Punaisen Myllyn taru (23. osa)

Anna-Liisa Hämeensalo oli 57-vuotias Myllyn balettityttöjen lopettaessa esiintymisensä vuonna 1969. Kiinnostusta tanssijatytöistä ei ollut edes televisiolla ja yleisö kävi koko ajan vain harvalukuisemmaksi. Anna-Liisa Hämeensalolla oli jo tuolloin hieman reumaattisia vaivoja ja hän olisi itse ollut valmis jäämään eläkkeelle, mutta eläkeyhtiö oli eri mieltä asiasta. Vähemmän konkreettisia esineitä, mutta sitäkin enemmän mukavia muistoja ja toisinaan kommelluksia jäi kiertuevuosista ulkomailla jäljelle. Anna-Liisa Hämeensalo ennätti uransa aikana näytellä kuudessa elokuvassa: Viikon tyttö (1946), Läpi usvan (1948), Kalle Aaltosen morsian (1948), Vain laulajapoikia (1951), Tyttö ja hattu (1961) sekä Nuoruus vauhdissa (1961). Hänen laatimaa koreografiaa voi ihastella elokuvissa Vain laulajapoikia, Tyttö ja hattu sekä Nuoruus vaudissa.

Hyvin lämpimästi Anna-Liisa Hämeensalo muisteli tanssityttöjään, mm. näillä ilmaisuilla: ”Erikoisen kiitollinen olen siitä, että minulla on aina ollut hyviä tyttöjä ryhmässäni. Minua he sanoivat mammaksi ja äitienpäivänä keinoemo saakin kortteja kaikista maailman kolkista. Koskaan minulle ei ole ollut harmia tytöistäni ja heistä jokaista haluan kiittää. Joskus tuntuu, että olen heistä oikein koppavakin. He ovat pärjänneet ja tulevat toimeen missä hyvänsä. Elämäni on ollut henkisesti rikasta. Maallisista rikkauksista en välitä, niitä ei kukaan saa mukaansa ottaa täältä lähtiessään.”

Teatteri Punaisen Myllyn toiminnan hiipuessa Ossi Elstelä jäi tietysti työttömäksi ja toimettomaksi. Ainoa mahdollisuus työllistyä olisi ollut Elstelän kokemuksella radioon tai televisioon, mutta molemmissa suhtauduttiin Ossi Elstelään vähätellen hänen ansioitaan viihdemaailmassa. Elstelän olisi yli 60-vuotiaana täytynyt nöyrtyä nuorempien viihteentekijöiden kanssa samaan tasoon tai liittyä työttömien joukkoon. Ajat viihteentekemisen parissa olivat todella muuttuneet uuden tekniikan myötä ja alaa hallitsivat tuolloin tietysti he, jotka hallitsivat myös uuden tekniikan suomat mahdollisuudet. Anna-Liisä Hämeensalolle Ossi Elstelä kirjeessä paljastaa: ”Työtä en ole saanut – en ole kovin kärkkynytkään. Mahdollisesti joku neljänkympin rooli radiosta olisi silloin tällöin herunut, jos Laila Rinteen tyyliin olisi pikkutekijöille soitellut yhtä mittaa. Mutta ei se oikein vielä käy minulta.” Uskoa Elstelällä ei enää oikein tahtonut löytyä ja hän epäilikin, ettei hänellä ollut enää tekemistä alansa työmarkkinoilla.

Näyttelijä Ossi Elstelä viihtyi nyt hyvin kesämökillään Anttilassa, Porvoossa. Mökillään hän eli pitkiä aikoja, velaksikin, kuten hän itse kertoi asiasta. Elstelän nilkka oli hyvin huonossa kunnossa; nilkka lonksui ja parannusta sen tilaa ei voitu taata edes leikkauksella. Koko hänen toinen lonkka ja toinen jalka tuntui kun halvaantuneen jäseniltä. Hän itse epäili: ”En tiedä mahdanko enää tulla sellaiseen kuntoon, että viitsin tässä vakavammin ruveta yrittämään.”

Televisio vei markkinaosuuksia viihdemarkkinoilla yhä enemmän ja siitä kärsivät mm. teatterin, jotka elivät yleisöstään. Ossi Elstelää lyötiin myös toista kautta, kun televisio lopulta kaatoi SF:n elokuvatuotannon Suomessa. Siihen päättyivät myös Ossi Elstelän mahdollisuudet yrittää filmialalla pärjätä vielä. Ulkomailta saapui taiteilijoita esiintymään Fennian kaltaisiin ravintoloihin. Angloamerikkalainen viihde jyräsi vanhentuneen mannereurooppalaisen kulttuurin täysin. Aikoinaan ajankohtaisuudestaan tuttu Punainen Mylly jäi nyt täysin vanhanaikaiseksi tuossa ilmiössä. Teatteri Punainen Mylly edusti enää vain vanhempia, ennen sotaa syntyneitä sukupolvia.

Ossi Elstelä ajautui tekemään työsopimuksen Mainos-TV:n kanssa vuonna 1965. Elstelän mielestä hänelle tarjottiin ”nälkäpalkkaa”, kun Ville Salminen tarjosi hänelle ensin 1 400 markkaa palkkaa; Mainos-TV:n johtokunta ei ajatuksesta pitänyt, vaan ajatteli, että tonnin palkka riittää Elstelälle. Ossi Elstelä sai uudessa työpaikassaan pian tuntea vanhenevat työntekijän ongelmat. Vanhan koulukunnan ammattilaiselle ei löytynyt juuri arvostusta uuden median keskuudesta. Näin Ossi Elstelä kuvaili tilannettaan: ”On aika vaikeata päästä sisälle nykyään Suomessa. Ovat tavattoman ”viisaita” kaikki.”

Onneksi vanha veromerkkisotku verottajan kanssa selvisi parhain päin. Elstelälle ulosottomiehet käyttäytyivät kohteliaasti ja ounastelivat, että Elstelä saisi tapauksesta korkeintaan pienen sakon ja konkurssivaatimuksen. Konkurssikaan ei onnistuisi, sillä Elstelän yhtiö oli niin varaton. Ossi Elstelästä tuli vaitonainen, mietteliäs ja harvasanainen toimissaan, sen verran rankat kokemukset rassasivat häntä. Hänen revyyteatterinsa aika oli auttamattomasti nyt ohi, vaikka hän oli teatterillaan kiertänyt ympäri Suomea ainakin viidentoista vuoden ajan. Kummalliseksi tilanteen teki myös se, että Ossi Elstelällä ei ollut kilpailijoita, mutta sitä vastoin vihamiehiä oli yllin kyllin. Varmasti pahin vastustus tuli ennakkoluulosta kaikkea sellaista kohtaan, jota nuori sivistyskansa, suomalaiset, piti mielestään epähienona. Nämä ennakkoluulot näännyttivät revyyteatterin hengiltä.

Ossi Elstelän Komediateatteri Oy asetettiin vuonna 1967 konkurssiin. Teatteriyhtiön varat olivat 928 markkaa 80 penniä ja yhtiön velat olivat 66 319 markkaa. Teatterin arvokas puvusto oli myytävä pois. Vuoden 1968 talvella Ossi Elstelä sai tartunnan influenssaepidemiasta, ”hongkongilaisen”. Toimistonhoitaja Brita Forstedtin avustamana Ossi Elstelä vietti viimeistä kertaa aikaansa Porvoon Anttilan kesämökillään tammi-helmikuussa. Elstelän molemmat nilkat olivat murtuneet ja ne korjattiin leikkauksilla taitamattomasti. Kävely oli hänelle hyvin hidasta ja kivut sietämättömän kovia. Anna-Liisa Hämeensalolle kirjoittamassaan kirjeessä Brita Forstedt kertoi kuinka Ossi Elstelä olisi kerran halunnut lähteä ulos tuulettumaan ja pyytänyt Britaa mukaan. Brita ei kuitenkaan lähtenyt, mutta Elstelä oli soittanut ohjaaja Valentin Vaalalle, jonka hän sai lähtemään seurakseen Klaus Kurkeen Bulevardille. Palatessaan tältä illanvietolta Elstelä oli kompastunut hissistä poistuessaan ja katkaissut ranteensa. Vasta seuraavana aamuna Elstelä soitti apua ja sai kahdeksi kuukaudeksi kätensä lastaan.

Hieman ennen pääsiäistä alkoi uusi vitsaus vaivata Ossi Elstelää, sillä hänelle nousi korkea kuume. Jälleen hän soitti puhelimella Britalle, avustajalleen, että on ikävä olla yksi kotona Oikokadulla. Siinä yhteydessä selvisi, että Elstelä oli sairastanut yksin kotona ilman ruokaa kokonaisen viikon verran. Brita Forstedt haki Ossi Elstelän kotiinsa hoidettavaksi, mutta sielläkään Elstelällä ei ollut ruokahaluja. Brita Forstedt järjesti Elstelän lääkärille ja professori Setälä diagnosoi Elstelällä flunssan ja määräsi siihen lääkkeet. Vieläkään ruokahalu ei palannut Ossi Elstelälle.

Ossi Elstelä katsoi Brita Forstedtin luona Juha-elokuvaa 8.4.1969. Kesken elokuvan Elstelä oli noussut seisomaan mennäkseen vessaan käymään, mutta matkalla sinne hän oli oksentanut eteisen matolle. Takaisin tullessa vessasta Elstelä oli kaatunut, mutta oli kuitenkin vielä jotenkin tajuissaan; hänen suunsa oli mennyt vinoon, eikä hän pystynyt enää puhumaan. Ossi Elstelä toimitettiin ambulanssilla sairaalaan, josta ilmoitettiin Elstelän olevan syvässä tajuttomuuden tilassa. Ossi Elstelä kuoli sairaalaan 10.4.1969.

Monien mielestä varmaan Ossi Elstelän kuolema oli hänelle helpotus, sillä hänellä oli fyysisiä vaivoja ja alkoholin käyttö oli äitynyt jo melko runsaaksi stressin ja taloudellisten huolten kanssa painiskellessa. Brita Forstedtin suhteilla järjestyi hautapaikka Esko Elstelälle Malmin hautausmaalta, sen uudelta puolelta. Siunaustilaisuus järjestettiin hautausmaan isossa kappelissa, johon kokoontui runsaasti kollegoita, sukulaisia ja tuttavia. Paikalla oli paljon väkeä Punaisesta Myllystä, kuten esimerkiksi muusikoita, tanssijoita ja näyttelijöitä. Läsnä oli lähes koko Radioteatterin väki sen nuorimpia taiteilijoita myöten, MTV:n henkilöstöä, SF:n entinen johtaja Toivo Särkkä, Regina Linnanheimo, Reino Palmroth, Hannes Veivo, Olavi Reimas, Rolf Labbart, Valentin Vaala, Teuvo Tulio, Ville Salminen, Keijo Invenius, Kaarlo Hiltunen, Pentti Viljanen, Gösta Hagelberg, Sylva Rossi, Kerttu Krohn, Lennart Lauramaa, Anja Pohjola, Vittorio Mantovani, Tom Hertell, Mika Waltarin vaimo sisarineen, joka hoivasi Esko Elstelän ja Satu Waltarin kolmea lasta eli Ossin ja Mikan lastenlapsia.

Monet teatterin ja yksityiset henkilöt lähettivät adresseja, niiden joukossa mm. Kansallisteatteri, Savonlinnan teatteri ja Kaupunginteatteri. Säveltäjä Toivo Kärki lähetti sähkeen omasta ja kuolleen sanoittaja sekä käsikirjoittaja Rerino Helismaan puolesta. Brita Forstedt oli pyytänyt Kauko Käyhkön kappeliin laulamaan. Siunaustilaisuuden musiikkina olivat: Sun haltuus rakas Isäni, Largo ka Minne käy tuulen ilmassa tie. Hautajaiset kestivät melkein kaksi tuntia ja monia saattajia oli tuettava jo iän tai huonon kunnon vuoksi matkalla hautapaikalle. Haudalla ei ollut valokuvaajaa, mutta Tuukka Soitso kertoi tulevansa myöhemmin haudan kuvaamaan.

Parmassa Italiassa ollut yksi henkilö, Anna-Liisa Hämeensalo, puuttui haudalta. Hämeensalo sai sähkeen omalta sisareltaan Ossi Elstelän kuolemasta jo seuraavana päivänä. Hän kirjoitti omaan päiväkirjaansa tuntevansa syyllisyyttä, vaikka hän ei tiennyt miksi näin oli. Hän koki kuitenkin, että Ossi Elstelää olisi pitänyt jotenkin auttaa, vaikka hän tajusi sen myöhäiseksi. Hautajaispäivänä hän meni paikalliseen kirkkoon ja laski kukat kirkon alttarille, kuin olisi laskenut ne Elstelän arkun päälle. Samaan aikaan Irma-sisko edusti häntä Elstelän hautajaisissa Malmilla. Baletti Moulin Rougen matka päättyi myös samana vuonna; 4.10.1969 tanssijat päättivät, että viimeinen esitys olisi 15.12.1969. Sen jälkeen seurue lähti kotiin.