lauantai 21. tammikuuta 2023

 

Tampere Filharmonian perjantain 20.1.2023 konserttiin Tampere-talossa saatiin viikon varoitusajalla tuuraamaan kapellimestari Thierry Fischeriä Sveitsissä nykyään kotiaan pitävä kapellimestari, pianisti ja sovittaja Mario Venzago (s. 1.7.1948). Mario Venzago syntyi juutalaiseen italialais-saksalaiseen perheeseen ja hänen pikkuveljestään, Alberto Venzagosta (s. 10.2.1950 Zürich, Sveitsi) tuli valokuvaaja, kuvajournalisti ja elokuvantekijä. Alberto Venzago on tehnyt mm. elokuvan Gergiev – A Certain Madness, joka on dokumentti Mariinski-orkesterin kiertueesta Trans-Siperian rautatiellä vuosina 2010 ja 2011.

Kapellimestari Mario Venzago.

Mario Venzago aloitti pianonsoiton jo viisivuotiaana. Venzago opiskeli Zürichin konservatoriossa ja myöhemmin Zürichin yliopistossa. Sveitsiläisen kapellimestarin ja säveltäjä Erich Schmidin (s. 1.1.1907 ja k. 17.12.2000) ohjauksessa Mario Venzago sai opetusta kapellimestarina toimimiseen. Alkuun hän toimi kuitenkin konserttipianistina ja säestäjänä ja näissä tehtävissä matkusti paljon maailmalla. Sveitsin italiankielisestä radiosta (RTSI) Mario Venzago sai sittemmin pysyvän työpaikan. Kapellimestariopintonsa Mario Venzago suoritti Wienissä itävaltalaisen kapellimestari Hans Swarowskyn (s. 16.9.1899 Budapest ja k. 10.9.1975 Salzburg) johdolla. Luganossa Mario Venzago aloitti varsinaisesti orkesterijohtamisensa.

Venzago toimi vuosian 1978-1986 ensin Winterthurin kaupunginorkesterin kapellimestarina ja sitten sekä Orchestre de la Suisse Romanden että Luzernin teatterin kapellimestareina. Myöhemmin kapellimestari Venzago työskenteli vuoteen 1989 saakka Heidelbergin kaupungin musiikkijohtajana ja Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin ylikapellimestarina. Vuosina 1991-1994 Mario Venzago toimi Grazin oopperan ja Grazin filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Vuosina 1997-2003 Mario Venzago toimi Baselin sinfoniaorkesterin ja Baskimaan kansallisorkesteri San Sebastianin ylikapellimestarina vuosina 1999-2002. Baltimore Music Summer Festivalin taiteellisena johtajana hän toimi vuosina 2000-2003 Pinchas Zukermanin (s. 16.7.1948 Tel Aviv) seuraajana.

Yhdysvalloissa Indianapolisin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina Mario Venzago johti vuosina 2002-2009. Samanaikaisesti hän toimi myös Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 2004-2007 virolaissyntyisen kapellimestari Neeme Järven (s. 7.6.1937) seuraajana. Düsseldorfin sinfoniaorkesterin kapellimestarina hän vietti vuodet 2008-2020. Vuosina 2010-2021 hän toimi Bernin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana; samaan aikaan hän oli myös Tapiola Sinfoniettan taiteellisena kumppanina vuosina 2010-2019.



Kaudella 2022-2023 Mario Venzago johtaa mm. Baltimoren sinfoniaorkesteria, Singaporen sinfoniaorkesteria, Taiwanin filharmonista orkesteria, Kööpenhaminan filharmonista orkesteria, Bernin sinfoniaorkesteria, Deutsche Radio Philharmoniaa, Bochumin sinfoniaorkesteria, Niedersächsisches Staatorchesteria, Schweizer Jugend-Sinfinie-Orchesterin kiertuetta Sveitsissä. Kapellimestari Mario Venzago on johtanut mm. Berliinin filharmonista orkesteria, Leipzigin Gewandhaus-orkesteria, Philadelphian ja Bostonin orkestereita, Lontoon filharmonista orkesteria, Orchestre Philharmonique de Radio Francea, Filharmonica della Scalaa ja NHK:n sinfoniaorkesteria.

Venzago vierailee säännöllisesti kapellimestarina useissa tunnetuissa orkestereissa, kuten Baltimoren sinfoniaorkesterissa, Soulin filharmonisessa orkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Göteborgin sinfoniaorkesterissa, Pietarin filharmonisessa orkesterissa, Konzerthausorchester Berliinissä ja Frankfurter Museumsorchesterissa. Vuosina 1997-2001 ja 2005-2007 Mario Venzago toimi professorina Musikhochschule Mannheimissa. Venzago on sovittanut oman orkesteriversionsa venäläisen säveltäjä Igor Stravinskyn (s. 5.6.1882 ja k. 6.4.1971) baletista, Les Nocesista. Samoin hän julkaisi oman versionsa Leoš Janáčekin klagoliittisesta messusta, joka on kantaatti solisteille, kuorolle, orkesterille ja uruille (1926).

Mario Venzago on työskennellyt mm. Ruth Berghausin, Peter Konwitschnyn, Martha Argerichin, Joshua Bellin, Nelson Freiren, Leila Josefowiczin, Gidon Kremerin, Lang Langin, Robert Levinin, Radu Lupun, Mischa Maiskyn, Anne-Sophie Mutterin, Auréle Nicoletin, Mihail Pletnevin, Gil Shahamin, Jean Louis Steuermanin, Christian Tetzlaffin, Maxim Vengerovin, Thomas Zehetmairin, Krystian Zimermanin, Francisco Araizan, Juliane Bansen, Agnes Baltsan, Ben Heppnerin, Cornelia Kallischin, Yvonne Naefin, Elsbeth Moserin, Lucia Poppin ja Ruth Ziesakin kanssa.

Säveltäjä Anton Bruckner.

Perjantain konsertissa Mario Venzago johti väliajan jälkeen Tampere-talossa säveltäjä Anton Brucknerin (s. 1824 ja k. 1896) Sinfonian nro 5 B-duuri MWV 11, joka valmistui jo vuonna 1876. Säveltäjä teki parin seuraavan vuoden aikana teokseensa korjauksia ja kahdella pianolla sinfonia kantaesitettiin vasta vuonna 1887. Teos oli säveltäjälleen ilmeisesti kaikkein rakkain teos. Nykyisin tästä sinfonisesta teoksesta soitetaan vuoden 1878 versiota.

Säveltäjämestari Johann Sebastian Bach.

Tampere Filharmonian kausisarjan perjantaisen konsertin aloitti säveltäjämestari Johann Sebastian Bachin (s. 31.3.1685 Eisenach ja k. 28.7.1750 Leipzig) Konsertto nro 2 viululle ja orkesterille E-duuri BWV 1042. Konserttiin oli viulusolistiksi saapunut Oxfordissa varttunut viulisti Priya Mitchell. Mitchell opiskeli David Takenon johdolla Yehudi Menuhin-koulussa, josta hän siirtyi Lyypekin musiikkikorkeakouluun opiskelemaan venäläisen viulistin ja viulupedagogin Zakhar Bronin (s. 17.12.1947 Oral, Kazakstan) opetuksessa. Priya Mitchellin kansainvälinen ura lähti käyntiin, kun hänet valittiin Englannin edustajaksi European Concert Halls Organisation (ECHO)-verkoston ”Rising Star”-sarjassa. Menestyksestä seurasi hyvin arvostettuja kiertueita ja konsertteja mm. BBC:n sinfoniaorkesterin, Lontoon Philharmonia-orkesterin, Moskovan filharmonisen orkesterin ja Australian kamariorkesterin kanssa. Ensi viikolla hän on mukana Tampere Chamber Music-kamarimusiikkitapahtumassa (25.1.-29.1.2023). Priya Mitchell on Oxford Chamber Music-festivaalin taiteellinen johtaja.

Viulisti Priya Mitchell.

Johann Sebastian Bach oli sekä kvaliteetilla että kvantiteetilla mitattuna mitä todennäköisemmin maailman taitavin säveltäjä. Konsertissa esitetty teos on sävelletty todennäköisesti Bachin Köthenin vuosina, jolloin hän palveli musiikillaan ruhtinas Leopoldin (s. 29.11.1694 ja k. 19.11.1728) hovissa vuosina 1717-1723. Ruhtinas Leopoldin reformoidussa (kalvinistisessa) hovissa suosittu yksinkertainen kirkkomusiikkityyli johti lopulta siihen, että Johann Sebastian Bach keskittyi säveltämään instrumentaalimusiikkia ja maallista laulumusiikkia Köthenissä. Täällä syntyivät mm. Bachin huikeat Brandenburgilaiset konsertot 1-6. Viulukonsertto E-duuri saattaa hyvinkin olla kirjoitettu hovin viuluvirtuoosin, Christian Ferdinand Abelin soitettavaksi. Abelin isä oli säveltäjä, alttoviulisti ja urkuri Clamor Heinrich Abel (1634-1696). Christian Abel palveli jonkin aikaa Kaarle XII:n Ruotsin armeijassa Pohjois-Saksan miehityksen aikana. Hän meni naimisiin ruotsalaisen Anna Christina Holmin kanssa. Bachin jätettyä Köthenin hovin ja lähdettyä kanttoriksi Leipzigin Tuomas kirkkoon jatkoi Christian Abel Bachin tehtäviä Köthenin hovissa. Abelin poika, Carl Friedrich Abel (s. 1723 Köthen) oli myös tunnettu säveltäjä ja gambavirtuoosi.

Christian Abelin perhe. Christian on maalauksessa vasemmalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti