Maailman tunnetuin taideväärentäjä Emyr de Hory (11.osa)
Yhdysvalloissa vain vanhaa maalamatonta ranskalaista kangasta ei yksinkertaisesti ollut saatavissa ja toisaalta sopivan ikäiset ranskalaiset öljymaalaukset – niistä värin saisi pois liuottamalla pohjamaalaukseen saakka – olivat turhan kalliita Elmyr de Horylle hankittavaksi. Myös kiilakehykset – puiset kehykset, joihin maalauskangas pingotetaan – varsin erikoisine ranskalaisine nurkkakiiloineen olivat sangen harvinaisia Kansas Cityssä, Dallasissa tai Hollywoodissa. Elmyr de Hory kehitti ratkaisuksi ongelmaan Yhdysvalloissa ennen vuotta 1954 kekseliäästi käyttäen paikallisia kankaita ja kiilakehyksiä. Niin pian kun kangas oli kuivunut hän leikkasi partakoneenterällä kankaan huolellisesti irti kehyksestä, jonka jälkeen Elmyr liimasi maalauksen toisen samankokoisen pingotetun kankaan päälle. Konservaattorit käyttivät tätä samaa menetelmää työssään.
Floridassa asuessaan myöhemmin Elmyr de Hory hankki Pariisista yhdet ainoa, mutta aidot ranskalaiset kiilakehykset, josta Elmyr teetätti paikallisella puusepällä useita tusinoita tarkkoja kopioita kehyksestä. Elmyr itse vanhensi teettämänsä kehyspuut tärpätistä, likaisesta pellavansiemenöljystä ja ruskeasta väristä valmistamallaan sekoituksella. Tämän jälkeen Elmyr pingotti kankaan ja teki saman käsittelyn kankaan toiselle puolelle. Maalauksen valmistuttua hän ruiskutti teoksen toiseen kertaan suihkepullolla, joka sisälsi samaa ainetta ohuemmalla sekoituksella.
Elmyr de Horyn elämä Floridan Miami Beachillä oli miellyttävää, jopa liiankin makeaa jatkuakseen; ennusmerkit näyttivät jo siltä, että pian elämä taas muuttuisi. Elmyr oli käynyt muutamaa vuotta aikasemmin chicagolaisen taidekauppiaan, Joseph W. Faulknerin, taidegalleriassa Main Streetillä. Faulknerilla oli galleriansa yhteydessä pieni kirjakauppa, jossa myytiin Pablo Picasson ja Braquen töitä ja Elmyr oli aikaisemminkin käynyt Faulknerin kanssa kauppaa. Elmyr kirjoitti taidekauppiaalle ja ilmoitti, että hän kauppaisi Henri Matissen piirustusta. Taidekauppias tarttui heti syöttiin ja ilmoitti kiinnostuksensa samalla tiedustellen, oliko Elmyrillä muuta kaupattavaa. Elmyr mainitsi omistavansa Modiglianin piirustuksia, joita hän nipun lähettikin taidegalleriaan. Kauppias soitti pian galleriastaan haluten kaikki piirustukset ja hinnat sovittiin puhelimessa; rahat olivat Elmyrillä parissa päivässä.
Taidekauppiaan ruokahalu vain kasvoi ja tiedusteli, oliko Elmyrillä lisää kaupattavaa. Siihen tiedusteluun Elmyrin oli sangen helppo kertoa omistavansa melko ison kokoelman, jota hän ei kuitenkaan kerralla. Taidekauppias ilmoitti, että hänellä on laaja asiakaspiiri, joka näin keväällä olisi halukas sijoittamaan taiteeseen. Elmyr lähetti taas muutamia teoksiaan lisää taidekauppiaalle, joka jälleen pian soitti Elmyrille kysyen teosten hintaa. Lyhyen tinkauksen jälkeen Elmyr myi teokset 7 000 dollarilla; jälleen rahat tulivat Elmyrille nopeasti.
Joseph Faulkner ilmoitti eräänä päivänä soittamalla, että saapuisi lomailemaan helmikuussa 1956 Miamiin ja haluaisi siinä yhteydessä tavata myös Elmyrin. Joseph Faulkner majoittui Fontainebleau-hotellin ylelliseen huoneistoon. Hän tuli ystävänsä kanssa tapaamaan Elmyr de Horya. Uteliaana taidekauppias tutki ympäristöään ja löysi Elmyriltä pienen ”Matissen maalauksen”, jonka halusi välttämättä ostaa. Elmyr pyysi taulusta 10 000 dollaria, mutta taidekauppias ei voinut päättää hintaa heti ja hän pyysi saada taulun mukaansa Chicagoon näytettäväksi. Kauppias tai taulun mukaan vielä kolme piirustusta; viikon päästä taidekauppias soitti ja kertoi taululle löytyvän asiakkaan, mutta hinnaksi Elmyrille jäisi kaikesta 7 500 dollaria. Kaupat lopulta tehtiin sillä hinnalla ja viikon päästä Elmyrillä oli taas rahat saatuna kaupoista. Nyt Elmyrillä oli varoja useita kymmeniätuhansia dollareita, joilla hän mm. vaihtoi vanhan Lincoln Continentalin täysin uuteen, vuoden 1956 malliseen avo-Cadillaciin.
Faulkner oli Chicagossa näyttänyt kaikkia Elmyriltä saamiaan teoksia taideinstituutille, jonka arvion mukaan teokset olivat aitoja. Taidekauppias lähetti samassa kuussa vielä useamman piirustuksen Elmeriltä ostamiaan töitä Delius-galleriaan New Yorkiin näyttelyä varten. Töiden mukana meni myös ”Henri Matissen öljymaalaus”. Kahden viikon jälkeen Delius-galleria ilmoitti kirjeitse, että näyttely peruuntuu, koska ”kaksi Renoirin teosta oli jäljennöksiä, ei alkuperäistöitä”. Galleriasta arveltiin myös, että Modiglianin työt olisivat väärennöksiä. Henri Matissen öljyvärityöstä galleria oli lähettänyt valokuvan Matissen entiselle sihteerille Etelä-Ranskaan ja saanut tältä sähkeessä tietää, että maalaus oli väärennös.
Elmyrin taidekauppiaalle antaman selvityksen mukaan teokset olivat kuuluneet Ray-Paul von Majowskyn budapestilaiseen kokoelmaan, jotka Raynal/Elmyr oli muinoin ostanut pariisilaisen taidekauppiaan välityksellä. Renoirin piirustuskokoelma oli Budapestin museon pysyvässä kokoelmassa, mutta kokoelman pääosa oli jäljennetty faksimilena piirustuspaperille ja sidottu kansioihin. Jokaiseen painolaatan kulmaan oli pakotettu kohoelma. Ne olivat kvaliteetiltaan erinomaisia ja vain leima erotti ne alkuperäisestä. Taidekauppias ryntäsi kiireellä Chicagon taideinstituutin Ryerson-kirjastoon tarkistamaan von Majowskyn kokoelman faksimilejäljennöksiä. Pettymys oli tietysti suuri, kun hän huomasi tulleensa petetyksi.
Taidekauppias oli luonnollisesti Elmyriin yhteydessä, mutta samalla hän korvasi kaikille häneltä näitä teoksia ostaneille täysimääräisesti teosten hinnan ja otti näin tappion itse kannettavakseen. Elmyr oli seuraavana päivänä poistunut Floridasta, kun hän tiesi ja aavisti, mitä tästä seuraisi. Taidekauppias nosti Chicagossa syytteen liittovaltion tuomioistuimessa sillä perusteella, että postia, puhelinta ja lennätintä oli käytetty rikolliseen toimintaan. Lopulta Floridan Daden piirikunnan tuomioistuina antoi Raynal/Elmyrille tuomion, jonka mukaan tämän pankkitili ja tallelokeronsa takavarikoitiin. Näistä kuitenkin saatiin vain muutama sata dollaria takavarikoitua varoja.
Elmyr de Hory pakeni kiireesti Atlantaan Floridasta. Sieltä hän soitteli ystävälleen Jimmy Damionille ja tiedusteli kuulumisia. Silloin hän sai kuulla, että kaksi FBI:n agenttia oli käynyt heidän huoneistossaan Miami Beachissä. Nämä eivät suorittaneet kotietsintää, katselivat vain vähän ympärilleen ja kysyivät, koska Elmyr palaisi takaisin. Elmyrillä ei ollut varaa jäädä FBI:n kanssa tekemisiin, sillä hänellä ei ollut passia ja hän oleskeli Yhdysvalloissa laittomasti. Nyt Elmyr oli takaa-ajettu.
Länsi oli seuraava suunta Elmyr de Horyn avo-Cadillacilla. Matkalla hän joutui korjauttamaan autoa pariin otteeseen, joista toinen osui Little Rockiin, Arkansasin osavaltioon. Eräs hotellinomistaja esitteeli Elmyrin paikkakunnan hienoimman gallerian omistajalle. Elmyr sai galleristille myydyksi kaksi ”Henri Matissen” piirustusta 1 800 dollarilla. Edelleen matka jatkui hitaasti ja kohteena oli jälleen kerran Los Angelesin kaupunki.
Elmyr kuvaili: ”Asuin ensiksi melko tyylikkäässä huoneistossa kukkuloilla ja muutin sitten Bel Airiin, missä vuokrasin talon nuorelta näyttelijäystävältäni. En ollut muuttanut nimeäni, olin edelleen Elmyr de Hory. Tämä näyttelijä tunsi jokaisen tyypin Hollywoodissa, joten tapasin joitakin kuuluisuuksia. Minusta tuli hyvä ystävä lady Lawfordin, Peter Lawfordin ja Nina Andertonin kanssa, mutta en koskaan myynyt heille mitään, koska he eivät olleet hiukkaakaan kiinnostuneita taiteesta. Pyysi kerran erästä kanadalaista ystävääni viemään Derainin eräänlaisen puolikubistisen asetelma-akvarellin ja Vlaminckin vesivärimaiseman Hatfieldin galleriaan, jonne olin kolme vuotta aikaisemmin myynyt kuuluisan Modiglianin omakuvan. ’Tiedän että saan ne myydyksi Hatfieldille, mutta en ole hänen kanssaan hyvissä väleissä.’ Ystävä jätti työt Hatfieldille ja muutaman päivän päästä sain rahat, noin 1 000 dollaria kummastakin. Kävin myös monta kertaa Santa Barbarassa, missä myin museolle muutamia Matissen piirustuksia.”
Elmyr sai vihiä, että vanha tuttu taidegalleristi, Frank Perls, Beverly Hillsistä oli tietoinen Elmyrin liikkeistä länsirannikolla. Elmyrin itsesuojeluvaisto ei ollut moitteeton ja hän liian usein luotti puhtaasti onneensa. Maa alkoi taas poltella Elmyrin jalkojen alla ja hän ajatteli: ”Vihasin ajatusta että joutuisin menettämään Los Angelesin markkinat. Se oli Yhdysvalloissa helpoin paikka myydä jotakin.”
Elmyr de Hory päätti pitää hieman lomaa ja poistua maasta. Yhdysvaltain kansalaiset eivät tarvinneet passia etelärajan ylitykseen, joten Elmyr luonnollisesti päätti lähteä Mexico Cityyn. Matkaa varten hän tarvitsi kuitenkin jonkun henkilöllisyyspaperin, joten hän tilasi sellaisen George Albertilta Floridasta. Cadillacin hän myi ja lensi Miamiin järjestämään asiansa ja viikossa hänellä oli henkilöpaperit Louis E. Raynalin nimelle tehtynä. Mexico Cityssä Elmyr vuokrasi tilavan viiden huoneen huoneiston. Parissa viikossa hän tutustui paikalliseen varakkaaseen taidegalleristiin, Antonio Souzaan, joka rohkaisi Elmyriä pitämään oman näyttelynsä kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti