Rautateistä faktaa ja fiktiota (5. osa)
Snellman kertasi vaatimuksensa vuosi myöhemmin maalis-toukokuussa 1863 ja tällä kerralla hän oli kirjauksissaan vielä perusteellisempi. Snellman oli tyystin tympääntynyt kevein perustein laadittuihin vapaamielisiin suunnitelmiin rautateiden jatkamisesta. Hänen mielestään jokaisen todella vapaamielisen henkilön täytyisi osoittaa vapaamielisyytensä historian kunnioituksella. Kansakunnan rakentamista ei millään tavalla auta, että arvostellaan äänekkäästi, kuinka tämä kansa ei ole ymmärtänyt vuosisatojen vieriessä omaa parastaan. Snellman pyrki tekemään täysin selväksi, että sitkeä uskomus metsistä valtion rikkauden lähteenä oli väärä. Tämän vuoksi rautateiden rakentamista ei voinut turvata metsätuotteiden viennin varaan. Toisaalta rahtikuljetukset eivät myöskään estäneet puukuljetusten järjestämistä. Kirjoituksensa päätteeksi Snellman toisti jälleen ajatuksensa valtion järjestämästä liikenteestä, joka meni näin: ”Valtionhallitusten harjoittama toiminta olevien olojen vallitessa ei ole ainoastaan viisasta, vaan yleisen sivistyksen ja vaurauden nopean lisääntymisen kannalta välttämätöntäkin.”
Fiktio-osio rautatiestä tulee esille Juhani Ahon (alkujaan Johannes Brofeldt, s. 11.9.1861 Lapinlahti ja k. 8.8.1921 Helsinki) vuonna 1884 ilmestyneessä esikoisromaanissa. Juhani Ahon esikoisromaani kuvaa korvessa elävän pariskunnan hiljaiseloa ja heidän kiehtovia yrityksiä kuvitella rautatien olemusta kuulopuheiden perusteella. Suomalaisen kirjallisuuden klassikkoteoksiin kuuluvasta Rautatiestä on otettu jo useita kymmeniä painoksia ja teosta on kutsuttu kirjailija Juhani Ahon ensimmäiseksi ”taiteelliseksi täysosumaksi”. Vuonna 1892 ilmestyi teoksesta taidemaalari Erik (Eero) Nikolai Järnefeltin (s. 8.11.1863 Viipuri ja k. 15.11.1937 Helsinki) kuvittama värillinen laitos. Ahon romaanin pohjalta näyttelijä ja ohjaaja Kari Juhani Franck (s. 22.5.1940 Helsinki) ohjasi vuonna 1973 televisiolle elokuvan, jonka pääosissa näyttelevät Leo Paavali Jokela (s. 24.1.1927 Hausjärvi ja k. 11.5.1975 Helsinki) ja Raili Anja Anneli Pohjola-Sirén (o.s. Pohjola, s. 14.3.1931 Loimaa). Aiheesta löytyy myös useita näyttämösovituksia.
Ahon Rautatien keskeisiä elementtejä ovat maaseudun pieneläjien omat kuvitelmat rautatiestä sekä syrjäseutujen ja vauraiden rintamaiden erot ”herrojen” ja ”kansanihmisten” välillä ja sen aiheuttama sosiaalinen kuilu. Merkittävässä osassa romaanissa on jälleen kerran alkoholin käyttö turmiollisen tapahtumaketjun alkuunpanijana. Romaani alkaa talvisen luonnon kuvauksella. ”Pakkanen paukkuu nurkissa, räiskää pitkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaihin.” Harakka ihmettelee ihmisten touhuja maan kamaralla. Rovasti kertoo Matille rautatiestä, joka kulkee ”aivan lähitse Lapinlahden kirkon” ja jolla ennättää vaikka Ranskaan viidessä päivässä. Rovasti yrittää selittää rautatien ja höyryvoimalla kulkevan junan toimintaperiaatetta syvällä korvessa Liisansa kanssa asuvalle miehelle. Matti tietää ”höyryvenheen”, sellaisen kuin Suomela, jonka pohjalta hän päättelee lokomotiivin eli veturin jonkinlaiseksi pyörien päälle nostetuksi höyryveneeksi.
Matti empii jonkin aikaa kotona, millä keinoin kertoa kuulemastaan Liisalle. Ensin vaimo ei ota miehensä juttuja todesta, mutta kun Matti kertoo, että rovasti ja ruustinnakin olivat puhuneet rautatiestä ka ”käyneet sitä uutten uhkain katsomassa”, hän alkaa pikku hiljaa uskoa miehensä kertomusta. Matin ja Liisan kuvittelussa rautatie muodostuu rautapellillä päällystetyksi tieksi. Talven kuluessa Matti alkaa kuitenkin epäillä moisen rautatien olemassaoloa. Kun Liisa palaa vierailulta ruustinnan luota, hän puolestaan kertoo miehelleen Matille, mitä vierailulla kuuli rautatiestä. Pariskunnan välille syntyy aiheesta riita; ovatko rovasti ja ruustinna sittenkään kertoneet totta? Riidan jälkeen Matti ja Liisa vaikenevat koko aiheesta lopputalveksi.
Kelirikkoa keväällä elettäessä rautatie nousee jälleen pariskunnalla puheeksi. Matti ja Liisa päättävät lähteä ”Juhannus-lauvantaina! Lapinlahden kirkolle kuulemaan pappia, jolla Liisan mukaan on ”paremmat lahjat” kuin oman pitäjän papeilla. Pariskunta taittaa matkan Lapinlahdelle jalan. He sattuvat törmäämään mm. pappilan herrasväkeen, jolle he kertovat olevansa menossa sukulaisia tapaamaan. Oman pitäjän papille ei oikein kehtaa sanoa, että on menossa Lapinlahden ”parempilahjaista” pappia kuulemaan. Sitäkään ei voi oikein myöntää, että on menossa katsomaan rautatietä, vaikka se matkan tosiasiallinen syy onkin. ”Menkää nyt vaan rautatietä katsomaan”, ruustinna kuitenkin innostaa.
Matti ja Liisa saapuvat sunnuntaina Lapinlahden kirkonkylään. ”Matti kappaleen edellä, Liisa kokien perästä tulla”. Pariskunta tapaa kirkonkylän miehiä ja ihastelee komeaa asemarakennusta. Liisa ei oikein tiedä, kuinka moista isolasista ja lasiovista taloa pitäisi lähestyä. Suurin yllätys on itse rautatie. ”Kaksi kapeata rautakaistaletta… ja pölkkyjä poikkitelaisin… vieri-vieressä… yhtä suoraa silmän kantamattomaan…” Matti ja Liisa päättävät kokeilla junalla matkustamista. Markalla he pääsevät seuraavalle asemalle, ja sieltä sitten kävellen takaisin. Junamatkan kuluessa alkujännitys väistyy ja pariskunta alkaa kiinnittää huomiota myös kanssamatkustajiin. ”Ei sille häikeälle näy paraskaan juoksija piisaavan”, Matti tuumailee junan vauhdista. Pian mies innostuu juomaan viinaa erään matkustajan kanssa. Ja Liisan varoitukset kaikuvat kuuroille korville! Kun pullon hengetär saa vallan, pariskunta ajaa ohi sen aseman, johon asti matka oli maksettu.
Juopunut Matti talutetaan ulos junasta. Paluumatka sujuu kävellen radan viertä. Matin ja Liisan välille syntyy sanakopua ja lisäksi alkaa sataa. Pariskunta tulee siihen johtopäätökseen, ettei sellaista ihmettä enää tulekaan, jota he varta vasten lähtisivät katsomaan. Ja harakka räkättää seuratessaan kulkijoiden taivallusta sateen pieksemällä maantiellä. ”Ei ne meitä varten ole semmoiset… ei sekään rautatie…”, Matti ja Liisa tuumivat kotiin päästyään. Lopulta kumpaisenkin mieliala kohenee ja sade väistyy ”aamun kuluessa yhä korkeammalle”.
Pienoisromaani, Rautatie valmistui keväällä ja kesällä 1884 ja teos painettiin saman vuoden joulukuussa. Ahon vanhemmat olivat rovasti Henrik Gustaf Theodor Brofeldt (s. 14.3.1837 Jaakkima ja k. 4.2.1914 Iisalmi) ja Karolina Fredrika Emelie Snellman (s. 11.9.1836 Rantsila ja k. 21.3.1899 Pappila, Iisalmi), joilla oli kaikkiaan kymmenen lasta; Juhani oli heistä vanhin. Isä otti osaa 1800-luvun herännäisyyteen, mutta hän siirtyi myöhemmin beckiläiseen teologiaan. Äiti pysyi herännäisenä kuolemaansa asti. Juhani Ahon herännäismyönteiseen suhtautumiseen saattoi hyvinkin vaikuttaa vanhempien uskonnollinen tausta. Ahon isä palveli Iisalmen emäseurakuntaa pappina 55 vuoden ajan ja sai rovastin arvonimen. Perhe asui Iisalmen Koljonvirralla Mansikkaniemen pikkupappilassa. Juhani Aho kävi Kuopion lyseota vuodesta 1872 ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1880. Tämän jälkeen hän opiskeli suomen kieltä, historiaa ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.
Juhani Aho kirjoitti useita romaaneja ja novelleja, joita hän kutsui lastuiksi. Vuonna 1884 hän jättäytyi yliopistosta kirjailijaksi ja vapaaksi toimittajaksi. Aho teki työtä useissa lehdissä ja oli mukana perustamassa Päivälehteä, jonka seuraajaa, Helsingin Sanomia, hän avusti kuolemaansa asti. Ensimmäiset hänen novellinsa julkaistiin vuonna 1883. Kirjailija Ahon myöhäiskauden huomattavimmasta teoksesta, Juha, on tehty kaksi oopperaa ja neljä elokuvaa. Tunnetuin Ahon novelleista eli lastuista lienee, Siihen aikaan kun isä lampun osti. Vuosina 1891-1921 Ahon lastuja ilmestyi kahdeksan kokoelmaa.
Juhani Aho suomensi kaunokirjallisuutta, varsinkin pohjoismaista, mutta myös ranskalaista. Hän osallistui vuosina 1906-1920 raamatunkäännöskomitean työhön. Monet Ahon teoksista ovat kansankuvausta, mutta hän kirjoitti sen lisäksi myös sivistyneistöstä. Parhaimmillaan Aho oli juuri lyhyessä proosassa. Hän oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka oikeasti myös eli kirjoittamisella. Hän oli aikanaan eräänlainen kansalliskirjailija, minkä vuoksi hän joutui kirjoittamaan liian paljon ja osallistumaan erilaisiin julkisiin tehtäviin, mikä hajotti hänen voimiaan kovin. Aho oli aikansa tunnetuimpia suomalaiskirjailijoita Euroopassa, sillä hänen kirjojaan käännettiin eri kielille nopeasti; jo 1890-luvulla hänen kirjojaan käännettiin kymmenelle eri kielelle. Vanhemmiten hän haaveili kansainvälisyydestä ja Nobelin palkinnosta. Hän oli myös useita kertoja nominanttina Nobelin palkinnolle.
Juhani Ahon kirjallisuuteen vaikuttivat hänen kotiolonsa. Hän oli naimisissa taiteilija Vendla ”Venny” Irene Soldan-Brofeldtin (o.s. Soldan, s. 2.11.1863 Helsinki ja k. 10.10.1945 Helsinki) kanssa, mutta hän rakasti myös Mathilda ”Tilly” Soldania (1873-1931), vaimonsa sisarta. Kaikki kolme asuivat samassa pihapiirissä ja Juhani Aholla oli lapsia molempien siskosten kanssa. Juhani Aho sairastui kurkkumätään ja kuolemaa joudutti jo aikaisemmin todettu sydämen laajentuma. Siunaustilaisuus järjestettiin Helsingin Diakonissalaitoksen kappelissa 12.8.1921. Suomen valtio kustansi Ahon hautajaisista aiheutuneet kustannukset. Hautajaisista tuli kansallinen surujuhla. Juhani Aho on haudattu Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkon hautausmaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti