Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (9. osa)
Elmyr de Hory oli myynyt La Cienagalla toimivalle sisustajalle jo kymmenen omaa merimaisemaa kuvaavaa taulua ja ystävystynyt tämän sisustajan kanssa. Sisustaja tarjosi eräänä päivänä Elmyrille käytettyä vuoden 1946 mallia olevaa umpi-Chevroletia kolmesta isosta asetelmasta. Kaupat syntyivät ja Jimmy lupasi alkaa Elyrille autonkuljettajaksi. Jimmy lupasi vielä hankkia tämän vuoksi kuljettajan lakin ja harkaat käsineet. Auton hankkimisen jälkeen Elmyrin elämä ainakin joltakin osin helpottui; busseilla kulkeminen isossa Los Angelesin kaupungissa ei taulujen kanssa ollut kovin helppoa.
Lopulta koitti Elmyrille sekin päivä, että kaupungin sisustusliikkeiden varastot olivat täynnä Elmyr de Horyn maalaamia kukka-asetelmia ja maisematauluja, joka tietysti tarkoitti hänelle sitä, että taulukauppa ei enää tuottanut. Melrose Avenuen asunnon vuokranmaksu oli jo myöhässä ja pankitkin jo kiinni perjantaina. Elmyrin oli jälleen pyörrettä sanansa ja lupauksensa; hän kaivoi esille maalaustarvikkeensa ja otti mallikseen taidelehden valokuvan. Tunnissa hän valmisti pienikokoisen Amedeo Modiglianin omakuvan, jota hän lähti kauppaamaan Ambassador-hotellissa sijaitsevaan Danzell Hatfield-galleriaan. Danzell Hatfield kieltäytyi ensin ostamasta piirustuksia, sillä hän oli kiinnostunut vain maalauksista. Hän kuitenkin kertoi, että hänen vaimollaan oli pieni kokoelma ja tämä saattaisi hyvinkin olla kiinnostunut taidemaalaajan omakuvasta.
Galleristi neuvotteli oman vaimonsa kanssa puhelimessa ja hetken päästä hän tiedusteli Elmyriltä piirustuksen hintaa. Tarkkaan mietittyään Elmyr sanoi hinnaksi kaksisataaviisikymmentä dollaria. Galleristi lupasi maksaa heti piirustuksesta kaksisataa dollaria käteisenä ja kaupat syntyivät sillä hinnalla. Tämä Elmyrin maalaama väärennös myytiin kuukauden kuluttua Chicagossa asuvalle James Alsdorfille, joka omisti yhden maailman suurimmista Amedeo Modigliani-kokoelmista. James Alsdorf avioitui vuonna 1952 Marilynn Alsdorfin (o.s. Bruder) kanssa. Yhdessä he he työskentelivät Alsdorf International Ltd:ssä, joka teki vienti- ja sijoitustoimintaa. James Alsdorf kuoli vuonna 1990 ja Marilynn Alsdorf menehtyi 94-vuotiaana vuonna 2019. Elmyr näki ilmoituksen neljä kuulautta myöhemmin sanomalehdessä, jossa kerrottiin, että oli löytynyt Modiglianin harvinainen omakuva, jota lehti kuvaili mestariteokseksi. Elmyr oli piirtänyt työnsä 1920-luvulla painetun kirjan reunoilta kellastuneelle takalehdelle. Elmyriä kiinnosti, millä hinnalla Alsdorfin taidekauppa oli toteutettu ja eräs tunnettu taidekauppian tiesi kertoa hänelle, että hinta oli ollut noin 4 000 dollaria.
Elmyr de Hory jatkoi jälleen omilla maisemamaalauksillaa kauppaa sisustuskauppiaiden kanssa, mutta nyt hänen oli laajennettava myyntialueensa paljon laajemmaksi kattamaan mm. Laguna Beachia, San Diegoa ja La Jollaa sekä Pasadenaan saakka. Pasadenassa hän tutustui pienen taidegallerian omistajaan, joka piti Elmyrin maisemakuvista; taidekauppiaalla vain ei ollut käteisvaroja, mutta hänellä oli liikaa autoja. Taidekauppias tarjosi Elmyrille useammasta taulusta maksuksi hopeanharmaata vuoden 1947 mallista Lincoln Continentalia, joka oli ollut hänen poikansa käytössä ennen armeijaan menoa. Auto oli arvokkaan näköinen ja erittäin hyvässä kunnossa. Elmyrin huonekaveri ja autonkuljettaja, Jimmy Damion, innostui tästä autosta kovasti.
Kaupat lopulta syntyivät ja Elmyr pääsi vanhasta autostaan myös helposti eroon. Uusi auto vain sopi huonosti Melrose Avenuen ahtaaseen katukuvaan köyhän taiteilijan ajopeliksi. Elmyr uumoili, että tämänlaisella autolla ajajan myös täytyi elää hieman tasokkaampaa elämää. Kaverukset päättivät jättää Los Angelesin pölyt taakseen ja vaihtaa maisemaa; tällä kertaa auton nokka suunnattiin itää kohden ja matkan varrella oli tarkoitus pysähtyä suuriin taide- ja kulttuurikeskuksiin.
Matka itään päätyi vihdoin New Yorkiin ja tässä vaiheessa Elmyrillä oli vain muutama sata dollaria käteisvaroja jäljellä. Jimmy ja Elmyr asettuivat asumaan Ansonia-hotelliin 73. kadulle. Elmyr oli kaupungissa soitellut monille vanhoille ystävilleen ja saanut kutsun cocktailtilaisuuteen, jossa hänet esiteltiin Pariisissa saapuneelle taidekauppiaalle. Joku oli antanut ranskalaiselle taidekauppiaalle sellaisen tiedon, että Elmyr de Hory olisi coutier, yksityinen taidekauppias. Ranskalainen taidekauppias vei Elmyrin hieman sivummalle ja tiedusteli tältä tietäisikö tämä ketään, jolla olisi myytävänä Henri Matissen piirustuksia. Elmyr lupasi taidekauppiaalle tekevänsä tiedusteluja. Taidekauppias ilmoitti asuvansa hotelli Plazassa ja hän pyysi Elmyrin ilmoittamaan hänelle heti, jos hän kuulee jotakin uutisia.
Elmyr palasi hotellihuoneeseensa Ansonissa ja teki kahden tunnin aikana kolme kokoarkin väärennöspiirustusta Henri Matissen töistä. Jo seuraavana päivänä Elmyr soitti ranskalaiselle taidekauppiaalle Plazaan ja kertoi kolmesta piirustuksesta. Tapaaminen sovittiin Plazaan ranskalaisen taidekauppiaan luokse; taidekauppias ihasteli kovin piirustuksia. Ranskalainen taidekauppias kysyi Elmyriltä piirustusten hintaa, joka hinta pitäisi myös Elmyrin välitysprosentin sisällään. Elmyr ilmoitti viisisataa dollaria per piirustus hinnaksi. Epäröimättä ranskalainen taidekauppias kirjoitti Elmyrille šekin 1 500 dollarista. Mitä ilmeisemmin ranskalainen taidekauppias pystyi myymään nämä Elmyrin valmistamat Matisse-väärennökset kaksinkertaisella hinnalla eteenpäin. Jo viikon päästä Jimmy Damion ja Elmyr de Hory lähtivät Lincoln Continentalillaan ajamaan verkkaisesti kohti Floridaan. He vuokrasivat Miami Beachin rannalta asunnon itselleen.
Miami Beachillä Elmyr alkoi kirjoittaa kirjeitä, jotka alkoivat tähän malliin:
”Hyvä Herra,
Minulla on omistuksessani vuosilta 1920-1925 oleva Matissen tussipiirustus, joka esittää kukkakimpun koristaman pöydän ääressä istuvaa naista, ja henkilökohtaisista syistä haluaisin myydä sen. Mikäli sattuisitte olemaan kiinnostunut, lähetän teille ilomielin valokuvan…” Ensimmäisen kirjeensä hän lähetti St. Louisin kaupungin taidemuseoon. Heti kolmen päivän jälkeen taidemuseosta tuli sähke; he olivat hyvin kiinnostuneita Elmyrin tarjouksesta. Elmyr lähetti kuvasta valokuvan taidemuseoon ja kun kuva oli nähty taidemuseossa, vasta sen jälkeen sovittiin taulun hinnasta. Elmyr kertoi tapauksesta näin: ”Olin kuullut, että jos Yhdysvaltain postissa lähetti jotakin, mikä osoittautuisi jotenkin vääräksi, hallitus voisi saattaa lähettäjän vaikeuksiin. Niinpä lähetin kaiken aina rautateitse.” Viikon päästä siitä, kun taulu oli saapunut St. Louisiin museo myi taulun st. louisilaisen yksityiskeräilijälle ja raihat kaupasta lähetettiin Elmyr de Horylle Miami Beachiin. Seuraavan kahden vuoden aikana Elmyr de Hory elätti itsensä tällä tavoin kirjeitä ensin lähettämällä ympäri Yhdysvaltoja.
Elmyrillä oli tapana tuolloin aamuisin työskennellä suljetussa huoneistossaan yksin. Hieman aiemmin hän oli New Yorkissa ollessaan viettänyt aikaansa yleisessä kirjastossa monen päivän ajan tutkien kirjoista impressionistista, jälki-impressionistista ja fauvistista taidetta käsitteleviä taidekirjoja. Sen jälkeen hän kiersi viidennen avenuen kirjakaupat keräten itselleen kaikki ne teokset, jotka katsoi tarvitsevansa työnsä onnistumiseksi. Taidekirjoihin hän joutui sijoittamaan 400 dollaria. Nyt hänellä olikin sitten hyllyllinen taidekirjoja, joka toimi hänen käsikirjastonaan.
Elmyr oli puoleen päivään mennessä tehnyt työnsä; yleensä hän lähti tämän jälkeen Jimmyn kanssa rannalle uimaan. Iltaisin he yleensä katselivat televisiota tai poikkesivat toisinaan elokuvissa. Mutta viikonloppuisin ei työskennelty, vaan he saattoivat ajella Lincolnillaan mm. Palm Beachiin, Seminolen intiaanireservaattiin tai jopa Key Westin saarelle Floridan eteläkärkeen. Tälläinen elintapa olisi voinut hyvinkin pian ikävystyttää Elmyrin ellei se olisi ollut kovin tuottavaa.
Elmyr de Hory väärennöskokoelma laajeni käsittämään pian Matissen lisäksi myös Braquen, Picasson, Derainin, Degasin, Bonnardin, Vlaminckin, Modiglianin, Laurencinin ja Renoirin piirustuksia, guassitöitä, akvarelleja ja pieniä öljymaalauksia. Kaikki, mitä Elmyr kehtasi tarjota kirjeissään, sen hän myös myi. Tämän kahden vuoden kuluessa vain kahden piirustuksen perään kysyttiin niiden aitoudesta. Elmyt teki lisäksi pieniä muutoksia Renoirin piirustusten faksimilejäljennöksiin, jotka hän myöhemmin myi alkuperäisteoksina ostajille. Palautuksia hänen tauluistaan ei tullut koskaan.
Toisinaan taidemuseot pitivät Elmyrin lähettämiä töitä hallussaan kolmesta jopa kuuteen viikkoon, jotta he saivat hankittua tarvittavat asiantuntijalausunnot sekä hinta-arviot lopullista ostopäätöstä varten. Jos galleriasta kyseltiin puhelimella, kuinka myyjä oli saanut kyseisen työn haltuunsa, Elmyr vastasi näihin tiedusteluihin hyvin varovasti. Yleensä hänen vakiovastaus oli: ”Perheeni on hankkinut ne monta vuotta sitten Ranskasta…” Yleensä tämä vasta riitti rauhoittamaan kyselijän. Tätä samanlaista kaupankäyntiä Elmyr teki Miami Beachiltä Philadelphiaan, New Yorkiin, St. Louisiin, Chicagoon, Seatleen, Baltimoreen, Washingtoniin, Bostoniin, Clevelandiin, Detroitiin, Dallasiin ja San Franciscoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti