Juuso Walden (29. osa) 

Taloyhtiön johtokuntaan – jäsenten tuli asua Englannissa, mutta ei tarvinnut olla Englannin kansalaisuutta – tuli puheenjohtajaksi Philip Lagge, Anthony Benn varapuheenjohtajaksi, sihteeriksi Walter Holmstén sekä jäseniksi Kymi-yhtiön Englannin tehtaiden edustaja Angel Enson sikäläisen konttorin päällikkö Capel ja Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen ensimmäinen toimitusjohtaja Hjalmar Grönvik. Suomalainen toimikunta eli osakkaiden yhtymä organisoitiin siten, että Juuso Walden oli puheenjohtaja, vuorineuvos Uuno Wilhelm ”William” Lehtinen (s. 19.3.1895 Turku ja k. 23.3.1975 Turku) varapuheenjohtaja ja tohtori Söderhjelm sihteeri. 

Suomi-talon arkkitehdiksi valikoitui arkkitehti Pekka Saarema ja häntä avusti eräs lontoolainen arkkitehti monimutkaisten teknisten kysymysten ratkaisemisessa. Pekka Saarema (sukunimi aik. Stenholm, s. 1907 Voikkaa ja k. 1998) suunnitteli mm. Yhtyneille Paperitehtaille rakennuksia Valkeakoskelle ja Myllykoskelle. Kauan kestikin, ennen kuin talon piirustukset olivat siinä kuosissa, että vuokranantaja ja Lontoon viranomaiset ne hyväksyivät.

Suomi-taloon oli tarkoitus alunperin sijoittaa suomalainen ravintola ja Yhtyneet Ravintolat oli tästä ravintolahankkeesta hyvin kiinnostunut. Alkoholiliikkeen hallintoneuvosto suhtautui hankkeeseen kuitenkin kielteisesti, joten hanke kaatui siksi. Talon ylimpään kerrokseen varattiin kuitenkin pieni klubitila, jossa Finland House Club-nimellä toimiva lounas- ja päiväbaari yritti toimia. Suomi-talon alakertaan valmistui saunatila, joka oli tosin englantilaisten hoidossa. Saunassa sattui aika alkuaikana tulipalo tehden paljon tuhoa, mutta korjauksen jälkeen sauna jatkoi toimintaansa. Taloyhtiö hankki myöhemmin vuokraoikeuden myös kahteen viereiseen taloon; näin taloyhtiön hallintaan joutui koko kortteli Haymarketin puolelta.

Lopulta Lontoon Suomi-talon perustaminen onnistui niin erinomaisesti, että perustajissa ilmeni halukkuutta perustaa vastaava talo joihinkin muihin suomalisten käyttämiin liikepaikkoihin. Seuraavaksi oman talonsa sai Hampuri, jossa Friedrich Russegger oli hyvin innokas hankkeen edistäjä. Suomalaisille tarjottiin useita erittäin hyviä Hampurin kaupungin hallussa olevia tontteja, mutta ostajaehdokkaat eivät olleet kyllin nopeita tarttuakseen näihin tarjouksiin. Ostajat alkoivat jo miettiä, että hanke tulisi heille liian kalliiksi. 

Siinä vaiheessa hampurilainen suurrakentaja, A. M. Vogel otti heihin yhteyttä ja esitti mielenkiintoisen ehdotuksen. Jos ostajat hankkisivat sopivan tontin, niin rakennusliike rakentaisi talon, joka tietyin ehdoin sekä tietyn ajan kuluttua siirtyisi tontin haltijalle; aika olisi 50 vuotta. Esplanadin varrelta Lombardbrücken läheltä Alterin rannalta löytyi sitten sopiva tontti. Hankkeen edellytyksenä oli myös, että tontilla olevat kiinteistöt saataisiin lunastetuksi. Eräs vanhempi naishenkilö ei suostunut luopumaan kiinteistöstään ja vasta hänen kuoltuaan tämä kiinteistö saatiin lunastettua.

Näin perustettiin suomalainen yhtiö Hampuriin ja omistusta ei rajoitettu vain puunjalostusteollisuudelle, myös kotimarkkinateollisuus otettiin mukaan. Mukaan tuli alkuun kuusitoista osakkeenomistajaa. Talon talouspuoli oli Vogelin hoidossa, mutta perustajilla oli vastuulla aina se, että vähintään puolet talon pinta-alasta oli suomalaisten käytössä. Hampurin Suomi-talon yläkerrassa toimi ravintola, joka oli ilmeisen suosittukin. Suomalaisen yhtymän puheenjohtajana toimi heti alusta lähtien vuorineuvos Ralph Erik Serlachius (s. 24.1.1901 Mänttä ja k. 8.10.1980 Helsinki). Samoihin aikoihin Hampurin Suomi-talon perustamisen kanssa yritettiin vastaavaa hanketta myös Pariisiin, mutta siitä ei kyllä lopulta tullut mitään. New Yorkissa on kuitenkin samanlainen ns. Finland House, joka rakennettiin samalla periaatteella kuin Hampurin Suomi-talo.

Yhtyneet Paperitehtaat tekivät jo 1950-luvulla ensimmäiset sijoituksensa ulkomaisiin paperitehtaisiin. Ensimmäinen sijoituskohde oli Rooman lähellä Tivolissa, jossa sijaitsi kaksi Segrén perikunnan omistamaa paperitehdasta. Tehtaita johti Marco Segré. Ponte Lucano oli Tivolin tehtaista suhteellisen tuore ja se valmisti lähes ainoastaan voimapaperia. Raaka-aineena tehdas käytti Rooman ympäristöstä kerättyä säkkijätettä ja osittain myös tuotua selluloosaa. Vanhempi näistä tehtaista oli Tivolin kaupungissa sijaitseva Mecanete-niminen tehdas. Milanossa pääpaikkaansa pitävä Italian suurimpiin paperiyhtiöihin lukeutuva Doncelli oli ostanut joitakin säkkitehtaita ja tarjosi Yhtyneille Paperitehtaille yhteistyötä varmistaakseen lisääntyneen raakapaperin saannin. Yhtyneitten intressi taas oli hankkia vakinainen ostajapiiri. Triestessä oli Yhtyneillä myös pienempi paperitehdas. Kun Tivolin tehtaat perusti länsirannikon Sacca Societaniin säkkitehtaan, oli Italian paperisäkkien valmistuksessa puolet jo Yhtyneitten Paperitehtaitten hallussa. Vaikka tuotteiden menekki oli hyvää, ei tehtaitten taloudellisesta tuloksesta voinut sanoa samaa; vanhimmassa tehtaassa oli ainakin liikaa henkilökuntaa ja aivan liian vanhanaikainen koneisto.

Yhtyneet ostivat samoin Englannista pienen paperitehtaan, Dowdings Ltd:in. Hambro’s Bankista Yhtyneet sai tätä tehdasta varten erikoisluoton. Tämä tehdas oli alusta lähtien menestynyt hyvin. Tehtaan hyvä puoli oli sen keskeinen sijainti teollisuusalueella, joka takasi varsinkin voimapaperin hyvän menekin. Associated Newpapers Ltd:in toimesta myöhemmin Dowdingilla aloitettiin myös paperinjalostustoiminta. Yhtyneet lähtivät Islannissa mukaan myös pieneen pussi- ja säkkitehtaaseen, Papirsveriin. Haarlan paperitehtaan kautta Yhtyneet liittyivät samoin brasilialaiseen Onibla-nimiseen tehtaaseen, joka valmisti silkkipaperia.

Yhtyneet Paperitehtaat perustivat ulkomailla sijaitsevia tehtaita valvomaan United International Ltd-apuyhtiön. Yhtiö tilasi jo 1950-luvulla Rauma-Repolalta kaksi alusta merenkulun tarpeisiin; alukset olivat Simpele ja Kaipola. Wärtsilä-yhtymän Chrichton-Vulcanin telakalta tilattiin vielä kaksi alusta lisää. Näiden alusten nimet olivat Rekola ja Lotila. Neljän mainitun aluksen bruttorekisteritonnimäärä oli yli 10 000 tonnia. Yhtyneet tilasi vielä myöhemmin kaksi laivaa lisää Wärtsilältä. Merenkulun aloittamisen tärkein tekijä oli se, että tarvittavaa kalustoa ei ollut Suomessa olemassa tuolloin. Kaikki muut puunjalostusyhtiöt ovat seuranneet alalla perässä. Koska merenkulku oli Yhtyneille uutta asiaa ja kokemus alalta oli vähäistä, katsottiin yhtiössä parhaaksi liittyä Merivientiin eli Finnlines-yhtymään. Finnlines on saanut hoitaa Yhtyneitten laivaliikennettä alusta asti ja tämä yhteistyö on koettu Yhtyneillä varsin hedelmälliseksi. Yhtyneillä oli myös erityinen laivatoimikunta, joka seurasi yrityksen laivaliikennettä ja antoi tarvittaessa ohjeistusta yhteistoimintaelimelle. Alusta alkaen laivatoimikunnan puheenjohtajana toimi osastopäällikkö ja ekonomi Väinö Oksanen. Toimikunnan jäseninä olivat mm. osastopäällikkö, ekonomi Toivo Tiainen, diplomi-insinööri Henrik Waldén ja johtaja B. C. Brandt Paperituote Osakeyhtiön Helsingin konttorista. Brandt toimi myös toimikunnan varapuheenjohtajana.

Yhtyneet Paperitehtaat käyttivät Euroopan alueella kansainvälisissä pankkiyhteyksissä jonkun verran Stockholms Enskilda Bankia, vaikka pääasiallinen yhteistyökumppani oli Lontoossa sijaitseva ja vuonna 1839 perustettu Hambro’s Bank Ltd. Juuso Waldenin tuntema pankin tuolloinen pääjohtaja oli Sir Charles Jocelyn Hambro (s. 3.10.1897 ja k. 28.8.1963), joka oli myös Suomi-Englanti-seuran puheenjohtaja. Hambro syntyi tanskalais-juutalaista alkuperää olevaan pankkiperheeseen, joka oli asettunut asumaan Dorsetiin ja Lontoon Cityyn. Hänen isänsä oli kauppiaspankkiiri Sir Charles Eric Hambro (s. 30.9.1872 ja k. 28.12.1947). Hambro Bankin perustaja oli aikoinaan Carl Joachim Hambro (s. 23.11.1807 Kööpenhamina ja k. 27.11.1877), josta Tanskan kuningas, Frederik VII, teki paronin vuonna 1851. Myös erittäin merkittävä pankki, jota Yhtyneet ovat käyttäneet, on Bank of America, jonka pääkonttori sijaitsee San Franciscossa. Yhtyneet yleensä käytti tämän pankin Kööpenhaminan konttoria asioidessaan, ja jossain määrin pankin Lontoon konttoria.

Juuso ja Tellervo Walden päättivät vuonna 1958 lahjoittaa osan omistamistaan Yhtyneitten Paperitehtaitten osakkeista perustettavan säätiön hallintaan. Tämän säätiön tarkoituksena oli koulutuksen antaminen mm. ammattikoulutuksen tukemisena sekä Suomen vientitoiminnan tukeminen tarvittaessa. Säätiön säännöt laati varatuomari Sakari Lehto ja säätiö sai viranomaishyväksynnän 31.12.1958. Säätiön sihteerinä toimi varatuomari Sakari Lehto. Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimi Juuso Walden ja varapuheenjohtajana Tellervo Walden. Säätiön hallitukseen kutsuttiin ylijohtaja Aarno Niini, tohtori Eino Suolahti, varatuomari Päiviö Hetemäki ja kaupunginjohtaja Kaino Dahl. Säätiön ensimmäinen varainhoitaja oli kamreeri Gunnar Blomkvist. Sakari Lehdon jälkeen tuli säätiön asiamieheksi ekonomi Kaarle Walden ja Blomkvistin kuoleman jälkeen varainhoitajaksi tuli ekonomi Veikko Latva-Kiskola. Arkistosta ja kirjallisista töistä vastasi Yhtyneitten pääkonttorissa työskennellyt neiti Marja Pihlaja.