Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth (2. osa)
Vuonna 1901 tuli valmiiksi Ernst Ehrnroothin väitöstutkimus päähän kohdistuneiden iskujen vaikutuksesta infektioperäisten aivovammojen syntyyn. Väitöskirjansa tutkimukset Ehrnrooth suoritti kaneilla eläinkokeissa. Hänen väitöskirjansa oli linjassa ajalle tyypillisen käsityksen kanssa, että mielisairauksilla on fyysinen alkuperä. Ernst Ehrnrooth julkaisi tohtorinväitöskirjansa jälkeen kollegansa kanssa yhdessä kansainvälistä huomiota herättäneen artikkelin ihmis- ja eläinveren erottamiskeinoista. Oikeuslääketieteen oppikirjoissa tähän artikkeliin viitattiin sitkeästi useiden vuosikymmenten aikana.
Ernst Ehrnroothin tiedeura lähti hyvin nopeasti liitoon. Vuonna 1904 Ehrnrooth nimitettiin Suomen ensimmäiseksi oikeuslääketieteen professoriksi. Ernst Ehrnrooth ennätti yliopstouransa aikana opettaa lukemattomia tulevia lääkäreitä ja samalla hankki maineen hyvin pidettynä, joskin originellina opettajana. Ernst Ehrnroothin oppilas, Gunnar Soininen muisteli aikoinaan: ”On tunnustettava, että varmaan monenkin oppilaan osalta ensimmäiset oikeuslääketieteen luennot suurimmaksi osaksi kuluivat professorin puuhia ihmetyksen lyöminä seuratessa.”
Professori Ernst Ehrnroothilla oli tapana oman luentonsa kliimaksikohdassa nousta varpailleen ja viihdyttää oppilaitaan kaskuilla. Hänen opiskelijansa sen jälkeen kirjasivat näitä tarinoita kahvihuoneessa olleeseen vihkoon. Sitkeästi kerrotaan erästä tarinaa Ernst Ehrnroothin luennosta aborteista: ”Ne tytti parat, ne hyppää ja tanssaa ja luulee, että sillä tavalla se sieltä ulos tulee. Mutta pikemminkin se sillä tavalla sinne menee.” Ehrnroothin työn jatkajaa oli vaikea löytää hänen oppilaidensa joukosta. Ernst Ehrnrooth piti ohjat käsissään oikeuslääketieteen professorina melkein viidenkymmenen vuoden ajan. Hän jättäytyi eläkkeelle vasta 75-vuotiaana vuonna 1946.
Varsinkin murhaoikeudenkäyntien asiantuntijana patologi Ernst Ehrnrooth tuli hyvin kuuluisaksi aikalaisten keskuudessa. Suomi oli hyvin väkivaltainen paikka vielä 1900-luvun alussa, jolloin kauheita rötöksiä ja murhia tehtiin suhteellisen paljon. Ajat olivat tuolloin niin levottomat, että aikakautta kutsuttiinkin väkivallan hyökyaallon vuosiksi. Koskaan ei Suomessa ole sen jälkeenkään kansalaiset tappaneet ja murhanneet toisiaan niin paljon kuin tuolloin tapahtui. Osittain väkivalta oli seurausta teollistumisesta, käsiaseista ja viinasta. Nuoria miehia muutti suurin joukoin Suomessa teollisuustaajamiin. Sellaiset yhteisöllisyyden vanhan siteet, jotka kontrolloivat pienillä paikkakunnilla toimintaa, katkesivat kaupungeissa. Alkoholista tuli kaikkialla yleinen harrastus etenkin vapaa-aikana. Alkoholin kieltolaki ei tässä suhteessa helpottanut asiaa. Vuonna 1919 tullut kieltolaki teki varsinkin pirtun saannista entistä helpompaa ja juomista tuli entistä vahvempia. Ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan seurauksena myös käsiaseiden käyttö yleistyi maassamme.
Kansalaisia myös kiinnosti kovasti erilaiset murhaoikeudenkäynnit, joita oikeussaleihin pääsi vapaasti seuraamaan; katsojia saattoi olla jopa satoja tällaisessa oikeudenkäynnissä. Uteliaisuutta lietsoivat lisäksi eri sanomalehdet, jotka kirjoittivat murhaoikeudenkäynneistä näyttävästi ja tarpeeksi yksityiskohtaisesti. Professori Ernst Ehrnroothin praktiikalle riitti julkisuutta ja ruumiita hänen obduktiopöydälleen. Helsingin yliopiston sisätautiopin professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori Bertel Magnus von Bonsdorff (s. 19.4.1904 Helsinki ja k. 10.1.2004 Helsinki) jaksoi muistella vielä 1970-luvulla Ehrnroothia näin: ”Harvassa ovat ne patologit, jotka ovat uransa aikana tehneet niin monta ruumiinavausta kuin Ernst Ehrnrooth.”
Useat tieteenalat kehittyivät merkittävästi samanaikaisesti ja tämä seikka auttoi myös professori Ernst Ehrnroothia määrittelemään vainajien kuolinsyyt hyvin tarkasti. Vuosisadan vaihteessa vakuutusyhtiöitä alkoi ilmestyä markkinoille enemmän ja nämä olivat myös hyvin kiinnostuneita ihmisten kuolinsyistä. Ernst Ehrnroothin tarkan ja huolellisen työn vuoksi monet rikolliset jäivät tekemisistään kiinni ruumiinavauksen tuloksena. Eräs tällainen tapaus oli rakennusmestari Anders Victor Dahlströmin tapaus vuonna 1912. Dahlströmin vaimo, Tyyne, oli kuollut epäselvissä olosuhteissa ja rakennusmestari väitti vaimonsa juoneen vahingossa puhdistusaine lysolia alkoholia himoitessaan. Ehrnrooth havaitsi vainajan kehossa kuitenkin väkivallan merkkejä, jotka pikemminkin viittasivat siihen, että hänet oli pakotettu juomaan puhdistusainetta. Naapurit tulivat vielä auttamaan todistamalla, että Dahlströmeiltä oli kuulunut tappelun ääniä ja naapurit kuitenkin tunsivat Tyynen raittiina ihmisenä. Victor Dahlström sai murhasta tuomion ja motiivina oli riitaisa avioliitto sekä rakennusmestarin toive saada vaimon henkivakuutuksesta hyvät korvaukset.
Ernst Ehrnrooth kykeni myös vapauttamaan syyttömiä syytösten alta ja vankilalta useasti. Tuusulassa esimerkiksi epäiltiin kahta talollista työmiehen taposta, kun olivat joutuneet tappeluun keskinään. Talolliset kiistivät kuoleman aiheutumisen työmiehelle ja Ehrnroothin mukaan kuolema johtui ruosteisen rautanaulan raapaisusta, joka johti lopuksi verenmyrkytykseen. Samoin Ehrnrooth puhdisti etsivä Väinö Vahlstenin maineen, kun lehdet kirjoittivat etsivän olleen rattijuopon. Ernst Ehrnroothin tekemässä ruumiinavauksessa selvisi, että etsivä oli kuollut epilepsiakohtaukseen.
Ammattimaineensa kasvaessa Ernst Ehrnrooth sai obduktiopöydälleen avattavakseen 1920- ja 1930-lukujen tunnetuimmat murhatut, jotka molemmat menehtyivät äärioikeiston luoteihin. Toinen heistä oli sisäministeri Heikki Ritavuori (s. 23.3.1880 ja k. 14.2.1922), jonka Knut Ernst Tandefelt ampui kotitalonsa edustalla Nervanderinkatu 11:ssä Helsingin Töölössä. Silminnäkijänä rouva Gerda Paula Ryti (o.s. Serlachius, s. 11.10.1886 Viipuri ja k. 8.9.1984 Helsinki) todisti oikeudenkäynnissä nähneensä tapahtuman. Ampuja tuomittiin murhasta elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, mutta korkein oikeus lähetti Tandefeltin mielentilatutkimukseen, jonka perusteella vankeusrangaistus aleni kahteentoista vuoteen. Vuonna 1927 Tandefelt oli istunut tuomiostaan viisi vuotta ja hän kirjoitti oikeuskanslerille kaksi kirjettä, joissa hän paljasti, että murhan takana oli salaliitto. Poliisitutkimukset kestivät kolme vuotta ja ne päättyivät samaan aikaan, kuin Lapuan liikkeen suosio oli vahvassa nousussa. Tandefelt pääsi ehdonalaiseen kärsittyään tuomiostaa 8,5 vuotta. Hänet kuitenkin eristettiin vaarallisena henkilönä Nikkilän mielisairaalaan, jossa hän kuoli 72-vuotiaana vuonna 1948.
Julkisista henkilöistä toinen oli Minna Craucherin tapaus. Aviottomana lapsena Nokian Pirkkalassa 23.8.1891 syntynyt Olga Aallon tytär, sittemmin sukunimensä Olgan aviopuolisolta saaneen Maria Vilhelmiina Lindellin Madame Minna Craucherin nimellä perustama salonki Helsingissä lienee saanut Pro Humanitate-klubin sivuhuoneista vahvoja vaikutteita. Vankilasta päästyään Minna Craucherina esiintyvä Maria pestautui helsinkiläisen insinööri Arne Slöörin perheen mukana Saksaan, jossa oppi auttavan saksankielen taidon. Jo 7.11.1924 Minna Craucher osti osoitteesta Freesekatu 4 A 3 rakennusmestari K. E. Lundilta dubletin (47 m²:n kaksion), josta tuli varsin suosittu kirjallinen salonki varsinkin Tulenkantajille. Salongin usein nähtyjä vierailijoita olivat ainakin Joel Lehtonen, Martti Merenmaa ja Mika Waltari. Vuoden 1925 alkukeväästä Madame Craucher ilmestyi näyttävästi Willys Knight-avoautoineen ja kuljettajineen Helsingin seurapiireihin hotelli Ritzissä. Itse sepittämänsä tarinan mukaan hän esiintyi saksalaisena aatelisnaisena, miljonäärinä ja anteliaana mesenaattina. Suomenkielen taidon selitti tarinan mukaan suomalainen syntyperä. Samana vuonna Minna tutustui myös 12 vuotta nuorempaan Olavi Paavolaiseen, jonka rakastajattarena toimi monen vuoden ajan.
Klubin meno äityi lopulta niin vinhaksi, että klubi täytyi sulkea vuonna 1921. Klubi ei siis enää oikein vastannut alkuperäistä tarkoitustaan, yleisen humaanisuuden, rauhan ja hyvän tahdon edistämistä. Maailman parantaminen oli jäänyt vähemmälle huomiolle ja Varsovassa aivan samanniminen klubi paljastui vakoilukeskukseksi. Vastaavanlaisia epäilyitä esitettiin tästä Helsingin maineikkaasta klubista. Craucher pääsi mukaan Lapuan liikkeen toimintaa puhumalla itsensä ensin Aktivisti-lehden ilmoitusmyyjäksi ja tehtävään päästäkseen hän käytti tekaistuja suosituksia mm. Mannerheimilta. Hän järjesti ja lahjoitti Talonpoikaismarssin osallistujille tarkoitetut käsivarsinauhat. Hän solmi myös tiiviit suhteet liikkeen johtomiehiin, kuten Vihtori Kosolaan ja saavutti siten vaikutusvaltaa liikkeessä. Myöhemmin häntä kutsuttiin lempinimellä ”Lapuan kapteeni”. Juopunut Olavi Runolinna ampui Craucherin tämän asunnossa Mechelininkadulla 8.3.1932.
Työssään Ernst Ehrnrooth aina kunnioitti vainajia. Oman kokemuksensa myötä Ehrnroothin usko lääketieteen kykyyn palvella oikeuslaitosta myös kasvoi. Ihka uuden oikeustieteellisen laitoksen harjannostajaisissa Ernst Ehrnrooth piti puheen, jossa hän mainitsi: ”Medisiina on oikeuden valvojan paras avustaja.” Ammattiylpeydestä kertoi myös ruumiinavaussaliin kaiverrettu ylevä teksti laattaan: ”E Mortuis Verum” eli ”kuolleista totuus”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti