Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (12. osa) 

Elmyr de Hory empi ehdotusta: ”En ollut tehnyt sellaista aikaisemmin – järjestänyt galleriaan kokonaista väärennösnäyttelyä. Olin kauheassa paineessa. Souzalla oli samaan aikaan suuren meksikolaismaalarin Rufino Tamayon näyttely ja Tamayo itse tuli luokseni sanoen: ’Elmyr, sinun on pakko tehdä se jo yleisönkin takia.’ Niinpä minä myönnyin vasten tahtoani. Kaikki kustannukseni peitettiin ja näyttelyä varten painettiin kaunis luettelo. Museokin halusi järjestää näyttelyn, mutta siellä oli silloin toinen varhaisempien ranskalaisten teosten näyttely. Minua pyydettiin odottamaan, mutta sanoin: ’Voi, olen tänään täällä ja jo huomenna poissa.’ Näin siis paljon paljon vaivaa enkä saanut ainuttakaan työtä myydyksi. Muutamat avajaisvieraat kyselivät hintoja, mutta ne olivat niin korkeat, ettei myymisestä ollut puhettakaan. Meksikossa tuonlaatuiset maalaukset ja niiden hinnat olivat tavalliselle keräilijäjoukolle jotakin aivan uutta. Taulun joka oli yli kahden kolmen tuhannen dollarin hintainen oli oltava Rembrandt. Tietysti oli rikkaitakin perheitä, jotka tiesivät mitä mikin on, mutta nuo ihmiset tekivät luonnollisesti ostoksensa New Yorkissa tai Pariisissa. Näyttely epäonnistui, mutta minä sain paljon julkisuutta rikkaana taiteenkeräilijänä. Se osoittautui myöhemmin pahimmaksi mitä tapahtua saattoi.”

Käteisrahan toivossa Elmyr de Hory – esiintyen Louis E. Raynalina – lähestyi Galleria Proteon omistajaa, Señora Montes de Oca Quijadaa. Elmyr tarjoutui myymään galleristille ”osan kokoelmastaan”, joka koostui etupäässä Modiglianin piirustuksista. Ensimmäinen asia, mihin galleristi kiinnitti huomionsa oli se, että Elmyr oli laskenut hintojaan merkittävästi. Keskimääräinen teoshinta oli 350 dollaria kappaleelta. Gallerian omistajalla alkoi epäilys herätä; miten yhdessä taidekokoelmassa voi olla niin paljon näin halpoja, mutta harvinaisia piirustuksia. Galleristi lähetti kirjeitä Amerikan eri galleristeille ja tässä yhteydessä häneen tietoon tuli, että tarjotut piirustukset muistuttivat vaarallisen paljon väärennössarjaa, joka oli tullut markkinoille New Yorkissa ja Chicagossa.

Elmyr sai lähteä tyhjin käsi tästä galleriasta. Lomamatkan luonne muuttui nopeasti, kun Elmyr joutui paikallisen poliisin kanssa tekemisiin vain kaksi kuukautta Meksikoon saapumisen jälkeen. Mexico Cityn hienoimmassa esikaupungissa asui huvilassaan englantilainen homoseksuaalinen kuusikymmentävuotias mies, joka oli murhattu. Tämä englantilainen mies viihtyi hyvin 18-22-vuotiaiden nuorukaisten seurassa. Yöiseen aikaan miehellä oli tapana saalistaa pahamaineisissa baareissa kaupungilla. Eräänä aamuna mies löydettiin yksin kotoa kuolleena.

Elmyr ei tuolloin taitanut espanjankieltä eikä hänellä ollut tapauksesta alkuun mitään tietoa. Muutaman päivän päästä eräiden cocktailkutsujen jälkeen Elmyr jäi ranskalaisen taidekeräilijän ja ystävänsä Jean-Louisin kanssa keskustelemaan tilaisuuden jälkeen samalla, kun palvelustyttö siivosi kutsujen jälkiä. Ovikello soi ja sisään astui kaksi etsivää, jotka pyysivät Elmyrin mukaansa poliisiasemalle. Elmyr lähti poliisien mukaan Jean-Louisin kanssa. Kyse olikin murhatutkinnasta, vaikka Elmyr oli ensin pelännyt, että poliisit kyselivät hänen henkilöpapereistaan. Elmyr tietysti kiisti tunteneensa englantilaista miestä. Samoin hän kiisti tuntevansa meksikolaista Carlos-poikaa, joka oli epäiltynä murhasta poliisien pidättämänä.

Seuraavaksi poliisit ihmettelivät, miksi Elmyrin nimi ja puhelinnumero oli englantilaisen pienessä muistikirjassa. Tuolloin Elmyr muisti, että hän oli tavannut cocktailkutsuilla englantilaisen miehen ja keskustelun jälkeen antanut tälle yhteystietonsa. Kuulustelut kestivät useita tunteja ja lopulta näytti siltä, että poliisit myös uskoivat Elmyrin tarinaa. Yllätys oli suuri hänelle, kun poliisit kuulustelujen päätteeksi pyysivät Elmyriltä 1 000 pesoa päästääkseen hänet vapaaksi. Elmyr suuttui aluksi, mutta neuvottelujen jälkeen suostui maksamaan 500 pesoa poliiseille. Kun hänet haettiin kolmannen kerran kuulusteltavaksi ja kiristettiin jälleen rahaa, Elmyrin mitta tuli täyteen. Elmyr oli tutustunut Englannin lähettilääseen, Sir Andrew Nobleen, ja tämä suositteli Elmyrille lakimiestä, William O’Dwyeriä, New York Cityn entistä pormestaria ja Yhdysvaltojen entistä Meksikon lähettilästä; O’Dwyer oli myös tutustunut Elmyrin näyttelyyn.

William O’Dwyer rauhoitteli Elmyrin ja lupasi hoitaa asian kuntoon. Viikon päästä asianajaja ilmoitti Elmyrille, että asia on hoidettu ja viranomaiset eivät enää vaivaa Elmyriä. He sopivat tapaamisen, jossa asianajaja esitti Elmyrille 1 000 dollarin laskun. Elmyr ihmetteli, mistä hän oikein maksaa, kun sillä summalla hän olisi voinut maksaa poliiseille kaksikymmentä 500 peson kiristyssummaa. O’Dwyer vastasi: ”Kerronpa teille totuuden, paroni Raynal. Minun oli annettava poliisipäällikölle 500 dollaria siitä, että lupasi jättää teidät rauhaan ja mielestäni ansaitsen vähintään 500 dollaria siitä hyvästä, että systyn vaikuttamaan tuolla tavalla päällikköön. Näin on tapana Meksikossa. Teidä on opittava pitämään varanne.”

Elmyr tyytyi siihen, mutta kysyi asianajajalta, ottasiko hän käteismaksun sijaan pienen Renoirin piirustuksen. Asianajaja oli enemmän kuin tyytyväinen järjestelyyn. Elmyr kohtasi Meksikossa samoin itävaltalaisen pakolaisen, Oscar Hernerin, jolla oli oma taidegalleria Calle Iturbidella. Galleristi oli tutustunut Elmyrin näyttelyyn Meksiko Cityssä ja hän oli kovin kiinnostunut Elmyrin kokoelmasta. Hän esitti Elmyrille usein kutsuja kotiinsa. Aikaisemmin galleristi oli omistanut Wienissä antiikkikaupan. Elmyr huomasi pian, että Oscar Herner oli ovela liikemies, joka myös epäili Elmyrin puuhia. Oscar Hernerin muutamat huomautukset saivat tämän vaikutelman Elmyrissä aikaan.

Oscar Herner ehdotti Elmyr de Horylle, että he yhdessä perustaisivat oman taidegallerian. Elmyr kuitenkin luetutti sopimusluonnoksen lakimiehellään – ei kuitenkaan O’Dwyerillä – huomautti lakimies, että Oscar saisi sen mukaan voitot ja Elmyrille jäisi kaikki työ. Elmyr antoi Oscarille puoli tusinaa maalausta Meksikosta lähtiessään myytäväksi. Töiden joukossa oli Miami Beachissa maalattu Henri Matissen jäljitelmä taulusta, jossa tyttö istui pöydän ääressä mimoosamaljakon vieressä. Tätä aihetta Matisse oli maalannut usein ja Elmyr tahtoi maalauksestaan 10 000 dollaria. Väärentäjä oli kehystänyt taulunsa vasta Meksikossa. He sopivat Oscarin kanssa, että kaikki rahat, jotka taulusta menisivät yli 10 000 dollarin olisivat Oscarin palkkiota. Oscar antoi vielä taulusta Elmyrille 2 000 dollaria ennakkomaksua.

Elmyr luki puolenvuoden jälkeen Hollywoodin ja Vinen kulmassa Art News Annual-lehteä, jonka sivulla 22 oli kokosivun ilmoitus ja kuva Henri Matissen öljymaalauksesta nimeltään Figuuri ja kukkia. Ilmoituksessa kuvan yläpuolella luki: Knoedler Galleries, New York. Kiirehtäen Elmyr palasi hotelliinsa, josta soitti Knoedlerille New Yorkiin esiintyen puhelimessa taiteenkeräilijäksi, joka oli nähnyt lehdessä gallerian ilmoituksen. Elmyr tiedusteli kyseisen taulun hintaa. Galleriasta hintaa ei kerrottu hänelle, sillä taulu oli jo myyty. Galleriasta samalla kerrottiin, että ensi kuussa heille oli tulossa toinen, vähän pienempi Matissen öljymaalaus. Tämän hinnaksi arvioitiin noin 60 000 dollaria.

Seuraavaksi Elmyr soitti Oscar Hernerille ja kyseli rahojensa perään. Oscar ilmoitti Elmyrille, että hän ei tiedä mitään kyseisesta kukkamaalauksesta. Samalla Oscar kertoi olleensa Sveitsissä muutama kuukausi aikaisemmin ja jättäneensä ”Matissen öljymaalauksen” Genéveen agentille. Elmyr kysyi, myikö agentti taulun Knoedlerille New Yorkiin. Tästä Oscarilla ei ollut tietoa ja hän rauhoitteli kiihtynyttä Elmyriä lupaamalla heti soittaa Sveitsiin ja sen jälkeen tulla Elmyriä Hollywoodiin tapaamaan. Oscar saapui Kaliforniaan ja kertoi yrittäneensä olla yhteydessä sveitsiläiseen agenttiin tässä kuitenkaan onnistumatta. Elmyr tiedusteli myös mitä kuului Renoirin ”teoksille”, jotka hän oli jättänyt Oscarille välitykseen; olivatko nämä työt myös joutuneet Genéven agentin haltuun. Tähän Oscar vastasi, että nämä ovat edelleen Mexico Cityssä. Oscar edelleen rauhoitteli Elmyriä ja lupasi, että asiat hoituvat kyllä jatkossa. Heti hän suostui maksamaan Elmyrille 3 000 dollaria ennakkoa.

Elmyr otti Oscarin tarjoaman rahan vastaan. Oscar lupasi myös tulla Elmyriä tapaamaan kahden viikon päästä New Yorkiin, josta Oscar jatkaisi sitten matkaansa Genéveen asiaa selvittämään. Oscar puhui tässä tapaamisessa Elmyrin ympäri ja sai Elmyrin luovuttamaan itselleen mukaan Modiglianin ison öljyvärimuotokuvan, kaksi Reinorin uutta pastellityötä sekä muutamia piirustuksia ja vielä toisen pienen Matissen öljytyön. Teosten markkina-arvo liikkui tuolloin noin 300 000 dollarissa. Vielä ennen teosten pakkaamista Oscar kysyi tutkittuaa teoksia Elmyriltä: ”Etkö luule että sinun pitäisi lisätä e-kirjain Matissen nimikirjoitukseen?” Viimeistään tuon kysymyksen jälkeen Elmyr vakuuttui, että Oscar ymmärsi missä hän oli mukana ja mitä hän oli tekemässä. Joka tapauksessa Elmyr lisäsi Oscarin odottaessa tauluun e-kirjaimen.