Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth
Suomessa oli 1900-luvun alussa useita joukkoliikkeitä, joiden tarkoitus oli kohentaa kansamme hyvinvointia. Sellaisia olivat mm. raittiusliike, nuorisoliike, osuustoiminta, kansanopistot ja työväenliike. Niillä koetettiin parantaa kansalaisten taloudellisia, terveydellisiä ja sivistyksellisiä olosuhteita. Näiden liikkeiden toimihenkilöt kiersivät ahkerasti Suomea kansan parissa pitämässä luentoja joskus hyvinkin isoille yleisömäärille. Tämä kertomus jakaa huomiota yhdelle tällaiselle miehelle, jonka muisto ehdottomasti kannattaa siirtää myös nykypolvien tietoisuuteen.
Tämä kertomus kertoo miehestä, joka huolehti elämänsä aikana paljon varsinkin mielisairaiden, alkoholistien, epileptikkojen ja rikollisten elämästä; toisin sanoen hän hoiti varsinkin sellaisia ihmisiä, joita monien mielestä aikanaan ei olisi välttämättä edes tarvinnut hoitaa ihmisinä. Tämä mies on Ernst Hjalmar Ehrnrooth (s. 10.7.1871 Nastola ja k. 7.6.1950 Helsinki). Ernst Ehrnroothin isä oli juristi ja valtiopäivämies Carl Albert Ehrnrooth (s. 25.11.1831 Nastola ja k. 19.7.1873 Helsinki). Ernstin äiti oli Lovisa Fredrika Adelaide Ehrnrooth (o.s. De Geer till Tervik) s. 1.11.1944 Tervik, Pernaja ja k. 29.8.1927 Helsinki). Ernst tuli uransa aikana tunnetuksi erityisesti oikeuslääketieteen professorina, psykiatrina, kieltolain vannoutuneena vastustajana, murhaoikeudenkäyntien vakiotodistajana ja polttohautauksen uranuurtajana. Hän jaksoi oman työnsä ohella antaa huomiota monille yhdistyksille sekä terveysalan yrityksille, jotka edistivät terveysasioita.
Mitenkään tavanomainen Ernst Ehrnroothin uravalinta ei todellakaan ollut suvussa, jonka miespuoliset jäsenet hyvin usein päätyivät sotilasuralle; näin oli ollut Ehrnroothien kanssa aina 1600-luvulta lähtien. Sotilasura oli kuitenkin menettänyt ainakin osan hohdostaan, sillä 1800-luvun autonomisessa Suomessa oli Venäjä lakkauttanut ruotuväen. Siksi useat aatelisetkin valitsivat tuolloin itselleen uusista vapaista ammateista työsarkaa, joka vaati mm. lääke-, oikeus- tai insinööritieteiden koulutuksia.
Mahdollisena esikuvana nuorella Ernst Ehrnroothilla ammattia valittaessa on varmaankin lähipiirissä toiminut eräs henkilö. Isä, Carl Albert Ehrnrooth poistui kuoleman kautta kaksivuotiaan Ernstin elämästä ja äiti Louisa meni naimisiin luultavammin perheen kotiopettajana toimineen Konrad ”Konni” Viktor Zilliacuksen (s. 18.12.1855 Ruokolahti ja k. 19.6.1924 Helsinki) kanssa viiden vuoden päästä. Ernstin uuden isäpuolen veli oli tunnettu lääkäri, Henrik Johan Wilhelm Zilliacus (s. 18.6.1857 Helsinki ja k. 10.7.1919 Helsinki), joka toimi myös sairaalanjohtajana. Zilliacuksen vanhemmat olivat senaattori ja valtiopäivämies Henrik Wilhelm Johan Zilliacus (s. 24.6.1823 Pyhäjärvi Vpl ja k. 2.8.1887 Ruokolahti) sekä Ida Charlotta Söderhjelm (s. 18.7.1829 Wunnukkala, Valkjärvi ja k. 1893). Henrik Johan Wilhelm Zilliacus pääsi ylioppilaaksi vuonna 1874 Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1878, filosofian maisteriksi vuonna 1882, lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1880, lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1885 ja lääketieteen tohtoriksi vuonna 1907. Hän erikoistui ensimmäisenä Suomessa nenä-, kurkku- ja korvatauteihin.
Zilliacus toimi Helsingin yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin dosenttina vuodesta 1907 ja oli alan suomalaisia uranuurtajia sekä tieteelliseltä että käytännölliseltä kannalta. Hän oli perustamassa Eiran yksityissairaalaa Helsingin Ullanlinnaan vuonna 1905 ja toimi myös tämän sairaalan johtajana vuoteen 1917 saakka. Sairaala nimettiin tukholmalaisen Eira-nimisen sairaalan mukaan, joka taas oli saanut nimensä islantilaisessa Edda-runoissa esiintyvältä lääkintätaidon jumalattarelta, Eiriltä. Viereinen Eiran kaupunginosa on nimetty sairaalan mukaan. Hän oli Helsingin edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä vuosina 1905-1906 ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1910 lähtien. Routavuosien aikana hän oli kagaalin eli venäläistoimia vastustaneen vastarintajärjestön johtokunnassa ja kuului passiivisen vastarinnan johtajiin. Zilliacus oli mukana jääkäriliikkeen toiminnassa jo syksystä 1914 alkaen ja tuki jääkäriliikettä rahoittamalla sitä. Zilliacus vastasi samoin itsenäisyysliikkeen raha-asioiden hoitamisesta. Zilliacus oli avioliitossa vuodesta 1889 Gertrud Charlotta Lönnbladin (1864-1948) kanssa.
Ernst Ehrnrooth oli varmasti myös tietoinen toiseen Ehrnroothin sukuhaaraan kuuluneesta Maria Ehrnroothista (1849-1931), joka oli Zürichissä Sveitsissä opiskellut lääketiedettä 1880-luvulla. Maria Ehrnrooth oli ensimmäinen suomalainen naissilmälääkäri ja järjestyksessä toinen naislääkäri Suomessa, vaikka varsinaisen elämäntyönsä hän teki Pietarissa. Varmasti nämä sukulaiset olivat omalla tavallaan innostamassa nuorta Ernstiä lääkäriopintoihin, jotka hän sitten aloittikin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa vuonna 1890.
Lääketieteen opintoihin kuuluivat pakolliset ruumiinavaukset jo tuolloin. Näissä asioissa Ernst Ehrnroothia ohjasi patologisen anatomian ja valtiolääketieteen professori Ernst Alexander Homén (s. 14.9.1851 Pieksämäki ja k. 12.12.1926 Helsinki). Ernst Homénin isä oli Pieksämäen kirkkoherra, Johan Fredrik Larsson Homén (s. 16.11.1797 Hartola ja k. 7.1.1862 Pieksämäki) ja äiti Gustava Elisabeth Perander (s. 29.7.1815 Liperi ja k. 29.12.1877 Helsinki). Ernst Homén kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1869 ja jatkoi opintojaan patologiksi, mutta kiinnostui jo varhaisessa vaiheessa neuropatologiasta. Tutkimustyöstä hän innostui jo opiskeluaikanaan, jolloin oli lääkäri ja kirurgi Jakob August Estlanderin (s. 24.12.1831 Lapväärtti ja k. 4.3.1881 Messina, Sisilia, Italia) ja lääkäri, professori ja arkkiatri Otto Edvard August Hjeltin (s. 18.4.1823 Turku ja k. 13.6.1913 Helsinki) oppilaana. Elettiin aikaa, jolloin antibiootteja ei vielä tunnettu; Ernst Homén tutki uutta leikkausmenetelmää, jonka avulla voitiin tehdä keuhkoleikkaus, jolla keuhkojen märkäpesäkkeet eivät päässeet leviämään.
Ernst Homén sai väitöskirjansa valmiiksi vuonna 1879; hän oli tuolloin vielä kandidaatti, mutta hänen väitöstään arvostettiin niin arvokkaana, että hänet nimitettiin kirurgisen patologian dosentiksi, vaikka tohtorinarvoa ei ollut myönnetty. Hän tahtoi jatkaa opintojaan, mutta se onnistui vain ulkomailla. Hän matkusti ensin Saksan Leipzigiin opiskelemaan kokeellista patologiaa ja siirtyi sieltä Berliiniin. Berliinissä Homén innostui tutkimaan bakteeritulehdusten tekemiä muutoksia keskushermostoon, mistä tulikin hänen loppuikäinen kiinnostuksen kohde. Tähän asiaan hän syventyi tarkemmin vielä Pariisissa ranskalaisen, merkittävän neurologin, Jean-Martin Charcot’n johdolla vuosina 1882-1883 ja 1886. Ernst Homén tutustui Pariisissa myös taidemaalari Albert Gustaf Aristides Edelfeltiin (s. 21.7.1854 Porvoo ja k. 18.8.1905 Porvoo).
Ernst Homén nimitettiin vuonna 1886 Helsingin yliopiston patologisen anatomian professoriksi. Hän muutti patologian laitoksen yhteydessä toimineen vuodeosaston erityisesti neurologisille potilaille tarkoitetuksi tutkimus- ja hoitoyksiköksi. Neurologisia potilaita oli aikaisemmin hoidettu sisätautien ja psykiatrian poliklinikoilla. Homén oli kiinnostunut myös yhteiskunnallisista asioista. Hänet valittiin vuonna 1890 perustetun henkivakuutusyhtiö Suomen ylilääkäriksi. Hän oli samoin perustamassa ensimmäistä lapsien tuberkuloosiparantolaa Tenholaan vuonna 1901. Hän kannusti lääketieteellisen tiedekunnan opettajia pitämään luentonsa suomeksi ja hänen johdollaan pidettiin ensimmäinen suomenkielinen lääketieteen tohtorinväitös. Kun hän jäi eläkkeelle vuonna 1917, hänelle myönnettiin yhteiskunnallisista ansioista valtioneuvoksen arvonimi. Opettajana ja luennoitsijana hän oli pidetty ja innostava. Avioliittoon Homén meni vuonna 1896 Magda Olga Adele von Buxhoeveden (s. 25.12.1871 Märjamaa, Viro ja k. 1951) kanssa ja avioliitosta syntyi kaksi poikaa.
Ernst Ehrnrooth innostui opettajansa ohjauksessa patologiasta ja hänen täytyi myös perehtyä siksi hygieniaan ja psykologiaan. Laaja-alainen opinto-ohjelma takasi sen, että hän pystyi perehtymään moniin häntä itseään kiinnostaviin tieteisiin. Aivan erityisesti hänen mielenkiintonsa kohteena oli ihmismielen salat. Tähän häntä oli edesauttamassa omat henkilökohtaiset kokemukset. Opintojen aloittamisen kanssa samana vuonna hänen isoveljensä, Carl Robert päätti päivänsä oman käden kautta onnettoman rakkauden takia. Myös isän veli, Magnus Ehrnrooth kärsi apeamielisyydestä. Murheen ja auttamisenhalun ohella myös mahdollinen pelko mielisairauksien perinnöllisyydestä saattoi olla ohjaamassa hänen opintojaan.
Ernst Ehrnrooth lähti opintomatkoille Ranskaan, Saksaan ja Itävaltaan. Hän tutustui hysteriaan ja hypnoosia tutkineen Jean-Martin Charcot’n teeseihin Ranskassa. Charcot oli jo ennättänyt kuolla, mutta Ehrnrooth saattoi tavata Sigmund Schlomo Freudin (s. 6.5.1856 Freiberg ja k. 23.9.1939 Lontoo), joka työskenteli Crarcot’n avustajana. Sigmund Freud ei ollut vielä päässyt kansainväliseen maineeseen maailmankuuluna psykoanalyytikkona, mutta hän oli jo arvostettu hysteria- ja unitutkimuksillaan. Ernst katsoi vielä paljon myöhemminkin, että Charcot’n ja Freudin vaikutus oli todella valtaisa hänen tieteelliseen ajatteluunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti