Teollisuusmies ja mesenaatti Andrew Carnegie (3. osa)
Andrew Carnegie lahjoitti 7.6.1901 Skotlantiin Carnegie Trust for the Universities of Scotland-hyväntekeväisyyssäätiön – yliopiston opiskelijoiden ja henkilöstön hyväksi – perustamista varten kymmenen miljoonaa dollaria. Säätiö perustettiin kuninkaallisella perustamiskirjalla 21.8.1902. Lahjoitussumma kymmenen miljoonaa dollaria oli aikanaan ennennäkemättömän valtaisa, sillä valtion tuolloinen kokonaistuki kaikille neljälle Skotlannin yliopistolle oli noin 50 000 puntaa vuodessa. Säätiö otti tavoitteekseen kohentaa ja laajentaa tieteellisen tutkimuksen puitteita Skotlannin yliopistoissa sekä mahdollistaa Skotlannin ansioituneiden ja pätevien nuorten opiskelu yliopistoissa.
Andrew Carnegie valittiin vielä myöhemmin St. Andrewsin yliopiston lordilehtoriksi joulukuussa 1901. Eversti James Maitland Huntilta Andrew Carnegie osti vuonna 1902 sekä Pittencrieff Housen että Estaten ja lahjoitti Pittencrieff Park – paikalliset tuntevat sen paremmin nimellä The Glen – alueen julkiseksi puistoksi Dunfermlinen asukkaille. Carnegien patsas pystytettiin puistoon vuosina 1913-1914 muistoksi hänen lahjoituksestaan asukkaille.
Jeannette Thurber (Jeannette Meyers Thurber, s. 29.1.1850 Delhi, New York ja k. 2.1.1946 Bronxville, New York) oli ensimmäinen merkittävä taidemusiikin suojelija Yhdysvalloissa. Hän oli tanskalaisen viulistin, Henry Meyersin ja Annamarie Coffin Pricen tytär, joka sai musiikkikoulutuksensa Pariisin konservatoriossa. Jeannette solmi avioliiton 15.9.1869 vain 19-vuotiaana Francis Beatty Thurberin (s. 13.11.1842 Delhi ja k. 4.7.1907 Manhattan) kanssa, josta tuli hieman myöhemmin miljonääri päivittäistavarakaupan tukkumyyjänä. Avioparilla oli kaksi tytärtä, Marianne ja Jeannette. Perheen kesäasunto sijaitsi Onteora Parkissa Catskill -vuorilla.
Jeannette Thurber sponsoroi vuonna 1884 New Yorkin ensimmäistä Wagner -festivaalia. Seuraavana vuonna hän perusti New Yorkiin sekä National Conservatory of Music of Americain että American Opera Companyn. Hän sponsoroi myös Boston Sinfonia Orchestran konsertit vuosina 1888 ja 1889 New Yorkissa. Thurber valitsi musiikkikoulunsa ensimmäiseksi johtajaksi maailmankuulun baritonilaulajan, belgialaisen Jacques-Joseph-André Bouhyn (s. 18.6.1848 ja k. 29.1.1929). Jeannette Thurber tuotti vuonna 1892 tšekkiläisen säveltäjä Antonin Dvořákin Yhdysvaltoihin konservatorionsa johtajaksi, jossa tämä toimi johtajana vuoteen 1895 saakka. Säveltäjää jouduttiin houkuttelemaan pitkään, mutta lopulta Anna-vaimo käänsi miehensä pään, kun hän kuuli tälle maksettavan palkan, 15 000 dollaria vuodessa, joka oli 25 kertainen tämän edellisiin tuloihin verrattuna. Palkkansa säveltäjä tienasi kolmesta päivittäisestä opetustunnista ja kuudesta vuosikonsertista; lisäksi etuna oli neljän kuukauden kesäloma.
Thurberille rotu- ja sukupuolikysymykset olivat tärkeitä, kun hän puolusti ajatusta liittovaltion rahoittamasta konservatoriosta; hän vetosi myös siihen, että Yhdysvallat oli tuolloin ainoa valtio, joka ei tarjonnut valtion varoja taiteille. Thurber käynnisti julkisen keskustelun liittovaltion rahoittaman musiikin konservatorion tarkoituksenmukaisuudesta kapitalistisessa yhteiskunnassa. Andrew Carnegie tuki L. Hortonin kanssa jonkinlaisilla summilla myös Thurberin konservatorion perustamista. Andrew Carnegie oli myös perustamassa ja tukemassa New Yorkin kaupungin musiikkitaiteen instituuttia vuonna 1904; tähän yksityiseen opistoon pääsi myös mustia, vammaisia sekä naisia opiskelijoiksi. Opisto muuttui myöhemmin kuuluisaksi Julliard Schooliksi New Yorkissa.
Andrew Carnegien kiinnostus musiikkia kohtaan rohkaisi häntä rahoittamaan 7 000 pilliurut eri kirkkoihin; lahjoitukset hän teki aina uskontokunnasta tai lahkon suuntauksesta huolimatta. Musiikkimaailmassa Carnegien suurimpia hankkeita oli aikanaan suuren konserttipaikan, Carnegie Hallin, rakennuttaminen New Yorkiin musiikin ystäville. Ajatuksen konserttitalosta esitti New York Symphony Societyn kapellimestari, Leopold Damrosch (s. 22.10.1832 ja k. 15.2.1885). Kapellimestarin kuoltua hänen poikansa, Walter Johannes Damrosch jatkoi isänsä ideaa uudesta musiikkitalosta. Saksassa musiikki opiskellessaan Walter Damrosch esiteltiin vuonna 1887 Andrew Carnegielle, joka tuolloin istui sekä Oratorio Societyn että New York Symphonyn hallituksissa. Alkujaan Carnegie ei ollut innostunut rahoittamaan Manhattanille musiikkitaloa, mutta keskusteltuaan Walter Damroschin kanssa Carnegie suostui lahjoittamaan kaksi miljoonaa dollaria hankkeeseen.
Oratorio Society- ja New York Symphony -yhdistysten johtaja Morris Reno osti maaliskuussa 1889 yhdeksän tonttia Seventh Avenuen ja 57th Streetin kaakkoiskulmasta sekä niiden ympäriltä. Arkkitehti William Burnet Tuthill (s. 11.2.1855 Hoboken, New Jersey ja k. 25.8.1929 Manhattan, New York) palkattiin suunnittelemaan musiikkitaloa yhdessä arkkitehti Richard Morris Huntin (s. 31.10.1827 ja k. 31.7.1895) ja arkkitehtitoimisto Adler & Sullivanin kanssa. Suhteellisen tuntematon arkkitehti Tuthill oli myös amatöörisellisti ja laulaja, mutta hänen aviopuolisonsa, Henrietta Elizabeth Corwin (s. 15.10.1852 ja k. 11.3.1917) oli taitava pianisti ja urkuri. Heidän tyttärestään, Burnet Corwin Tuthillista (s. 16.11.1888 ja k. 18.1.1982) tuli klarinetisti ja säveltäjä. Konserttirakennus suunniteltiin muunneltuun italialaiseen renessassityyliin. Andrew Carnegien aviopuoliso, Louise Whitfield Carnegie (s. 7.3.1857 ja k. 24.6.1946), muurasi perustuskiven 13.5.1890. Urakoitsija Isaac A. Hopper and Company vastasi Carnegie Hallin rakentamisesta.
Manhattanilla osoitteessa 881 Seventh Avenue sijaitseva Carnegie Hall eräs maailman arvostetuimmista taidemusiikin ja populaarimusiikin esityspaikoista, jolla on myös oma ohjelma- ja markkinointiosastonsa. Joka kausi musiikkitalossa järjestetään noin 250 konserttia ja sieltä on myös mahdollista vuokrata esiintyville ryhmille konserttitilat. Talon suurin sali, Stern Auditorium, käsittää 2 804 istumapaikkaa. Siellä on samoin 599-paikkainen Zenkel Hall ja 268-paikkainen Joan ja Sanford I. Weill Recital Hall. Musiikkitalo rakennettiin vuosina 1889-1891 ja se oli Carnegien perheen omistuksessa vuoteen 1925 saakka. Sen jälkeen saksalainen maahanmuuttaja, juutalaista syntyperää oleva Robert E. Simon ja hänen poikansa Robert Edmund Simon Jr. (s. 10.4.1914 ja k. 21.9.2015) tulivat talon omistajiksi. 1950-luvulla Carnegie Hallia ehdotettiin purettavaksi ennen New Yorkin filharmonikkojen – aloittivat esiintyä Carnegie Hallissa vuodesta 1892 - muuttoa Lincoln Centeriin vuonna 1962.
Säveltäjä Antonin Dvořákin Sinfonia nro 9, opus 95, Uudesta maailmasta, esitettiin Carnegie Hallissa 16.12.1893 ja se oli musiikkitalon ensimmäinen maailmankantaesitys Carnegie Hallissa. Kuuluisat kapellimestarit ovat käyneet johtamassa 1900-luvulla Carnegie Hallissa, sellaiset kuten mm. Richard Georg Strauss (s. 11.6.1864 ja k. 8.9.1949), Ruggero Leoncavallo (s. 23.4.1857 ja k. 9.8.1919), Charles-Camille Saint-Saëns (s. 9.10.1835 ja k. 16.12.1921), Alexander Scriabin (s. 6.1.1872 ja k. 27.4.1915), Sir Edward William Elgar (s. 2.6.1857 ja k. 23.2.1934) ja Sergei Vasiljevitš Rahmaninov (s. 1.4.1873 Semjonovo, Venäjä ja k. 28.3.1943 Beverly Hills, Kalifornia).
Carnegie Hallin säännöllisiä ja pitkäaikaisia käyttäjiä ovat olleet New Yorkin filharmonikkojen lisäksi mm. Philadelphian sinfoniaorkesteri ja Bostonin sinfoniaorkesteri; talossa vierailee jatkuvasti kuuluisia orkestereita. Carnegie Hallissa esiintyvät myös kuuluisat solistit, kuten aikanaan mm. puolalaiset pianistit Arthur Rubinstein (s. 28.1.1887 ja k. 20.12.1982) ja Mieczysław Horszowski (s. 23.6.1892 ja k. 22.5.1993). Kapellimestari Arturo Toscaninin (s. 25.3.1867 ja k.16.1.1957) johtama NBC Symphony Orchestra äänitti usein soittoaan RCA Victorille talon pääsalissa. 25-vuotias Leonard Bernstein (synt. Louis Bernstein, s. 25.8.1918 ja k. 14.10.1990) korvasi kapellimestarina vuonna 1943 äkillisesti sairastunutta Bruno Walteria (synt. Bruno Schlesinger, s. 15.9.1876 ja k. 17.2.1962).
Carnegie Hall soitettiin jo vuonna 1912 viihteellisempää rytmimusiikkia, kun James Reese Europe’s Clef Club Orchestra soitti siellä konsertin. Jazzia Carnegie Hallissa ovat soittaneet mm. Benjamin David ”Benny” Goodman (s. 30.5.1909 ja k. 13.6.1986), Thomas Wright ”Fats” Waller (s. 21.5.1904 ja k. 15.12.1943), Edward Kennedy ”Duke” Ellington (s. 29.4.1899 ja k. 24.5.1974), Norman Granz (s. 6.8.1918 ja k. 22.11.2001), Louis Daniel Armstrong (s. 4.8.1901 ja k. 6.7.1971), John Birks ”Dizzy” Gillespie (s. 21.10.1917 ja k. 6.1.1993), Ella Jane Fitzgerald (s. 25.4.1917 ja k. 15.6.1996), Charlie Parker (s. 29.8.1920 Kansas City ja k. 12.3.1955 New York), Billie Holiday (synt. Eleanora Fagan, s. 7.4.1915 ja k. 17.7.1959), Miles Dewey Davis (s. 26.5.1926 Alton, Illinois ja k. 28.9.1991 Santa Monica), Ian Ernest Gilmore ”Gil” Evans (s. 13.5.1912 ja k. 20.3.1988), Nina Simone (oik. Eunice Kathleen Waymon, s. 21.2.1933 Tryon, Pohjois-Carolina ja k. 21.4.2003 Carry-le-Rouet, Ranska), Mary Lou Williams (oik. Mary Elfrieda Scruggs, s. 8.5.1910 ja k. 28.5.1981), Cecil Percival Taylor (s. 25.3.1929 ja k. 5.4.2018), William James ”Count” Basie (s. 21.8.1904 ja k. 26.4.1984) , Paquito D’Rivera (s. 4.6.1948), Arturo Sandoval (s. 6.11.1949) ja Chucho Valdés (oik. José Luis Niemann, s. 9.10.1941).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti