Karl Rudolf Walden (12. osa)
Valitettavasti Simpeleen paperitehdas ei kuitenkaan ajan oloon pystynyt itse tuottamaan kaikkea paperikoneillensa tarvitsemaa puumassaa. Silloin paperitehtaalla investoitiin Impilahden pitäjässä sijaitsevaan Jylhävaaran puuhiomoon, joka ostettiin tohtori Atle Genetziltä 1.12.1916. Tätä puuhiomokauppaa ajoi vahvasti sekä välitti kaupantekoa varsinkin Karl Rudolf Walden. Ostohinnaksi sovittiin 458 000 markkaa ja kauppassa tuli paitsi Hirvosenjokea Syskyänjoessa myös joukko asuin-, tehdas- ja varastorakennuksia, koneita, valmista puumassaa ja sen raaka-ainetta sekä 500 hehtaaria metsämaata. Atle Genetzin vanhemmat olivat Kurkijoen kruununnimismies Lars Oskar Otto Genetz (s. 4.6.1821 Koivisto ja k. 13.4.1900 Kurkijoki) ja Flora Ferrin (s. 18.5.1831 Impilahti ja k. 1.11.1891 Kurkijoki) ja hänen aviopuolisonsa oli vuodesta 1883 Laila Toppelius (s. 29.9.1864 Hamina ja k. 25.9.1954 Helsinki). Genetz valmistui ylioppilaaksi vuonna 1878 sekä luki itsensä filosofian maisteriksi vuonna 1882, filosofian tohtoriksi Genetz väitteli vuonna 1890. Atle Genetz toimi Haminan kadettikoulun lehtorina vuosina 1881-1890. Hän oli Kansallis-Osake-Pankin konttorinjohtaja Tampereella vuosina 1890-1898 sekä myöhemmin tehtailijana Jämsänkoskella, Impilahdella ja Pietarissa. Atle Genetz toimi Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosia 1893-1898 ja porvarissäädyssä Tampereen edustajana valtiopäivillä vuosina 1894 ja 1897.
Jylhävaaran puuhiomon puumassan tuotanto oli 1 000-1 500 tonnia vuodessa. 18.7.1917 vanha pato murtui rajun kevättulvan seurauksena ja tehdas oli laitettava seisokille, kunnes uusi betonirakenteinen pato valmistui. Tämän seisokin aikana Jylhävaara tuotti vuonna 1917 ainoastaan 390 tonnia puumassaa. Simpeleen paperitehdas uusi samaan aikaan myös Jylhävaaran kalustoa ja koneita sekä rakennutti lisää työvällensä asuntoja.
Karl Rudolf Walden oli hyvin innokkaasti mukana kehittämässä Simpeleen paperitehdasta monin eri tavoin. Tämä aika oli myös Waldenille mainiota opiskeluaikaa perehtyä läheltä ja tarkasti teolliseen toimintaan, ei kaikkein vähiten hänen tulevaisuutensa kannalta. Juuri nämä Pietarissa vietetyt vuodet, jolloin hän samanaikaisesti toimi Simpeleen paperitehtaan johtokunnassa, olivat Waldenille erittäin hyvää koulutusta teollisuusmiehen ammattiin. Keväällä 1917 ylitarjonnan vuoksi alkoivat hinnat laskea ja Walden olisi mielellään nähnyt, että suomalaiset paperintuottajat olisivat supistaneet tuotantoaan hintatason säilyttämiseksi. Walden suositteli samoin yleistä varovaisuutta yhtiön varojen käyttöön; ei pidä jakaa vapaaosakkeita, kuten ennen, vaan säästöt käytettäisiin poistoihin ja avattaisiin uusi tili saatavien turvaamiseksi. Waldenin mielestä tärkeintä oli, että Simpeleen paperitehdas pysyisi käynnissä jatkuvasti kaikissa olosuhteissa. Hän kertoi tämän myös tehtaan isännöitsijälle; osinkoa ei tarvitsisi jakaa, sillä edessä oli vaikea vuosi. Täytyisi vain odottaa parempaa aikaa.
Omat metsävarat olivat Simpeleen paperitehtaalla aluksi melko vaatimattomat. Metsiä oli tehtaalla vuonna 1911 ainoastaan 690 hehtaaria. Raaka-aineista oli niin kova kilpailu, että paperitehtaan oli pakko ostaa lisää metsämaata itselleen. Kangaskosken tehdas oli lähin kilpailija, joka sijaitsi saman Hiitolan- eli Kokkolanjoen varrella, kuin Simpeleen paperitehdas. Tehtaan lähistöltä ei saatu ostaa metsämaata sopivaan hintaan, siksi jouduttiin kauempaa sitä hankkimaan. Vuoteen 1917 mennessä paperitehtaan metsämaat olivat kasvaneet jo noin 11 800 hehtaariin. Metsämaat sijaitsivat etupäässä Tohmajärvellä ja tämän lisäksi paperiyhtiöllä oli muutamia maanviljelystiloja.
Vaikka ei varsinaista voittoa tehtaalle tuottanutkaan, oli maanviljelystilojen ylläpitäminen itsellä tuohon aikaan hyvin tarpeellista huoltovarmuuden vuoksi. Sisällissodan aikana huoltotilanne kiristyi selvästi ja elintarvikkeista tuli valtava puute; tilanne oli vähällä lopettaa koko paperitehtaan toiminnan. Jo sykyllä 1916 oli Parikkalan maanviljelijöiltä hyvin vaikea saada riittävästi elintarvikkeita. Simpeleen paperitehdas alkoi silloin hankkia omalle työväelleen elintarvikkeita omilta maatiloiltaan. Samalla paperitehdas osti lisäksi keväällä 1917 vuokraoikeuden Parikkalassa sijaitsevaan Koitsanlahden kuninkaankartanoon viiden vuoden ajaksi. Koitsanlahdesta toimitettiin päivittäin koko tilan tuottama maitomäärä tehtaalle myytäväksi. Paperiyhtiö omisti Tohmajärvellä mm. Jouhkolan, Ellilän ja Everilän maatilat, joista toimitettiin tehtaalle mm. voita ja sianlihaa sekä rehuja kuljetuksissa käytettäville hevosille. Lisäksi rehuja toimitettiin Parikkalan Kukonkannassa ja Muttelimäessä pidettävälle paperiyhtiön karjalle, jonka tuottama maito samoin saatiin tehdasyhdyskunnalle käyttöön. Näin saatiin tehtaalla kokoaikaisesti työt pyörimään.
Simpeleen paperitehtaalla alkoi suurlakon vaikutus 15.11.1917 klo 18 ja lakko kesti kaikkiaan toista viikkoa. Tehtaan työntekijät eivät osanneet kertoa mitään varsinaista syytä töiden lopettamiseen, mutta he vetosivat Suomessa yleisesti vallitsevaan lakkotilanteeseen. Lakon ensimmäiset päivät sujuivat Simpeleellä rauhallisesti, mutta 20.11.1917 klo 15.30 marssi kolmisenkymmentä aseistettua miestä paperitehtaan konttoriin sekä isännöitsijän ja muiden henkilökunnan yksityisasuntoihin. Uhkailua käyttäen miehet vaativat kaikkia luovuttamaan hallussaan olevat aseet miehille. Melko pian tämän jälkeen – 22.11.1917 – tehtaan lakkolaiset jättivät konttoriin kirjelmän, jossa he ilmoittivat halukkuutensa palata töihin vielä vaikka samana päivänä, sillä suurlakko koko maassakin oli loppunut.
Tehtaan johto vastasi työntekijöille, että paperitehtaan johto määrää, koska ja millä ehdoilla työt tehtaalla alkavat. Paperitehtaan johtokunta kokoontui 26.11.1017 ja johtokunta kutsui kuultavaksi työntekijöiden edustajia kokoukseen. Osapuolet saivat aikaan yhteisen kirjallisen sopimuksen, jonka pääkohdat noudattelivat Suomen paperi- ja puumassateollisuuden työnantajaliitossa hyväksyttyjä suuntaviivoja. Sopimuksessa määriteltiin, että kaikki suurlakon aikana tehtaalta viety omaisuus oli palautettava takaisin ennen 5.12.1917 klo 17. Yleinen amnestia myös julistettiin. Lakon ajalta tehdas ei maksanut työntekijöille palkkaa. Lopuksi sopimuksessa lakkolaiset valittivat tapahtunutta ja sitoutuivat vastaamaan siitä, että jatkossa lakkoiluita ei tapahdu. Työt Simpeleen paperitehtaalla alkoivat 27.11.1917 klo 6.00.
Karl Rudolf Waldenilla oli nyt niin vankka asema paperinmyyjänä Pietarissa, että hänelle tarjottiin useita muitakin edustuksia. Suomen paperitehtaista Jämsänkoski, Myllykoski ja Kajaanin Puu alkoivat käyttää Waldenin agentuurin tarjoamia palveluksia. Tällä asialla oli myös valtava merkitys Waldenin myöhemmälle toiminnalle. Dubrovkan paperitehtaan edustus muodostui Waldenin agentuurille kuitenkin taloudellisessa mielessä edullisimmaksi. Tämän paperitehtaan omisti suomalainen yhtiö, jonka pääosakkaita olivat norjalaissyntyinen konsuli Alexander Gullichsen (s. 18.8.1865 Drammen, Norja ja k. 16.7.1917 Kotka) ja eversti Fredrik Andreas Sohlberg (s. 30.11.1864 Pohja ja k. 15.3.1916 Helsinki), vuorineuvos Seth Sohlbergin nuorempi veli. Dubrovkan paperitehdas sijaitsi noin 50 kilometriä Pietarista Nevan pohjoisrannalla.
Gullichsenin vanhemmat olivat laivanvarustaja Alexander Julius Gullichsen (s. 23.6.1832 Kvitseid, Telemark, Norja ja k. 18.8.1873 Drammen, Buskerud, Norja) ja Karen Claudine Cordsen (s. 29.6.1833 Ålesund, Norja) ja aviopuoliso vuodesta 1892 Ines Edit Maria Brunila (s. 30.4.1871 Fredrikshamn ja k. 4.2.1956 Helsinki). Hovineito Ragni Østgaard (s. 7.3.1894 Kotka ja k. 16.6.1956 Oslo, Norja) ja vuorineuvos Harry Gullichsen (s. 31.10.1902 Kotka ja k. 4.9.1954 Helsinki) olivat heidän lapsiaan. Alexander Gullichsen sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1890, mutta oli toiminut jo vuodesta 1884 W. Gutzeit & Co -yhtiössä, ensin konttoriharjoittelijana. Vuonna 1888 hänestä tuli yhtiön konttoripäällikkö ja vuonna 1908 yhtiön toimitusjohtaja, mitä tehtävää hän hoiti kuolemaansa saakka. Hänen aloitteestaan yhtiö alkoi hankkia metsiä. Vuonna 1895 yhtiöllä oli metsämaata 2 000 hehtaaria, mutta vuonna 1914 jo noin 435 000 hehtaaria. Toinen Gullichsenin pyrkimys oli ostaa kokonaisia muita liikeyrityksiä. Tämä johti siihen, että yhtiöön tuli muutakin liiketoimintaa kuin puun sahausta, kuten puuhiokkeen, kartongin, selluloosan ja jonkin verran paperin valmistusta. Viimeksi mainitussa edettiin kuitenkin hitaasti ja myös Gullichsenin yksityinen sijoitus Venäjälle vuonna 1913 perustettuun paperitehtaaseen epäonnistui. Tämä ilmeisesti vaikutti Gullichsenin terveyden murtumiseen.
Karl Rudolf Waldenin tarkoitus ei selvästi ollut jäädä lopuksi elämäänsä Pietariin paperiagentiksi. Hänellä oli mitä ilmeisemmin kunnianhimoisemmat tavoitteet olemassa. Ei myöskään ollut sattumaa, että hän yhä aktiivisemmin ja määrätietoisemmin otti osaa Simpeleen paperitehtaan hallintoon ja samalla hankki itselleen paperitehtaan osakkeita lisää aina kun se oli mahdollista. Hänellä oli selvästi suunnitelmia, joiden kiinnostus suuntautui teollisuustoimintaan. Näiden toteuttamiseksi Walden keräsi itselleen Pietarissa määrätietoisesti pääomaa.
Karl Rudolf Walden päätti keväällä 1917 muuttaa perheineen Helsinkiin. Perheen vanhin poika, Juuso Walden oli saavuttanut jo kouluiän ja aloittanut koulunkäynnin Pietarin saksalaisessa koulussa. Vanhemmat halusivat silti antaa lapsilleen suomalaisen koulukasvatuksen. Arjen elämä oli Pietaririn kaupungissa käynyt vähitellen myös levottomaksi; Karl Rudolf Walden oli maaliskuussa Suomessa käymässä, kun maaliskuun vallankumous alkoi. Waldenille tuli kiire takaisin Pietariin perheensä luokse ja toimistoonsa, mutta paluu Pietariin ei ollut enää helppoa. Walden pääsi junalla Kuokkalaan, mutta joutui kävelemään sieltä maantietä pitkin Pietariin. Olojen jälleen hieman rauhoituttua alkoi perhe todella suunnitella Suomeen muuttoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti