutusvaltaisen rauhanjärjestön, Carnegie Endowment for International Peace. Tähän rauhanjärjestöön Carnegie antoi varoja kymmenellä miljoonalla dollarilla. Vuonna 1899 oli syntynyt myös tarve Haagin rauhankonferenssissa pysyvälle välitystuomioistuimelle, jossa eri valtiot voisivat ratkoa sovittelemalla syntyneitä riitojaan. Ajatus tuomioistuimesta heräsi amerikkalaisen diplomaatin Andrew Dickson Whiten ja venäläisen diplomaatin Friedrich Martensin välisessä keskusteluissa. Nämä kaksi diplomaattia saivat myös Andrew Carnegien vakuuttumaan asiasta ja rahoittamaan tuomioistuinrakennusta 1,5 miljoonalla dollarilla.

Haagin Rauhanpalatsi.

Rauhanpalatsi (holl. Vredespaleis) valmistui Alankomaiden Haagiin vuonna 1913; rakennus on kansainvälisen oikeuden hallinnollinen rakennus. Rakennuksessa sijaitsee kansainvälinen tuomioistuin, pysyvä välitystuomioistuin ja Haagin kansainvälinen oikeuden akatemia. Tämän lisäksi rakennuksessa toimii myös Rauhanpalatsin kirjasto, jossa on yksi maailman merkittävimmistä kansainväliseen oikeuteen keskittyneistä kirjakokoelmista. Valmistumisestaan lähtien Rauhanpalatsissa on pidetty kansainvälisiä rauhankonferensseja, joiden tarkoituksena on mm. säännellä asevarustelua maailmassa.

Andrew Carnegie perusti vuonna 1914, ensimmäisen maailmansodan aattona, Church Peace Unionin (CPU), uskonnollisille, tiedemaailman ja politiikan johtajille tarkoitetun ryhmän. Tämän organisaation kautta Carnegie halusi saada liikkeelle maailman kirkkokunnat, uskonnolliset järjestöt sekä muut henkiset ja moraaliset voimavarat sitoutumaan edistämään moraalista johtajuutta sotien lopettamiseksi lopullisesti. CPU sponsoroi kansainvälistä avajaistapahtumaa, konferenssia, joka järjestettiin 1.8.1914 Bodenjärven rannalla Etelä-Saksassa. Kun kokousdelegaatit matkustivat konferenssiin junalla, Saksa hyökkäsi Belgiaan.

CPU kuitenkin menestyi hankkeissa, vaikka alku olikin kovin vaikeaa. Nykyään sen painopiste on etiikassa ja se tunnetaan paremmin nimellä Carnegie Council for Ethics in International Affairs; se on riippumaton, puolueeton, voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tehtävä on olla etiikan ääni kansainvälisissä asioissa. Andrew Carnegielle ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen oli selvästi shokki ja se vaikutti hänen optimistisiin käsityksiin maailmanrauhasta. Vaikka hänen anti-imperialistinen ajattelunsa ja maailmanrauhan edistäminen olivat epäonnistuneet eikä hänen rahastonsa ollut täyttänyt kaikkia odotuksia, kuitenkin hänen uskomuksensa ja ajatuksensa kansainvälisistä asioista olivat auttaneet rakentamaan perustan Kansainliitolle hänen kuolemansa jälkeen.

Mikäli olet kiinostunut enemmän Andrew Carnegien elämästä, voit tutustua hänen henkilökohtaisiin papereihinsa Library of Congressin käsikirjoitusosastolla. Columbian yliopiston harvinaisten kirjojen ja käsikirjoituskirjaston Carnegie-kokoelmat koostuvat seuraavien Carnegien perustamien organisaatioiden arkistoista: The Carnegie Corporation of New York (CCNY); Carnegie Endowment for International Peace (CEIP); Carnegie Foundation for the Advance of Teaching (CFAT); Carnegie Council on Ethics and International Affairs (CCEIA). Nämä kokoelmat käsittelevät pääasiassa Carnegie-filantropiaa ja niissä on hyvin vähän Carnegieen liittyvää henkilökohtaista materiaalia. Catnegie Mellon University ja Pittsburghin Carnegie Library hallinnoivat yhdessä Andrew Carnegie -kokoelmaa, joka sisältää digitoituja arkistoja Carnegien elämästä.

Andrew Carnegiella oli elämänsä viimeisinä päivinä keuhkokuume. Ennen kuolemaansa 11.8.1919 hän ennätti itse lahjoittaa 350 695 654 dollaria moniin tarkoituksiin hyväntekeväisyyteen. Carnegien oma elämänohje vauraille ihmisille oli, että he jakaisivat elämänsä ns. kolmeen vaiheeseen: ensimmäisessä vaiheessa kannattaa hankkia itselleen niin paljon tietoa ja taitoa kun se vain on ikinä mahdollista, seuraavassa vaiheessa kannattaa keskittyä varallisuuden keräämiseen kaikilla säällisillä tavoilla, ja kolmannessa vaiheessa kannattaa lahjoittaa hankkimansa varallisuus hyviin tarkoituksiin. Vaikka Andrew Carnegie oli vahvasti mukana hyväntekeväisyydessä, hän piti itsensä kuitenkin erossa uskonnollisista piireistä. Carnegie sai suurta vaikutusta ajatteluunsa englantilaiselta radikaalilta ja liberaalilta valtiomieheltä sekä kveekarilta, John Brightilta (s. 16.11.1811 ja k. 27.3.1889).

John Bright.

Andrew Carnegie kirjasi jo 33-vuotiaana itselleen vuonna 1868 ohjeeksi, että varallisuuden kerääminen on eräs pahimmista epäjumalanpalvonnan lajeista. Minkään muun palvominen, kuin rahan, ei ole yhtä halveksuttavaa. Hän jo tuolloin muistutti itseään, että kannattaisi jäädä 35-vuotiaana eläkepäiville harjoittaakseen hyväntekeväisyyttä, koska ”mies, joka kuolee näin rikkaana, kuolee häpeään”. Carnegie aloitti itse merkittävän hyväntekeväisyystyönsä vasta vuonna 1881, 46 vuoden iässä, jolloin hän lahjoitti kirjaston kotikaupungilleen Skotlannin Dunfermlineen. The Gospel of Wealth -artikkelissaan Andrew Carnegie ohjeisti vauraita ihmisiä, että näiden tulisi käyttää vaurauttaan yhteiskunnan rikastuttamiseen. Samassa artikkelissaan hän ilmaisi samoin myötätuntonsa kiinteistöveroa sekä progressiivista verotusta kohtaan.

Andrew Carnegie vastusti jyrkästi hallituksen sekaantumista kauppaan sekä valtion tukemia hyväntekeväisyysjärjestöjä. Carnegie ajatteli, että pääoman keskittäminen oli välttämätöntä yhteiskunnan edistymiselle ja sitä tulisi rohkaista. Andrew Carnegie kannatti kiihkeästi kaupallista ”parempien selviytymistä” ja yritti saavuttaa suojan liiketoiminnan haasteilta hallitsemalla kaikkia teräksenvalmistusprosessin vaiheita. Carnegien päättäväisyys alentaa tuotantokustannuksia sisälsi myös työvoimakustannusten leikkaamisen. Erityisesti spencerilaisella tavalla Andrew Carnegie väitti, että ammattiliitot estivät luonnollista hintojen laskua nostamalla kustannuksia, mikä esti evoluution edistymistä. Andrew Carnegie näki, että ammattiliitot edustivat harvojen kapeaa etua, kun taas hänen toimintansa hyödytti koko yhteisöä.

Andrew Carnegien mukaan yhteiskunnallinen kehitys nojautui vahvasti yksilöihin, jotka säilyttivät moraalisia velvoitteita itseään ja yhteiskuntaa kohtaan. Tämän lisäksi hän katsoi, että hyväntekeväisyys tarjosi hyvät keinot niille, jotka halusivat parantaa itseään saavuttaakseen tavoitteensa. Carnegie kehotti muita varakkaita ihmisiä osallistumaan yhteiskuntaan lahjoittamalla puistoja, taideteoksia, kirjastoja ja kaikkea muuta sellaista, koska siten yhteisö paransi itseään ja edisti vain kestävää hyvää. Andrew Carnegie vastusti samoin voimakkaasti perinnöllistä varallisuutta. Carnegie katsoi, että varakkaiden liikehiehien pojat olivat vain harvoin yhtä lahjakkaita kuin heidän isänsä. Jättämällä valtavia rahasummia ja omaisuuksia omille lapsilleen vauraat yritysjohtajat tuhlasivat resursseja, joita voitiin käyttää yhteiskunnan hyödyksi. Andrew Carnegiella oli vahva näkemys siitä, että yhteiskunnan tulevat johtajat nousevat köyhien ihmisten riveistä. Carnegie luotti siihen juuri sen vuoksi, että hän oli itse noussut yhteiskunnassa täysin pohjalta lähtien. Hän perusteli näkemystään köyhien ihmisten paremmilla lähtökohdilla sillä, että varattomampi väki piti lapsistaan parempaa huolta ja heille opetetaan myös parempaa työetiikkaa.

Andrew Carnegien jakamat lahjoitukset kuvasivat hyvin hänen käsitystään tavallisten ihmisten auttamisesta. Lahjoitukset kuvastavat edustavuudeltaa kaikkia hänen henkilökohtaisia mieltymyksiään; rakkautta kirjoja, musiikkia, taidetta sekä luontoa kohtaan. Samalla niissä näkyy myös hänen kunnioitus uudistuksia kohtaan, kuten tieteellinen tutkimus, kirjallinen ja tekninen koulutus sekä varsinkin sotimisen lopettaminen. Parhaiten aikalaiset muistivat hänen juuri kirjastojen lahjoittajana. Andrew Carnegie oli myös pohjimmiltaan itsekin sitä mieltä, että tärkeintä hänen lahjoitustoiminnassaan olivat juuri kirjastojen perustamiset ihmisille. Carnegie katsoi, että ihmiskuntaa vaivaaviin ongelmiin oli ainoastaan yksi tehokas lääke ja se oli valaistuminen. ”Tulkoon valo” oli hänen mottonsa, jonka hän myös alkuaikoinaan halusi sijoittaa kaikkiin lahjoittamiinsa kirjastorakennuksiin.