Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (7. osa)
Elmyr de Hory kuvaili myyntitaktiikkansa näillä sanoilla: ”En koskaan myynyt väkisin. Tulin takaisin sovittuna päivänä, puhelimme hetken ilmoista ja sitten olikin enää jäljellä hinnasta tinkiminen. Siihen asti kaikki oli liikkunut ehdottoman herrasmiesmäisellä tasolla. Ostajat ehkä juoruilivat eri kerääjistä ja viimeisimmistä näyttelyistä, puhuivat piirustuksen laadusta, siitä kuka olisi voinut olla sen mallina, kuinka köyhällä Modiglianilla oli tapana istuskella halvoissa kahviloissa ja tehdä luonnoksia viereisen pöydän prostuoiduista, kuinka surullista oli, että hän kuoli tuntemattomana ja niin edelleen. Mutta sitten tuli aika neuvotella hinnasta, ja sivistyksen pintakiilto oli kuin poispyyhkäisty. Vastapuoli muuttui omaksi itsekseen – turkkilaisen basaarin kauppiaaksi, joka tappelee kynsin hampain saadakseen ostetuksi halvalla ja myydyksi kalliilla. He muistuttivat minusta täsmälleen käytettyjen autojen kauppiaita. Käytetyn auton myyjä voi koettaa pettää toista, mutta ainakin hän osaa erottaa Fordin Cadillacista.”
Samana vuonna Elmyr de Horyn taideväärennöksiä myytiin New Yorkissa Kende-galleriassa pidetyssä huutokaupassa 57. kadulla. Samoin Elmyrin taideväärennöksiä myytiin sellaisille arvostetuille taidegallerioille, kuten mm. Niveaun galleriaan sekä M. Knoedler & Co:lle. Taidekauppias Klaus Perls muisteli myöhemmin: ”Hän saattoi yhtäkkiä ilmestyä paikalle kertoen, että oli juuri tehnyt pikamatkan Pariisiin, mistä oli ’kokoelmastaan’ ’löytänyt’ vanhan piirustuksen tai öljymaalauksen. Niinkin myöhään kuin kesällä 1967 käydessämme vaimoni kanssa eräässä Pariisin taidegalleriassa sen seinällä oli nähtävissä yksi noista Picasson Mies ja lammas-guasseista. Kysyin heti paikalla: ’Mistä olette saanut tuon de Horyn?’ Omistaja – valitettavasti en voi sanoa hänen nimeään – vastasi: ’Mistä te sen tiesitte? Miten te tunnette tuon nimen? Totta puhuen Picasso on antanut sen de Hory -nimiselle miehelle.’ Ja hän osoitti kohtaa, johon oli kirjoitettu kaiken kansan nähtäväksi Á mon ami Elmyr de Hory. Picasso.”
Tultaessa neljäkymmentäluvun loppuun Elmyr de Hory oli asunut jo monia vuosia vanhentuneen viisumin kanssa Yhdysvalloissa ja saanut siellä useita uusia ystäviä kansainvälisistä seurapiireistä. Tutustuessaan Elmyriin ihmiset huomasivat pian, että hän oli älykäs ja sukkela liikkeissään. Hän ui sujuvasti joukkoon tyylikkäänä herrasmiehenä millä tahansa Beekman Placen coktailkutsuilla ja hänen ehtymättömät ja kiinnostavat tarinansa sotaa edeltäneen ajan eurooppalaisylimystöstä keräsivät Elmyrin ympärille valpasta ja kiinnostunutta kuulijakuntaa kaikissa New Yorkin salongeissa. Hänen köyhyyttään selitti sopivasti hänen pakolaisuutensa.
Eräs Elmyrin parhaista ystävistä – Elmyr kutsui häntä Jean-Louisiksi suojatakseen hänen henkilöllisyyttään – oli äveriäs ranskalainen taiteenkeräilijä, joka oli perintönä saanut noin 10 miljoonan dollarin arvosta Pierre-Auguste Renoirin ja Edgar Degasin (s. 19.7.1834 Pariisi ja k. 27.9.1917 Pariisi) pastellitöitä. Hilaire-Germain-Edgar De Gas syntyi esikoisena varakkaaseen pariisilaisperheeseen; myöhemmällä iällään hän vasta vaihtoi sukunimensä kirjoitusasua. Hänellä oli neljä pikkuveljeä ja isä Auguste oli taiteesta kiinnostunut pankinjohtaja, joka tuki mielellään Edgarin piirtämisharrastusta. Hänen äitinsä oli New Orlensissa Yhdysvalloissa syntynyt Marie-Célestine, joka kuoli, kun Edgar oli 13-vuotias. Edgar opiskeli alkuun oikeustiedettä, mutta hän jätti opintonsa kesken omistautuakseen täysin maalaamiselle; isänsä varakkuuden vuoksi hän sai maalata täysin vapaasti vailla taloudellisia huolia.
Edgar Degas’n ensimmäinen taideopettaja oli Louis Lamothe. Edgar jäljensi maalauksia Louvressa, opiskeli vuosina 1856-1859 Italiassa sukulaistensa luona ja tutustui samalla renesanssimesrareiden taidetöihin. Vuonna 1859 hän palasi Pariisiin ja avasi kaupungissa oman ateljeen rue Madamella. Italiaan hän palasi senkin jälkeen monia kertoja: siellä hän teki paljon muotokuvamaalauksia sukulaisistaan sekä suuria historiallisia sommitelmia. Degas tutustui vuonna 1862 taidemaalari Édouard Manet’hen (s. 23.1.1832 Pariisi ja k. 30.4.1883 Pariisi), joka esitteli hänet ryhmälle nuoria taiteilijoita, joista myöhemmin tuli tunnettuja impressionisteja. Degas’n maalaukset kuvasivat noina vuosina usein teatteria ja musiikkiesityksiä. Hän oli maalannut aluksi pehmeästi taidemaalari Jean-Auguste-Dominique Ingresiä (s. 29.8.1780 Montauban ja k. 14.1.1867 Pariisi) muistuttavaan tyyliin ja säilytti klassiseen perinteeseen liittyvän ilmaisutavan, kunnes 1860-luvulla siirtyi impressionistiseen maalaussuuntaukseen.
Edgar Degas’n isä kuoli vuonna 1874, minkä seurauksena Edgar joutui maksamaan pois isän pankin vararikon jättämät suuret velat. Tämän vuoksi Edgarin töytyi myydä kotitalonsa ja suuren osan yksityisestä taidekokoelmastaan. Hänen täytyi myös etsiä ostajia omillekin maalauksilleen, mitä hän ei aikaisemmin ollut juurikaan tehnyt. Edgar Degas osallistui siksi impressionistien näyttelyihin seitsemän kertaa vuosina 1874-1886. Hänen maalauksensa menivät hyvin kaupaksi, koska ne oli maalattu virtuoosimaisella tekniikalla. Iän myötä Degas’n näkö heikkeni, joten hän alkoi käyttää pastilliliituja ja keskittyä aiempaa enemmän kuvanveistoon. Vuoden 1908 jälkeen hän ei enää tehnyt paljonkaan taidetta ja neljä vuotta myöhemmin hän lopetti kokonaan. Hänen teoksensa Puomin ääressä harjoittelevia balettitanssijoita myytiin saman vuonna ennätyshintaan New Yorkissa. Degas kuoli 83-vuotiaana Pariisissa 27.9.1917.
Elmyr teki tämän ranskalaisen homoseksuellin taiteenkeräilijäystävänsä kanssa kerran automatkan länsivaltioihin nähdäkseen cowboyt. Elmyr paljasti tuolloin ystävälleen, että hän välillä tekee taideväärennöksiä saadakseen vuokransa ja muut laskunsa maksetuksi. Vilkkaan luonteensa vuoksi Elmyrin oli usein vaikea olla paljastamatta salaisuuttaan. Jean-Louis oli kuulemastaan tiedosta erittäin hämmentynyt ja alkuun kieltäytyi uskomasta Elmyrin kertomaa. Kun he saapuivat San Franciscossa hotellihuoneeseen, Elmyr todisti tämän asian ystävälleen piirtämällä nopeasti Matissen jäljitelmäpiirustuksen. Jean-Louis yritti puhua Elmyriä ympäri ja varoittaa kopionnin vaaroista. Elmyr vastasi siihen, että tämä oli hänen ainoa mahdollisuutensa ellei jostakin ilmaantuisi varakasta mesenaattia häntä elättämään.
Aikain kuluessa Elmyr de Hory kyllä paljasti suuren salaisuutensa taideväärennöksistä muutamille muillekin ystäville. Hänen onnekseen nämä ystävät pitivät asian kuitenkin omana tietonaan. Osa syytä saattoi tietenkin olla, että Elmyr yleensä vähätteli omia saavutuksiaan ja toisaalta ystävät eivät ottaneet hänen puheitaan täysin todesta. Yksi Elmyrin ystävä tarjoutui kerran, että hän perustaa Elmyrille oman taidegallerian länsirannikolle. Kun suunnitelmasta puhuttiin, kieltäytyi Elmyr jyrkästi tarjouksesta.
Näin Elmyr itse kertoi: ”Minulla ei ollut minkäänlaisia papereita eikä mitään asemaa. En voinut astua julkiseen elämään. En myöskään halunnut omaisuutta. Minusta ei ole koskaan tuntunut siltä, että suuret rahat, iso talo ja tavanomaiset velvollisuudet olisivat minulle hyväksi. Moinen tarve ilmeisesti puuttui minusta täysin. Kun Jumala jakoi aivoja, minä varmaan luulin, että hän puhui vaivoista ja sanoin: ’Anna niitä niin vähän kuin mahdollista.’ En koskaan ajatellut tulevaa aikaa. En suoranaisesti nauttinut epävarmuudesta, mutten liioin piitannut varmuudesta. Kai minä loppujen lopuksi laskelmoin, että jos joutuisin vaikeuksiin, joku kyllä auttaisi. Lähiystäviäni en koskaan käyttänyt hyväksi – jos pyysin heiltä jotakin, he tiesivät, ettei minulla ollut muuta mahdollisuutta, että olin tosi tarpeessa, eivätkä he ikinä kieltäytyneet. Siinä suhteessa minulla on ollut onnea. Minulla on lähes koko elämäni ajan ollut avuliaita ja hyviä ystäviä, ja jostain syystä tuntuu kuin sitä ei olisi suotu useimmille ihmisille.”
Elmyr de Hory kävi keväällä 1951 tapaamassa ranskalaista taidekauppiasta, Paul Rosenbergiä (s. 29.12.1881 ja k. 29.6.1959), joka omisti yhden suurimmista taidegallerioista New Yorkissa. Paul Rosenberg edusti Pablo Picassoa, Georges Braquea ja Henri Matissea. Sekä Paul Rosenberg että hänen veljensä, keräilijä, kustantaja ja kirjailija Léonce Rosenberg (s. 12.9.1879 Pariisi ja k. 31.7.1947 Neuilly-sur-Seine) olivat maailman suurimpia modernin taiteen kauppiaita. Veljekset olivat juutalaisen antiikkikauppiaan, Alexander Rosenbergin, poikia ja isä Rosenberg oli perustanut yrityksensä jo vuonna 1878; vuoteen 1898 mennessä hänestä oli tullut tunnustettu impressionistisen ja post-impressionistisen taiteen jälleenmyyjä.
Alexander Rosenberg koulutti poikansa taidemaailmaan kustantamalla heille suuren opintokiertueen Lontooseen, Berliiniin, Wieniin ja New Yorkiin hakemaan kokemuksia ja luomaan kontakteja. Kiertueelta Paul toi mukanaan kaksi ostamaansa van Goghin piirustusta ja Manet-muotokuvan 220 dollarilla, jotka hän myi hyvällä voitolla isänsä taidegalleriassa. Kun isä jäi eläkkeelle, veljekset avasivat omat erilliset galleriansa Pariisin 8. kaupunginosaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti