Lovisa Adelaïde Ehrnrooth 7. osa
Jo varhain matkakirjoittajilla – naisilla kuin miehilläkin – oli havaittavissa ainakin kolme yhdistävää piirrettä: heillä oli verkostoja, kielitaitoja ja kyky kirjoittaa kokemuksistaan elävästi. Lovisa Adelaïde Ehrnrooth hallitsi ruotsin lisäksi myös täydellisesti ranskankielen. Samoin hän osasi myös englantia ja saksaa. Ehrnroothin matkakumppani hallitsi sujuvasti venäjänkieltä. Lovisa Adelaïde Ehrnroothin verkosto matkailua varten oli rakennettu aatelissäädyn, Pariisin seurapiirien ja Casimir Ehrnroothin aseman tuella. Casimir Ehrnroothin tuttavapiiriin kuului runsaasti sekä venäläisiä että ruotsalaisia konsuleita, joka takasi Lovisa Adelaïde Ehrnroothille ja hänen seuralaiselleen sangen turvalliset puitteet matkustamiseen. Samoin Lovisa Adelaïde Ehrnrooth tunnettiin jo entuudestaan kirjoittajana, mikä taas helpotti hänen matkakirjoitustensa julkaisemista Suomessa.
Lovisa Adelaïde Ehrnrooth ei missään vaiheessa kirjoittajana empinyt paljastaa sukupuoltaa, vaan kertoi sen vapautuneesti yleisölleen. Hänen ensimmäisen matkakirjansa kansikuvassa kaksi naista matkustaa aasin vetämillä kärryillä avatut päivävarjot käsissään. Två finskors lustvandringar i Europa och Africa oli näyttävästi naisen kirjoittama kitja ja sellaisena matkakirjaa myös markkinoitiin yleisölle. Aivan samoin toimivat myös toiset kustantamot, jotka julkaisivat naisten kirjoittamia matkakirjoja maailmalla. Tämä asia saattoi jopa olla myyntivaltti kirjojen kustantajille, koska se teki näistä matkakirjoista poikkeuksellisia. Lovisa Adelaïde Ehrnroothin ensimmäistä matkakirjaa mainostettiin näyttävästi vuoden 1886 joulun alla monien sanomalehtien kirjakauppailmoituksissa.
Toinen Lovisa Adelaïde Ehrnroothin matkakirjojen kansikuva liittyi matkakohteeseen, kun kirjan, Två finskors lustvandringar II: Resor i Orienten, kannessa kuvataan idän eksotiikkaa, sfinksejä ja palmuja. Ensimmäisessä matkakirjassaan Ehrnrooth käytti kirjailijanimimerkkiään A-ï-a, mutta toisessa matkakirjassaan hän esiintyy täysin omalla nimellään. Toisen matkakirjan takakannessa nostettiin esille kirjoittajan saama arvostelumenestys markkinoinnin avuksi.
Naiset edustivat matkakirjailijoina pirteää piristystä miehisessä maailmassa aina 1900-luvulle asti. Tämä seikka ei myöskään jäänyt kriitikoilta havaitsematta. Monet kriitikot suhtautuivat naisten kirjoittamiin matkakuvauksiin siten, että ne edustivat teennäisyyttä, rajoittuneisuutta sekä sentimentaalisuutta. Valtiomies, kansallisfilosofi, kirjailija ja sanomalehtimies Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi) kritisoi paria vuosikymmentä ennen Lovisa Adelaïde Ehrnroothin matkoja Litteraturbladissa ruotsalaiskirjailija Fredrika Bremerin matkakirjoituksia hyvin voimakkaasti. Snellman kyseenalaisti naiskirjoittajien tavan kertoa kirjoituksissaan arkisesta perhe-elämästä, ruokailuista ja vierailukulttuurista, joka Snellmanin mielestä näyttäytyi täysin turhana puuhana. Snellman epäili, pystyykö nainen ylimalkaan tarkastelemaan kohdettaan samalla välittäen lukijoilleen todella hyödyllistä tietoa kohteesta. Lovisa Adelaïde Ehrnroothkin kirjoitti matkakirjoissaan näistä samoista asioista, mutta jostakin syystä hänen kirjoituksensa eivät kohdanneet samanlaista kritiikkiä.
Lovisa Adelaïde Ehrnroothin matkakertomukset olivat kevyen tyylinsä ja elämyksellisyytensä johdosta poikkeuksellisia verrattuna aiempaan suomalaiseen valistushenkiseen matkakirjallisuuteen. Nämä eroavuudet tosin olivat lukevalle yleisölle sekä arvostelijoille vain mieluisia asioita. Lukijat kehuivat Lovisa Adelaïde Ehrnroothin kielitaitoa, hänen huumoriaan sekä tarkkoja havaintojen tekemistä vieraista kulttuureista. Erityisesti pidettiin siitä, että hän matkusti maailmalla avoimin mielin ja havannoi pienten yksityiskohtien avulla suuriakin kokonaisuuksia sekä ihmisten noudattamia tapoja. Useat sanomalehdistämme julkaisivat kirjoituksissaan Ehrnroothin nimimerkin olevan jo tuttu lukijoilleen ja tämä oli omiaan vain lisäämään odotuksia hänen kirjoituksiaan kohtaan.
Koska Lovisa Adelaïde Ehrnroothin ensimmäinen matkakirja oli arvostelumenestys, olivat arvostelijoiden odotukset myös hänen Resor i Orienten-kirjansa suhteen hyvin korkealla. Rafael Hertzberg kirjoitti Helsingfors Dagbladetin arvostelussaan siitä, kuinka poikkeuksellinen varsinkin naiselle tämä Lovisa Adelaïde Ehrnroothin tekemä matka oli ollut. Hertzberg yritti etsiä turhaan Ehrnroothin kirjoituksista sattuneista vaaratilanteista huomioita, joihin naismatkaajat olisivat sukupuolensa vuoksi voineet joutua. Rafael Hertzberg havaitsi naisten matkallaan pystyneen naiseudestaan huolimatta täysin nauttimaan tekemästään matkasta ja sen tarjoamista seikkailuista. Kirjoittajan mielestä kohteliaisuus ja kunnioitus, joita naiset olivat matkallaan saaneet osakseen, auttoi matkustavia naisia heidän matkallaan.
Tällä kirjoittaja Rafael Hertzberg viittaa ilmeisesti niihin tuttavuuksiin, joita Lovisa Adelaïde Ehrnrooth ja hänen matkakumppaninsa solmivat matkan aikana. Ranskalaisen Paul Ballandeun antama apu esimerkiksi edullisemman hotellin löytämiseksi Kairossa voitaisiin tulkita sellaiseksi herrasmiesmäisyydeksi, mihin kirjoittaja viitannee. Lovisa Adelaïde Ehrnrooth toi kirjoituksissaan kuitenkin itse mielellään esille sen, kuinka ulkomailla juuri sukupuolen merkitys matkustajien välillä vähenee. Hän ei nähnyt mitään ritarillisuutta siinä, kun junan lähtöpilli soi ja aivan kaikki matkustajat, niin miehet kuin naisetkin, ryntäävät laiturille junaan ehtiäkseen: ”Meille naisille tarkoitettu miehinen ritarillisuus rajoittuu usein huomautukseen ’sauve qui peut’, kun juna on lähtemässä liikkeelle ja paniikki sen ulkopuolelle jäämisestä valtaa samalla tavoin niin miehen kuin naisenkin.”
Vuolain sanakääntein Rafael Hertzberg ylistää Lovisa Adelaïde Ehrnroothia kirjoittajana sekä havainnoijana, eikä lainkaan jaa Johan Vilhelm Snellmanin käsitystä naisen puutteellisesta havainnointikyvystä. Toisaalta on niinkin, että Rafael Hertzberg arvioi Lovisa Adelaïde Ehrnroothin kirjoituksia juuri siitä näkökulmasta, että tekstit ovat juuri naisen kirjoittamia. Hertzberg yrittää etsiä Ehrnroothin kirjoituksista mainintoja kokemuksista, joissa juuri sukupuoli olisi vaikuttanut kirjoittajan matkantekoon.
Rafael Hertzberg arvostelussaan pitää selvänä, että kirjassa kuvattu hankala ja työteliäs matka ei voisi olla varsinkaan naisille miellyttävä, mutta siitä huolimatta Lovisa Adelaïde Ehrnrooth matkakumppaneineen kykeni matkasta kuitenkin nauttimaan. Paljon myöhemmin sama ajatus tuli uudestaan esille, kun arvioitiin Helmi Krohnin matkakirjaa; silloinkin oli yllättävää, että nainen voi onnistua kirjoittajana niin hyvin ja samalla nauttia matkasta, joka kaiken järjen mukaan ei voinut olla kovin miellyttävä olosuhteidensa puolesta. Lovisa Adelaïde Ehrnroothin vakiintunut asema kirjailijana oli hyvin vahva, joten siihen asemaan hänen sukupuolellaan ei ollut vaikutusta. Matkailun näkökulmasta taas asia oli hyvin erilainen. Nainen kirjoittajana ja kirjailijana ei ollut mitenkään poikkeuksellista, mutta nainen matkustajana ja varsinkin matkakirjailijana oli vielä erikoista tuolloin maailmassa.
Vaikka kirjailijan sukupuoleen toisinaan viitattiinkin, ei muista arvosteluista tämän kaltaista sukupuolittavaa kirjoitusta juuri löydy. Finland neuvoo, että aivan kaikkien lukijoiden kannattaisi ottaa oppia tästä lämminsydämisestä kirjoittavasta matkanaisesta. Hufvudstadsbladet mainitsee kirjailijan tehneen kirjallaan merkittävää työtä varsinkin naisten sivistyksen ja kehityksen parantamiseksi. Lehti ottaa vertailukohteeksi Ehrnroothille ruotsalaisen kirjailijan, Fredrika Bremerin (s. 17.8.1801 Piikkiössä Tuorlan kartanossa Turun lähellä ja k. 31.12.1865) ja vertaa Ehrnroothin kirjaa Bremerin teokseen, Livet i Gamla Verlden. Hufvudstadsbladet näkee arviossaan paljon yhteistä näissä naisissa, vaikka heidän tapansa kirjoittaa sekä luonteensa olivatkin erilaisia; yhdistäviksi asioiksi arvioitiin älykkyys, uskonnollisuus sekä sielun ja kehon terveys.
Tässä vielä näyte siitä, kuinka Johan Vilhelm Snellman kyseenalaisti vahvasti aikoinaan naisen avuja kirjoittaa viihdyttävästi: ”Voi käydä niin, että jopa matkustaminen rautatiellä pitää sisällään niin monta kiinnostavaa sattumusta, että kertomus siitä voi tulla opettavaiseksi ja jopa viihdyttäväksi. Mutta nainen pystyy harvoin tällaiseen.” Lovisa Adelaïde Ehrnroothin elämyksiä esille nostava tapa kuvata kirjoissaan kaukokohteita sai vastakaikua tiedonnälkäisessä yleisössä. Suomi oli 1800-luvun lopussa kiihtyvällä vauhdilla kansainvälistymässä ja viimeistään Pariisin maailmannäyttely vuonna 1889 esitteli eksoottisia kulttuureita, joita sitten tuotiin näkyville eri lehtien kirjoituksissa. Suomessa ihmiset alkoivat matkustaa vuosi vuodelta enemmän maailmallakin ja teollistumisen ansiosta elintaso nousi niin, että huvimatkailukin kiinnosti ihmisiä aina vain enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti