Karl Rudolf Walden (9. osa)

Annin mukana Waldenien kotiin tuli paljon uutta, mihin Karl Rudolf Walden ei ollut aikaisemmin tottunut. Anni toi mukanaan musiikin, soiton ja laulun, ja sitä ei Waldenien lapsuuskodissa ollut. Walden kuitenkin nautti hyvin paljon vaimonsa soitosta ja laulusta. Walden jopa hankki vaimolleen uuden flyygelin kotiin, jotta tämä voisi soittaa vieraillekin. Uskonto erotti myös avioparia. Anni Konkolan koti oli uskonnollisempi, kuin Waldenin lapsuudenkoti. Aikaa myöten Karl Rudolf kuitenkin sopeutui ja oppi paremmin ymmärtämään tässäkin asiassa Annia. Vuonna 1909 Karl Rudolf kirjoitti sisarelleen, että ”kunnioitan uskovaisia, vaikka en itse ole sitä hitustakaan”.

Anni ja Karl Rudolf Walden sekä Eva Konkola Pietarissa.

Karl Rudolf Waldenilla oli hyvin määräävä luonne. Hän halusi, että hänen tahtoaan noudatettiin kodissa. Perheen kodin elämä rakentui hänen työtehtäviensä ja suunnitelmiensa mukaisesti. Hän oli tähän kasvanut jo omien vanhempiensa kodissa ja hän piti tätä asiaa aivan selvänä. Nuori puoliso oli saanut kasvatuksen hyvin vapaissa olosuhteissa, joissa kukin sai itse määrätä tekemisistään. Avioliitossa Anni kuitenkin sopeutui voimakastahtoisen miehensä elämäntyyliin, varsinkin kun hän huomasi, että aviomies järjesti perheelle laadukkaan elämän. Karl Rudolf Waldenilla oli ensin Pietarissa poikamiesasunto osoitteessa Zukovskava 21:ssä, kaksio. Naimisiin mentyään Walden sai vuokrattua saman talon alakerrasta neljä huonetta käsittävän asunnon. Asunto sijaitsi vain parin kadunkulman päässä kirjapaino Slovoa.

Tämän talon ylimmässä kerroksessa Waldenit asuivat Pietarissa. Ison asunnon yhteydessä oli myös Karl Rudolf Waldenin ensimmäinen oma konttori.

Perheen ensimmäinen lapsi, Juuso Walden, syntyi keväällä 1907 ja vanhemmat halusivat silloin aurinkoisemman asunnon. Asunto löytyi saman kadun varrelta, numerosta 28. Asunto sijaitsi talon kolmannessa kerroksessa ja kaikki ikkunat antoivat kadun puolelle. Tästä asunnosta Waldenin perhe muutti edelleen saman kadun varrelle, Znamenskajan kulmaan, josta perhe sai suuren huoneiston, peräti kahdeksan huonetta. Tässä vaiheessa Karl Rudolf Walden oli jo jättänyt kirjapaino Slovon ja alkanut itsenäiseksi paperiasiamieheksi. Hän tarvitsi tämän toimen vuoksi myös konttoritilan, joka saatiin tällä järjestelyllä saman asunnon yhteyteen. Pietarin vuosina Waldenien perheeseen syntyi viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä: Juuso Walffrid 5.4.1907, Anna Olivia 1.8.1908, Emanuel 18.11.1909, Rudolf 23.8.1911 ja Liisa 4.6.1914.

Pietarissa Waldenien tuttavapiiri ei ollut kovin laaja. Siihen kuului etupäässä Karl Rudolf Waldenin entisiä kadetti- ja upseeritovereita perheineen. Heitä olivat mm. kapteeni – myöhemmin kenraalimajuri – Paul von Gerich, everstit Helsingius ja Hildén, ratsumestari Hjelmman, luutnantit Stjernschantz ja Selin. Samoin ratsumestari Wilkman – sittemmin jalkaväenkenraali Wilkama – vieraili Waldenien kodissa sota-akatemiassa opiskellessaan. Hyvin läheiset suhteet – varsinki rouva Anni Waldenilla – olivat rovasti Juho Saarisen (s. 18.6.1846 Sysmä ja k. 7.12.1920 Kirkkonummi) perheeseen.

Seisomassa vasemmalta Eliel ja Juho Saarinen sekä G. Broms, istumassa Selma Saarinen.

Juho Saarinen toimi Inkerissä ja Pietarissa pappina, kristillisenä kirjailijana ja suomentajana. Hänen vanhempansa olivat mäkitupalainen Juonas Uolevinpoika (s. 8.11.1814 Putkijärvi ja k. 12.7.1882 Lempaala, Inkeri) ja Eva Tuomaantytär Putt (s. 22.10.1818 Putkijärvi ja k. 25.8.1860 Hörhä, Sysmä) ja aviopuoliso vuodesta 1871 lähtien Selma Maria Broms (s. 4.10.1845 Mäntyharju ja k. 5.8.1914 Mäntyharju). Arkkitehti Gottlieb Eliel Saarinen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat) oli heidän poikansa. Juho Saarinen pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1867 ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1871. Pappina Juho Saarinen toimi Rantasalmella, Ruskealassa ja Mäntyharjulla.

Vuonna 1875 oli edessä muutto Inkeriin, jossa Juho Saarinen toimi kirkkoherrana Liissilässä, Spankko-Kolppanassa ja Lempaalassa vuoteen 1899 saakka, jolloin hän tuli karkotetuksi Pietarin kuvernementista. Pietarin suomalainen seurakunta valitsi Juho Saarisen vuonna 1900 komministeriksi. Vuosina 1911-1918 Juho Saarinen toimi Pietarin suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana. Yhteensä Juho Saarinen työskenteli Inkerissä ja Pietarissa 43 vuoden ajan. Juho Saarinen sekä julkaisi että suomensi teoksia ja julkaisi henkilökohtaisen muistelmakirjan vuonna 1920. Waldenien yhteys Juho Saarisen perheeseen säilyi koko elämän ajan. Arkkitehti Eliel Saarinen mm. piirsi Yhtyneitten paperitehtaitten kauniin tavaramerkin ja hänen sisarensa, Saara Maria Katariina Saarinen (s. 24.10.1879 ja k. 16.6.1940) toimi konttoristina Waldenin konttorissa jo Pietarissa sekä sitten Helsingissä 1920-luvulla.

Pietarissa asuessaan Waldenien perhe viettivät kesänsä Suomessa. Karl Rudolf Walden ei sallinut itselleen varsinaisia kesälomia; hän vietti ainoastaan muutamia vapaapäiviään perheen kanssa. Varsinaista kesäkotia Waldenin perheellä ei Suomessa aluksi ollut ja kesäisin aikaa vietettiin aluksi lähinnä sukulaisten luona. Vuonna 1915 toimitetussa perinnönjaossa Sysmässä sijaitseva Rapalan kartano joutui Waldenien haltuun, tuli kartanosta perheen vakituinen kesäkoti.

Kun Karl Rudolf Walden aloitti työskentelynsä Pietarissa Slovon kirjapainon konttoripäällikkönä, hän eteni jo parissa vuodessa kirjapainon isännöitsijän ja toimitusjohtajan tehtäviin. Yhtiö oli Waldenin sinne tullessa todella huonossa kunnossa; sen organisaatio vaati uudistusta, järjestys ja kuri puuttuivat, henkilökuntakaan ei ollut täysin rehellistä, sillä materiaaleja varastettiin yrityksestä. Walden alkoi tarmokkaasti toimiin ja suoritti tarvittavia puhdistuksia sekä valvoi tiukasti, että uusi kuri säilyi kirjapainossa. Hän teki itse pitkiä työpäiviä, välillä yötä päivää työskennellen. Hän päätti korjata yrityksen tilanteen ja myös teki sen käytännössä. Muutamassa vuodessa Slovon tilanne oli korjaantunut ja yhtiö oli hyvässä kunnossa.

Slovon kirjapaino oli suuri ja siellä painettiin monia venäläisiä sanomalehtiä sekä muita julkaisuja, kuten lentolehtisiä ja kirjasia. Kirjapainon työväki oli etupäässä venäläisiä, mutta heidän joukossa oli myös suomalaisia, inkeriläisiä ja virolaisia. Käyttämänsä paperin kirjapaino osti Suomesta. Kirjapaino oli myös agentuuriliike, koska se myi suomalaista paperia muillekin pietarilaisille kirjapainoille, varsinkin sanomalehtipaperia, sekä tupakkatehtaille ohutta savukepaperia ja tapettitehtaille luonnonruskeaa paperia. Suomalaisten paperitehtaitten paperi vietiinkin tuohon aikaan suurimmaksi osaksi Venäjälle – yli 70 prosenttia Suomen tuottamasta paperista vietiin Venäjälle. Kajaani, Jämsänkoski ja Frenckell olivat luovuttaneet paperimyyntinsä Pietarissa Slovolle.

Slovon vuosinaan Karl Rudolf Walden saattoi seurata läheltä Pietarin paperimarkkinoita sekä hän sai hyviä tuttavuuksia ja liikesuhteita muodostettua noina vuosina. Walden tunnettiin yleisesti Pietarissa tarkaksi ja täsmälliseksi mieheksi, mieheksi, jonka sanaan voi aina luottaa. Usein kävi niin, että hänen kanssaan asioineet eivät tehneet edes kirjallista sopimusta, koska luottivat puheiden pitävän. Kilpailutilanteen vuoksi tämä asema oli kallisarvoinen Waldenin kannalta. Walden työskenteli Slovossa kahdeksan vuotta ja hän erosi toimestaan vuonna 1911 pitkällisen ja vaikean sairauden jälkeen. Silloin, kun Walden ei sairautensa vuoksi pystynyt hoitamaan töitään, häntä paikkasi Slovossa tohtori Atle Genetzin vävy, insinööri Georg Ignatius.

Waldenin eroon vaikutti sekin, että hän halusi aloittaa itsenäisen liikemiestoiminnan. Toimintaa hän oli suunnitellut jo jonkin aikaa. Hän oli läheltä tutustunut hyvin paperialaan ja varsinkin Venäjän paperimarkkinoihin. Hän uskoi omiin mahdollisuuksiinsa menestyä paperinmyyjänä Pietarin kaupungissa. Alalla toimi erityisen paljon varsinkin juutalaisia liikemiehiä. Aikakauden paperin tukkuostajat Pietarissa ja muuallakin Venäjällä eivät juuri milloinkaan suorittaneet ostojaan käteisellä, vaan antoivat vekselin, joka oli maksettava vasta yhdeksän kuukauden kuluttua.

Paperintuottajat halusivat asioida vain rehellisten, vastuuntuntoisten ja arvostelukykyisten agenttien kanssa, jotka tunsivat hyvin omat asiakkaansa sekä näiden taloudellisen tilanteen. Myös agentin oma taloudellinen vakavaraisuus oli suuresta merkityksestä. Yleinen provisio oli viisi prosenttia faktuura-arvosta kustannusvapaasti Pietarissa, jolloin agentin osavastuu oli 50 prosenttia. Usein vaadittiin lisäksi, että agentti talletti vakuudeksi sovitun määrän arvopapereita myyjän pankkiin. Waldenin ero tuli Slovon johtokunnalle täydellisenä yllätyksenä.

Suomi oli vielä 1900-luvun vaihteessa pääasiallisesti maatalousvaltio. Vuonna 1910 Suomen asukkaista 66,2 prosenttia sai elatuksensa maanviljelyksestä tai sen sivuelinkeinoista. Samaan aikaan teollisuuden palveluksessa oli vain 12,1 prosenttia väestöstä. Suomen teollisuus ei pystynyt tyydyttämään maamme omaa tarvetta ja siksi muualta maailmasta täytyi tuoda erilaisia hyödykkeitä maahamme. Teollisuustuotteiden kysyntä oli voimakkaassa kasvussa, vaikka maaseutu oli yhäti omavarainen monien sellaistenkin tuotteiden kanssa, joita jo ulkomailla valmistettiin täysin teollisesti.