Carola Christina Standertskjöd (4. osa)
Ravintola Groovyn elinkaari kesti kahdeksan vuotta ja alkuhuuman jälkeen oli pakko tottua tilanteeseen, että yleisöä ei kuitenkaan käynyt riittävästi paikassa. Yleisöä yritettiin houkutella Groovyn ohjelmapolitiikan muutoksella; joka illalle kiinnitettiin eri bändi useiden orkestereiden sijasta. Ravintola Groovy ei koskaan ollut mikään kultakaivos, mutta taloudellisesti se pyöri kuitenkin omillaan ilman Kantaravintola Oy:n omistajan, Alkon, lisärahoitusta muusikoiden palkkaukseen. Parhaimpina vuosina jazztilaisuuksia Ravintola Groovyssa saattoi olla jopa 320.
Ravintolan kantaesiintyjinä touhusivat mm. Gustaf ”Gusse” Olavi Rössin (s. 28.4.1928 Turku ja k. 30.6.1997 Helsinki) kvartetti, Esko Linnavalli, Pekka Eerik Juhani Sarmanto (s. 15.2.1945 Helsinki) ja Vova Shafranovin yhtyeet sekä Downtown Dixie Tigers (DDT Jazzband). Ravintolan lavalla vierailivat esim. pianisti, säveltäjä Valto Uolevi Laitinen (s. 23.11.1926 Helsinki ja k. 11.10.2004 Pariisi), Kalevi Hänninen, rumpali Jaakko Vuormaa (Jacob Furman, s. 14.5.1924 Helsinki ja k. 27.6.2012), jazzkitaristi Herbert Abraham Katz (s. 10.12.1926 Turku ja k. 1.12.2007 Göteborg), rumpali Kaj-Matti Oiling (s. 20.11.1942 Helsinki ja k. 5.11.2009 Fuengirola, Espanja), pianisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Olli Antero Ahvenlahti (s. 6.8.1949 Helsinki), Erik Lindström, basisti Heikki ”Häkä” Atte Virtanen (s. 4.9.1953 Helsinki), Martti Juhani ”Edward” Vesala (s. 15.2.1945 Mäntyharju ja k. 4.12.1999 Yläne) ja Markku Johansson.
Toukokuussa 1981 Finlandia-talon konserttinsa jälkeen jazzpianisti Oscar Emmanuel Peterson (s. 15.8.1925 ja k. 23.12.2007) vieraili myös Ravintola Groovyssa. Hän kieltäytyi soittopyynnöistä huolimatta soitosta, mutta kun sai kuulla, että ravintolaan oli hiljan hankittu uusi flyygeli, hän mietti hetken ja lupautui lopulta musiikkituokioon. Monet muutkin ulkomaiset jazzmuusikot ovat soittaneet Groovyssa, kuten trumpetisti Thaddeus ”Thad” Joseph Jones (28.3.1923 ja k. 20.8.1986), trumpetisti Clark Virgil Terry Jr. (s. 14.12.1920 ja k. 21.2.2015), jazzrumpali Mel Lewis (Melvin Sokoloff, s. 10.5.1929 ja k. 2.2.1990), pasunisti Robert Edward ”Bob” Brookmeyer (s. 19.12.1929 ja k. 15.12.2011), tenorisaksofonisti Ronnie Scott (Ronald Schatt, s. 28.1.1927 ja k. 23.12.1996), trumpetisti Theodore ”Ted” Curson (s. 3.6.1935 Philadelphia ja k. 4.11.2012 Montclair, New Jersey), trumpetisti Indrees Sulieman (s. 7.8.1923 ja k. 23.7.2002) ja pianisti ja laulaja Jack Dupree (s. 23.7.1909 ja k. 21.1.1992). Paljon jazzmusiikkia on myös äänitetty tallenteille Groovyssa; näitä ovat esim. Juhani Antero Aaltosen (s. 12.12.1935 Kouvola) Prana – Live at Groovy, Vladimir Shafranov Trion Live at Groovy, DDT Jazzbandin Live at Groovy ja Don Menzan Very Live at Groovy.
Eräänä syksyisenä keskiviikkoiltana vuonna 1979 Ravintola Groovy oli täynnä väkeä odottamassa Carolan esiintymistä vuosien jälkeen elävän yleisön edessä. Pianon takana istui Aarno Raninen, bassoa soitti Ilkka Willman ja rummuissa oli Christian Schwindt (s. 14.3.1940 Helsinki ja k. 12.10.1992 Helsinki). Illan laulusolisti salli yleisön odottaa itseään puolisen tuntia, mutta kun hän astui kirkkaanpunaisessa mekossaan estradille ei riemulla ollut rajaa. Tuona iltana Carola lauloi vanhoja jazzklassikoita ja bossanovaa. Aarno Raninen sai tehdä valtaisan työn taivutellakseen Carolan takaisin esiintymään. Näin Raninen kuvaili itse tapahtunutta:
”Ei se todellakaan helppoa ollut. Kyllä minä sain oikein kunnolla puhua ja suostutella. Carolan ensimmäinen reaktio oli selkeä ja yksinkertainen: - Oot sä hullu? Sanoin, että voin ollakin. - Mutta harkitse edes! Jos ei muuta, niin tule vaikka tapaamaan vanhoja ystäviä. Tuttu bändi ja tutut biisit, ei siinä ole mitään pelottavaa.
Annoin hänelle aikaa, en millään tavalla halunnut hoputtaa. Eihän tällaisia asioita hetkessä päätetä. Pitkän tauon jälkeen kynnys astua yleisön eteen on korkea ja pelottava kenelle tahansa. Ja Carola oli aivan neuroottisen pelokas. Yksi syy Carolan kestopelkoon oli varmasti se, että hän oli joutunut laulamaan sellaisten orkestereiden säestyksellä, joilla ei ollut riittävää ammattitaitoa. Ramppikuumeesta kärsivä Carola sai siitä suoranaisen esiintymiskammon. Luulen että se vaikutti osin myös siihen, että hän lopetti koko laulamisen ja siirtyi muulle alalle.
Nyt oli siis entistä tärkeämpää luoda hänelle turvallinen ilmapiiri. Olimme tunteneet toisemme aina. 1960-luvulta lähtien teimme yhdessä kymmeniä levyjä ja ravintolaesityksiä. Vuosien kuluessa meistä tuli niin läheiset ystävät, että hän nimitteli minua usein ”pikkuveljekseen”. Soittelimme lähes päivittäin, ja jos ei muuta asiaa ollut, ilahdutimme toisiamme kertomalla jonkun uuden vitsin. Kun sai toisen nauramaan oikein sydämen pohjasta, oli päivä pelastettu. Jos entiset jutut loppuivat, keksittiin lisää. Muusikoissa oli monia legendaarisia jutunkertojia ja heitä tietenkin siteerattiin, kuten saksofonisti Seppo Reino Juhani Rannikkoa (s. 6.4.1928 Tampere ja k. 25.11.2000 Tampere). Hänen juttunsa olivat pikemminkin nerokkaita ajatelmia kuin varsinaisia vitsejä: ’Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista – se on myös suklaata ja alkoholia’, oli yksi Seppo Rannikon kuolemattomista päivän mietelauseista, joka jaksoi huvittaa Carolaa yhä uudelleen. Samoin hänen ikimuistettava juontonsa: ’Ken ei tunne nime Ornette Coleman, hänen pitää korni oleman.’ Tai: ’Mun päässäni se on minivoque, mutta vaimollani manivoque.’
Se oli hänen itseironinen lausahduksensa silloin kun hän kävi hakemassa apua hiusongelmiinsa aina Amerikasta asti. Seppo oli pitkään kärsinyt kaljuuntumisesta. Hiustensiirtoja tehtiin siihen aikaan vain ulkomailla, kotimaassa ongelmaa hoidettiin kampaamalla harvat haivenet epätoivon vimmalla pitkin kaljua. Koska toimenpide oli kallis ja matkakin maksoi, hän joutui lainaamaan rahaa vaimoltaan.”
Kun Levytuottajien toimitusjohtaja Vexi Salmi tarjosi Carolalle äänilevyn tekoa ja pyysi Carolaa poimimaan levylleen mieleisiään lauluja, Carola oli täysin tietoinen mitä hän halusi levyttää. Hän piti omien sanojensa mukaan ”pehmeästä ja pyöreästä” musiikista, vaikka ei aina osannut tarkemmin selittää, mitä se piti sisällään. Se musiikki saattoi olla bluesia, jazzia, soulia, sambaa tai bossanovaa. Carola soitti muusikkoystävälleen Matti Koskialalle, jolle Brasilia oli melkein kuin toinen kotimaa. Matti Koskiala kertoi näin:
”Olin iloisestyi yllättynyt, kun kuulin Carolan äänen pitkästä aikaa. Hän vaikutti niin innostuneelta ja energiseltä. Olimme tutustuneet jo 1960-luvulla, jolloin asuimme Eirassa korttelin päässä toisistamme. Meillä oli Heikki Sarmannon kanssa poikamiesboksi Huvilakadulla, Carola taas asui ystävättäriensä kanssa Puistokadulla. Meitä kaikkia yhdisti sammumaton rakkaus jazziin. Kaikkien aikojen ensimmäisessä Porin Jazzissa olimme esiintymässä heinäkuussa 1966. Silloin se oli vielä pieni, talkoovoimin järjestetty tapahtuma, johon vain todelliset asianharrastajat ottivat osaa. Olimme iloisen yllättyneitä kun heti ensimmäisenä päivänä, lauantaina 16.7., lippuja myytiin jopa 650 kappaletta. Kävijöitä riitti viitisensataa vielä sunnuntainkin konsertteihin.
Monille suomalaismuusikoille oli kova haaste saada kokeilla taitojamme ulkomaisten muusikoiden kanssa. Se että se oli mahdollista suvisessa Suomessa, Kirjurinluodon luonnonkauniissa ympäristössä, oli suuri ihme. Ensimmäiset ulkomaiset vieraat olivat George Russell, Jiggs Wiggham ja siitä asti joka ikinen kesä Porissa vieraillut Ted Curson. Minä soitin Heikki Sarmannon triossa. Carola lauloi Matti Konttisen trion säestyksellä, jossa pianisti Konttisen lisäksi bassoa soitti Jorma Katrama ja rumpuja Reiska Laine. Muita suomalaisorkestereita olivat Esa Pethmanin kvartetti, Pentti Hietasen septetti, Pori-kvartetti ja Pia Skaar, Juhani Vilkkin (s. 1941) Sextet sekä Henrik Otto Donner (s. 16.11.1939 Tampere ja k. 26.6.2013 Pietarsaari) Treatment.
Huvilakadulla asuessamme vietimme pitkiä iltoja levysoittimen äärellä ja kuuntelimme valtavat määrät levyjä. Se oli ainoa tapa oppia soittamaan. Carola toi omia levyjä mukanaan. Hänen erityissuosikkinsa tuohon aikaan Billie Holidayn, Ella Jane Fizgeraldin (s. 25.4.1917 Newport News, Virginia ja k. 15.6.1996 Beverly Hills) ja Sarah Lois Vaughanin (s. 27.3.1924 ja k. 3.4.1990) ohella oli Abbey Lincoln (Anna Marie Wooldridge, s. 6.8.1930 ja k. 14.8.2010). Muusikoista rakkaimpia oli Edward Kennedy "Duke" Ellington (s. 29.4.1899 Washington DC ja k. 25.4.1974 New York) ja hänen kappaleistaan erityisesti Sophisticated Lady, Mood Indigo ja Don’t Get Around Much Anymore. Carola piti myös brasilialaisen Antonio Carlos de Almeida Jobimin (S. 25.1.1927 ja k. 8.12.1994) säveltämän Mustan Orfeuksen (Orfeo Negro) kappaleista.
Sanat hän poimi suoraan levyltä ja opetteli ne ulkoa. Ihailin hänen taitoaan omaksua teksti parilla kuuntelukerralla, se tuntui käsittämättömältä. Kun Carola ja Aarno Raninen istuivat parikymmentä vuotta myöhemmin kotini sohvalla siemaillen brasilialaista kahvia ja kuunnellen pinoittain levyjä, tuntui samalta kuin joskus 60-luvulla. Me ikään kuin jatkoimme siitä minin silloin jäimme. Olin juuri tullut Rion karnevaaleilta, ja minulla oli paljon uutta musiikkia mukanani.
- Se on tämä, huudahti Carola ja ponnahti pystyyn kuultuaan Benito di Paulon sävellyksen Maria Baiana Maria. - Tämän mä haluan levyttää. Tämä on just sellainen kun mä ajattelin. Mistä sä Gubbe tiesit, että tää sopii mulle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti