Hannes Gebhard (s. 8.4.1864 Kemijärvi ja k. 23.2.1933 Helsinki) tunnetaan Suomen osuustoiminnan isänä, taloushistorian ja taloustieteen professorina sekä kansanedustajana. Hän oli myös kustannusyhtiö Otavan toinen perustaja. Otava perustettiin vuonna 1890 suomalaisen kansalliskirjallisuuden kustantajaksi ja toinen perustaja oli kulttuurintutkija, valtioneuvos ja professori Eliel Aspelin-Haapkylä (s. 9.10.1847 Veteli ja k. 11.1.1917 Helsinki). Aspelin-Haapkylän laajin kirjallinen työ oli neliosainen Suomalaisen teatterin historia (1906-1910).
Hannes Gebhardin vanhemmat olivat metsänhoitaja Johan Ferdinand Gebhard (1834-1920) ja Matilda Laurentia Wegelius. Perhe muutti pian Hanneksen syntymän jälkeen Kajaaniin. Isänpuolen suku oli saksalaisia käsityöläisiä. Sukulaisten boheemit ja taiteelliset taipumukset olivat myös Hanneksessa nähtävissä. Isä oli tunnollinen virkamies ja uskollinen valtion palvelija. Häntä kuvailtiin älykkääksi ja huumorintajuiseksi, mutta toisinaan myös kiukkuiseksi. Hän oli kuitenkin suorapuheinen ja tarkka töissään ja raha-asioissaan; hän oli siis aikalaisten keskuudessa sangen pidetty mies, jolle isänmaallisuus oli myös tärkeää. Perheen kotikielenä oli ruotsikieli. Isä toimi Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Hanneksen äiti oli herkkä, hyvä ja vakavan uskonnollinen ihminen, jonka suvussa oli paljon kirkkoherroja. Gebrardin perheen koti oli aika ajoin raskasmielinen. Hanneksen lapsuuden perhe – kuten myöhemmin myös hänen oma perheensä – olivat selvästi kesäihmisiä, jotka viettivät paljon aikaansa ulkoilmassa. Hannes oli luonnonpalvoja, joka ihaili paljon erämaita; erityisen paljon hän nautti hiihtämisestä ja luistelusta sekä ratsastuksesta. Hannes Gebhard oli pienikokoinen lapsi, yksitoikkoinen ja vakavakin, mutta pienestä asti mielellään mukana maataloustöissä, kuten heinänteossa.
Hannes Gebhard oli alakoulussa keskitason oppilas, mutta ylemmillä hän kiri parhaimpien joukkoon. Hannes matkusti Ouluun koulun käynnin vuoksi, jossa hän asui Selma- ja Frida-tätiensä luona. Tädit olivat hartaita kristittyjä sekä käytännöllisiä ja positiivisia ihmisiä. Tätien huolenpito vaikutti myös Hanneksen kasvamiseen vakavaksi ja aatteelliseksi ihmiseksi. Vuonna 1872 Oulussa koulukieleksi vaihtui ruotsinkieli, mikä oli omiaan nostattamaan suomenkielistä sivistyneistöä. Suomalaisuutta Oulussa edusti kulttuurilehti Kaiku, joka ilmestyi vuosina 1877-1949 kaupungissa ja sen perusti toimittaja Konrad Fredrik Kivekäs (vuoteen 1876 Stenbäck, s. 12.5.1847 Alavus ja k. 20.2.1918 Oulu). Kaiku-lehden edustamalla suomalaisuudella on merkittävä vaikutus Hannes Gebhardin ajatusmaailmaan.
Kouluaikoinaan hän oli hyvin itsenäinen ja isänmaallinen ja hänen koulukaverinsa olivat enimmäkseen suomenkielisiä pohjalaisia. Vuonna 1884 Hannes Gebhard koki uskonkriisin, jonka seurauksena hän omaksui suvaitsevaisen kannan uskonasioihin sekä elämänkatsomuskysymyksiin. Hänestä tuli tämän myötä myös seurallisempi ihminen; hänellä oli jopa tyttöystävä, Elin Bergh vuosina 1884-1885. Hannes Gebhard pääsi ylioppilaaksi Oulun ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1882 aikana, jolloin yksilön vapaus ja sosiaalinen sekä oikeudellinen turvallisuus olivat keskeisiä tavoitteita. Yhteiskunnallinen ajattelu oli vaihtumassa idealismista realismiin. Hannes Gebhardin alkoi kiinnostua varsinkin sosiaalisista kysymyksistä, ei niinkään politiikasta. Ylioppilasvuotenaan Hannes Gebhard pohti tulevaisuuttaan ja elämäntehtäväänsä sekä työsti käännöstöitä ruotsista ja saksasta.
Hannes Gebhard aloitti syksyllä 1882 Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisellä osastolla opintonsa. Hän suhtautui aina hyvin vakavasti opintoihin sekä elämään. Koska hänen terveytensä oli heikko, hän ei ottanut osaa opiskelijoiden ravintolailtoihin tai muihinkaan rientoihin. Hanneksella oli aikansa muotisairau, ns. aivoanemia, joka käytännössä tarkoitti herkojen oloa kireällä. Hän kärsi vatsavaivoista, unettomuudesta ja hermostuneisuudesta sekä yliherkkyydestä. Hän viihtyi sen sijaan tuttavallisessa kaveripiirissä hyvin. Hannes oli sanavalmis ja vilkas sekä kavereiden joukossa suosittu; hän oli monista uskottu, jolta voitiin kysyä neuvoa tai saada tukea. Masennuskausinaankin Hannes oli aina liikkeellä; hän ahkeroi tukkityömailla saadakseen kootuksi vuosina 1880-1922 ilmestyneen nuorsuomalaisten Valvoja-lehden tilaushinnan kasaan ja seurasi kiinnostuksella myös politiikkaa mm. ylioppilas- ja osakunnissa, varsinkin kielikysymyskiistat kiinnostivat häntä. Hannes Gebhard kirjoitti 21-vuotiaana historian opiskelijana oman opetusohjelmansa Suomen koululaitokselle. Hänen opetusohjelmansa perustui enemmän käytäntöön sekä oppilaan ja opettajan lähempään suhteeseen. Itse hän harkitsi jopa antautumista opettajan uralle. Hän arvosteli historian opetusta rohkeasti; sen avulla voisi myös oppia tuntemaan ja ymmärtämään nyky-yhteiskuntaa ja sen ongelmia, ei pelkästään opetella ulkoa Rooman keisareiden listaa.
Hannes Gebhard valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1887 sekä filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi vuonna 1890. Hänen väitöskirjansa käsitteli Savonlinnan läänin oloja vuoteen 1571 saakka. Kansaa ymmärtävä sivistyneistö ja valistunein osa kansanmiehistäkin huomasi sosiaalisten uudistusten välttämättömyyden 1800-luvun loppupuolella. Köyhimmän väestön toimeentulo oli kauhistuttavan alhaista ja hyvin puutteellista. Varsinkin Kainuun nälkämaassa kansan taikausko, tietämättömyys ja valistumattomuus havahdutti Hannes Gebhardin pohtimaan, miten kansan oloja saataisiin kohennettua. Uskottiin, että luonnon tavoin yhteiskunta voidaan muokata sellaiseksi, että se aina paremmin vastaisi yksityisen ihmisen tarpeita. Myös sosiaali- ja taloushistoriaan kiinnitettiin enemmän huomiota 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin alkoi samoin materialistinen ajattelu nostaa päätään eli alettiin korostaa ulkoisten ja aineellisten olosuhteiden merkitystä historian syy-seuraussarjan kartoituksessa. Hannes Gebhardin ajattelu oli aikanaan hyvin omintakeista 1880-luvulla. Hänen mielestään maaseudun ongelmia eivät ole varsinaisesti maakauppiaat, vaikka näin tohdittiin usein väittää, vaan kaikkia luokkia koskeva taloudellinen sivistys.
Vuonna 1887 Hannes Gebhard alkoi kirjoitella lehtiin. Hänen ensimmäiset lehtiartikkelinsa olivat suomalaisuus- ja uudistusmielisiä kirjoituksia eri aloilta. Ylioppilaana ollessaan Hannes Gebhard oli kirjoittanut jo Morgonbladetiin ja Helsinfors Dagbladiin mm. lehtikirjoituksia matkailun edistämisestä Kajaanissa. Valvoja-lehteen hänen ensimmäinen artikkelinsa koski Norjan oloja, toinen artikkeli oli historiallinen esitys Oulunjärven pitäjästä. Valvojaa kustansi ensin Werner Söderström ja sitten Otava. Aikakausijulkaisun perustivat aikanaan kreikankielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professori, Oskar Emil Tudeer (s. 30.8.1850 Mikkeli ja k. 24.9.1930 Helsinki), kirjallisuustutkija Gustaf Valfrid Vasenius (s. 12.10.1848 Helsinki ja k. 31.5.1928 Helsinki) ja kielentutkija Volmari (Frans Woldemar) Porkka (s. 5.8.1854 Vehkalahti ja k. 25.12.1889 Helsinki).
Vuonna 1888 Hannes Gebhard aloitti Kyläkirjaston Kuvalehdessä, joka oli Karl Jacob Gummeruksen (s. 13.4.1840 Kokkola ja k. 20.3.1898 Helsinki) Jyväskylässä vuonna 1877 perustama kuvitettu aikakauslehti. Gebhard kirjoitti Gummeruksen lehteen neljän vuoden aikana parikymmentä historiakirjoitusta. Hän kirjoitti myös Uuteen Suomettareen vuonna 1889 suomenkielisen kirjallisuuden kustantamisesta, mikä johti Otava-kirjakustantamon perustamiseen melko pian sen jälkeen. Hannes Gebhard ja professori Eliel Aspelin-Haapkylä perustivat kirjakustantamo Otavan, koska suomenkielisen kirjallisuuden taso oli kovin heikko. Hannes Gebhard siirtyi Otavan toimitusjohtajan paikalta yliopiston kassanhoitajaksi vuonna 1892, sillä hän kaipasi ”leipää ja alkaa tieteelliseen työhön”. Mutta tämäkin työ oli Gebhardille liian hermoja rasittavaa.
Hannes Gebhard aloitti vuonna 1889 myös Valvoja-lehden toimitussihteerinä. Tämä lehti antoi Gebhardille sen henkisen ilmapiirin, jossa hän kypsyi, kehittyi ja kasvoi itsenäiseksi, aatteelliseksi ja rohkeaksi persoonallisuudeksi, ihmiseksi, jollaisena hänet sittemmin tunnettiin. Otava-kustantamo takasi Gebhardille käytännön kokemuksen ja taloudellisen perustan avioliitolle. Hedvig Maria (o.s. Silén, s. 14.12.1867 Turku ja k. 13.1.1961 Helsinki)) ja Hannes Gebhard vihittiin avioliittoon helmikuussa 1891. Hedvig Gebhard toimi myöhemmin kansanedustajana ja Pellervo-lehden toimittajana sekä kuului myös Kotiliesi-lehden toimituskuntaan vuodesta 1923 lähtien kuolemaansa saakka. Hän oli samoin Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1919-1921 ja 1923-1925. Hänelle myönnettiin vuonna 1937 talousneuvoksen arvonimi. Hannes ja Hedvig Gebhardin tytär, Maiju Gebhard, oli Työtehoseuran osastopäällikkö.
Valvoja-lehden päätoimittaja, vapaaherra, professori, valtiopäivämies ja valtioneuvos Ernst Gustaf Palmén (s. 26.11.1849 Helsinki ja k. 3.12.1919 Helsinki) ja Hannes Gebhard olivat kriittisiä suomalaisen puolueen johtoa kohtaan. Lehtenä Valvoja edusti sitä mielipidettä, että suomenmielisen kulttuurin kehityksessä on käännyttävä yksipuolisesta kielikysymyksen harrastuksesta laajempiin ja vapaampiin valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Vuonna 1890 Hannes Gebhard sai Helsingin yliopiston Pohjoismaiden historian dosentuurin, jota hän hoiti vuoteen 1899 asti. Gebhardille myönnettiin usein kuitenkin luennoimisvapaus matkustuksen, tieteellisten töiden ja sairauksien vuoksi, mikä oli opiskelijoille harmillista, sillä Hannes Gebhard oli opiskelijoiden suosiossa ja pidetty luennoitsija.
Hannes Gebhard oli tuottelias tiedemies, joka tutki historiaa, taloustiedettä ja kansantaloustiedettä. Kansantaloustiede erityisesti kiinnosti häntä, mutta ei kylläkään sen teoria. Gebhard ei tutkijana ollut riittävän pitkäjänteinen; hän ei jaksanut mm. tilastoida tapahtunutta kehitystä, niin kuin tarkka taloushistoriantutkimus vaati. Hannes Gebhard olikin enemmän ssosiaalipoliitikko sanan laajemmassa merkityksessä. Varsinkin matka Saksaan vuosina 1893-1894 oli hänelle murrosvaihe ja Gebhardin tieteellisen uran käännöskohta. Saksalaisen taloustieteijijä Max Seringin (s. 18.1.1857 ja k. 12.11.1939) luennot maanviljelyksen kansantaloustieteestä saivat Hannes Gebhardin keskittymään historiallisten aiheiden sijasta enemmänkin sosiaalis-poliittisiin kysymyksiin. Gebhard oli liian reformaattori voidakseen tyynesti tarkastella kulloistakin historiallista aikakautta ilman, että otti siihen kantaa itse.
Hannes Gebhard oli ennättänyt jo lukea Suomessa ilmestyneen osuustoimintakirjoituksen, mutta vasta Max Sering sai hänet ymmärtämään osuustoiminnan merkityksen pienviljelijöille. Gebhard julkaisi vuonna 1895 Valvojassa kirjoituksen, Agraarikysymyksestämme, jossa hän käsitteli ensimmäisen kerran osuustoimintaa. Saksassa ollessaan Gebhard keräsi tietoja eri maista, sillä missään ei ollut valmiina saatavilla kokonaisesitystä maanviljelijäin osuustoiminnasta. Hannes Gebhard matkusti vuonna 1898 lisäksi Ruotsiin ja Berliiniin hankkimaan aiheesta lisätietoja. Näiden tutkimuksiensa pohjalta Hannes Gebhard julkaisi vuonna 1899 mahdollisesti merkittävimmän teoksensa, Maanviljelijän Yhteistoiminnasta ulkomailla.
Hannes Gebhard tutustui Euroopassa osuustoiminnalliseen liikkeeseen. Hän kutsui vuonna 1899 Pellervo-seuran perustavan kokouksen koolle. Seuran tarkoitus on edistää osuustoimintaa Suomessa. Yhdistykseen kuuluu noin 250 jäsenyhteisöä, joista määrällisesti eniten on osuuspankkeja. Hannes Gebhard katsoi, että maaseudun ongelmien lievittäminen olisi välttämätöntä koko kansakunnan kannalta. Osuustoiminta oli hänen ymmärryksensä mukaan hyvä keino ja siitä muodostuikin agraarisessa Suomessa kansantalouden mahtitekijä, vaikka aate oli ulkomaista tuontitavaraa. Usein Gebhard käytti taustatietoinaan ja esimerkkeinään Tanskaa. Toki hän teki myös Suomen osuustoiminnan vaiheita tutuksi muissa Pohjoismaissa ja Saksassa. Hän piti yllä laajaa ulkomaista kirjeenvaihtoa. Vuosi vuodelta Gebhard tuli tunnetummaksi ulkomailla solmiessaan suhteita eri maiden osuustoiminta- ja talonpoikaisliikkeiden johtajiin.
Hannes Gebhardista tuli vuonna 1899 kansantaloustieteen ja tilastotieteen dosentti. Hän itse olisi toivonut oppiaineen nimeksi maatalouspolitiikka, mutta yliopistolta varoiteltiin, että nimi olisi liian poliittinen venäläisille. Dosenttina Gebhard jatkoi vuoteen 1906 saakka ja sen jälkeen hän toimi ylimääräisenä professorina vuodet 1906-1927. Gebhard ei kadottanut historiantutkijan loogisuutta, mutta ei kyllä ollut turhan perusteellinen tutkimuksissaan. Hän omasi kuitenkin hyvät kirjoittajanlahjat; hänen tekstit olivat selkeitä, sujuvia, iskeviä, sattuvia ja värikkäitä. Hän oli Osuuskassojen keskuslainarahaston toimitusjohtajana vuodet 1903-1917 ja 1921-1933 sekä Pellervo-seuran johtajana vuosina 1899-1917. Hän toimi Osuuskassojen keskusliiton johtajana vuodet 1926-1933. Hannes Gebhard oli suomalaisen puolueen kansanedustaja vuosina 1907-1909 edustaen Vaasan läänin pohjoista vaalipiiriä.
Hannes Gebhardilla oli hyvin merkittävä rooli Suomen torpparien ja tilattoman väestön olojen parantamisessa. Gebhard ryhtyi 1900-luvun alkuvuosina toimineen Tilattoman väestön alakomitean sihteeriksi ja hän pystyi siinä tehtävässään tilastollisesti osoittamaan ongelman mittasuhteet. Tilattomia oli Suomessa yhtä paljon kuin torppareitakin, joten asia koski laajaa joukkoa ihmisiä. Selvitystyö johti lopulta torpparivapautuslain ja Lex Kallion – laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin, vuodelta 1922 - säätämiseen itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti