Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth (4. osa)
Eräs esimerkki Ernst Ehrnroothin toiminnasta oli sairaanhoitajatar Thyra Strömbergin oikeudenkäyntitapaus. Sairaanhoitaja Strömberg syytti entistä esimiestään tohtori Ossian Sivéniä työpaikkakiusaamisesta telkemisestä mielisairaalaan. Tohtori Sivén ei pitänyt asiaa merkillisenä, koska hänen mielestään sairaanhoitaja oli vainoharhainen. Ernst Ehrnrooth kuultuaan sairaanhoitajan siirrosta sairaalaansa, hän vapautti tämän välittömästi pois sairaalasta, koska katsoi sairaanhoitajan täysin terveeksi. Tuomioistuimessa Ernst Ehrnroothia ei kelpuutettu edes todistajaksi, sillä häntä pidettiin tohtori Sivénin vihamiehenä.
Lääninkamreeri Thure Severin Granbergin (s. 29.11.1861 Tampere ja k. 23.1.1923) tarina osoittautui merkittäväksi ennakkotapaukseksi. Thure Granberg oli määrätty mielenterveytensä johdosta holhouksenalaiseksi jo hyvän aikaa ennen häneen kohdistuvia syytöksiä rikoksista. Hänet yhdistettiin pankinjohtaja Nils Idmanin tekemiin petoksiin Tampereen Yhdyspankin konttorissa, jotka alkoivat paljastua 1910-luvulla. Granbergin väitettiin väärentäneen tämän tapahtuman yhteydessä vekseleitä. Ernst Ehrnrooth määritteli lausunnossaan Thure Granbergin mieleltään epänormaaliksi, kun taas Granbergin liiketuttavat todistivat hänen olevan normaali. Oikeudenkäynti kesti noin vuoden ajan ja kovaa vääntöä käytiin juuri holhottavien oikeustoimikelpoisuudesta. Suomen lainsäädännöstä oli vaikea löytää aivan yksiselitteistä määritelmää, joka olisi vapauttanut holhottavat vastuusta. Thure Granbergin lakimiehet pystyivät kuitenkin osoittamaan vuoden 1734 lain maakaaresta vapauttavan lauseen. Näin lääninkamreeri Thure Granberg sai vapautuksen esitetyistä syytteistä, mutta kaikki asianosaiset määrättiin maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa.
Professori Ernst Ehrnrooth oli aktiivisesti mukana parantamassa mielisairaiden asemaa myös monien yhdistysten avulla. Sellaisia yhdistyksiä olivat esimerkiksi vuonna 1897 perustettu Skyddsföreningen för Sinnessjuka – Turvayhdistys mielenvikaisia varten - ja joka vuonna 1919 muutti nimensä Sielunterveysseuraksi (nyk. Suomen Mielenterveysseura), helmikuussa 1910 perustettu Suomen Yleinen Lääkäriliitto sekä Yhdistys kaatumatautisia varten. Lääkäriliitossa Ernst Ehrnrooth teki ahkerasti työtä mielisairauksien tunnetuksi tekemiseksi. Ehrnrooth mm. piti luentoja lääkärikollegoilleen psyykkisesti epänormaalien oikeudellisesta asemasta, häkämyrkytyksen aiheuttamista mielisairauksista sekä terveen ja sairaan ihmisen sielunelämän eroista. Hän myös pestasi lääkäreitä Sielunterveysseuran jäseniksi yhdessä lääkärikollegansa, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Ernst Arnold Thermanin (s. 18.9.1869 Kuopio ja k. 1.7.1947 Helsinki) kanssa.
Professori Ernst Ehrnrooth valittiin jopa Yhdistyksessä kaatumatautisten hoitoa varten seuran puheenjohtajaksi vuonna 1907. Valinta puheenjohtajaksi selittyy paljolti sillä, että kaatumatautia eli epilepsiaa pidettiin vielä tuolloin mielisairautena. Tämä yhdistys oli niin pieni, että yhdistyksen kokouksetkin järjestettiin monasti Ernst Ehrnroothin kotona. Yhdistyksen suurin ponnistus oli pienen hoitolan perustaminen Hattulaan.
Tärkeimmäksi potilasavun toimintaympäristöksi muodostui professori Ernst Ehrnroothilla kuitenkin Sielunterveysseura, jonka puheenjohtajaksi pidetty Ehrnrooth nousi vuonna 1919. Yhdistys oli perustettu jo parikymmentä vuotta aikaisemmin – eri nimellä – mielisairaalasta kotiutuville järjestämään asuntoja, työtä ja jokapäiväistä ruokaa. Seuran tärkeää toimintaa oli samoin mielisairaisiin kohdistuneiden ennakkoluulojen hälventäminen. Sielunterveysseuran toiminta säilyi suhteelisen vaatimattomana pitkään epävakaiden yhteiskunnallisten olosuhteiden sekä seuran vähävaraisuuden vuoksi. Kun varoja oli niukasti seuran toimintaa pyöritettiin vapaaehtoisvoimin. Ensimmäinen paikallisosasto perustettiin Helsinkiin, mutta sisällissota ja pulavuodet kulkutauteineen keskeyttivät seuran toiminnan jo vuoden kuluttua. Ehrnroothia ennen seuran puheenjohtaja oli Lapinlahden sairaalan ylilääkäri, professori Christian Sibelius (s. 28.3.1869 Hämeenlinna ja k. 2.7.1922 Helsinki).
Professori Ernst Ehrnroothin tultua vaimonsa Karinin kanssa näkyvään asemaan Sielunterveysyhdistyksessä, alkoi yhdistyksen asiat hiljalleen kohentua. Karin teki työtä ahkerasti seuran hyväksi. Ernst Ehrnrooth halusi seurasta valtakunnallisen mielisairaiden asioita ajavan yhdistyksen. Ehrnrooth onnostuikin saamaan valtakunnallisen kaatumatautiyhdistyksen sulautumaan Sielunterveysseuraan vuonna 1921. Samassa yhteydessä kaatumatautiyhdistyksen merkittävä omaisuus tuli Sielunterveysseuran hallintaan.
Karin Louise Ehrnroothin (o.s. Selin, s. 6.8.1876 Rauhanranta, Viipuri ja k. 28.3.1958 Kirkkonummi) vanhemmat olivat paperitehtaan yli-insinööri Knut Woldemar Selin (s. 14.9.1844 Viipuri ja k. 20.12.1914 Helsinki) ja Alma Lovisa Alexandra Selin (o.s. Frey, s. 8.4.1854 Viipuri ja k. 1925). Knut Selin rakennutti Espoon Soukanrantaan jugendtyylisen huvilan, Villa Miniaton, vuosina 1903-1904. Huvilarakennuksen suunnitteli arkkitehti Gottlieb Eliel Saarinen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat).
Bobäckin kylästä Kirkkonummelta Ernst Ehrnrooth osti vuonna 1906 Tyris-nimisen tilan, joka oli pitkään ollut Löfmanin suvun omistuksessa. Avioeron jälkeen tilan omistajaksi tuli Karin Ehrnrooth vuonna 1927. Tila on muodostettu kolmesta talosta: Tyris, Siggas ja Jofs. Taloista on maininta jo 1500-luvulla ensimmäisen kerran; pinta-alaa tilalla oli 266 hehtaaria, josta peltoa 70 hehtaaria, metsämaata 186 hehtaaria, joutomaata 2 hehtaaria ja puutarha. Tilalta myytiin Helsinkiin maitoa, heinää, viljaa, lihaa, munia, perunoita sekä puutarhan tuotteita. Metsä oli enemmäkseen havumetsää, josta myytiin saha- ja polttopuuta.
Rouva Karin Ehrnrooth auttoi tottuneesti miestänsä, Ernst Ehrnroothia, monissa työtehtävissä, kuten puhtaaksikirjoittamalla ruumiinavauspöytäkirjoja. Karin Ehrnrooth valittiin naistoimikunnan puheenjohtajaksi; tässä toimessa tärkein tehtävä oli seurata yhdistyksen omaisuuden kartuttamista. Naistoimikunta onnistuikin tehtävässään oikein hyvin ja se myös hankki seuralle kirjeensulkijamerkin, joka oli seuralle todella hyvä tulolähde. Merkin suunnitteli taiteilija Emil Herman Robert Cedercreutz (s. 16.5.1879 Köyliö ja k. 28.1.1949 Helsinki) ja merkin painatuskuluista vastasi liikemies, kustantaja ja suurmesenaatti Amos Valentin Anderson (s. s. 3.9.1878 Kemiö ja k. 2.4.1961 Dragsfjärd). Merkkiin painettiin seuran tavoitetta kuvaava lause: ”Sielun terveys kansan onni – Själens hälsa folkets väl”.
Vielä Ernst Ehrnroothin puheenjohtajakauden aikana julkaistiin oppikirja mielisairaanhoidosta sairaanhoitajille kaikkiaan kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja saksaksi. Vuonna 1926 Ernst Ehrnrooth jätti puheenjohtajan paikkansa Sielunterveysseurassa, mutta seura ja sairaanhoitajat pysyivät hänelle siitä eteenkinpäin hyvin tärkeinä. Professori Ehrnrooth järjesti sairaanhoitajille keväällä 1930 maan ensimmäisen psykiatrisen jatkokurssin. Mielenterveyspotilaiden avohoitoa kehitettiin tuolloin sinnikkäästi. Jo 1800-luvulla huomasivat mielisairaita hoitaneet lääkärit, että monia potilaita ”varastoitiin” sairaaloissa. Nämä potilaat eivät kaivanneet eristämistä ja heidän toipumisensa voisi tapahtua normaaleissakin olosuhteissa. Ajatus oli tuolloin tietysti uusi ja se kuvasteli tieteen kehitystä tässäkin asiassa. Aikaisemmin näet mielisairautta pidettiin parantumattomana sairautena. Ongelmaksi muodostuivat lisäksi yhä ahtaammiksi käyneet mielisairaalat sekä laitoshoidon nousseet kustannukset.
Useat muutkin lääkärit suorastaan vaativat silloin perhehoidoksi kutsutun avohoidon lisäämistä. Professori Ernst Ehrnrooth oli varmasti yksi äänekkäimmistä vaatijoista tuolloin; hän vastusti jo 1920-luvun alussa Nikkilän sairaalan laajentamista Sipoossa tarjoamalla tilalle yhäti tehokkaampia ja halvempia avohoitoja. Ernst Ehrnrooth lausui Helsingin kaupunginhallitukselle palautteessaan näin: ”… voidaan kaupungille että heille itselleen [potilaille] edullisemmin hoitaa yksinkertaisesti rakennetuissa, tavallisten maalaistalojen mallisissa rakennuksissa, joita Nikkilän sairaalan alueelle voidaan rakentaa verraten halvoilla kustannuksilla.”
Tässä yhteydessä tämä professori Ernst Ehrnroothin ehdotus ei vielä ottanut tulta siipiensä alle. Suurin este ehdotuksen etenemiselle oli toimintakäytännöt mielisairaalassa. Sairaaloissa terveimmät potilaat toimivat ”huoltojoukkoina” hoitolaitosten päivittäisissä rutiinitehtävissä, kuten siivouksessa, puutarhatöissä ja polttopuiden laittamisessa. Ehrnrooth ei kuitenkaan luovuttanut vaan toimi määrätietoisesti avohuollon edistämiseksi, koska tämä asia oli hänelle selvästi sydämen asia. Professori Ernst Ehrnrooth ja Nikkilän mielisairaalan ylilääkäri Verner Akates Brehmer (s. 9.12.1866 Tammela ja k. 14.3.1929 Raivola, Kivennapa) yhdessä arvioivat, että Helsingin mielisairaaloiden potilaista peräti 20-25 prosenttia voisi tulla toimeen avohoidossa hoidettuna. Vieläkin Helsingin kaupunginvaltuutetut vierastivat ajatusta ja suhtautuivat vähintäänkin epäillen ”hullujen vapaaksi päästämiseen”. Samaan aikaan tietysti Helsingin kaupunginisillä, kuten myös valtiollakin, oli lukematon määrä kiireellisiä asioita odottamassa ratkaisuaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti