Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth (5. osa)
Vaikka vastustus mielisairaiden avohoidon järjestämiseen oli kovaa, jaksoi professori Ernst Ehrnrooth taistella tyylimyllyjä vastaan asiassaan. Professori Ehrnrooth sai nimityksen Sielunterveysyhdistyksen toimikuntaan, jossa suunniteltiin ”sielullisesti sairaiden huoltotoimistoa”. Huoltotoimisto olisi mielisairaalasta palaaville potilaillsekä kotihoidossa oleville potilaille palvelupiste. Asiat etenivät sen verran suotuisasti, että Helsingin Hakaniemessä tällainen toimisto aukesi vuonna 1927 ja toimisto osoittautui heti hyvin tarpeelliseksi. Toimiston ensimmäisen viiden kuukauden aikana se palveli noin sataa mielenterveyspotilasta. Sangen pian myös Helsingin kaupunginvaltuutetutkin tunnustivat tämän toiminnan tarpeellisuuden. Siten toimisto otettiin seuraavana kesänä jo Helsingin kaupungin haltuun.
Sielunterveysseura ja sen myötä professori Ernst Ehrnrooth eivät joutaneet jäädä tuleen makaamaan; seuraavaksi tavoitteeksi yhdistys otti hoitokodin perustamisen ”väsyneille hermosairaille”. Vuonna 1928 tämä hoitokoti perustettiinkin Kirkkonummelle, Veikkolaan. Samana vuonna Sielunterveysseura alkoi julkaista omaa lehteään. Sielunterveysseura onnistui keräämään rahat samoin kahteen keskuskotiin, joista naisille tarkoitettu keskuskoti avattiin vuonna 1929 Leppävaaraan ja miehille tatkoitettu keskuskoti vuonna 1931 Kiloon. Mielenterveyspotilaat sijoittuivat näiden keskuskotien läheisille maatiloille ja näiden keskuskotien henkilökunta valvoi, kuinka potilaiden hoidot toteutuivat. Vaikka Ehrnroothin ja muiden mielinterveyslääkäreiden tavoitteet avohoidon aikaansaamiseksi olivat aikaan edellä, uusia hoitokäytäntöjä alettiin käytännössä laajemmin toteuttaa vasta psyykelääkkeiden yleistyessä 1960- ja 1970-luvuilla.
Professori Ernst Ehrnrooth joutui työnsä välityksellä tekemisiin suomalaisten juomatapojen tai niiden puuttumisen kanssa. Hän avasi obduktiopöydällään säännöllisesti alkoholiin kuolleiden vainajien ruumiita ja Kivelän mielisairaalassa hän joutui alinomaan tekemisiin alkoholistien kanssa, koska alkoholismiin suhtauduttiin henkisenä ongelmana. 1900-luvun alussa lääkärit saivat uutta pohdittavaa alkoholin suhteen, kun kemian teollisuuden nousun myötä markkinoille ilmestyi denaturoitu väkiviina. Denaturoinnilla tarkoitetaan yleensä kaupallisen etanolin eli spriin tekemistä juomakelvottomaksi lisäämällä siihen aineita, jotka tekevät sen pahanmakuiseksi, pahanhajuiseksi sekä pahoinvointia aiheuttavaksi myrkyksi. Denaturoinnin tarkoituksena on estää alkoholin nauttiminen. Jotkut ihmiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että denaturoitu alkoholi sopi juotavaksi. Tämän vuoksi ihmisiä myös kuoli varomattomuuttaan. Ernst Ehrnrooth alkoi luennoida lääkärikollegoilleen denaturoidun spriin vaaroista. Samalla hän vaati Lääkäriliiton kanssa viranomaisia merkkaamaan pullot myrkkymerkeillä. Vetoomus valui hukkaan eikä tuottanut haluttua tulosta. Kesti kymmenisen vuotta ennen kuin kieltolaki toi mukanaan myrkkymerkinnät pakollisiksi pulloihin.
Ensimmäisen maailmansodan aikana viranomaiset rajoittivat alkoholin saantia hyvin voimakkaasti ja tämä johti melkein välittömästi viranomaiset riitoihin lääkärikunnan kanssa. Viranomaiset olivat sitä mieltä, että lääkärit kirjoittivat liian hövelisti spriireseptejä. Lääkärit taas pitivät kirjoittamiaan reseptejä todella tarpeellisina mm. lääkkeeksi influenssaan. Vuosina 1918-1920 riehui Euroopassa pandemia, jota kutsuttiin Espanjantaudiksi. Taudin aiheuttaja selvisi vasta kymmenen vuotta myöhemmin ja tautiin ei siten ollut mitään varsinaista lääkettä edes olemassa tuolloin.
Lääkärit kyllä myönsivät, että mahdollisesti jotkut yksittäiset lääkärit saattoivat joskus kirjoittaa aiheettomia reseptejä, mutta siitä ei voinut syyllistää koko lääkärikuntaa heidän mielestään. Lääkärit loukkaantuivat tällaisesta viranomaisten yksipuolisesta rajoittamisesta, joka kavensi samalla heidän toimivapauksiaan. Professori Ernst Ehrnrooth oli lääkärikunnan äänekkäimpiä rajoitusten vastustajia ja lääkäreiden oikeuksien puolustajia. Vuonna 1919, kun kieltolaki tuli voimaan, täyttyi myös Ernst Ehrnroothin mitta.
Lääkärit hyvin yleisesti katsoivat, että kieltolaki puuttui röyhkeästi yksilönvapauksiin. Ylilääkäri Ernst Ehrnroothin mielestä lisäksi kieltolaki oli pahasti ristiriidassa oman suvun vaalimien perinteiden kanssa. Maineikkaalla kenraaliluutnantti Casimir Ehrnroothilla, Ernst Ehrnroothin isän veljellä, oli tapana ohjata sukulaisiaan: ”Muistakaa antaa lapsille lasi punaviiniä. Elleivät he opi juomaan viiniä nuorina, niin heistä tulee juoppoja, kun he ovat vanhoja.” Unohtaa ei myöskään sovi, että Ernst Ehrnroothin isä perusti aikoinaan hyvin tuottavia viinatehtaita, jotka myöhemmin siirtyivät Georg-veljen johtoon.
Kieltolain vastustajia oli muitakin. Varsinkin ruotsinkielisessä sivistyneistössä oli paljon kieltolain vastustajia. Kemian professori Adolf Ossian Aschan (s. 16.5.1860 Helsinki ja k. 25.2.1939 Helsinki) oli perustamassa Täyskiellottoman kansanraittiuden edistämisliittoa (TKE) vuonna 1919 ja hän tuli myös liiton puheenjohtajaksi. Ossian Aschan kirjoitti vuonna 1877 ylioppilaaksi, valmistui diplomi-insinööriksi ja filosofian kandidaatiksi vuonna 1881 ja filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi vuonna 1884. Vuosina 1886-1896 hän oli Helsingin yliopiston dosentti, kemian apulainen vuosian 1896-1908 ja professori vuosina 1908-1927. Hän toimi vuosina 1907-1908 Berliinissä saksalaisen Chemisch Fabrik auf Actien-yhtymän tieteellisen laboratorion johtajana. Aschan tutki orgaanisessa kemiassa erityisesti alisyklisiä yhdisteitä ja selvitti niiden rakenteita, reaktioita ja stereokemiallista luonnetta. Hänen aloitteestaan perustettiin Teollisuuden keskuslaboratorio. Ossian Aschan toimi Turun läänin eteläisen vaalipiirin kansanedustajana 1.3.1910-31.1.1911 ja edusti RKP:tä.
Professori Ernst Ehrnrooth liittyi Täyskiellottoman kansanraittiuden edistämisliiton jäseneksi ja jo seuraavana vuonna hänet valittiin yhdistyksen johtokuntaan. TKE tavoitteli kieltolain kumoamista, mutta ei vastustanut säätelemätöntä viinakauppaa. TKE:n mielestä kieltolaki tulisi korvata miedompien alkoholien suosimiseen ja säännöstelyyn keskittyvällä alkoholipolitiikalla. Kieltolain kannattajilla oli oma Kieltolakiliitto. Sekä TKE että Kieltolakiliitto kävivät julkisuudessa armotonta keskustelua asiasta ja molemmat toimivat myös poliittisina painostusryhminä näkyvästi kieltolain aikana. Kieltolakiliitto sai valtionapua, mutta lain vastustajilta valtionapu evättiin. Kieltolain vastustajat joutuivat siksi hankkimaan rahoituksensa yksityisiltä henkilöiltä ja yritysten antamina lahjoituksina. Merkittävä rahoittaja TKE:n toiminnassa oli Ernst Ehrnroothin veljen, Georg Ehrnroothin johtama Nääs Spritfabrik Oy. Puheenjohtaja Ossian Aschen tahtoi houkutella TKE:n jäseniksi kaikki spriitä raaka-aineena käyttävät yritykset.
Professori Ernst Ehrnrooth kuului TKE:n johtokuntaan melkein koko kieltolain ajan. Ehrnrooth osallistui TKE:n kansainväliseen toimikuntaan ja luennoi kieltolain varjopuolista pohjoismaisten sisaryhdistysten kanssa järjestetyissä kokouksissa. Varsinaisesti Ernst Ehrnrooth tietysti edusti TKE:ssa lääkärien ammattikuntaa ja siten johti alkoholin lääketieteellistä käyttöä ja alkoholismia tutkinutta työvalikuntaa. Vuonna 1928 valmistui professori Ernst Ehrnroothin tutkimus alkoholismista. Tutkimuksessaan hän osoitti, kuinka kieltolain aikana sekä Kivelän että Lapinlahden mielisairaaloihin hoidettavaksi otettujen juoppojen määrä oli kasvanut räjähdysmäisesti. Kieltolakia ennen sairaaloihin tuli alkoholisteja yli sata vuosittain ja kieltolain voimaantultua määrä oli jo yli 600 alkoholistia vuosittain.
Aivan samanlainen kehitys oli nähtävissä Suomen muissakin mielisairaaloissa. Ernst Ehrnrooth painotti, että juopon leimaa ei ollut edes helppo saada: ”Sitä [alkoholisti] ei soviteta henkilöihin, jotka vahingoittamatta itseään, toisia tai yhteiskuntaa, käyttävät alkoholia vaikkapa joka päivä, kunhan se tapahtuu harkitusti. Ei myöskään sellainen pikkutapaus, joka siellä täällä sattuu tilapäisen alkoholimyrkytyksen muodossa oikeuta leimaamaan asianomaista alkoholistiksi.”
Mielisairaaloihin ajautuneet juopuneet edustivat vain kieltolain aiheuttaman ongelman huippua Ernst Ehrnroothin mielipiteen mukaan. TKE ja Ernst Ehrnrooth suosittelivat ongelman ratkaisuksi miedompien alkoholijuomien vapauttamista. Ongelman varsinaiseksi aiheuttajaksi nähtiin juuri sprii, joka ”joutuu kuluttajille miedontamattomana ja nopeasti aiheuttaa nauttijassaan patologisen päihtymyksen saattaen hänet edesvastuuttomaan raivotilaan.” Ernst Ehrnrooth ja TKE tekivät merkittävää työtä yleisen mielipiteen mukkaajina, mutta lopullinen suunnanmuutos tehtiin maamme hallituksessa kuitenkin taloudellisin perustein. TKE oli usein varoittanut kieltolain haittaavan Suomen kauppasuhteita viininvalmistajamaiden kanssa. Ernst Ehrnroothin veli, Georg Ehrnrooth samoin tähdensi tätä samaa asiaa vuonna 1929 julkaisemassaan vihkosessa. Vihdoin maamme hallitus taipui ymmärtämään tätä näkemystä 1930-luvun laman alettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti