Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (8. osa) 

Elmyr de Hory vei mukanaan viisi Picasson klassisen kauden piirustusjäljitelmää Paul Rosenbergin tapaamiseen. Elmyr kuvaili näin: ”Tiesin että se oli vaarallista, mutta yhtäkkiä kaipasin haastetta. Valitsin Rosenbergin, koska syvällä sydämessäni halusin tietää: olenko vai enkö ole yhtä hyvä kuin he? Osaanko tehdä sen yhtä hyvin kuin he? Tiesin tietysti, että Picasso oli keksinyt yhtä ja toista uutta ja että minä vain seurasin hänen jälkiään – mutta jos Rosenberg, joka oli Amerikan parhaaksi tunnustettu Picasso-asiantuntija ja hänen teostensa myyjä ja joka oli viimeiset neljäkymmentä vuotta käsitellyt yksinomaan Picassoa – jos minun piirustukseni kelpaisivat tälle miehelle, se merkitsisi että ne laadullisesti olisivat yhtä arvokkaita kuin Picasson. Se olisi eräänlainen korkeimman auktoriteetin tunnustus. Paul Rosenberg osti kahden seuraavan viikon kuluessa kaikki viisi piirustusta.”

Tämän tapauksen jälkeen Elmyr de Hory lähti toista kertaa kiertämään Yhdysvaltoja. Kierros suuntautui ensin Floridaan ja sen jälkeen New Orleansiin. Varsinkin New Orleansin vanha kaupunki sai Elmyrin kaipuun Eurooppaan jälleen palaamaan. Elmyr vuokrasi rue Royalilta huoneiston itselleen ja viihtyi kaupungissa koko talven. Kevättä varten hän maalasi Matissen ja Modiglianin töitä varatoon. Hän ystävystyi kaupungissa myös näytelmäkirjailija Thomas Lanier ”Tennessee” Williamsin (s. 26.3.1911 Mississippi ja k. 25.2.1983 New York) ja Old Absinthe Housen yläkertaan majoittuneen kirjailija Robert Ruarkin (s. 29.12.1915 Wilmington, Pohjois-Carolina ja k. 1.7.1965 Lontoo) kanssa. Vuonna 1806 valmistuneen Old Absinthe Housen omistajalla oli pieni historiallinen museo ja hän tilasi Elmyr de Horylta maalauksen Café Lafittesta sekä sepän pajasta Bourbon Streetilla.

Elmyr de Hory sai myös New Orleansin kaupungilta töitä kolmen kuukauden ajaksi; hän tutustui ensin kaupungin pormestariin, Morrison deLessepsiin ja teki taidoillaa heti vaikutuksen pormestariin. Pormestari tarjosi Elmyrille hieman poikkeuksellista työtä kaupungissa. New Orleansin vanhassa kaupungintalossa oli joitakin tärkeitä historiallisia amerikkalaisia maalauksia, kuten mm. kuvia sisällissodasta, verestä ja liehuvista lipunriekaleista. Joukossa oli kenraali Leen ja Stuarti muotokuvat sekä muotokuva presidentti Abraham Lincolnista. Olipa teosten joukossa vielä yksi flaamilais-ranskalaisen taidemaalari Jean-Antoine Watteaun (s. 10.10.1684 Valenciennes ja k. 18.7.1721 Nogent-sur-Marne) maalaus. Näitä taideteoksia oli arvatenkin vuosikymmenten ajan laiminlyöty ja teokset olivat päässeet huonoon kuntoon, ne olivat likaisia ja hilseileviä. Pormestari tarjosi Elmyrille teosten entisöintityötä ja Elmyr otti tarjotun tehtävän mielellään vastaan. Elmyr työskenteli kolmen kuukauden ajan kaupungintalon pohjakerroksessa ja hän sai siitä 5 000 dollaria palkkiota. Lisäksi hän sai New Orleansin kunniakansalaisuuden ja sitä vahvistamaan pergamentti sekä kultaiset kaupungin avaimet.

Elmyr de Hory yritti konsulaatissa uudistaa kauan sitten vanhaksi mennyttä Ranskan passiaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Luultavasti Elmyr oli ainoa New Orleansin tai minkään muunkaan Yhdysvaltojen kaupungin kunniakansalainen, joka samaan aikaan oli myös karkulainen. Jostakin syystä Elmyriltä oli jäänyt huomioimatta se seikka, että hänellä olisi ollut oikeus hakea valtiottomille kansalaisille tarkoitettua Nansenin passia. Yhdysvaltojen viranomaisille Elmyr ei tohjennut esittää minkäänlaista anomusta, koska pelkäsi jonkun taidekauppiaan kielineen taulukaupoista. Hän oli lainsuojaton, jolla ei ollut harmainta aavistustakaan oliko hänen rikoksiaan alettu tutkia.

Elmyr lähti jälleen kirtämään ja nyt matka jatkui kohti pohjoista Kansas Cityn kautta; Kansas Cityssä hän vietti useamman kuukauden aikaansa. Hän myi kaupungissa yhden Henri Matissen sekä Pablo Picasson taideväärennökset William Rockhill Nelsonin taidegalleriaan ja Atkinsin taidemuseoon. Auguste Renoirin verevistä piirustuksista näköjään pidettiin St. Louisissa taas pidettiin enemmän. Chicagossa Elmyr tarjosi taideväärennöksiään fauvistikauden Derainin ja Vlaminckin akvarelleista.

Kiertäminen ja jatkuva matkustus selvästi uuvutti Elmyr de Horya, eikä hän lopulta kovasti edes pitänyt Yhdysvaltojen keskilännestä. Hotellihuoneiden peilistä katsoessaan hän löysi päästään aina lisää harmaita hiuksia. Kun hän pääsi lopulta takaisin Kaliforniaan, hän oli sekä henkisesti että fyysisesti väsynyt jatkuvaa petostaan kavahtaen; hän tajusi yllättäen, että oli kulunut jo neljä vuotta siitä, kun hän oli itselleen luvannut väärennösten tekemisen olevan vain väliaikainen ratkaisu. Tämän huomaaminen vain masensi häntä entisestään. Hän kamppaili itsensä kanssa kovasti; rahaa hän kuitenki tarvitsisi jatkossakin, siis mitä eteen? Taideväärennösten teossa hän oli jo täysiverinen ammattilainen, mutta itsenäisenä kuvataiteilijana vasta noviisi. Jälleen hän teki tunnontuskissaan päätöksen, että väärennökset saivat jäädä ja koittaisi omien siipiensä kantavuutta.

Elmyr de Hory vuokrasi Pershing Squaren läheltä huoneen ja keittokomeron; tilan vuokra oli yksitoista dollaria viikossa. Hän työskenteli täällä maalaten omia tauluja puolen vuoden ajan. Hänellä oli huoneessaan maalausteline ja maalaukset hän teki valmiiksi pohjustetuille kankaille, sillä ne olivat halvempia hankkia. Hän teki pieniä maalauksia ja oli omaan kädenjälkeensä sangen tyytyväinen. Puolen vuoden päästä hänen rahansa olivat jälleen lopussa, vaikka hän oli elänyt niukasti.

Elmyr de Hory otti teoksiaan mukaansa ja lähti myyntimatkalle muutamiin pieniin, mutta hyviin gallerioihin. Hän oli jälleen pukeutunut arvokkaasti yhteen Knizen 300 dollarin pukuunsa sekä Brooks Brothersin kenkiin ja paitaan, jonka taskussa olivat hänen nimikirjaimensa. Lopputulos tästä myyntimatkasta oli se, että galleristit kieltäytyivät ostamasta Elmyrin maalauksi tai edes järjestämästä hänen töilleen näyttelyä. Muutama galleristi olisi ottanut joitakin Elmyrin maalauksia ilman mitään takuita niiden ripustamisesta gallerian etuhuoneeseen. Elmyrille tämä oli valtava tappio paitsi rahallisesti, niin varsinkin henkisesti. Hän oli vilpittömästi kuitenkin uskonut myyvänsä edes jotakin taidettaan.

Jälleen Elmyr sulkeutui viikoksi työhuoneeseensa, ja teki sen aikana kokoelman mielestään kevyitä ja hyvin kaupallisia maalauksia: lennokkaita maisemia, palmuasetelmia, ruusuasetelmia ja ihastuttavia auringonlaskuja. Elmyr oli New Yorkissa muutamia vuosia aikaisemmin saanut samantyylisiä maalauksia kaupaksi sisustajille. Jälleen Elmyr lähti siististi pukeutuneena myyntimatkalle taulujensa kanssa La Cienaga Boulevardin sisustusliikkeitä Beverly Hillsissä. Sisustajat ostivat Elmyrin maalauksia kuin olisivat ostaneet maljakoita tai tuhkakuppeja. Hän sai osakseen hyvin töykeää kohtelua; häneen suhtauduttiin kuin kulkukauppiaaseen ja aina maalauksista tingittiin. Eräs sisustaja jopa osti useampia maalauksia Elmyriltä, mutta taulujen hinnat olivat vain kymmenissä dollareissa.

Tämä vuosi Los Anglesissa oli Elmyr de Hory elämässä melko erikoista aikaa; aikaa ei voi toisaalta kuvailla kovin onnettomaksi, vaikka ei hän kyllä rahoissakaan pyöriskellyt. Hän eli vaatimatonta elämää, mutta hän oli suhteellisen onnellinen ihminen tuona aikana. Hänellä ei ollut omaa autoa ja ruokansa hän laittoi asunnollaan etupäässä itse, koska varat eivät riittäneet käyntiin hienossa ravintolassa, joskus ehkä hamburilaisbaarissa kuitenkin saattoi herkutella. Los Angelesin yöelämä oman asuinpaikkansa lähistöllä Pershing Squarella oli Elmyristä kiinnostavaa seurattavaa. Täällä Elmyr ystävystyi Jimmy Damion-nimiseen entiseen merijalkaväen nyrkkeilymestariin, joka oli saanut potkut armeijasta, koska oli lyönyt ylempää upseeria. Elmyr ihastui häneen ja he päättivät maksaa vuokransa yhdessä.

Vuonna 1950 Elmyr de Hory oli jättänyt Chicagossa eräälle ranskalaiselle taidekauppiaalle useita piirustuksia. Samassa yhteydessä hän oli jättänyt myös suurikokoisen Derain-akvarellijäljennöksen. Katsellessaan muistiinpanoja hän löysi tämän tiedon ja päätti kysyä taulun perään taidekauppiaalta. Puhelimessa hän hoiti asian ja sai kuulla taidekauppiaalta, että tämä oli luullut Elmyrin kuolleen, kun ei ollut kuullut hänestä sen jälkeen. Kauppias ilmoitti, että taulua on kysytty jo monta kertaa, mutta hän ei ole voinut myydä sitä, koska he eivät olleet sopineet taululle mitään hintaa. Samalla hän ilmoitti Elmyrille, että jos tämä myy sen 400 dollarilla, hän saa kaupat tehtyä vaikka samana päivänä. Kaupat sovittiin puhelimessa em. hinnasta ja rahat taidekauppias lähetti Elmyr de Horylle heti.

Kahdessa päivässä rahat olivat Elmyrillä ja viikon kuluttua Jimmy Damion ja Elmyr de Hory muuttivat yhdessä suurempaan huoneistoon Melrose Avenuelle Griffith Parkin ja Hollywoodin väliin. Elmyr jatkoi maalaamista ja joka perjantai-iltapäivä kiersi sisustusliikkeitä myymässä kukka-asetelmiaan. Chicagosta saamansa rahasumman innoittamana Elmyr alkoi haaveilla omasta autosta. Yhteiselämä Jimmyn kanssa oli omiaan myös lisäämään taiteilija Elmyr de Horyn rahankäyttöä.